ahdistus

Minulle tehtiin pef-mittaukset tässä kesän aikana. Lääkärin mielestä minulla ei niiden perusteella ole astmaa, vaikka jatkuvasti puhalsin n.300-400 lukemia, joskus reilusti allekin. Ennen mittauksia minulla oli paha hengenahdistuskohtaus, jonka takia hakeuduin astmatesteihin.

Terveyskeskuslääkäri(t) ei tuntunut kuitenkaan ottavan minua vakavasti, sillä ongelmani eivät ole jatkuvia, vaan silloin tällöin.

Eilen illalla,noin 23 aikaan jolloin on jo viileää, ajoin pyörällä ja sain aivan kamalan hengenahdistuskohtauksen. Tuntui, etten saa henkeä ja kurkussa tuntui aivan kuin joku terävä esine estämässä hengen kulkemisen. En ollut edes ylämäessä eikä vauhti ollut kova. Rasitusastmaako? Toisinaan talvisin minulla on samanlaisia kohtauskia ja hengästyn muutenkin erittäin helposti, vaikka olen normaalipainoinen.

Lääkäri sanoi viime viikolla puhelimessa, että hänen mielestään kohdallani ei ole tarpeen lisätutkimukset sillä hänen mielestään minulla ei ole astmaa. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa mikä minua vaivaa kun sitä kysyin. Tuntuu kuin hän olisi jättänyt hommat ihan kesken;kun ei kerran tiedä mikä minulla on, niin turha edes ottaa selvää! Tahdon selvyyden asiasta ja apua!

Jos hakeudun yksityiseen lääkäriin astmakokeisiin, onko tietoa, mitä se mahdollisesti maksaa? Tuntuu vain, ettei terveyskeskuksessa oteta vakavasti ja saman asian takia minua palloteltiin yhdellä terveydenhoitajalla ja kolmella eri lääkärillä samassa terveyskeskuksessa! Ja kukaan ei oikein ota asiaa hoitaakseen ja selvittääkseen. En päässyt edes allergia testeihin kun sitä kysyin jos tämä sittenkin olisi jotain allergista, lääkäri vain sanoi ettei se ole.

AUTTAKAA!!!
162670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Terveyskeskuslääkärit eivät usein lähetä sairaalaan tutkimuksiin, koska he olettavat tietävänsä asiasta tarpeeksi tai oireet eivät vaikuta vakavilta. Mene keuhkotautien erikoislääkärille yksityiselle lääkäriasemalle. Tee PEF-mittauksia kahden viikon ajan ennen lääkäriin menoa. Mitäkö maksaa? Se riippuu ihan lääkäriasemasta. Mutta saathan siitä jotain KELALTA takaisin.

Äänestä

vain heti takaisin lääkäriin ja pyydä lähete keuhkosairauksien poliklinikalle. Tai sitten menet yksityiselle. Älä murehdi maksua, tulet saamaan kuitenkin kelalta takaisin.

Minulla on ollut hengenahdistusta 9 vuotta. Silloin aikoinani kun menin lääkäriin (TK) hengenahdistuksen takia, minulle annettiin kouraan Ventoline diskus, ilman minkäänlaisia tutkimuksia.

Tästä ei ollut apua, pikemminkin Ventoline pahensi oireitani, ja sen lisäksi sydän rupesi hakkaamaan tuhatta ja sataa. Menin uudelleen lääkäriin. Minut laitettiin sydänfilmiin ja labraan allergiatesteihin, sekä spirometriaan. Kaikki kuulemma ookoo, ehkä spirometriassa olisi pitänyt olla paremmat tulokset...Mutta asia vain jätettiin sikseen, ja kehoitettiin vain ottamaan Ventolinea jos ahdistaa.

Viime kesänä olin työterveystarkastuksessa, jossa nätisti mainitsin hengenahdistuksen mikä ei ole jatkuvaa, mutta kun se tulee päälle, se kestää pahimmillaa 5 päivää, ja on kaikista pahinta öisin.

Tämä työterveyslääkäri otti minut tosissaan ja laittoi minut uusiin tutkimuksiin ja antoi Pef-mittarin. Tästä 2 viikon kuluttua menin Pef-arvojen kanssa lääkäriin ja sain heti kuulla sairastavani pahaa astmaa!

Minulla on sisäsyntyinen astma, en ole millekään allerginen. Itse olen huomannut nyt että hajuvesi on ainut mikä tekee hengenahdistuksen, niinpä luovutin kaikki lukuisat hajuveteni ystävälleni.

Olen niin monta kertaa miettinyt, että olisiko astmani näin paha jos lääkärit olisivat ottaneet minut tosissaan silloin 9 vuotta sitten? Tarvisinko edelleen Seretide diskusta, Ventoline diskusta ja Singulair-tablettia, päivittäin?

Pelasta itsesi ja mene asiantuntevalle lääkärille - teet itsellesi suuren palveluksen.

Äänestä
  • tässä koneella istun ja hengitän spiraa!
    paha astma?
    niimpä!sairastin lapsena!sairastin nuorena!sairastin nuorena aikuisena hengenahdistuksia!tulehduksia!jatkuvaa yskää!söin antibiotteja aina!ja aina!aina antibiottia(keuhkoputkentulehduksiin)astmaa en osannut epäillä eikä kyllä vanhemmatkaan silloin!aina sanottiin keuhkoputkentulehdus!
    -sairastuin parikymppisenä hengenahdistukseen niin pahoin että ryömin lattioilla!
    sain lähetteen allerkiasairaalaan tutkimuksiin!
    kun menin tutkimuksiin niin spirometriasta vietiinkin vauhdilla tiputusletkuihin ynm.sanottiin vain herranjestas kuinka sairas olet!!!olin sairaalassa viikkoja.(jopa melkein kuoleman rajoilla sanoivat:happivajeen takia!
    sanoivat=tyypillinen tapaus"astmaatikko joka jätetty astmana hoitamatta ja hoideltu antibiotein!
    sairaalareissuja tuli lukuisia sen jälkeen!
    nyt sitten olen spiran varassa hengittävä!sairaalassa usein!
    ja alle nelikymppisenä sairaseläkkeellä!
    en varmasti olisi tässä kunnossa jos hoito olisi heti ollut oikea!

    Äänestä

  • Ihan vain mielenkiinnosta, millaisilla pef-arvoilla astma luokitellaan pahaksi?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ihan vain mielenkiinnosta, millaisilla pef-arvoilla astma luokitellaan pahaksi?

    mielestäni ei pelkällä peffillä luokitella.itse esimerkiksi puhallan 350-400 pahassakin kohtauksessa.mutta en kyllä ilman lääkitystä puhalla juurikaan kun lääkitys on jatkuvaa.spirometria kertoo toki paljon.peffissä ainakin minulle on sanottu että tasainen on hyvä.eli ei kovin heitteleviä arvoja siis!

    Äänestä

välinpitämättömästi nykyään tk-lääkärit suhtautuvat moniin potilaisiin! Ihan kuin kiusantekoa, kun tuli tämä hoitotakuu-laki.
Sinut olisi EHDOTTOMASTI pitänyt määrätä lisätutkimuksiin sen sairaalan keuhkopolille, jonka piiriin kuulut! Tämä on lääkärin VELVOLLISUUS! JOS SINUSSA ON VIELÄ TATSIA, MENE JA VAADI LÄHETE ASTMATUTKIMUKSIIN! Jos taas haluat edetä toista tietä, mene yksityiselle lääkäriasemalle keuhkotautien erik. lääkärille. Ja sano suoraan, että HALUAT varmuuden, ole topakka! Tässä hyvinvointivaltiossa on kuule opittava ITSE pitämään puolensa...tähän on nyt tultu! Kaikki selviää, mutta ole nyt määrätietoinen äläkä luovuta! Tsemppiä!

Äänestä

eliastma täytyy hoitaa heti alusta asti. Minä sain kanssa aluksi astmaani Bricanyliä (avaavalääke, sinnittelin sen kanssa vuosia. Lopulta sain lääkärin huudot hoitamattomasta astmasta. Nyt joudun todella syömään paljon lääkkeitä.
Muistan silloin miten sydän pomppi liiallisen avaavan lääkkeen vuoksi. Lisäksituli liian tiheää hengitystä, hajusteet ärsyttivät jne. jne.

Mikäli astmani olisi ollut hyvässä lääkityksessä alusta asti luulisin nyt olecvani paremmassa kunnossa.
MIssä on ennalta hoitava lääkitys????

Äänestä

Voisitko ottaa yhteyttä ao. polille? Siellä on ymmärtäväisiä ja viisaita hoitajia sekä lääkäreitä. Astma-diagnoosin saaminen vei kuukausia kohdallani. Sitten se tuli, MUTTA myöhemmin kaikki muut lääkärit kyseenalaistivat diagnoosin. Mulle tehdyillä tutkimuksilla ei kuulemma voi tietää, onko se astma vai ei. Joten asia ei ole ollenkaan yksiselitteinen. En uskalla suositella muille tätä, mutta mulle kävi näin: Sain monenmoiset lääkkeet joita kuulemma pitäisi syödä ja imeä vuosia. Mutta antroposofista lääketiedettä edustava lääkärini sanoi, että voi jättää ne. Jätin kerta heitolla käytettyäni vain pari kuukautta. Sen koommin en ole tarvinnut. Teitä on siis monia. Tärkeintä on hakeutua tutkimuksiin ja hoitaa itsensä kuntoon!

Äänestä
  • hoidettuna liki oireeton! Ei missään nimessä pidä mennä "omin päin" kokeilemaan joitain vaihtoehtohoitoja! Kortisoni on AINUT lääke, jolla on astmatulehdusta parantava vaikutus. Toki nyt tekee tuloaan SUOLAHUONEET, joista on saatu mielenkiintoisia tuloksia astmaatikkojen olotiaan. Itsekin olen aikeissa mennä kokeilemaan. N.s "Dino-kannu" minulla on nenän jokapäiväisen merisuolahuuhtelun takia ja myös suolapiippu inhaloitavaksi. MUTTA: kortisoniyhdistelmä-lääkettä otan säännöllisesti! Joskus otin miten sattui - ja löysin itseni sairaalasta! Järki ja maltti käteen! Tsemppiaä kaikille kohtalotovereille - kyllä se tästä! Liittykää Allergia- ja astmayhdistyksiinne kotipaikkakunnillanne, sieltä saa tietoa ja vertaistukea!

    Äänestä

  • Mutta oikein kirjoitti:

    hoidettuna liki oireeton! Ei missään nimessä pidä mennä "omin päin" kokeilemaan joitain vaihtoehtohoitoja! Kortisoni on AINUT lääke, jolla on astmatulehdusta parantava vaikutus. Toki nyt tekee tuloaan SUOLAHUONEET, joista on saatu mielenkiintoisia tuloksia astmaatikkojen olotiaan. Itsekin olen aikeissa mennä kokeilemaan. N.s "Dino-kannu" minulla on nenän jokapäiväisen merisuolahuuhtelun takia ja myös suolapiippu inhaloitavaksi. MUTTA: kortisoniyhdistelmä-lääkettä otan säännöllisesti! Joskus otin miten sattui - ja löysin itseni sairaalasta! Järki ja maltti käteen! Tsemppiaä kaikille kohtalotovereille - kyllä se tästä! Liittykää Allergia- ja astmayhdistyksiinne kotipaikkakunnillanne, sieltä saa tietoa ja vertaistukea!

    siis lääkäreiden käyttäminä, ovat erittäin tehokkaita astmaan. Niitähän käytetään siihen erittäin runsaasti Euroopan suurissa maissa, erinomaisin tuloksin. Olen itse esimerkki siitä, että koululääketieteestä ei ollut apua diagnosoituun astmaan ja moniin allergioihin (ja myös eräisiin muihin koululääketieteessä parantumattomiksi sanottuihin sairauksiin, esim. erääseen ihosairauteen), mutta noista kahdesta muusta oli.

    Myös Englannin kuningashuoneessa hovilääkärit ovat homeopaatikkoja. Näitä lääkäreitä on erittäin runsaasti myös Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Belgiassa ja Ranskassa. Miksi heitä on Suomessa vain muutamia? Ja näille potilaita virtaa koko maasta.

    Äänestä

  • Mutta oikein kirjoitti:

    hoidettuna liki oireeton! Ei missään nimessä pidä mennä "omin päin" kokeilemaan joitain vaihtoehtohoitoja! Kortisoni on AINUT lääke, jolla on astmatulehdusta parantava vaikutus. Toki nyt tekee tuloaan SUOLAHUONEET, joista on saatu mielenkiintoisia tuloksia astmaatikkojen olotiaan. Itsekin olen aikeissa mennä kokeilemaan. N.s "Dino-kannu" minulla on nenän jokapäiväisen merisuolahuuhtelun takia ja myös suolapiippu inhaloitavaksi. MUTTA: kortisoniyhdistelmä-lääkettä otan säännöllisesti! Joskus otin miten sattui - ja löysin itseni sairaalasta! Järki ja maltti käteen! Tsemppiaä kaikille kohtalotovereille - kyllä se tästä! Liittykää Allergia- ja astmayhdistyksiinne kotipaikkakunnillanne, sieltä saa tietoa ja vertaistukea!

    mainitsemaasí yhdistykseen. Olen huolellisesti lukenut sen lehteä, josta ei kuitenkaan ole minulle herunut apua. Olen roikkunut mukana vain myötätunnosta astmaatikkoja kohtaan, ja odottanut koululääketieteen näkemysten ja ennen kaikkea tietämyksen avartumista.

    Ainoa apu on tullut homeopaattista ja antroposofista lääketiedettä edustavalta erikoislääkäriltäni. Puoskarille, eli ns. homeopaatille joka on käynyt vain homeopatian kurssin, en menisi.

    Kun taas kerran menin keuhkolääkärin vastaanotolle, hän ei ymmärtänyt edes sitä, miksi lenkkeilen kesäaikoina varhain aamulla enkä päivällä.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    Kiinnostavaa :)
    Mikä on lääkärin nimi, missä ottaa vastaan ja paljonko maksaa? Ja kuinka kauan hoito on kestänyt yms.
    Ite hoitaisin kans mieluiten luontaisemmin.

    Äänestä

  • ja missä? kirjoitti:

    Kiinnostavaa :)
    Mikä on lääkärin nimi, missä ottaa vastaan ja paljonko maksaa? Ja kuinka kauan hoito on kestänyt yms.
    Ite hoitaisin kans mieluiten luontaisemmin.

    ja on maankuulu. Luultavasti uudeksi potilaaksi on vaikea päästä, on ainakin ennen.

    En oikein osaa tässä kertoa, miten kauan hoito kestää jne., koska se on yksilöllistä ja myös taudin kroonisuus yms. vaikuttavat asiaan.

    Itse jätin piiput, tabletit jne. kertaheitolla, ja olo on ollut yhä parempi. Sauraslomia ei ole ollut astmasta eikä muista sairauksista.

    Tämä tie ei Suomessa ole potilaalle mikään helppo. Eniten harmia aiheuttavat ns. tavallisen lääketieteen edustajat moitteineen. Jokainen tiennee itse, millaista hoitoa valitsee.

    Äänestä

  • Lahdessa, kirjoitti:

    miten itseää hoitaa.itselleni on määrätty kortisonit ventolinet muut asiaan kuuluvat.kuulun siihen ryhmään joka on erittäin herkkä lääkkeille.voin paremmin ilman lääkkeitä ja käyn akupunktiossa.

    Äänestä

Mulla refluksitauti teki joskus ihmeellisiä, pahoja ahdistuskohtauksia. Oli minulla kevättalvella pitkä astmankaltainen tilakin ja sain siihen Seretideä. Luulen, että se meni ohi sitten muutaman kuukauden päästä itsestään. Lopetin nimittäin Seretiden sen kortisonin vuoksi -- kieli meni valkoiseksi. En ole allerginen, mutta jokin saattoi ärsyttää. Tai miksei stressi? Joskus todellakin talvella rasituksessa kylmä ilma vihloo keuhkoissa, lieneekö verenkierron liian hidasta sopeutumista? Nyt on Venäjän metsäpalojen savuja ilmassa. Ne voivat ärsyttää joitakin.
Ei terveyskeskuksessa saakaan paljon mitään hoitoa eikä helposti lähetetä erikoislääkärille. Pitää olla tosi huonossa kunnossa. Ja jos menet välillä yksityiselle, ei jatkohoitoa helpolla saa terveyskeskuksessa. Yksityisellä käynnit maksavat useita kymppejä. Hoitotilanne tulee vielä olemaan julkisella puolella kaoottinen! Miksei kukaan ryhdy tilannetta korjaamaan toden teolla?
Onko sulle tehty spirometriakoe? Mulla oli siinä jotakin huonontumaa, mutta ei kuulemma astmaa. Toivottavasti sulla on vain viattomia, ohimeneviä juttuja. Mutta jospa menisit yksityiselle asiantuntijalle, niin ehkä selviää paremmin.

Äänestä
  • moikka minnula 3 viikkoa ehdistanut joka kerta kun vähänkin kävelen niin heti tunte e kuis kuolisissi siihen paikaa alkaa niin paljoin ahdistaan hengitys teittä huomenna tk vaatimaan astna kokeita että saisi jotain selvyyttää että mikä vaivaa kun alkaa vähänkin liikkumaan niin heti alkaa hadistaa tai jos vaikka vaihdat kämppässä paikaa niin silloin kamala ahditus tunne toivotavasti saisi jotain apuaa tähän olo tilaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ninni22 kirjoitti:

Minulle tehtiin pef-mittaukset tässä kesän aikana. Lääkärin mielestä minulla ei niiden perusteella ole astmaa, vaikka jatkuvasti puhalsin n.300-400 lukemia, joskus reilusti allekin. Ennen mittauksia minulla oli paha hengenahdistuskohtaus, jonka takia hakeuduin astmatesteihin.

Terveyskeskuslääkäri(t) ei tuntunut kuitenkaan ottavan minua vakavasti, sillä ongelmani eivät ole jatkuvia, vaan silloin tällöin.

Eilen illalla,noin 23 aikaan jolloin on jo viileää, ajoin pyörällä ja sain aivan kamalan hengenahdistuskohtauksen. Tuntui, etten saa henkeä ja kurkussa tuntui aivan kuin joku terävä esine estämässä hengen kulkemisen. En ollut edes ylämäessä eikä vauhti ollut kova. Rasitusastmaako? Toisinaan talvisin minulla on samanlaisia kohtauskia ja hengästyn muutenkin erittäin helposti, vaikka olen normaalipainoinen.

Lääkäri sanoi viime viikolla puhelimessa, että hänen mielestään kohdallani ei ole tarpeen lisätutkimukset sillä hänen mielestään minulla ei ole astmaa. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa mikä minua vaivaa kun sitä kysyin. Tuntuu kuin hän olisi jättänyt hommat ihan kesken;kun ei kerran tiedä mikä minulla on, niin turha edes ottaa selvää! Tahdon selvyyden asiasta ja apua!

Jos hakeudun yksityiseen lääkäriin astmakokeisiin, onko tietoa, mitä se mahdollisesti maksaa? Tuntuu vain, ettei terveyskeskuksessa oteta vakavasti ja saman asian takia minua palloteltiin yhdellä terveydenhoitajalla ja kolmella eri lääkärillä samassa terveyskeskuksessa! Ja kukaan ei oikein ota asiaa hoitaakseen ja selvittääkseen. En päässyt edes allergia testeihin kun sitä kysyin jos tämä sittenkin olisi jotain allergista, lääkäri vain sanoi ettei se ole.

AUTTAKAA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu