täs kuuntelen beethovenin moonlight sonataa, vaikken klassisesta musiikista erityisemmin pidäkään yleensä. pakko kyl purkaa nyt vähän ajatuksia. ei oo pakko lukea eikä kommentoida. mä tartten vaan jonkun kuuntelijan, jota tää keskustelupalsta mulle edustaa.
viikko sitten meni sen tytön kaa välit siihen kuntoon et se on alkanu vältellä mun seuraa ja yrittää selvästikin saada aikaan kuilun välillemme, jotten käsittäisi mitään väärin. oon rakastanu sitä vuoden ja kolme kuukautta, ja oon sinä aikana onnistunu saamaan välimme ystäviksi ja nyt sit tämmösiks mitä ne nyt on. joskus mä mietin tosiaan lainaten tota yhtä kirjotusta tos aiemmin et pitäiskö mun olla hauskempi, paremman näkönen, kiltimpi, vai jopa rentumpi että saisin tän tytön kiinnostuksen heräämään. epätoivostahan tää koko touhu on, mut silti mussa kytee se toivon kipinä, toivo paremmasta huomisesta, toivo hänen rakkaudestaan. tiedän et jos ja kun se viimeinenkin kipinä sammuu, lamaannun täysin.
yhtä asiaa mä tulevaisuudelta nyt osaan toivoa. vain yhtä asiaa. voisin sen eteen tehdä kaiken ja luopua kaikesta, jopa hengestäni. mut miten mä saatan luullakkaan et se viel riittäis? ehei =). mua välillä naurattaakin ajatella itteäni. omaa persoonaani säälittävässä olemuksessaan. ajattelen niitä kaikkia jätkiä jotka vois halutessaan saada tän tytön rakkauden vaikka hetkessä. samaan en oo pystyny puolessatoista vuodessa. joku täs mättää.. minä?
haluisin vähitellen jo herätä tästä unesta, tästä painajaisesta. haluisin herätä maailmaan, jossa mun ei tarttis jatkuvasti olla mieli maassa sen yhen ihmisen takia. maailmaan, jossa olisi enemmän rakkautta ja intohimoa. maailmaan, josta löytäisin sen oikean rakkauden.
toivossa on luonnollisesti hyvä elää, mut se et kauan se viimeinen toivonkipinä vielä jaksaa kyteä mussa on eri asia. jonain päivänä se vielä sammuu - kaiken muunkin kanssa.
viikko sitten meni sen tytön kaa välit siihen kuntoon et se on alkanu vältellä mun seuraa ja yrittää selvästikin saada aikaan kuilun välillemme, jotten käsittäisi mitään väärin. oon rakastanu sitä vuoden ja kolme kuukautta, ja oon sinä aikana onnistunu saamaan välimme ystäviksi ja nyt sit tämmösiks mitä ne nyt on. joskus mä mietin tosiaan lainaten tota yhtä kirjotusta tos aiemmin et pitäiskö mun olla hauskempi, paremman näkönen, kiltimpi, vai jopa rentumpi että saisin tän tytön kiinnostuksen heräämään. epätoivostahan tää koko touhu on, mut silti mussa kytee se toivon kipinä, toivo paremmasta huomisesta, toivo hänen rakkaudestaan. tiedän et jos ja kun se viimeinenkin kipinä sammuu, lamaannun täysin.
yhtä asiaa mä tulevaisuudelta nyt osaan toivoa. vain yhtä asiaa. voisin sen eteen tehdä kaiken ja luopua kaikesta, jopa hengestäni. mut miten mä saatan luullakkaan et se viel riittäis? ehei =). mua välillä naurattaakin ajatella itteäni. omaa persoonaani säälittävässä olemuksessaan. ajattelen niitä kaikkia jätkiä jotka vois halutessaan saada tän tytön rakkauden vaikka hetkessä. samaan en oo pystyny puolessatoista vuodessa. joku täs mättää.. minä?
haluisin vähitellen jo herätä tästä unesta, tästä painajaisesta. haluisin herätä maailmaan, jossa mun ei tarttis jatkuvasti olla mieli maassa sen yhen ihmisen takia. maailmaan, jossa olisi enemmän rakkautta ja intohimoa. maailmaan, josta löytäisin sen oikean rakkauden.
toivossa on luonnollisesti hyvä elää, mut se et kauan se viimeinen toivonkipinä vielä jaksaa kyteä mussa on eri asia. jonain päivänä se vielä sammuu - kaiken muunkin kanssa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mä ajattelin tota lukiessani, että tietääkö se tyttö tosiaan mitä sä tunnet sitä kohtaan? Jos ei, sun täytyy kertoa sille. Jos se taas tietää, eikä siis tunne samoin, sun täytyy luovuttaa.. muuttamalla ittees sä et saa mitää hyvää ja todellista aikaseks, ethän sä voi olla joku muu, sillonhan se tyttö ei rakastais sua, vaan jotain sun esittämääs...ei sellanen oo oikeen kellekkään, ei sulle eikä sille.. Mä en pysty käsittämään mitä sä tunnet, koska en oo ollu ite koskaan rakastunut... Eli mun on helppo sanoa näin täältä ulkopuolelta, mutta sanonpa nyt kuitenkin: nuorena joutuu usein kokemaan pettymyksiä rakkauden suhteen ja vastoinkäymisiä ja läpi koko elämän niitä joutuu kärsiin... sä et voi roikkua tässä tytössä ja oottaa sitä, tuhlata nuoruuttas siihen...tyhmää sanoa että tuhlata, mutta jos se ei kerran halua teille mitää rakkaussuhdetta, niin älä tuhlaa nuoruuttas sen ajattelemiseen... Yritä päästä irti siitä, ensin otat selvää, että eikö teiän jutusta todellakaan voi tulla mitää, ja jos ei, niin sitten sun täytyy päästää irti ja alkaa elään täysiä ja katteleen ehkä muita tyttöjä...;) Mä olen ihan varma että löydät jonkun ja kyllä aika parantaa sitten tän jutun..Joskus vaan on, ettei kerta kaikkiaan tunne mitää sellasta toista kohtaan, vaikka toinen ois ihan täydellinen... Eli sussa ei oo mitään vikaa! Mutta puolitoista vuotta on liian pitkä aika, jos kerran tää tunne on koko ajan ykspuolinen..Mutta sulla kuulostaa olevan niin voimakkaat tunteet, että tuntuu tylyltä sanoa että tuhlaat aikaa...mutta nuoruus on lyhyt aika ja sun täytyy osata jatkaa elämää silleen että unohdat sen.. Näin mä ajattelisin... Onnea ja hyvää jatkoa!!! :)