Täällä sitä sitten ollaan täysin eristyksissä muusta maailmasta maanantaihin asti. Pari naapuria siellä täällä ja pelkään niitä kuin syöpää, välttelen kuin ruttoa ja sitä rataa;) Pitikin lupautua tähän homaan, tiesin että olo ei ole kohdillaan kuitenkaan. Kumma että näin pieni asia tuntuu romauttavan uskon elämään. Olo on niin kamottavan tyhjä ja kuitenkin sisimmässä myllää hirvet määrät jotain.. jotain. Tästä paikasta on paljon muistoja. Olen jotenkin niin tunteellisessa varmaan hölmössäkin myllerryksessä vähän väliä että muistot saavat itkemään. Ne tuntuvat raastavilta ja olen ihan vereslihalla. Tuskallista tuntea aivan liikaa samalla aikaa ja sitten yllättäen ei tuntea enää mitään. Pelkään niitä olotiloja joita täällä tulee usein. Voimakkaita pelkoja kaikesta, saatan olla parin päivän sisään jo aivan hysteerinen, enkä millään osaa myöntää olevani oikeasti pulassa itseni kanssa että hakisin jotain apua. En haluaisi millään myöntää etten pärjää kovin hyvin täällä. Tuntuu ihan rammalta ja sairaalta mutta koen avun pyytämisen jotenkin niin nöyryyttävänä. Pitää kai vain yrittää pysyä rauhallisena ja juosta alta pois jos ahdistus alkaa kaatua päälle. Ja ehkäpä sitä ei hajoilisi tällä kertaa niin pahasti.
Eristyksissä
Malice.
6473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei en saanut oikein selvää msää olet ja mitä teet,kun puhuit lupautumisesta johonkin hommaan.Tarkennatko vähän.
Ainut asia mitä minä olen tämän masennukseni kanssa oppinut,ettei kannata kiirehtiä mihinkään.
Ei luvata liikaa itselleen tai odottaa jotain ihmettä,se vaan pahentaa ahdistusta.
Itse olen alkanut elää hetken ja päivän kerralaan,ja olen vähitellen onnistunut siinä.
Minulla on lapset tosin ei ihan pienet,mutta tarvitsevat huolehtimista ja hoivaa tietenkin koko ajan.
Teen sen minkä jaksan ja olen iloinen kun jaksan lähteä rannalle moneksi tai käydä ostamassa pienemmän kanssa koulutavarat.
En jaksa enää välittää naapureista jpoiden kanssa,ennen olin päivittäin ulkona ja kahvittelemassa.Menen sitten kun jaksan ja se tuntuu luonnosiselta,on vaan olo ettei jaksa selittää kenellekään mitään.
Se elämä vaan jatkuu sellasena kun jatkuu,ja yritä sinäkin niillä pikkuruisilla askeleilla köpötellä.
Aikaa meillä on jos ei muuta,väkisin ei kannata tervehtyä.Kirjoita miten jaksat.
Olen tällaisessa syrjäisessä paikassa hoitamassa koiria. Vanha talo, milloin mikäkin voi hajota. Sulakkeet kärähtelee, vesiputket hajoo jne. Päähän koskee koko ajan ja olen jotenkin sekaisin. Nukuin 14h viimeyönä ja väsyttää. En onnistu tekemään mitään ja tuntuu etten osaa tehdä mitään. Ihankuin kaikki tieto häviäisi minusta. Tämä on jatkunut pitkän aikaa jo. Todella tukala ja ahdistunut olo. Vielä pitäisi koiria lähteä lenkittämään ja posti hakea, en pysty millään :D Voi että on typerää pelätä tällä tavoin, mutta ei tässä järkeily auta yhtään. Kaikki on yhtä kaaosta ja ajatukset repivät minua joka suuntaan. En käsitä mistä tämä kaikki oikein johtuu?
Jaksamista vaan sinne. Itellä joskus vähän saman laisia fiiliksiä (kai?), mut ei ehkä ihan noin pahana. Elä anna sen lannistaa.
Aattele, että "Come get some!"
Ei sua luovuttaa.
_replica
Joko palasit koirahoitolasta? Onko sulla jäänyt lääkkeet kotiin tai käytätkö mitään vai mistä toi fiilinki vois johtua? Mulla kun on maanisdepressio ja tulossa joku massive vireystilanmuutos, on tuntemukset ton kaltaiset.
Vaikea sanoa mikä noita oloja aiheuttaa, ympäristön muutos ja muistot paikkaan liittyen ehkä? Oli lääkkeet mukana mutta annostus on niin pieni ettei oikein häivytä mielialan muutoksia. En tosin ole syönytkään pitkään vielä ja en tiedä haluanko elämän täysin tasaista olevankaan, kuhan pääsisi ahdistuksesta vain eroon. Mites sinä olet pärjännyt? Meillä lienee sama vaiva.
Nyt ei nukuta eikä mikään harmita, mut tunnin päästä tila voi olla jo aivan toinen. En nyt malta pysyä paikoillani, mutta ellen ole täysin tervehtynyt, palaan takas koneen äärelle aikas pian. Vähemmän iloisena.