Aikoinaan meikäläisen ottotouhut menivät sitä rataa, että perjantaina töistä porhalsin suoraan Alkoon, tai lähipubiin, ja sieltä kotiin. Kun sitten alkutulet oli jo kunnon loimussa, niin sitten illalla uudestaan lähipubiin. Siellä piti riekkua niin kauan, kuin kunto ja lompakko kestivät.
Lauantaina taas lähipubiin heti kun aukesi aamupäivällä, ja taas kotiin latautumaan. Illalla käsittely uusiksi valomerkkiin asti. Myöhemmin oli jo pakko korjata vielä sunnuntainakin.
Sitä rataa useampia vuosia yhtä soittoa.
Sen tunsin luissani ja ytimissäni vuositolkulla, että vasta torstain kohdalla alkoi olemaan ihmisen väärti edellisen viikonlopun riennoista.
Sitten tuli jo vastaan perjantai, ja karkelot uusiksi.
Onko torstai-toipuneita, ja kastuuko posket (sisäpuolelta) kun ajattelee perjantai-iltaa?
Onko torstai-toipuneita?
4
372
Vastaukset 4
- frihet
Mulla viimeinen toipuminen tapahtu perjantaina -88 ja kellokin nakutti ilta viittä, kun ambulanssilla sairaalaan vietiin.
Eli ensin siinä pääsiäisen aikoina kaasuteltiin kovammalle vauhtia ja pantiin tenua alkon tuotteiden tilalle.
No eihän sitä useinkaan yhteen viikkoon voinu tollasia juhlia lopettaa, olishan siinä parfyymitkin haihtuneet turhan joutuin.
No tosiasiassa eihän sitä edes uskaltanu ajatuksiinsa päästää, että lopettas juomisen, ku pelkkä pullon pohjan lähestyminen alko tärisyttään.
No se on mennyttä aikaa, kiitän siitä Kristusta. - tavallaan
Joka päivä olen koittanut kiskoa ison pullon kirkasta.
Nyt on perjantai ja taidan koittaa kiskoa kaksi pulloa.
välillä näin.- Kokenut.
Itsellä on ollut sama tahti. Seinä tulee vastaan, arvon kolleega. Promilleja voi olla nupissa 3-4, ja itsekään ei huimia promillejaan tunnista, kun on kävely-, ja puhekunnossa, mutta tuntuma ja olo on, että ihkaa perinteistä kankkusta työntää.
Siinä sitten kiskot kosanderia naamaan lisää, mutta ei korjaa, ei.
Jos totta kirjoitit, niin karmeat on ajat edessä sinulla. Oikein pelottaa puolestasi. - Doku-69
Kokenut. kirjoitti:
Itsellä on ollut sama tahti. Seinä tulee vastaan, arvon kolleega. Promilleja voi olla nupissa 3-4, ja itsekään ei huimia promillejaan tunnista, kun on kävely-, ja puhekunnossa, mutta tuntuma ja olo on, että ihkaa perinteistä kankkusta työntää.
Siinä sitten kiskot kosanderia naamaan lisää, mutta ei korjaa, ei.
Jos totta kirjoitit, niin karmeat on ajat edessä sinulla. Oikein pelottaa puolestasi.Kyllä se korjaa, kun otat iisisti vähän kerrallaan. Ei humalaan, vaan tasotukseen. Äläkä herran tähden lopeta kuin seinään, silloin voi kuolo korjata sun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 53678
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529- 48527
