Runot hyvänmielen tuo.
Hymyn huulille suo.
Ajatus kuin solkenaan,
lähtee kulkemaan.
Siispä jälleen jatkamaan
sanat,tunteet jakamaan.
Hymyn huulille suo.
Ajatus kuin solkenaan,
lähtee kulkemaan.
Siispä jälleen jatkamaan
sanat,tunteet jakamaan.
Runoja vieläkin vaan.
tulenlieskat
764387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
herkästi sä aloittelet
hyvin vähän kirjoittelet
jatkat vaan tätä hyvää ideaa,
mestarimme Ruuneperin ajat sitten
alkamaa!
Moni täällä vierailee ja moni riimit
lukee. Runovärssyn kirjoittaen
toinen toistaan tukee.
Hyvänmielen herkkupussiin pannaan
ilon aiheet
harmin, huolen säkkiin taasen
alakulon vaiheet.
Kumpainenkin kassi antaa syytä
itkuun nauruun, joskus jopa
sieltä saat sä
aiheen lemmenlauluun.
Todellakin täällä saamme tunteet
esiin tuoda - toisillemme runoellen
terapiaa suoda.
Täällä onkin monenlaista
runotyylin laukkua, mutta yksi
kyllä puuttuu : ketään ei saa haukkua.
Kiedotaan vain käsivarsi kaverimme
kaulaan, hapan ilme jätetään jo
kotimökin naulaan.
Runopirttiin astutaan siis ilmein
hyväksyvin, kavereilta
tiedustellen ; onhan kaikki hyvin?
Sitten käydään kattamaan me runopirtin
pöytää. Pöydästä voi mieluisensa
maistiaiset löytää.
niin mukavaa
runoja lukien saa.
Runot lähemmäksi
ja ystäväksi,
meidät sitoo
siin on pitoo.
Mukava on luoda
myös toisten suoda
ihanat runot lukea
luovuuteen tukea.
Runosoppi yhteinen tää
toisiamme ymmärtää.
Runosuoni Ruuneperin
hyvä monin erin.
Sull myös soljuvaa,
hyvää luettavaa.
Netti, apuko ihmisen
myös vanhuksen?
Ei, se petti,
teki riippuvaisen.
Riipun, roikun,
lihon rapistun.
Silmiä vetistää,
olkaa kivistää,
palsta mielessä
ja unet pielessä.
Entäs,jos palstalle unesi vie?
Helppohan tänne on löytää tie!
Livenä tapaat ihmistä monta,
katsot ja huokaat: "Voi mahdotonta!
Tuonko on näköinen tuollakin naama!"
Unesta kehkeytyy pian tosi draama.
Hauskaa on Sulla - sen voin jo taata;
tarvitsee pelkästään katsoa ja maata!
hertsileijaa, catleijaa
kuka lennättää
kissaleijaa?
Oon nyt oikein ihmeissäin
muut jo rientää runosäin
koko joukko paikalla
minä, vain rannalla.
Eipä hätää suurempaa mulla
runoin luoksenne haluun tulla
siks' runon tämän kirjoitan
ja teidät näin tavoitan.
Runon pienen aikaansain
sehän riittää, tottakai
lisää tulee myöhemmin
kunhan mietin tarkemmin.
Pikku poika ponteva
onpi kova onkija.
Mammankin nyt tahtoo mukaan,
eikä sitä arvaa kukaan
kuinka paljon evästä
löytyy auton perästä.
Mamma hörppii Nutrilettii,
pojat syövät minkä ehtii
sämpylää ja porkkanaa
sekä grillimakkaraa.
Retkikeitin päälle pannaan
sitten tehdään lisää nannaa.
Suklaajuomaa pojalle
mamman omalle kullalle.
Poika liinatukka nelivuotias
on mummin sydämen valtias.
Itseluottamus määrätön
ruokahalu lyömätön.
Itse madon koukkuun laittaa
sitten meille hyvin maittaa
sintit voissa paistetut
ilohipuilla maustetut.
Unohda Sinäkin Nutriletit - unohtumattomia onkiretkiä!
terveisin Likka
Äitiä tyttö leikki
isää esitti Heikki.
Nukke vauvalta näyttää,
leikin vaateen täyttää.
Nukuttavat nukkelasta
vaunu lakkaa keikkumasta.
Heikki katsoo Liisaa,
kun komennusta piisaa.
Meiän vauva itkee kovin,
syliin ota tovin.
Iskä heijaa vain
kuule eihän lain.
Suivaannuttaa Liisaa
heilutus jo piisaa.
Yhdes hoitaa pitää
muuten ei tuu mitää.
Syliin vauva vaan,
niin saa itkun loppumaan.
Iloisesti jatkuu leikki
hyvä iskä tuo Heikki.
Kenen suusta totuuden
kuulet sinä aikuinen?
No - lasten.
Omat sanat puheet jutut
sekä sadattelut tutut,
kuulla saat sä aikuinen
sulta lapsi oppi ne.
Puheet kauniit myöskin sulta
oppii tämä pieni kulta.
Sain vaapukoista saaliin niukan
ja myönnän, pelottikin hiukan :
näin karhun jäljet mökkitiellä
varsin tuoreet vielä.
Ahterin savusaunassa nokesin
rantavesi kauas paennut, totesin.
Korviksen veteen tiputin
melkein itkeä pillitin.
Katto on korjattu, että
saisi vihdoinkin sataa vettä.
Rapuja naapuri tarjosi,
tämä likka murheet unohti.
Kadotin ystäväin
ainoain, parhaimpain
jonka kohdata sain
hetkissä elämän
niin kiehtovan
vuolaan ja kuohuvan.
Silloin kadotin ystäväin
kun kylmyys kohdattiin
suli jäisimmätkin
lumet pakkasineen
vaan sydän routineen
jäi kylmyyteen
ikuiseen kohmeeseen.
Minun oma nikkini
joku pahoinpiteli
mieleni synkäksi sai
olin pahoillani, tottakai.
Yhtä asiaa toivon vain
kun oman nikin sain
itsellä haluan pitää sen
se mulle on läheinen.
Omaansa jokainen rakastaa
minäkin uutta toivoa saan
älä lainaa nikkiä mun
muuten ihan pakahdun.
Kiitän sua jo näin
ystävä edeltäpäin
suo se ilo mulle
*****************
tää runo on vain sulle.
En ole se jota puhuttelet
mutta ehkä turhaan liiottelet.
Joku on nimimerkkiäs käyttänyt vahingossa
onhan se ihan allakassa.
Miksi vastaat mulle
runoni oli vain hälle
nikitönnä kirjoitat
puskasta kun kurkotat.
Koirakin nyt älähtää
kalikka kun kalahtaa
mitäs tätä miettimään
nimeä sulle keksimään.
Allakassa montaa muuta
nimeä, mut tahdikkuuta,
vaadin sulta minäkin
mieti vähän, itsekkin.
olkoon sitten uros, tahi donna,
kun toisen nikkiä noin menee,
lainaa, on oma mielikuvituksensa
kai vainaa.
Olen joskus saanut maistaa samaa,
kun nimissäni työstetty on
paskakamaa.
Rekisteri kyllä meitä suojaa,
jos joka pilkun sekä pisteen
huomaa.
Monicamme pääsi pystyyn nosta!
Eihän fiksu, kiltti pahaa pahal'
kosta.
Mellastakoon nikkirosvo nyt,
tiensä päähän joskus viel' on
päätynyt!
Olkookin, että mieleni saikaan
tuo nettivaras, pahaa aikaan
sinäkin kokenut oot saman
siks' tiesitkin sanan lohduttavan.
Kiitos Merimona tuestasi
se lämmitti mieltäni kovasti
eteenpäin mennään vaan
ja ikävät unohdetaan.
KOSKA OLIIVIPUUT PUHKEAVAT KUKKAAN
TAPPAVA TULIKÄRPÄSTEN HÄÄTANSSI YÖSSÄ
SKORPIONI HIEKAN JA TERÄKSEN TAKANA
RUOHOJEN SEASSA VAANII KOBRA
KIEKUIKO KUKKO AAMULLA KOLMASTI
VAI ONKO ALLAH VIHASTUNUT
JEHOVA VAELTAJANSA HYLÄNNYT
SYNTYIKÖ SYNTI LIBANONISSA
ITKU BEIRUTIN KADUILLA
EIKÖ AUSCHWITZ´IN SUITSUTUS RIITTÄNYT
MAIDANECK´IN POLTTOUHRI NIIN IKÄÄN
MILLOIN PUHKEAA OLIIVIPUU KUKKAAN
VIELÄKÖ KYYHKYNEN RAKENTAA PESÄN
IHMINEN
ONKO HÄN
OPPINUT
OPPIMANSA
UNOHTAMAAN
Taidat olla Ihan Oikea Runoilija. Saisinko minä muiden ihailijoiden kanssa nauttia runoistasi useamminkin? Laita vanhoja runoja uudestaankin, kun häipyvät tuonne aikaisemmille sivuille. On minulla muitakin suosikkeja, mutta Sinä olet Paras!
Ehkä minunkin syytä on mukaan tulla
kun ei maata voi edes nurmikolla.
On naattina kuumasta jokinen häiskä
ja elämä muutenkin tasapäistä.
Kuuma ollut kesä tää,
henki vallan läähättää.
Tule tuuli vilpoinen,
tule kera vesipisarten.
Aurinko kun porottaa,
kukat kuihtuu lopettaa.
Tule sade ja virvoita,
uuteen iloon kirvoita.
Hymyn aikaan saa
kun taas kukoistaa.
Pilvet taivaan tummensi
ilman vähän viilensi.
Pisaroita liian vähän
pudottais maahan tähän.
Toive tääkin on
nyt oon sanaton.
Mitä se on, miten sen kokee?
Onko tunne tuo todellinen,
vai harhaa,puhetta vaan.
Onko se nälkää kauneuteen,
vai toiseen ihmiseen,
kuka kertoo,ken sen oikein ymmärtää.
Tunteeko pieni lapsi tätä nälkää,
tuntee toki, rakkautta kaipaa,
äidin hellään syliin.
Miks ei vanhakin, jotakin kaipaa,
toisen läheisyyttä, käsi käteen,
paljon ei tarvitse,
kuitenkin nälkää tuntee.
Ikuista on rakkauden nälkä,
niin olla pitääkin.
Tyhjää olisi, sateet ja aurinko,
kuutamot, yöt tähtiset.
Elämän tarkoitus on tuntea tuo,
nälkä kaiken aikaa,rakkauden luo.
Huomenta toivotan vaan
kerron mitä tapahtuikaan,
mustikoita sain taas
mutta myös ontua saan
kun kompastuin tosissaan.
Nyt oon sitten potilaana
oikein, oikein kunnolla
lonkkani löin kantoon
voi "lempo" soikoon.
Näin siinä sitten käy
kun mustikoita ei näy
hakea niitä täytyy
jos jostain niitä löytyy.
Nyt ressu-Monica
tarvitsee sympatiaa.
Eikö jo mustikat riitä
minäkään en paljon saanut niitä.
Lepäile ja hoivaile
itseäsi hellittele.
Ota pakkasesta pullaa
anna jäätelön suussa sulaa.
Siemaile viileää juomaa
kohta et kipua edes huomaa.
Oi Likka kiltti
lohtua sulta riitti
mustikka metsään en hamua
risut ja kannot saa lojua.
Mustikat joutaa metsään jäädä
vaik hyviä onkin puuron päällä
kivan runon lohtuna tuot
hyvällä mielellä ajattelen sua.
Eipä tässä pahiten käynyt
ei edes luita särkynyt
mut opetuksen parhaan sain
vaik' rakastanki metsässä oloa ain.
Vähän se sattuu, tottakai
lohduksi,jäätelön ja pullan hain
kahvit keitin, ja nautiskelin
ja runoas kaunista muistelin.
Kyllähän se siitä tokenee
kunhan aikansa lepäilee.
Miten soma hän on valkeissa kiharoissaan
ja roosakukkaisessa puserossaan.
Jalassa kangastossut siniset
korvilla musiikkikuulokkeet.
Kaikki muistaa nimet suvun
tietää joka perheen lapsiluvun.
Suree kun marjassa ei jaksa kulkea
voi kuitenkin meidät rukouksiin sulkea.
Äitini pieni ja hento
sentään vielä ihmeen rento.
Sateessa
Aamun valjetessa
pisaroi hiljaista sadetta
paljastan kasvoni, silmäni suljen, nautin
pehmeä sadepilvi kietoutuu ympärilleni
ryöpsähdellen ja kuin laulaen,
elokuun sinisen kirkas taivas
tummuu sateesta.......
kuuntelen kuinka hiljalleen
meren aallot loiskivat rantaan
ja sade pisaroitaan rapisuttaa
vaan aurinko sateen taas kuivattaa
värikkään kaunis sateenkaari kohoaa taivaalle
lämmittäen virkistäen....
minä katselen ja nautin
on niin ihanaa elää juuri tässä ja nyt
maakin jaksaa taas hengittää
Kiitos sinulle SADE.
Sade pyyhki pois myös minun pahan oloni.
Kiitos , kun niin hienosti puit sen sanoiksi!
On täällä virtoja monia
on iloja, suruisia
ne vuolaina ohitse kiitävät
ja vaihtavat muotojaan
nyt iloita voinen ja naurahtaa
kun tuon mielesi pahan
pois pyyhkiä sateella saan.
Sinne tänne jotain
huikkaan,
ettei palsta kuivu
tarkkaan.
Sättikö noin
suosittu
ettei kirjoittelu
maistu.
Kiitokset nyt ansaitsevat
uskolliset kirjoittajat.
Jotka jaksaa riimitellä
ketjuamme täytellä.
Kiva näit on lueskella
miten loistaa toisten polla.
Sanoja kun taitavasti
teette luettavaksi.
Taivaan pilvet täyttää,
sateen tulevan näyttää.
Ei, ei kuitenkaan,
maa oottaa vaan.
Kuivaa rinteet nuo
vain pisaran suo
On ilmanhenki kuumaa
ei liiku ajatus tuumaa.
Säätilan kertoo mies
sateen tulevan ties.
Kuulinko oikein sen
nyt vain oottelen.
Runoiluun on tullut uutta
runon taikaa, hohdokkuutta
vanha tuttu, loppusointuineen
on häipynyt, kai menneisyyteen.
Onko runotyyli uusi tää
yhtäkuin, uutta ymmärtää
johon minä en otetta saa
se tuntuu vieraalta vaan.
Hämmästynyt olen niin
olen jäänyt runon aatoksiin
runotyylini on sellainen
ja vain loppusointuinen.
Tyyliä pitäis muuttaa
hakea uutta suuntaa
tiedä en varmaankaan
saanko itseni oppimaan.
Siinäpä kovasti haastetta
enpä tiedä saanko otetta
millä runotyylin muuttaa vois
taitaa olla uusityyli, minulta pois.
Kanssasi mä samaa mieltä
loppusointu runon kaunistaa
yrittänyt poiketa oon tieltä
ja soinnut kokonansa unohtaa
kuitenkaan ei siitä synny mitään
vain sekasotkun aikaiseksi saan
sanat haroo länteen milloin itään
itsenikin sekoittavat kokonaan.
Enpä sanois, ettei tule mitään
kyllä siinäkin siemen itää
runomuoto uusi tää
voi hyvinkin toiset yllättää.
Mulle vaan on runomuoto uus
vähän outokin tuttavuus.
Kyllä kirjoitettu on ennenkin
lukenut oon minäkin
tyylillä jolla kirjoitat
toivottavasti, vielä jatkat.
Ootko huomannut
oot kilvassa
sieltä ainakin
Monican mä tunnistin
runoin samanmuotoisin
mitä kirjoitat
olin siellä minäkin
runoineni kilpasin
vain eri nikillä
yhdessäkö lähdetään
kun voittomatka voitetaan
ilman muuta saamme sen
siitä epävarma ole en.
Katsos veitikkaa, kun tunnistaa
rakaus runoon osallistujaa.
Yhdessä mennään etelään
jos, jommalla kummalla tärppää.
Nyt vaan toivomaan
et onni meitä kohtaa,
Lämpimään käy kaksikon tie
nyt peukut, varpaat ylös vie.
Komerot kaikki kolusin
laatikot uusiks latasin
rähjäiset romut roskikseen
rintsikat rumimmat riivin
paripuolet sukat heitin
kulahtaneet kuteet viskoin.
Vimmatusti voimaa käytin
pölyt pinttyneimmät pyyhin
hienot hyllypaperitkin
romanttisin ruusunkukin
hyllyilleni kiinnittelin
laventelipussit laitoin.
Kahvit kiehuttelin sitten
suklaat suuhuni sulatin
mielikin on mallillansa
kaapit kun on kunnostettu.
Kun tuon kerroit Likka kulta,
huokaus nyt pääsi multa.
Mistä moisen puhdin saisi,
jotta paikat järjestyisi.
Toivon innon tarttuvan
ja siivouksen alkavan.
Syksyäkö tämä tietää,
kun siivoamaan naiset rientää.
Kanssa nuoruuden ystävän
jälleen tavataan.
Tuo tunteen piristävän
torin luona kohdataan.
Hymyyn taipuu suu
mielessä muistot nuo.
Jostain laulu kantautuu
menneen mieleen tuo.
Nuoria oltiin niin,
teinejä vain.
Lavoilla tanssittiin
Twistiä kai..
Siellä miehemme tuli
tanssiin kutsumaan.
Tyttöjen sydämet suli
vei kihlautumaan.
Perhe ajan vei,
ei ehtinyt muuta.
Puhelimessa sananen hei,
pyyhkien lapsen suuta.
Lapset varttui
aikaa jää.
Vuodet karttui
tavataan ystävää.
Yö peittää maan,
saa sen katoamaan.
Uni saapuu luo
ja ystävän tuo.
Vasten suu suuta
katsoen kuuta.
Syli lämpöinen
aamu vei sen.
Kun sumu hälvenee
mitä tänään teen
Likka siivoilee
Catleija tuumailee.
Sitähän minäkin teen
kun oikein ajattelee.
Työtä riitää kyllä
ja halut ois yllä,mut
ilmoista taidan nauttia
kesä pian alkaa loppua.
Siellä ne työ odottaa
antaa olla vaan
koti on päässyt rempalleen
kuumus kun töitä haitannee.
Mut' annas olla, kun
syksy alkaa tulla
silloin laitan tuulemaan
kaikki paikat siivotaan.
Siivous ja järjestys
onko elämäni tärkeys?
Kun joskus siivoamaan käyn
ei tuolloin tulost missään näyn
Juutun sekaan papereiden
noiden vanhojen asioiden.
Entist sotkusempaa on
keskel kaiken muistelon.
Kyselen nyt tässä
aivan hätää kärsimässä
Onhan jonkinmoinen järjestys
tuo myös sinällänsä epäjärjestys?
Järjestystä on monenlaista
jokaisella omanlaista,
epäjärjestyskin olla täytyy
että, asiat ja nootit löytyy.
Siivous silloin on mukavaa
kun juuttuu asioita tutkimaan,
eipä sitten huolen häivääkään
eikä joudu hätää kärsimään.
Joskus kyllä niinkin on
siivous on tarpeeton
kun muistaa aina järjestyksen
senkun vain pölyt pyyhkäsee.
Sanoi mulle naapuri
edesmennyt leipuri:
"Silloin muistan siivota,
kun päälaki kattoa alkaa hipoa."
Kello puoliviis,
ylös vain siis.
Aamu varhainen
ilma vilpoinen.
kahvi valumaan
sitten leipomaan.
Sämpylät paistettu
kahvin kanssa maistettu.
Leivät uuniin vaan
kaiken valmiiks saan.
Ei ehdi kaataa helle,
pääsee pian nokoselle.
Enpä taida ehtiä
luen aamunlehtiä.
Aleja monenmoisia
parempia toinentoisia.
Ostoksille oottelee
hinnoilla houkuttelee.
Kiinnosta mua ei lain.
lueskelen vain.
No nythän tulee vettä
kovasti kaivattua sadetta,
luonnolle se on komiaa
yksi ja toinen virkoaa.
Siitä tykkää monet muutkin
rapakoissa kylpee linnutkin,
vettä kaipaa kaikki muut
muttei, lenkkeilijät ym.
Sateinen päivä on mulle aina
leipomiseen käytetty aika,
sämpylät, piirakat paistan
ja vesikielellä maistan.
Tulenlieskakin herkut leipoi
hyvät sämpylät varmasti taikoi
näin me naiset leivotaan
herkkuja muillekkin tarjotaan.
Virta vierien kulkee
vaan eteenpäin
rannat menneeseen jättää
nuo entiset
elo ihmisen mielen
tään maallisen
vain kehäänsä kiertää
kuin etsien
omaa itseään.
Miksi ihmisen mieli
on levoton
kuten eksynyt sielu
niin rauhaton
haavat sydämeen saadut
ain kirveltää
kaikki eletyt päivät
murheelliset
ei vaan unhoon jää.
Pilvet taivaalta soutaa
pois hiljalleen
taakseen varjonsa jättää
vain mennessään
kaikki pisarat sateen
tuon eilisen
säteet aurinko poistaa
loistaessaan
pois unohduksiin.
Saako ihminen koskaan
tääll’ lepoaan
voiko milloinkaan kukaan
pois unhoittaa
päivän eilisen tuskaa
ja muistojaan
vanhaa mennyttä aikaa
saako mielestään
kukaan ihminen.
Heitä mennyt jo unhoon,
se helpoittaa
anna muistojen vanhain
jo eilisten
mennä tuulien mukaan
pois unholaan
kulje rauhaisin mielin
taas eteenpäin
uuteen huomiseen.
Tulen minäkin palstalle jälleen kerran,
runomietteissä istahdan hetken verran.
Ihmettelen ja pähkäilen
mitä oikein kirjoittelen.
On helle loppu ja satelee jälleen
saavat luonto ja ihmiset vettä päälleen.
On kuin tippuisi Luojan kyyneleet
kun on ihmismielissä kyyn eleet.
En vastannut mä kellekään teille
vaan kirjoitin ihan kaikille meille.
En kertonut meidän kyyn eleistä
en luokata halunnut ketään teistä.
Myönnätte kai, on maailma paha
ja kaiken ratkaisee suuri raha.
on vaikeuksissa ihminen pieni
ei kuivuudessa tässä kasva ees sieni.
Mutta kuivuudessakin eteenpäin mennään
ei lannista elo syksyinenkään.
Palstalle vaan nyt tulkaa mukaan
ei syrjään jäädä saa meistä kukaan.
Mikä vaimensi sanat kirjoittajan,
mikä tuhosi hyvän mielen?
Mikä lopetti sanailut runoilijain?
veikö kissa ihan kielen?
Merimonan ratsukin ravaa vaan
ei suostu kesän neliin.
Onko lämpöön ratsusi nuutunut,
kuukahtanut kesäkeliin?
Kesästä syksyyn jo aika rientää,
ilta päivän, peräti pimentää.
On tullut yön hiljaisuus
istun yksin pimeässä
hiljaisuutta peläten
kuiskaan hiljaisuuteen
kuuntelen......
vaan kuka kuiskeitani kuulee.
Älä pimeässä istu sä pieni ystävä
vaan sytytä lamppuun valo!
Näin valaisee lamppu syttyvä
koko pikkuisen talon.
Kerätään taas kamppeet syksyn myötä
ja runsaasti tehdään tätäkin työtä.
Rasittuu tässä molemmat päät
mutta tuloksen mustavalkoisna näät.
meidät Suomeen jätti vainen
Cubaan meni
sellainen on peli
Eipä onni potkinut
eikä matkat suosinut
murhetta en tästä kanna
voittorunolle en ääntä anna.
Katsos nyt fiiuliN
runoja kun valittiin
loppusointuja ollut ei
voitot kuka vei.
Runot oli uutta
runon hohdokkuutta
tyylisuunta uutuuden
kumos vanhan runouden.
Lohtu, sananen pieni
ylitti ilmojen tiet
lennähti hellyyden lailla
mieleen suruiseen
soinnahti, leimahti kerran
helisi hetken verran
vaan valon loi säteineen.
Antoi pienoinen aatos
lohtua lämmittäen
helmeili , hyväili mieltä
kuljettaen muassaan
pimeään loistavan valon
joka tuikkaili loistollaan.
Nyt toinen pienoinen sana
kiitos....
lähtee lentoon leijaillen
kevyen untuvan tavoin
se nousee korkeuteen
maailman tuulien kera
se hiljaa kiiruhtaen
kauaksi lennähtää.
Ei onnetar suosinut meitä
vaan ojan pohjalle paiskattiin
mehän kuljemme eri teitä
ikivanhoinen sointuineen
Vaan vielä se aika koittaa
kun pohjalta nousta saamme
silloin on aika voittaa
ja kunnian mekin jaamme.
sekä soinnittomat, mietteet
ovat runoilijan omat.
Ne innoittamat ovat hengen
herkän, joskus tuoden
pintaan surun pelkän. Toisinaan
saa riimi esiin naurun
mut' aina aidon sielun
huoneentaulun.
Sitä lukiessaan kohtaa
ihmisen, ken tunteet
tulkitsemaan kykenee.
Hän salata ei tahdo epäonnen
aikaa,
eikä myöskään kätke riemullista
taikaa,joka ilon kyyneleinä
kimaltaa
ja kaiken ruusuiselta näyttämään
taas saa.
Se kellä uskallusta, rohkeutta
riittää, voi sanoin
tunteen kirjon runon sanoin
liittää,
oman sydämensä kammioon ja
todeta - nyt tässä, tälläisenä
oon - tulkkina tuon mielialan
tämän hetken - ja jatkan, uuteen
maisemaan teen retken.
Sinne tahdon ottaa sinut mukaan,
ja vaikka meitä ymmärtäis ei kukaan,
niin kompastuvan käteen tarttuu
käsi Luojan, suoden matkaajalle
lämmön, turvan suojan.
Perjantai päivä kiireinen,
vie aatokset ,mökille,järvellein
Mä tavarat kiireesti pakkaan,
ja auton kyytiin itseni nakkaan.
Sitten kun astun polun päähän,
pitkospuita pitkin astelen,näänhän.
Jo näkyy kukkiva saari tuo,
järvi houkkattain kutsuvi luo.
Ei mikään silmiin kuvaa tuo,
kuin saareni, ihanan näkymän suo.
Lumoudun kerta kerran jälkeen,
mun mieleni täyttää, ajatus välkee.
On niin rauhaisa, hyvä olla,
sen soisin,myös ois - jokaisella.
Ei suuria tarvitse ihmismieli,
kun on luonto ja oma mökki pieni.
Miten on,elätkö,tunnetko?
Vanhanako itseäsi pidät?
Tunnetko viellä sykkeen,
veri suonissa virtaa.
Kuuletko sydämmen lyönnit,
miten kiivaana se lyö,
kohtaatko katseen, tunnetko poltteen,
mikä poskesi kuumaksi saa.
Tunnetko lämmön,hellän kosketuksen,
kädet mitkä syliinsä sulkee.
Tunnetko onnen mi sieluun hiipii,
näin on hyvä, näin olla täytyy.
Tämän kaiken jos tunnet,
et ole vanha,tunteeton.
Vaan elät, sydämesi tuntee rakkauden,
sinä uskallat elää,olla onnellinen.
Syksykö jo kurkistaa
lehtien peitossa maa.
Kesäkö mennyt pois
kai vielä viipyä vois.
Lämmintä mittari näyttää
kesän tunteen täyttää.
Helmaa heilauttaa
syksy ja ukkostaa.
Syksy ottaa otettaan
taas kesä kerran mennä saa
pilvet harmaat ja raskaat
peittää koko taivaan.
Kun ilta saapuu, on hämärää
yöllä onkin, sitten pimeää
syksy tullut on meille
monet merkit on syksylle.
Kurkien jäähyväislaulu
pohjoisen tuulessa
lyhenevässä päivän valossa
luonnon pukeutuessa karnevaaleihin
laskee muurahainen taakkansa ja
yksinäinen vene uinahtaa rannalle
aitassa lepäävät väsyneet airot
maan tuntiessa jäniksen värin
Katolla kuuluu ropinaa
omituista lorinaa.
Ääni räystäille vie,
mikä kumma lie.
Sade kattoa pieksee
rännin tahtoo tieksee.
Pitkään ootettiin
uskoki kadotettiin.
Liianko myöhään tää
sade räpistää.
Kaivoon vettä antaa
ei tarvi järvestä kantaa.
Kauan kaivattiin
mut, hymy ravattiin.
surut puseroon näin,
kaik hyvin päin.
Ukkonen jyristää
iloisesti hyristää.
Vielähän meillä on kesä
ei syksystä tietoakaan
jo tyhjä on linnuilla pesä
ja matkaakin suunnitellaan
vaan aurinko hymyilee meille
kesäillatkin lämmittäen
näin pihoille poluille teille
luo se valoa säteillen
meillä aikaa on nauttia vielä
kesän lämmöstä suloineen
... sitä ethän sinäkään kiellä
syksy saapuu taas aikoinaan.
Pieni runo tää
kuulkaa, herätkää
runoketju odottaa
tuttua runoilijaa
kipin, kapin kirjoita
runon teko aloita
palstalle se tuo
ketju kiittää sua.
Ketä tänne kaipaat
yksikö vain kelpaa
runoilemaan sulle
kaikki kelpaa mulle.
Kyllä on niin
et kaipaan kaikkii
vaik runo oli yksikön
se tavoitti kai henkilöt
saithan runon aikaan
sekin tänne kelpaa.
Jospa tässä minäkin
värssyn pienen tekisin.
Pitkää enkä laveaa
muotoilla mä osaakaan.
Päivän retket muistossa,
me istuksimme puistossa
kauniit kukkaperennat
värikkäinä loistivat.
Puiston lintulammikot kuivina lintuinfluenssan pelossa.
Koko kesän lintuparat sisätiloissa asustavat.
Kuivuneet lammikot kasveja pukkaa,
ei mene vanhat lannat hukkaan.
hyvää yötä
Kerron sulle tään
paljon voin ystävään,
mä toiveen antaa
se ilon kantaa.
Hän mua auttaa voi,
kun nousee aamun koi.
hyvää yötä toivon vaan
iloa aamuun alkavaan.
Missä runot luuraa.
päivä kohta pulkassa.
Vähän täs tuuraa
sanat vaan on hukassa.
Runoratsuko laitumella
kuivaa maata kaivaa?
Siinä saapi odotella
ja sanoja pois raivaa.
Voi hyvät sanasepot
äkkiä tunnelmaa tuomaan.
Vauhtiin runohepot
siis runoja luomaan.
Ratsuni kaveria kaipaa
ja ontuen kulkee.
Kiertää ahon laitaa
odottaen silmät sulkee.
Ikiaikaisella silokalliolla
jalkapohjissa päivän lämpö
selin laskevaan aurinkoon
etsin kiveä
veden särmättömäksi hiomaa
täydellistä ovaalia.
Edes nousevaa kuuta en huomaa.
Ehkä ensi kesänä
tai jonain seuraavana
sen kiven löydän.
en minä järveksi mahdu
enkä joeksi
puroksi ehkä
jonka lapset keväällä laivalla
tunturi poron laelle nousta
ukkosen kaikuina kuruissa
kaukana myrskynä meri
männyn olen istuttanut kiviesi rakoon
latvan taittanut
taivaalle nähdäkseni
Tekiskö joku palveluksen
ja avaisi uuden uksen,
josta sisään astua voisi
ja runokoppansa sisään toisi.
Sillä pian olemme takana nurkan,
eikä meitä löydä kukaan.