Itse asiassa

pitäis paljonkaan haitata, jos piskuinen vl-joukko uskoo niin kuin tahtoo. Hyvänen aika, paljonko vl-liä haittaa, miten muut uskonsa lusivat tai ovat lusimatta; pitävät kuitenkin vain päänsä ja uskovat itse pääsevänsä taivaaseen. Vai onko se niin mahdoton yhtälö, jos joku mitättömän pieni ihmisjoukko maailman väestöpopulaatiossa uskoo muiden mielestä itsestään liikoja, että vaikuttaa todella siltä, että osa porukasta miettii jo kerrassaan ripustautumista köyden jatkoksi? Miksi VL:lien pitäis hyväksyä kaikki muut, eihän heitäkään hyväksy kukaan muu?
7595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja se tietää sitä, että kohta tulee samasta aiheesta uusi alotus.

Äänestä
  • että sairasta!

    Äänestä

Vastuuntuntoisia ja Totuutta rakastavia ihmisiähän se harhaoppisuus häiritsee.

Äänestä

ketään.

Itseppähän lapsensa tekevät,
televisiotta ovat,ja muitakin omia ominaisuuksiansa pitävät. Ei häiritse. Ei niin mitenkään. Uskokoon ken tahtoo, ja sillä hyvä.

Äänestä

haittaa jotka eivät seuroissa ole käyneet. Jumalan sana joko parantaa tai siiheen loukkaa itsensä. Siitä kai meteli johtuu.

Vrt.


3. Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät,
4. Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat.
5. Mutta valvo sinä kaikissa, kärsi ja kestä vaivoissa, tee evankeliumin saarnaajan työ ja toimita virkas täydellisesti.


ja


6. Sentähden on myös Raamatussa: katso, minä panen Zioniin valitun kalliin kulmakiven: joka uskoo hänen päällensä, ei hän suinkaan tule häpiään.
7. Teille siis, jotka nyt uskotte, on hän kallis; mutta uskottomille on se kivi, jonka rakentajat hyljänneet ovat, kulmakiveksi tullut, ja loukkauskiveksi, ja pahennuksen kallioksi,
8. Nimittäin niille, jotka itsensä sanaan loukkaavat, ja ei sitä usko, johonka he myös asetetut olivat.


Tämä on se "valittu kallis kulmakivi"


Room 3:24. He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaaksi, hänen armostansa, sen lunastuksen kautta, joka on Jesuksessa Kristuksessa,
25. Jonka Jumala on armonistuimeksi asettanut, uskon kautta hänen veressänsä, osoittaaksensa sitä vanhurskautta, joka hänen edessänsä kelpaa, edelläkäyväisten syntein anteeksi antamisen kautta,

Äänestä
  • Raamatun mukaan armonistuin on siis Ziionissa.

    Jos Ziion on (seurakunnan lisäksi) mielentila tai joku muu abstrakti juttu , niin olisi hyvä jos raamatussa olisi yksikään esimerkki sellaisesta.

    Tais mennä jo ohi aiheen :-)

    Äänestä

häirinnyt se, että kansallissosialistit halusivat rotupuhtaan valtion.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ketä sen kirjoitti:

pitäis paljonkaan haitata, jos piskuinen vl-joukko uskoo niin kuin tahtoo. Hyvänen aika, paljonko vl-liä haittaa, miten muut uskonsa lusivat tai ovat lusimatta; pitävät kuitenkin vain päänsä ja uskovat itse pääsevänsä taivaaseen. Vai onko se niin mahdoton yhtälö, jos joku mitättömän pieni ihmisjoukko maailman väestöpopulaatiossa uskoo muiden mielestä itsestään liikoja, että vaikuttaa todella siltä, että osa porukasta miettii jo kerrassaan ripustautumista köyden jatkoksi? Miksi VL:lien pitäis hyväksyä kaikki muut, eihän heitäkään hyväksy kukaan muu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu