tein abortin n.1 v. sitten..
keskeytys oli kivulias ja päätös
ei ollut helppo, ei kadu asiaa mutta suren..
kävin n.2-3 kk sitten puhumassa ammattiauttajan kanssa koska kyseinen asia on minulle vaikea edelleen..
olen hakenut tukea aikaisemminkin tältä palstalta
abortin aiheuttamaan ahdistukseen..
nyt asiani koskee tätä..
tosiaan keskeytyksestä on jo "kauan", mutta
mieleni on edelleen maassa, vauvat ahdistaa,
pelkään tulevani raskaaksi, oma vartaloni tuntuu kauhealta ja rumalta ja seksiä en jotenki edellä mainittujen asioiden takia "pysty" harrastamaan..olen yhdessä saman miehen kanssa jolle tulin raskaaksi,joten hän tietää vaikeuden, mutta itseäni asia vaivaa..
en tahtoisi käydä lääkärissäkään, koska tiedän mistä haluttomuuteni johtuu, saisin ehkä masennuslääkityksen mutta en tahdo viedä lääkkeillä tätä pois vaan selvitä toisella tavalla..
siis onko kenelläkään tullut vastaavia tunteita ja miten olette päässeet eteenpäin?? ja miten olette ylipäätään selvinneet pitkään jatkuneesta ahdistuksesta??
kiitos jo etukäteen!!!
keskeytys oli kivulias ja päätös
ei ollut helppo, ei kadu asiaa mutta suren..
kävin n.2-3 kk sitten puhumassa ammattiauttajan kanssa koska kyseinen asia on minulle vaikea edelleen..
olen hakenut tukea aikaisemminkin tältä palstalta
abortin aiheuttamaan ahdistukseen..
nyt asiani koskee tätä..
tosiaan keskeytyksestä on jo "kauan", mutta
mieleni on edelleen maassa, vauvat ahdistaa,
pelkään tulevani raskaaksi, oma vartaloni tuntuu kauhealta ja rumalta ja seksiä en jotenki edellä mainittujen asioiden takia "pysty" harrastamaan..olen yhdessä saman miehen kanssa jolle tulin raskaaksi,joten hän tietää vaikeuden, mutta itseäni asia vaivaa..
en tahtoisi käydä lääkärissäkään, koska tiedän mistä haluttomuuteni johtuu, saisin ehkä masennuslääkityksen mutta en tahdo viedä lääkkeillä tätä pois vaan selvitä toisella tavalla..
siis onko kenelläkään tullut vastaavia tunteita ja miten olette päässeet eteenpäin?? ja miten olette ylipäätään selvinneet pitkään jatkuneesta ahdistuksesta??
kiitos jo etukäteen!!!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ensinnäkin, hae ammattiapua edelleen, ja jos koskaan tilanne tulee uudelleen eteen, eli olet tullut raskaaksi, ymmärrät, että otat vastaan pienen lapsesi lahjana etkä tuhoa häntä. Puhu myös miehesi kanssa.
Toiseksi, ne, jotka eivät ole tätä virhettä vielä tehneet, välttäköön sitä tekemästäkään. Tälle palstalle tulee tuhkatiheään kirjoituksia, joiden perusteella aborttia oltaisiin teetättämässä paniikinomaisesti, hätiköidysti, toisten pyynnöistä tai muuten siten, että aborttia pidettäisiin jossakin tilanteessa välttämättömyytenä. Näissä tapauksissa pieni ylimääräinen tuumaustauko olisi paikallaan.
Ennenmuinoin aikana, jota nykyään naureskellaan, aborttiin tarvittiin kahden lääkärin lausunto, ja molempien lääkäreiden kanssa sitä oli pakko pohtia. Ei silloin vain laitettu rastia ruutuun "sosiaaliset syyt" ja sen jälkeen tablettia naamariin.
Abortteja toki tehtiin, mutta se, että sen saamine noli vaikeampaa ja työläämpää, säästi monelta katumukselta.
Minusta olisi tarpeen miettiä, saako abortin kuitenkin nykyään liian helpolla ja liian nopealla syklillä. Asiasta pitäisi saada keskustella lääkäreiden tai muiden asiantuntijoiden kanssa, eikä tehdä sitä, mikä ensinnä mieleen tulee tai mitä mieltä kaverit on.
en mielestäni kysynyt kantaanne aborttiin??!!
sitä saa kuulla ja lukea ihan muualta..
pyysin apua en MORALISOINTIA!!!
tajuatteko että ihmiset tekevät päätöksen ja abortin
syistä jotka itselle on painavia..
kukaan teistä tuomitsijoista ei pysty ymmärtämään sitä, mutta niin kauan kuin abortti
on laillista ja toivottavasti tulee aina pysymäänkin, niin naisilla on ONNEKSI vaihtoehto!! ja toivonkin että jokainen
joka aborttiin päätyy tekee sen omasta tahdosta,eikä joudu sitä painostuksen alla tekemään!!
te ette ymmärrä,älkää siis tuomitko!
me abortin tehneet haemme tällä palstalla apua,emmekä tuollaisia kommentteja!!!
Niinpä - abortti on itse valittu ja vakaa päätös. Miks sitten niin moni väittää, että se on ihan helppo juttu ja siitä voidaan päättää jo ennenkuin on tullut raskaaksikin.
Kuiteskin on sitten näitä ahdistuneita ja niitä, jotak alkavat katua tekoaan vuosiakin myöhemmin.
Eikö olisi parempi, että todellakaan aborttia ei saisi niin helpolla, joten tekojaan katujiakin olisi vähemmän?
Jos se on OIKEUS ja VAIHTOEHTO, niin miski sitä pitää jälkeen katua ja miksi se teko sitten ahdistaa?
Tällä palstalla voidaan keskustella abortista ja aborttilaista yleisellä tasolla. Jos jollakulla on tullut psyykkisiä ongelmia abortin jälkeen, niin hänen on syytä hakkiutua asiantuntija-apuun, eikä ole syyät jättää esim. masennuslääkkeitä ottamatta ja käymättä terapiassa. Tätä palstaa lukemalla tai tänne kirjoittamalla tuskin kukaan tulee terveeksi.
..kuitenkin saada vertaistukea. Joskus helpottaa ihan vain kuulla kuinka toiset ovat selvinneet vastaavasta tilanteesta.
Totta on, että on naisia, jotka saavat pitkäaikaisia psyykkisiä oireita abortin jälkeen. Heitä on kuitenkin vähän; suurin osa naisista selviää abortista omin voimin ja psyykkisesti terveinä. Tämänkään palstan puitteissa ei voi yleistää, sillä ylivoimaisesti suurin enemmistö naisista, jotka selviävät abortista omine voiminensa, eivät hakeudu kirjoittelemaan tällaiselle palstalle.
Jos aborttia olisi vaikea saada, olisi paljon enemmän onnettomia, vanhemmuuteen valmistautumattomia/haluamattomia äitejä ja siten myös onnettomampia lapsuuksia.
...kun kirjotin tänne palstalle, tarkotukseni oli hakea selviytymistarinoita, tukemaan omaa jaksamistani..
minulla on hyviä ystäviä joiden kanssa puhun syvällisemmin asioista, sekä mieheni auttaa minua..
tunnen usein olevani hukassa ajatusteni kanssa, ja koska ystävistäni ei moni ole kokenut samaa,on heiltä vaikea saada oikeanlaista ymmärrystä..siis siksi tänne palstalle laitoin "ongelmani"..
kiitos asiallisista vastauksista kaikille!!
Abortti voi olla myös valinta, johon on järjellä ajatellen päädytty.. mm. useampia lapsia (kuin yksi tai kaksi), taloudellinen tilanne yms yms yms. KUITENKIN on ikävä kyllä niin, että järki ja tunteet eivät aina kulje aina käsi kädessä! Itsellenikin abortin tehneenä suru tuli (ja onneksi myös meni) järjellisestä päätöksestä huolimatta. TUNTEISIIN on oikeus, niitä ei kukaan voi moralisoida tai kieltää... se kuitenkin on totta, että ammattiapua kannattaa hakea jos siltä tuntuu. Itse teen töitä lasten kanssa ja marssin kyllä ihan suosiolla lääkäriin ja olin omien lasteni kanssa hetken ja annoin itselleni luvan toipua, kuin olisin mennyt lällyttelemään töihin, että onpas teillä ihana vauva.....
Ja taas siihen, että tätä palstaa luetaan: jaa, ihminen yleensä hakee "vertais seuraa" ja itse ihan uteliaisuuttani näitä jo luen. Joku voisi joskus toki kirjoittaa, mitä positiivista abortista on seurannut, sellaisia kirjoituksia kun harvoin näkee.
Ja tuo abortin "katuminen", moniko oikeasti sen lapsen pitäisi.. aika vain kultaa muistot yleensä.. ja niille katujille: elämä menee eteenpäin, siihen vauvaan on mahdollisuus myöhemminkin, kun oikeasti siltä tuntuu, että lapselle on jotain annettavaa.
Minulle tehtiin abortti viime vuoden puolella. Tein sen omasta tahdostani ja harkiten ja olen selvinnyt hyvin, vaikka silloin olikin hyvin rankkaa. Siinä mielessä en ole samassa tilanteessa. Mutta pystyn kokemuksen jälkeen ymmärtämään paremmin abortin mahdollisen vaikutuksen ihmismieleen.
Kuulostaa siltä, ettet ole jollakin tavalla antanut itsellesi anteeksi tapahtunutta. Ja nyt jopa kroppasi kärsii ja omakuvasi on mennyt alaspäin. Nimenomaan tuo itselleen anteeksi antaminen on kuitenkin hyvin tärkeää. Sanot ettet kadu; tämä helpottaa asiaa.
Aborttia voi surra kuin mitä tahansa menetystä, mutta ensin sinun on palautettava mieleesi abortin syyt. Muista ne tarkasti ja pidä mielessä. Jos et kadu, syyt olivat varmasti silloin hyvät. Muista, että juuri silloin et pystynyt enempään! On tärkeää nähdä abortti siinä valossa, johon se kuuluu; abortti tapahtui elämäntilanteessasi vuosi sitten.
Suosittelisin sinulle kuitenkin terapiaa. Parhaimmillaan se on kuin puhdistavaa ilmaa ja siellä voit puhua läpi kaikki asiasi perusteellisesti. Onko sinulla muita mieltä painavia syitä tuntea huonoa oloa? Huomasin itse, että aina kun jokin muu asia meni minulla huonommin, abortti (joka ei liittynyt välttämättä millään tavalla asiaan) nousi pintaan mielessäni ja sai aikaan jälleen surua. Jos sinulla on muita elämään liittyviä suruja tai esimerkiksi jo aiempaa masennusta, terapia olisi mielestäni sinulle ehdottoman tärkeä. Ei siis masennuslääkkeitä vaan ihan kunnon keskusteluterapiaa. Jos et löydä yhteistä säveltä psykologin kanssa, vaihda huoletta toiseen. On tärkeää, että henkilökemiat toimivat! Eri psykologeilla voi olla myös hyvin erilaiset metodit.
Oma suruni oli abortin aikaan valtavaa, olin muun muassa kaksi viikkoa pois töistä. Vietin ajan enimmäkseen yksin ja surin ja surin ja surin. Surusta tuli minulle kuin ystävä. En yrittänyt paeta sitä mihinkään, en töihin, en ystävien seuraan. Tukea sain lähimmiltäni ja soitin heille vaikka keskellä yötä, jos siltä tuntui. Elämä lähti hiljalleen uudestaan liikkeelle, mutta etenin varovasti. Nykyään tunnen helpotusta siitä, että selvisin kokemuksesta. Aborttiin liittyvä suru tulee aina olemaan mukanani, mutta sen mukana ei kulje jossittelua eikä se ahdista.
Voimia sinulle tervehtyä jälleen!
Sinun tulee nyt tarkkaan miettiä mikä kohta siinä abortissa on sellainen mikä sinua kaduttaa, surettaa tai masentaa. Sen jälkeen voit alkaa asiaa työstämään pääkopassasi. Voit ajatella mielestäni siinä mielessä asiaa positiivisesti, että tiedät nyt ainakin sen, ettet tulisi aborttia enää toista kertaa tekemään. Monet päätyvät aborttiin useammin kuin kerran elämässään. Myös se tosiasia on mielestäni oleellinen, että abortti on Suomen lainsäädännössä sallittu, ja näin ollen yhteiskunnallisesti asiaa katsottuna sinun ei tulisi itseäsi soimata. Niin monet muutkin naiset ovat päätyneet samaan sallitusti, ja varmasti vertaistuki on kaikkein parasta. Eli niiden ihmisten, jotka ovat myös tehneet abortin. Se on kyllä aivan totta, että nykyään abortti on todella helposti tehtävissä, eikä mitään tarkkaa syyniä ole, mikä on mielestäni todella huono asia.
Luonteenpiirteisiisi kuuluu varmasti hyvin olennaisena osana se, että olet hyvin itsekriittinen ja täydellisyyden tavoittelija. Sinun tulisi nyt vain hyväksyä se, ettei tuossa aborttiasiassa epäonnistuit ja se kuuluu ihmisen luonteeseen, että kukaan ei ole täydellinen. Turha sitä sinänsä on jälkeenpäin puida, että mielestäni sinulle abortti ei ole ollut omasta mielestäni missään nimessä oikea vaihtoehto, kerta vielä noin pitkä aika abortin jälkeen olet noin ahdistunut asiasta. Yksi olennainen syy siihen voi olla se, ettet ole käsitellyt asiaa kunnolla. Mutta se, että sinulla on seksin ja oman itsen kanssa noin suuria ongelmia, niin nyt sinun tulisi miettiä tarkkaan, että mihin asiaan abortissa ne liittyvät. Liittyvätkö ne kenties sinun päätökseesi, vai lapseen. Onnea elämään!
Hyvin harvat naiset päätyvät aborttiin useammin kuin kerran elämässään. Se, että monet abortintekijät päätyisivät aborttiin useammin kuin kerran elämässään on ihmisten mielikuva, joka ei ole totuudenmukainen.
..oli myös vaikea päätös tehdä abortti..se kuitenkin tehtiin ja asiasta oli vaikea päästä yli...ajan kanssa siitä selvittiin ja nyt on esikoinen tulossa..onnea selvitymiseen...itse sain vinkin aikoinaan...ottaa jonkun tietyn päivän mikä liittyy lapseen(esim laskettu aika tms)ja sytyttää vaikka kynttilän esim joka kuukausi tai joka vuosi kun kyseinen päivä on...jos se joskus unohtuu, huomaa olevansa lähempänä unohtamista....selvitymisiä sinulle..
Saitkin jo aikamoisen kattavat vastaukset...
Mutta mieleeni tuli ajatuksena tekstistäsi, että mitenkäs ehkäisy? Entä jos luulet tylsistymistä ahdistukseksi...
Yleensähän abortin jälkeen joutuu vaihtamaan ehkäisy valmistetta, edelliseen on petytty tai sitten ennen aborttia ei hormonaalista ehkäisyä ole käytetty, abortin jälkeen neuvola vähän kuin velvoittaa aloittamaan.
Hormonaaliset valmisteet vaikuttavat meihin jokaiseen eritavoin, mutta yleistä on, että ehkäisy vie luonteesta, temperamentista pahimmat särmät. Tulee seksuaalista haluttomuutta, mikään ei tunnu innostavan, kuten mikään ei masennakaan kuten ennen, eli tylsistyminen.
Jos vaihdoit ehkäisymerkkiä abortin yhteydessä, niin kannattaa ottaa huomioon tämäkin seikka. Apua saat tietenkin lääkäriltäsi; kokeile muuta valmistetta tai jätä hormonaalinenehkäisy kokonaan (se ei todellakaan sovellu kaikille) ja muista tuplata sitten muilla tuotteilla.
Kertomuksesi oli kuin omani ikään.
Abortistani on kulunut päivälleen vuosi. Vieläkään en ole päässyt asian yli ja tuntuu, kuin se olisi tapahtunut jollekin muulle. Välillä kadun, välillä en, mutta joka päivä suren.
En ole kertonut abortista kuin yhdelle parhaimmalle kaverilleni. Nyt hän on raskaana, ja pelkään jo etukäteen tilannettta jossa joudun kohtaamaan vauvan. En kestä lapsia, en voi olla niiden lähellä. Eikä koskaan maailmassa ole ollut näin paljon raskaana olevia naisia ja rattaita lykkiviä äitejä.
Olen yhä saman miehen kanssa, kelle lasta odotin. Hän ei ymmärrä tunteitani, on etäinen ja kylmä. Olen useita kertoja yrittänyt puhua asiasta, mutta hän ei kommentoi ja sanoo, ettei tiedä mitä sanoa. Seksistä on kadonnut myös jotain, ehkä osin tunteideni vuoksi. Tunnen oloni petetyksi ja hylätyksi. Hän ei osaa olla läsnä, kun eniten tarvitsen. Ihmettelen, miksi ylipäätään roikun tässä miehessä, mutta erokin olisi kai liian surullista.
Itse en kestäisi toista aborttia. Olen sen myös miehelleni sanonut, mutta hän vain myötäilee. Luulen, että tosipaikan tullen hän vetäytyisi kuten ensimmäiselläkin kerralla. Mutta silloin olisin jo itse vahvempi pitämään lapsen yksinkin.
Kävin ammattiauttajalla myös, mutta ahdistuin entisestään. En osaa sanoa taikakonstia, millä asiasta voi selvitä, mutta meidän on kai vain osattava antaa itsellemme anteeksi. Teimme päätöksen sen hetkisen tilanteen mukaan, ja se päätös oli kauhein ja vaikein mitä ikinä olemme kohdanneet. Siihen tilanteeseen ei kenenkään tulisi joutua.
Ehkä tässä on vain elettävä päivästä toiseen ja yritettävä antaa itselleen anteeksi.
Kun luin viestiäsi tuli elävästi mieleen oma tilanteeni. Mä tein abortin n. neljä vuotta sitten. Päätös oli minulle todella vaikea ja masennuin siitä hyvin pahasti. Kaksi vuotta meni että toivuin siitä jotenkin. Monet kerrat tuntui etten selviä siitä mitenkään ja syytin itseäni millon mistäkin. Välillä kadun tekoani, mutta silloin se oli hyvä päätös. Kävin asiaa läpi itseni kanssa useat kerrat. Välillä kirjoitin paperille ylös omia ajatuksiani ja siitä oli apua. Vielä tänäkin päivänä se tulee joskus mieleen, mutta nyt pystyn puhumaan siitä muidenkin ihmisten kanssa. Silloin en pystynyt puhumaan siitä kenellekkään, halusin käydä sen läpi yksin.
Olen aina ollut lapsi rakas ihminen, eikä minun ole koskaan ollut vaikea kohdata lapsia tai odottavia äitejä. Olen aina sanonut, että toista aborttia en tee ellei ole pakko.