Tässä on yks mun ensimmäisistä runoista...oon tän tänne joskus laittanu mutta ajattelin nyt laittaa sen uudestaan...=)...arvostella saa ihan vapaasti...
Aika parantaa haavat,
niin joku tietävä sanoi.
Mutta tiesikö se henkilö,
että jos haavat yltävät sieluun asti,
ei aika yksin niitä haavoja paranna.
Siihen tarvitaan rakkautta,
aikaa ja puhumista haavojen syystä,
joka meillä kaikilla on erilainen.
Minun haavani ovat kenties syvimpiä mitä voi saada,
koska en enää koskaan tule olemaan sama ihminen kuin ennen.
Minun haavani saivat minut olemaan varuillaan,
ettei kukaan enää tekisi minulle syvempiä haavoja,
ettei kukaan enää saisi minua uskomaan valheisiin.
Olen kuin suojaton kuusipeura,
joka etsii suojaa saalistajaltaan paikassa,
josta ei voi löytää sitä.
Aika parantaa haavat,
niin joku tietävä sanoi.
Mutta tiesikö se henkilö,
että jos haavat yltävät sieluun asti,
ei aika yksin niitä haavoja paranna.
Siihen tarvitaan rakkautta,
aikaa ja puhumista haavojen syystä,
joka meillä kaikilla on erilainen.
Minun haavani ovat kenties syvimpiä mitä voi saada,
koska en enää koskaan tule olemaan sama ihminen kuin ennen.
Minun haavani saivat minut olemaan varuillaan,
ettei kukaan enää tekisi minulle syvempiä haavoja,
ettei kukaan enää saisi minua uskomaan valheisiin.
Olen kuin suojaton kuusipeura,
joka etsii suojaa saalistajaltaan paikassa,
josta ei voi löytää sitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
upea runo...pidin siitä kai just siks,ku oma tilanne on mikä on..
...itse asiassa mä tein tän runon sillon ku mulla oli vastaanvanlainen tilanne kun sulla...Tässä tällänen tyhmä runo...Koita jaksaa! *rutistaa*
"Ihmistä loukataan ja haavoitetaan,
Ihminen suree ja itkee,
Ihminen paranee ja voimistuu,
Ihminen oppii ja ymmärtää,
Ihmisestä kuolee osa,
Mutta ihmisen elämä jatkuu..."