Olenko ainoa, vai ovatko muutkin kaksoset semmosia että osoittavat tunteensa mielummin teoin kuin sanoin ja odottavat myös kumppanilta näin?
Vastaukset 4
- Minä Olen
Minulle ei voi valehdella. Ei onnistu! Luen elekieltä ja olen herkkäkuuloinen rakkaudessa tehdyille teoille. Kavahdun nelinpelistä.
Samoin eivät itse kauniit sanat riitä, jos teot eivät ole sen muotaisia.
Osoitan itse tunteeni teoinkin ja arvostan samaa toisten taholta. Tyypillistä juuri meille kaksosille, luulen. Ainakin minulle. - kaksosnainen
... minä voin sanoa tunteeni, mutta en niitä ääneen sano KOSKAAN jos en sitä todella tarkoita. En pysty esittämään tunteitani, sen huomais kaikki.
Yleensä näytän teoin välittämisen ja toivon että toinen jollain tapaa niistä aistii mihin ollaan menossa :) Ja sitten kun sanon, pysyn niiden sanojen takana myös!!!
Olen juuri lopettanut suhteen härkämiehen kanssa. Paljon kauniita sanoja alussa, liehittelyä ja puheita teoistakin, mutta mutta... eipä niitä tekoja koskaan tullut. En jaksanut jäädä odottamaan. Ne teot ois merkinneet minulla eniten sittenkin... - Bohem
Itse ainakin osoitan tunteeni aina teoilla ja etenkin elekielellä, en koskaan sano mitään tunteistani, olen aika hiljainen kaksoseksi... Odotan myös yleensä muilta että hekin kertovat tunteensa teoilla ja eleillä, sanat ei uppoa niin hyvin, se riippuu sitten ihmisestä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141361
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e96459- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 42410
- 52403