Tässä se kesä sitten taas meni, yksin. Joka kesän lopussa mietin että ensi kesä muuttaa kaiken, löydän sen oikean jonka kanssa oikeasti synkkaa, jota ymmärrän, ja joka kesän alkaessa masennun kun ei sellaista ole löytynyt.
Onko kenenkään muun elämä sellaista että ei koskaan ole sitä hyvää vaihtoehtoa vaan aina kaksi huonoa?: Ei tiedä pitäisikö kysyä tyttöä ulos ja ehkä tulla onnelliseksi, vai jättää kysymättä ja olla ilman stressiä suhteen kasassa pitämisestä. Ei tiedä pitäisikö jättää lukio kesken ja saada hengähdystauko ja rauha helvetiltä, vai jatkaa tuskassa ja olla saamatta luuserin leimaa. Koko elämäni perustuu jatkuvalle dilemmalle.
Reilun viikon päästä alkava koulu saa sydämmeni pomppimaan ja tuskaisen olon pintaan. Voisi luulla että olen koulukiusattu tai jotain, mutta niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, olen suosittu. Koulussa on paljon kavereita, joiden kanssa voin hengailla. Huomaan kuinka monet haluavat lähestyä minua mutta torjun heidät aina. Tytötkin kuulemma tykkää, ja olen mielestäni huomannut sen mutta aina alan kehittelemään teorioita miten kaikki on vain sairasta kuvitteluani.
Olen varmaan vajaaälyinen kun en tajua milloin joku on kiinnostunut ja milloin ei. Viime talvenakin yhdessä diskossa eräs tyttö koulustani tuli tanssilattialla luokseni, tarrasi käsistäni ja tanssimme. Kyllähän minä muuten osaan esittää niin naistenmiestä mutta kun on tosi kyseessä teen itsestäni pellen. Jäädyin jotenkin ja tyttö varmaan luuli etten ole kiinnostunut, vaikka olin. Diskon jälkeen kehittelin päässäni teorioita miten kyseinen tyttö ei varmaan edes ole tyyppiäni joten antaa olla. Pari päivää myöhemmin löysin netistä tytön kirjoituksia ja hänen ajatukset olivat kuin suoraan minulta kopioituja:kannattaa vihreitä arvoja ja niin ihanan pohtivainen sekä haaveena mennä joskus mennä auttamaan kehitysmaiden nälkää näkeviä. Teki mieli hakata pääni murskaksi seinään. Olin taas kerran menettänyt elämäni tilaisuuden.
Päädyin jotenkin tanssimaan toisenkin koulumme tytön kanssa samassa diskossa ja munasin itseni samaan tapaan. Tilanne on nyt se että olen kiinnostunut yhtä paljon kummastakin ja molemmat pitävät minua friikkinä. Jos päätyisin jommankumman kullaksi, varmaan olisin onneton kun en olisi sen toisen kanssa. Olen niin pelle.
Onnettoman tunarointini johdosta olen kehitellyt mitä oudompia syitä miksi kaikki olisi parempi näin: Tällä hetkellä ihminen on minusta viirus, joka tuhoaa maapalloa. Siksi ihastuminen ja ja suhteessa eläminen ei ole muuta kuin meidän sairaan lajin edistämistä ja siksi mielummin olen yksin. Hulluinta tässä on se että olen oikeassa:kaikke meidän mielestä ihanat ja romanttisen asiat perustuvat vain lajin säilymiselle, ja koska lajimme on itsekäs viirus on parempi olla löytämättä rakasta. En tietenkään halua ajatella näin vaan elää siinä ihmisyyden harhassa joka oikeuttaa lajin jatkuvuuden ja kaikki ne ihanat nautinnot. Olisi ihanaa jos joku onnistuisi kertomaan miksi olisi hyvä että löytäisin rakkaan ja eläisin onnessa. Kun ei haluaisi olla viirus.
Tekisi niin mieli lopettaa koulu mutta laumaeläin sisälläni vastustaa ja huutaa "menetät statuksesi ja sinusta tulee hylkiö". Niinhän se varmaan olisikin. Toisaalta olen siinä mielessä erikoinen tapaus että en passivoituisi totaalisesti niin kuin moni muu ikäiseni, vaan aikani kuluisi muuhun kehittävään. Koko kesän vietin taiteen parissa, kun muilla oli kiire juoda ja nussia. Koko kesän opiskelin tulevaa ammattiani varten kun muut rälläsivät isin autolla pitkin katuja, saamatta mitään kehittävää aikaan. Ja silti minä olisin luuseri lopettaessani koulun. Saisin luuseri-leiman näiltä "tärkeiltä" nuorilta joiden koko kesä kului aivosolujen tuhomaiseen vanhempiensa rahoilla ja paskanjauhamiseen kännisten kusipäisden kanssa. Ja silti, minä olisin hylkiö.
Pitikin mennä ilmoittautumaan kirjoituksiin, ja iso summa tuli niistä maksettua. Turha se on lopettaa ja menettää iso määrä rahaa. Toisaalta tiedän etten ole pääsemässä kirjoituksista läpi olemattoman motivaationi takia. Kannattaako edes yrittää kun ei mitään yritystä ole? Paineet vaan kasvaa kun tuo viimeinen lomapäivä lähestyy.
Onko kenenkään muun elämä sellaista että ei koskaan ole sitä hyvää vaihtoehtoa vaan aina kaksi huonoa?: Ei tiedä pitäisikö kysyä tyttöä ulos ja ehkä tulla onnelliseksi, vai jättää kysymättä ja olla ilman stressiä suhteen kasassa pitämisestä. Ei tiedä pitäisikö jättää lukio kesken ja saada hengähdystauko ja rauha helvetiltä, vai jatkaa tuskassa ja olla saamatta luuserin leimaa. Koko elämäni perustuu jatkuvalle dilemmalle.
Reilun viikon päästä alkava koulu saa sydämmeni pomppimaan ja tuskaisen olon pintaan. Voisi luulla että olen koulukiusattu tai jotain, mutta niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, olen suosittu. Koulussa on paljon kavereita, joiden kanssa voin hengailla. Huomaan kuinka monet haluavat lähestyä minua mutta torjun heidät aina. Tytötkin kuulemma tykkää, ja olen mielestäni huomannut sen mutta aina alan kehittelemään teorioita miten kaikki on vain sairasta kuvitteluani.
Olen varmaan vajaaälyinen kun en tajua milloin joku on kiinnostunut ja milloin ei. Viime talvenakin yhdessä diskossa eräs tyttö koulustani tuli tanssilattialla luokseni, tarrasi käsistäni ja tanssimme. Kyllähän minä muuten osaan esittää niin naistenmiestä mutta kun on tosi kyseessä teen itsestäni pellen. Jäädyin jotenkin ja tyttö varmaan luuli etten ole kiinnostunut, vaikka olin. Diskon jälkeen kehittelin päässäni teorioita miten kyseinen tyttö ei varmaan edes ole tyyppiäni joten antaa olla. Pari päivää myöhemmin löysin netistä tytön kirjoituksia ja hänen ajatukset olivat kuin suoraan minulta kopioituja:kannattaa vihreitä arvoja ja niin ihanan pohtivainen sekä haaveena mennä joskus mennä auttamaan kehitysmaiden nälkää näkeviä. Teki mieli hakata pääni murskaksi seinään. Olin taas kerran menettänyt elämäni tilaisuuden.
Päädyin jotenkin tanssimaan toisenkin koulumme tytön kanssa samassa diskossa ja munasin itseni samaan tapaan. Tilanne on nyt se että olen kiinnostunut yhtä paljon kummastakin ja molemmat pitävät minua friikkinä. Jos päätyisin jommankumman kullaksi, varmaan olisin onneton kun en olisi sen toisen kanssa. Olen niin pelle.
Onnettoman tunarointini johdosta olen kehitellyt mitä oudompia syitä miksi kaikki olisi parempi näin: Tällä hetkellä ihminen on minusta viirus, joka tuhoaa maapalloa. Siksi ihastuminen ja ja suhteessa eläminen ei ole muuta kuin meidän sairaan lajin edistämistä ja siksi mielummin olen yksin. Hulluinta tässä on se että olen oikeassa:kaikke meidän mielestä ihanat ja romanttisen asiat perustuvat vain lajin säilymiselle, ja koska lajimme on itsekäs viirus on parempi olla löytämättä rakasta. En tietenkään halua ajatella näin vaan elää siinä ihmisyyden harhassa joka oikeuttaa lajin jatkuvuuden ja kaikki ne ihanat nautinnot. Olisi ihanaa jos joku onnistuisi kertomaan miksi olisi hyvä että löytäisin rakkaan ja eläisin onnessa. Kun ei haluaisi olla viirus.
Tekisi niin mieli lopettaa koulu mutta laumaeläin sisälläni vastustaa ja huutaa "menetät statuksesi ja sinusta tulee hylkiö". Niinhän se varmaan olisikin. Toisaalta olen siinä mielessä erikoinen tapaus että en passivoituisi totaalisesti niin kuin moni muu ikäiseni, vaan aikani kuluisi muuhun kehittävään. Koko kesän vietin taiteen parissa, kun muilla oli kiire juoda ja nussia. Koko kesän opiskelin tulevaa ammattiani varten kun muut rälläsivät isin autolla pitkin katuja, saamatta mitään kehittävää aikaan. Ja silti minä olisin luuseri lopettaessani koulun. Saisin luuseri-leiman näiltä "tärkeiltä" nuorilta joiden koko kesä kului aivosolujen tuhomaiseen vanhempiensa rahoilla ja paskanjauhamiseen kännisten kusipäisden kanssa. Ja silti, minä olisin hylkiö.
Pitikin mennä ilmoittautumaan kirjoituksiin, ja iso summa tuli niistä maksettua. Turha se on lopettaa ja menettää iso määrä rahaa. Toisaalta tiedän etten ole pääsemässä kirjoituksista läpi olemattoman motivaationi takia. Kannattaako edes yrittää kun ei mitään yritystä ole? Paineet vaan kasvaa kun tuo viimeinen lomapäivä lähestyy.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Pitikin mennä ilmoittautumaan kirjoituksiin, ja iso summa tuli niistä maksettua. Turha se on lopettaa ja menettää iso määrä rahaa. Toisaalta tiedän etten ole pääsemässä kirjoituksista läpi olemattoman motivaationi takia. Kannattaako edes yrittää kun ei mitään yritystä ole?"
Ehdottomasti. Sinun täytyy yrittää vetää opintosi kunnialla loppuun ja keskittyä tulevan elämäsi kehittämiseen. Jos tulee takaiskuja siinä välissä niin älä luovuta loppuelämäsi ajaksi vaan vedä sinnikkäästi loppuun tauoista huolimatta. Työnnä naisasioita hieman taka-alalle joksikin aikaa mutta älä erakoidu.
Itsehän nyt kolmekymppisenä olen päässyt ensimmäistä kertaa treffeille. Onkohan sinun aikataulusi nopeampi? Luultavasti on, mikäli pidät itsetuntoa koholla. Älä välitä mitä muut ajattelevat sosiaalisista kompasteluistasi. Se ei heille itse asiassa kuulu. Nuorena tehdään virheitä joista opitaan.
Tilanteesi ei vaikuta loppujen lopuksi kovinkaan epätoivoiselta, joten tsemppiä.
"Ehdottomasti. Sinun täytyy yrittää vetää opintosi kunnialla loppuun ja keskittyä tulevan elämäsi kehittämiseen."
Sitähän tässä koko kesä on tehty. Jotenkin sitä tuntee keskittyvänsä tulevaisuuteen paremmin kun kehittää itseään siinä missä on hyvä ja mistä aikoo hankkia tulevan ammatin. Lukio tuntuu niin teennäiseltä touhulta: nippelitieotoa jolla voitetaan tietovisoja ja joka menee kuuluisalla tavalla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tiedostan kyllä että yhteikunta vaatii sitä ja suorittamatta jättäminen sulkee ovia eteenpäin, mutta en voi vaan mitään kun tuntuu niin epäoleelliselta ja teennäiseltä. Olisi pitänyt mennä amikseen mutta kun massan mukana piti taas kerran mennä.
"Lukio tuntuu niin teennäiseltä touhulta: nippelitieotoa jolla voitetaan tietovisoja ja joka menee kuuluisalla tavalla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos."
Itse suoritin kirjoitukset loppujen lopuksi aika kehnoin arvosanoin. Siitä huolimatta se riitti yliopistoon pääsykokeiden perusteella. Ehkä ällät auttaa eteenpäin mutta stressiä hyvistä arvosanoista ei sinänsä pidä ottaa. Joillakin opiskelualoilla on lukion opinnoista jopa hyötyä kun ne ovat päähän jääneet, mutta...
"Tiedostan kyllä että yhteikunta vaatii sitä ja suorittamatta jättäminen sulkee ovia eteenpäin, mutta en voi vaan mitään kun tuntuu niin epäoleelliselta ja teennäiseltä. Olisi pitänyt mennä amikseen mutta kun massan mukana piti taas kerran mennä."
En tarkalleen hahmota millaiseen opiskeluun tähtään mutta ehkä ammattikorkeaa vastaava tuntuu sinusta sopivalta. Mitään ovia varsinaisessa elämässä ei sinulta ole suljettu, kaikkiin taloihin et vaan voi yhtä aikaa astua. Ja tulevassa opiskelupaikassa löydät varmasti samanhenkisiä ystäviä, ehkäpä toista sukupuoltakin.
Sinulla tulee olemaan loistava tulevaisuus! Hengitä syvään. Askel kerrallaan. Vuosi menee äkkiä ja sitten on lukio ohi. Kirjoituksia ei kannata murehtia. Niistä pääsee läpi.
Ja tytöt. Yhdellä pienellä lähestymisellä korjaat sen minkä kompuroit. Ihmiset tykkäävät olla rakastettuja. Ei ihmissuhteet sen kummallisempaa cooliutta ole.
Virus tai ei, kannattaa nauttia elämästä kun elämään tässä kuitenkin joutuu. Jatka puuhailua taiteen parissa. Ota iisisti. Tsemiä!
Minäkin harhailen aina, että kesä muka toisi jotain uutta tullessaan. Kyllä olen tyhmä! Minulla kun ei edes ole niitä ystäviä eikä pahemmin sosiaalista elämää (perhettä lukuun ottamatta) niin miksi luulen niin? Koska olen täysi tollo.
Jäi tuossa kertomatta että saan lähes päivittäin kuulla kuinka elän elämääni muiden mielestä väärin ja olisin siksi huono ihminen. Ei jaksaisi mennä kuuntelemaan sitä vielä vuodeksi.
"Virus tai ei, kannattaa nauttia elämästä kun elämään tässä kuitenkin joutuu."
Mutta juuri tuo asenne tekee ihmisestä viruksen:"Aivan smaa olenko viirus. Nautitaan nyt vaan ja saastutetaan ja raiskataan luontoa."
"Mutta juuri tuo asenne tekee ihmisestä viruksen:"Aivan smaa olenko viirus. Nautitaan nyt vaan ja saastutetaan ja raiskataan luontoa.""
Saanen olla kanssasi erimieltä. Vain itsekeskeiset masokistit luulevat, että oma kärsimys vähentää maailman kärsimystä. Ihme ankedootti, ettei voi olla tiedostava ja onnellinen yhtä aikaa. Minä teen osani maailman ja luonnon puolesta, mutta en alleviivaa sitä olemalla katkera.
"Jäi tuossa kertomatta että saan lähes päivittäin kuulla kuinka elän elämääni muiden mielestä väärin ja olisin siksi huono ihminen."
Voi pikkuista. Sulje korvasi ja tiedä itse paremmin!
"Vain itsekeskeiset masokistit luulevat, että oma kärsimys vähentää maailman kärsimystä."
Ja sitähän minä juuri tarkoitin, juuri tätä. Tai sitten en.
Tarkoitan että jos ihminen on viirus, eikö silloin kaikki romanttisena ja ihanana näkemämme asiat (rakkaus, suhteet) ole vain itsekkäitä, meidän lajimme itksekeskeisten tekojen oikeuttamista? Miksi leimaat minu kusipääksi kun mietin näin? Ihmettelen.
"Ihme ankedootti, ettei voi olla tiedostava ja onnellinen yhtä aikaa."
Mikä on tiedostamisen tehtävä jos ei sen tueksi löydy jotain konkreettista, tekoja? Ei se ole tiedostamista.
""Ihme ankedootti, ettei voi olla tiedostava ja onnellinen yhtä aikaa."
Mikä on tiedostamisen tehtävä jos ei sen tueksi löydy jotain konkreettista, tekoja? Ei se ole tiedostamista. "
Mutta jos A=B ja B=C, niin yritätkö väittää, että onnellisuus ja konkreettinen teko ovat vastakohtia? Eikö ihminen, joka tiedostaa epäkohdan ja toimii kykynsä mukaan sitä vastaan taistella, voi olla asiasta iloinen? Kun teon tuoma "parannus" on vakio, en ymmärrä, miksi tekijän mielihyvä vähentäisi teon arvoa.
Maailmassa on paljon paskaa. Mutta jos työntää päänsä paskakasaan ja sanoo, että haisee, niin ei se paljoa ketään auta. Mieluummin alkaa lapiomaan ja viheltelee samalla.
"...ihminen on viirus..."
Ihminen syö ja nukkuu pitääkseen itsensä hengissä. Ihminen pariutuu pitääkseen sukunsa elossa. Mitä enemmän ihmisiä pitämässä itseään hengissä, sen vähemmän mitään muuta. Ymmärrän.
...MUTTA...
Vähän enemmän luottamusta luonnolle! Ei luonto niin avuton ole, että se yhden ekosentrisen lajin selviämistaistelusta kaatuisi. Ihmisen historia (ja tuho)on yksi nanosekuntti. Itseämme me eniten kiusaamme.
"Miksi leimaat minu kusipääksi kun mietin näin?"
Korkeintaan vesileimalla. Pahoittelen :)
"Eikö ihminen, joka tiedostaa epäkohdan ja toimii kykynsä mukaan sitä vastaan taistella, voi olla asiasta iloinen?"
Meinaan että monilla iloisuus ja onni estävät toimimasta kykyjensä mukaan epäkohtia vastaan. Sitä tarkoitan:en halua olla onnellinen siksi että voin jättää epäkohdat sen varjoon ja olla niin kuin ei mitään. Ymmärrätkö? Eli en tajua kuinka onnellisuuden ja epäkohtien kanssa taistelun voi onnistuneesti liittää toisiinsa kun onnellisuus on yksi epäkohta.
sä oot viisas..ite en ikinä osais kirjoittaa noin hyvin..niin ehkä kuulun niihin jotka ovat menettäneet niitä aivosoluja..hehee
ÄLä menetä toivoa..olet hyvä ihminen..