kanssa joka on vakaasti sitä mieltä että perinteinen kasvatutapa eli ruummiillinen kuritus on yksi ja ainoa oikea vaihtoehto?
Tässä esimerkkitapauksia 1v. istuu syöttötuolissa, läpsii vieressä olevaa, lapsen mielestä sen ollessa hauskaa. Minä ohjaisin lapsen mielenkiinnon muuhun ja muutenkin napakkaasti sanoen ei. Isovanhempi nappaa poskesta kiinni ja sanoo ettei noin saa tehdä. Poskeen jää jälki ja lapsi parkuu todella kauhusta.
5v alkaa peuhata ja meteliä syntyy mutta ei vaaraa kenellekkään tai tavaroille. Isovanhempi alkaa moittia ja samalla hokee ettei lapset ennen tehneet tuollaista ja on omituista käytöstä.... Yritän puuttua asiaan tietäen lapsen regoivan negatiivisesti jos pyyntö lopettamisesta esitetään negatiivisesti ja jos ehin niin saan lapsen kiinnostumaan muusta toiminnasta.
Isovanhempi kehoittaa lopettaa ja korottaa ääntä jolloin 5v alkaa sanomaan takaisin loukkaantuneena.
Isovanhempi ottaa niskasta kiinni jolloin 5v alkaa todella hysteeriseksi kun kotona ei käydä käsisksi.
Jatkuvasti lasten kuulleen moititaan vanhempia, isompia sisaruksia ja lapsia muutenkin yleensä.
Olen sanonut että perheessämme ei käytetä ruumiiillista kuritusta ja vaadin muidenkin toimivan samoin.
Mutta kun ei auta sanominen niin olen jo ajatellut itse ottaa kyseistä isovanhempaa niskasta kiinni ja sanoa ettei sellainen peli vetele enään.
Tässä esimerkkitapauksia 1v. istuu syöttötuolissa, läpsii vieressä olevaa, lapsen mielestä sen ollessa hauskaa. Minä ohjaisin lapsen mielenkiinnon muuhun ja muutenkin napakkaasti sanoen ei. Isovanhempi nappaa poskesta kiinni ja sanoo ettei noin saa tehdä. Poskeen jää jälki ja lapsi parkuu todella kauhusta.
5v alkaa peuhata ja meteliä syntyy mutta ei vaaraa kenellekkään tai tavaroille. Isovanhempi alkaa moittia ja samalla hokee ettei lapset ennen tehneet tuollaista ja on omituista käytöstä.... Yritän puuttua asiaan tietäen lapsen regoivan negatiivisesti jos pyyntö lopettamisesta esitetään negatiivisesti ja jos ehin niin saan lapsen kiinnostumaan muusta toiminnasta.
Isovanhempi kehoittaa lopettaa ja korottaa ääntä jolloin 5v alkaa sanomaan takaisin loukkaantuneena.
Isovanhempi ottaa niskasta kiinni jolloin 5v alkaa todella hysteeriseksi kun kotona ei käydä käsisksi.
Jatkuvasti lasten kuulleen moititaan vanhempia, isompia sisaruksia ja lapsia muutenkin yleensä.
Olen sanonut että perheessämme ei käytetä ruumiiillista kuritusta ja vaadin muidenkin toimivan samoin.
Mutta kun ei auta sanominen niin olen jo ajatellut itse ottaa kyseistä isovanhempaa niskasta kiinni ja sanoa ettei sellainen peli vetele enään.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Lakia vaan peliin ja lisäksi sanoisin, että mikäli haluatte vielä lapsenlapsianne nähdä, niin pahoinpitely saa luvan loppua. Minä ainakin pakkaisin kimpsuni ja kampsuni moisen tapahtuman jälkeen ja lähtisin samantien. (Vai olivatko isovanhemmat teillä, silloin vastaavasti napakka kommentti että tuossa on ovi, ei tarvitse tulla tänne lapsenlapsia pahoinpitelemään!)
mutta:
"Yritän puuttua asiaan tietäen lapsen regoivan negatiivisesti jos pyyntö lopettamisesta esitetään negatiivisesti ja jos ehin niin saan lapsen kiinnostumaan muusta toiminnasta."
miten lasta kielletään tehokkaasti ilmauksen olematta negatiivinen eli "ei". tuskin viisivuotiaan kohdalla pelkkä huomion suuntaaminen muualle toimii pitemmän päälle, lapsihan pitäisi saada myös käsittämään, miksi jotain asiaa ei oikeasti saa tehdä, esim. lyöminen
"Isovanhempi kehoittaa lopettaa ja korottaa ääntä jolloin 5v alkaa sanomaan takaisin loukkaantuneena" - siis lapsi loukkaantuu jos häntä jostain kielletään? kuka voi väittää, ettei ole koskaan korottanut ääntään (en tarkoita huutamista) lapselle, joka ei tottele parin huomautksen jälkeen?
en tainnut ihan ymmärtää viestiäsi, mutta isovanhempien toimintaa en toki hyväksy.
Kyllähän lasta kieltää saa. Eihän hän muuten opi tottelemaan kieltoja.
Mutta jos vanhempien linja on se että fyysisesti ei käydä kiinni, niin silloin ei käy myöskään isovanhemat kiinni.
siitä että lapset ovat oppineet napakan ei-sanan ja sen että negatiivinen toiminta saadaan loppumaan ilman että heti aletaan ääntä korottamaan ja sättimään lasta. Kyllä 5-vuotias uskoo ei-sanan jos asia perustellaan ja sanotaan mitä seuraa jos ei tottele. Kun säännöistä on alusta alkaen pidetty kiinni, lapsi tietää ettei aikuinen huvikseen sano mitä tuleman pitää, vaan tietää että seuraamus tulee.
Liian usein kuulee sitä että lasta kielletään ja uhkaillaan vaikka millä mutta itse toteutumispuoli jää pois. Siinä sitten alkaa lapsi ja aikuinen huutamaan ilman että se johtaisi mihinkään järkevään. Eli usein puuttuu johdonmukaisuus.
Ruumillinen kurittaminen on sama kuin eläintä opettettas vaikka taitaa olla niin ettei eläintäkään satuteta enään kun sitä koulutetaan.
Mutta taidan tehdä sen että otan isovanhempaa niskasta kiinni kun ei taida "vanha koira" uusia temppuja enään oppia.....
Käythän sitten kertomassa, miten isovanhempi reagoi korvatillikkaan ;)
"Kyllä 5-vuotias uskoo ei-sanan jos asia perustellaan ja sanotaan mitä seuraa jos ei tottele. Kun säännöistä on alusta alkaen pidetty kiinni, lapsi tietää ettei aikuinen huvikseen sano mitä tuleman pitää, vaan tietää että seuraamus tulee."
No miksei hän sitten usko kun isovanhempi kieltää?
Sanooko sinullekin vastaan ja loukkaantuu?
Ei nyt oikein selitykset tulleet selviksi.
...olisi aikoinaan joku tarttunut kovakouraisesti, hän ei olisi enää ikinä meille sisään päässyt.
Oli sitten äitini tai anoppi tai kuka tahansa.
Olisin tehnyt asian täysin selväksi ja sillä siisti.
Valita jollain muulla palstalla, vaikka "suku on pahin"- palstalla. Tällä palstalla on isovanhemopien tarkoitus keskustella lapsistaan ja lapsenlapsistaan.
Ehkä hän haki muiden isovanhempien kommentteja tilanteeseensa. En näe syytä miksi tämä aihe ei voisi olla tällä palstalla.
Mehän voidaan tehdä sama toisinpäin. Käydään äitien ja isien palstoilla valittamassa huonoista äideistä ja isistä, ja niitä herra paratkoon riittää. Harvoin isovanhemmat käyttävät ruumiillista kuritusta tai uhkailua/kiristystä, vanhemmat näyttävät ja kuuluvat tekevän sitä lähes säännönmukaisesti.
Isovanhemmat ovat yleensä hyvin kärsivällisiä lastenlastensa suhteen. Sen sijaan nuoret vanhemmat eivät aina ymmärrä mitä lapsilta voi ja pitää vaatia. He ovat yleensä joko liian ankaria tai liian lepsuja. Lisäksi nuorilla vahemmilla voi itsellään olla vielä uhmaikä päällä, joten he eivät halua ottaa neuvoja vastaan ainakaan omilta vanhemmiltaan.
Suorat sanat. Vanhemmat ovat lastensa kasvattajia ja jos isovanhemmat ei ymmärrä kasvattaa lapsenlapsiaan oikein, niin näytä ovea, anna kenkää ihan mitä vain. Ruumilliinen kuritus on myös kiellettyä Suomessa ja muutenkaan sen ei ole todettu olevan mitenkään hyväksi lapsen kasvatukselle. Toisille se voi olla helpoin tie antaa korvatillikka!
Olen 7kk. ikäisen tyttövauvan mummo, itselläomia lapsia 7kpl.Kauhealtakuulostaa tuommoinen käytös mummolta. Itse olen kokenut valtavia hellyyden ja rakkauden tunteita omaa pientä lastenlastani kohtaan. Omia lapsia voi vähän komennellakin, mutta lapsenlapsia saa sitten vaan hemmotella, näin ajattelen. Oma anoppini oli myös aina hyvin kylmäkiskoinen lapsiamme kohtaan (ei tosin käynyt fyysisesti käsiksi) niinpä on yhteydettähän isovanhempaan lopahtaneet. Ja tuosta 1v. kuritusasiasta, näin pientä ei vielä tarvitse kovin paljon komennella-vaan ohjaus toiseen asiaan ja huomion kiinnittäminen muuhun usein riittää kuten äiti asian totesikin. Muutenkin koen että meidän mummojen on hyvä kuunnella ja kunnioittaa äitien ja isien mielipiteitä ja näkemyksiä kasvatusasioissa, me isovanhemmat olemme sellainen ylim. hyvä-hoitoavuksi ja iloksi lastenlapsille. Itse olen hyvin ylpeä pojastani ja miniästäni, jotka nuoresta iästä huolimatta hoitavat ja huolehtivat tosi hyvin pienestä tyttärestään.
"Omia lapsia voi vähän komennellakin, mutta lapsenlapsia saa sitten vaan hemmotella, näin ajattelen."
Minä kyllä komennan omaa lapsenlastani samalla tavalla kuin komensin omaanikin. Oma äitini oli tuolla hemmottelulinjalla, ja voi jestas, mikä kitisevärätisevä pikkuneiti mummolasta aina kotiutui, kun kaikkea sai tehdä ja kaikessa annettiin periksi.
Tarkoitin kyllä kirjoituksenilähinnä lohduksiäidille jonka lapsia mummo oli käsitellyt kovalla kädellä. Kurinpito on jo sitten toinen kysymys. Tiedän kyllä liiankin hyvin kurinpitoasiat, kuuden pojan äitinä olen saanut kyllä komentaa oikein sydämeni halusta. Tänäpäivänä minusta liikaakin puhutaan aina lasten kurituksesta ja sen puutteesta. Mihin ovat kadonneet lempeys, hellyys ja pehmeät keinot lastenkasvatuksesta. Itse en ole saanut mummon tai ukin lempeästä hoidosta nauttia eivätkä omatkaan lapseni kovin paljon.Olisinollut ikionnellinen jos joku lapsistaniolisi päässyt välillä oikein kunnolliseen mummon ja ukin hemmotteluun. Olisin kyllä kestänyt pienet kiukuttelut kotona. Meidän isovanhempien tulee pitää tätä hellyysasiaa esillä, ja aion kyllä hemmotella omia lapsenlapsiani oikein kunnolla.
En minäkään kuritusta tarkoittanut. Komentaa voi myös "lempeästi". Ei se sulje pois hellyyttä ja läheisyyttä.
Mutta silti meillä ei vedetä kissoja hännästä, heitellä cd-levyjä, syödä suklaapippareita tai karkkeja ruoan asemesta. Kaikkea mukavaa kyllä tehdään ja lapsi viihtyy meillä mainiosti. Vaikka mamma ja pappa käyttävätkin myös sanaa "ei".
Jaa, että heitellään cd-levyjä ja siihen malliin.Minun luona on käynyt sitten harvinaisen kilttejä lapsia, koska kukaan niistä lastenikavereista ja muista lapsivieraista ei ole ainakaan cd-levyjä alkanut viskelemään. Ja meilläkin on aika liuta lapsia vieraillutviimeisen 15-vuoden aikana, suurin osa vieläpoikia, koska itselläni on vain 1tytär, vajaa 2-vuotta. Olin myös aikoinaniperhep.hoitajana,eikä silloinkaan rikkoutunut kodin irtaimistoa,paitsi yksi peili ja senkin taisi rikkoa oma poika. Useinhan on niin että jos kotion hyvin steriili ja sääntöjä on paljon, ei saa koskea, ei saa nykiä, ei saa juosta jne. lapset reakoivat tähän juuri päinvastoin eli riehuvat, juoksevat, rikkovat paikkoja. Mutta jos talossa, kodissa (kotona tai mummolassa) on vähän vapaampi meininki eli lapset saavat vähän mekastaa ja tutkia paikkoja niin kohta he jo asettuvat ja yhteistyö sujuu paremmin. Lapset myös kunnioittavat vanhempaa joka arvostaa heitä, eikä jatkuvasti motkota, komenna tai vaadi kilttiä käytöstä.(ainakin ns. terveiden lastenkohdalla) Pienet alle 3-vuotiaat lapset on sitten vähän erikseen, heitätäytyy vielä vähän enemmän vahtia etteivät esim. tavarat rikkoudu vahingossa. Tämän ikäiset eivätvielä ymmärrähyvin kovaa neg. palautetta(olen tässä Anna Walhgrenin kanssa samoilla linjoilla) Hän on kuuluisassa lapsikirjassaan sitämieltä, alle 3-vuotiaita ei tarvitse vielä kovin ottein ohjastaa.Isompien lasten kurinpitoasioissa olen huomannut nyt 22-vuotisen äiti urani aikana, että harvoin ja hartaasti toimii hyvin. On sääntöjä ja kieltoja ja niitä tulee totella. Kasvattaja myös vahtii, että annetut määräykset toteutuu.Elikkä jos on käsketty siivota omahuone, se siivotaan tai jos on pamahtanut pelikielto, se toteutetaan. Kotiintuloajat pidetään jne. Koen nämä kuitenkin lähinnä vanhempien velvollisuudeksi ainakin norm. tapauksissa. On tietysti eriasiajos lapsenlapsi/lapset asuvat mummolassa jatkuaan.Monestihan on näin, että lapsenlapset ovat enemmän isov. vastuulla kuin omien vanhenpiensa-tämäon jo sitten toinen kysymys. Tuo herkuttelu- keksiasia ei ainakaan meidän perheessä ole ongelma, väkeä on niin paljon ettei herkkuja ole liiaksi kenellekkään. Tarkoitin hemmottelulla enemmin muuta (sylittelyä, seuraa, kiinnostusta lasten asioita kohtaan) Kyllähän se joskus on kiva myös herkutella varsinkin mummolassa.Ajattelen myös niin,että meillä mummoilla on jo vähän pitempi pinna emmmekä hermostu enääpienistä, katsomme sormien läpi monia lasten kohelluksia. Ainakin itselleni on käynyt näin vanhempana, ennen vanhempien lasteni aikaan hermostuin paljon enemmän. Lämpöä ja hellyyttä peliin mummmot, se tekee hyvää nykyajan kiireiseen elämään.
Ei - ei meilläkään heitellä cd-levyjä, juurihan niin kirjoitin. Esimerkeillä tarkoitin, että on asioita, jotka toimivat samalla tavalla niin kotona kuin mummolassakin.
Ja kyllä - tuollaista hemmottelua meilläkin harrastetaan. Tosin tuo on mielestäni aivan normaalin vanhemman/isovanhemman käytöstä, joten sen takia en laskenut sitä hemmotteluksi.
Jostain kumman syystä saan nämä viestini kuulostamaan riitelynhakuisilta, joten lisättäköön tähän loppuun hymiö, joka pehmittää sanomaani :).
Lasten huomioon ottaminen, helliminenjne. ei todellakaan aina ole tavall. vanhempien ja isovanh. toimintaa. Tämänhän osoitti jo se nuoren? äidin viesti, joka kertoi väkivalt. mummosta. Meilläkin on toinen mummo hyvin kylmäkiskoinen lapsiamme kohtaan. Ei muisteta syntymäpäiviä, ei edes kortilla, yhtään yötä eivät lapsemme ole täällä mummolassa viettäneet, hyvä jos tervehditään kun kadulla vastaan tullaan. Tiedän muitaki kylmäkiskoisia mummoja kuin tämäomamme. Vieläkin on itsellä lasten puolesta paha mieli,vaikka aikaa alkaa jo parantaa haavat ja onhan osa lapsistani vielä pieniä. Tiedän myös isovanhempia, joilla on aina nämä kurinpitoasiat päällimmäisenä mielessä, tyyliin, että minä kun sanon niin uskotaan.
Jos lapsiisi käydään käsiksi ja silti viet lapsesi edelleen samaan paikkaan, voisi kysyä, mitä sinulle pitäisi tehdä. Herää!