raitistelun vaikeus

Tänään tulee 30 päivää ilman mitään päihteitä täyteen. Alkuvuodesta ei onnistunut mitkään tipattomat tammikuut tai muut vastaavat.
Kaljaa piti aina hakea silloin tällöin ja sitten taas vaihtoehtoisesti kuntoilla hulluna. Kunnes kuntoilu alkoi unohtua ja kalja sai voiton.
Neljä viikkoa sitten torstaina kävin A-klinikalla ja onneksi oli kiva ihminen juttelemassa. Puhuttiin puolitoista tuntia ja mietittiin, miksi oikein juon. En keksinyt järkevää vastausta. Aloin Antabuksen avulla elää uutta kesää. Viikko sitten alkoi vanha viinapiru taas kuiskutella kohtuukäytöstä.
Olen myös alkanut seurata syömistäni ja paino on pudonnut kuukaudessa 6-7 kiloa.

Eilen oli sellainen päivä, että ajattelin kovan fyysisen rääkin jälkeen, että eihän pari olutta mitään haittaa. Olin jo kaupassa laittanut pullot koriin, kun paikalle käveli oma tyttö. Kysyi: "mitäs iske". Olin tietysti nolona, kun olin hänellekin tästä raitistumisyrityksestäni puhunut. Laitoin oluet hyllyyn ja tyttö sanoi, että osta tuota kuntojuomaa ja otetaan jäätelöt päälle. Näin tehtiin. Autossa likka sanoi, että kyllä hän olisi vähän pettyny, jos olisin kaljat ostanut, vaikka ymmärtääkin, ettei homma ole mitenkään helppoa. Itse on kova tupakoimaan ja yrittää lopettaa sen.

En tiedä. Sattumako, vai oma suojelusenkelikö lähetti tytön juuri samaan aikaan juuri tuohon kauppaan? Ei olla missään ihan pikku kylässä kuitenkaan, kaljanostopaikkoja on lähemmäs kymmenen parin sadan metrin säteellä.

Tiedän kuitenkin, että jos olisin ne juonut, olisin pitänyt itseäni luuserina ja morkkis olisi ollut kova. Vaikka vain kaksi kaljaa.
Kotona nappasin Antabuksen ja juteltiin likan kanssa, että yritän tehdä uutta ennätystä. Keräilen näitä selviä viikkoja ja samalla pudotan painoa.

Kävin tuolla uudella palstallakin, mutta se taitaa olla raitistumaan pyrkivälle hieman vaarallinen paikka. Mutta kukin tyylillään.

Sorry, jos on sekavaa, mutta nukuin aika kehnosti.
7643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vain sen Antabuksen ottamista, näin ei tule pettymystä itsellesi eikä tytöllesi, päivä kerrallaan raittiina on paljon helpompaa kuin viikko kerrallaan, ymmärrät varmaan itsekkin että ei voi elää kuin tätä päivää. Tsemppiä!

Äänestä

Henoa,että panit kaljat hyllyyn.On hyvä juttu, että tyttäresi sattui kauppaan samaan aikaan. elämässä on myös hyviä sattumia.

Minua auttoi aikanaan seuraava kirjoitus, enkä tiedä mistä tai kuka sen on kirjoittanut,sillä ei kai väliä:
Olet alkoholisti et voi oppia juomaan. Opittuasi tämän, voit oppia olemaan juomatta.
Raittiina elämällä ja työskentelemällä itsesi kanssa voit oppia huomaamaan, että alkoholistisen juomisen menettäminen on surkeuden menettämistä, että ei ole mitenkään köydyttävää olla raitis alkoholisti.
Kun alkoholisti välttää ratkaisun tekoa ja jättää oven vaikkapa raolleen juomisen valtakuntaan,niin hänen selvätkin jaksonsa ovat tulevalle juomiselle alisteisia, tilaisuuden ja oikeuksien valmistamista.
Oletko niitä jotka leiriytyvät sillan tuttuun päähän, uskaltautumatta edes taistelemaan?
Vai niitä, jotka heiluvat sillalla edestakaisin pääsemättä kertakaikkiseen tulokseen.
Vai oletko niitä jotka, maksoi mitä maksoi ja kävi kuinka kävi, päättävät viedä pyrkimyksensä perille, sillan toiselle puolelle. Jos olet perille pyrkijä onko nykyinen ponnistelusi riittävä?
Ole joka hetki valpas ja ajan tasalla itsesi kanssa.
(löysin kirjoituksen opiskelu ajoiltani, jolloin raittius sai odottaa vielä 10v, niin pitkään meni ennekuin itse oivalsin lukemaani)
Kaikkea hyvää Sinulle!
Tiina

Äänestä
  • Lähettämäsi teksti vastaa oikeastaan täysin minunkin näkemystä sairaudestani. Vuosikaudet yritin saada juomistani kuriin ja kohtuuteen kuitenkaan siinä onnistumatta, päinvastoin vajosin koko ajan syvemmälle. Määrät ja putket senkun kasvoivat.

    Nyt olen ymmärtänyt, ettei minusta koskaan tule kohtuujuojaa. En kuulu niihin erikoistapauksiin, jotka voivat kenties väittää siinä onnistuneensa.
    Minulle on huomattavasti helpompi tapa elää kokonaan ilman alkoholia, kuin pitää jotain ovea raollaan. Tällätavoin alkoholi ei enään 'vie' minua.

    Juomisen lopettaminen ei ollut se vaikea juttu, vaan vaikeata onkin se ettei heikoimmalla hetkelläkään sorru kokeilemaan.
    Siksi tuo itsensä tarkkailu on ehdoton edellytys pysyä irti viinasta. Kun tuntuu, että kaikki asiat menevät päin p:tä, on vain pysähdyttävä miettimään, että mikä asia se nyt todellisuudessa riepoo.

    Äänestä

  • ex-Junnu kirjoitti:

    Lähettämäsi teksti vastaa oikeastaan täysin minunkin näkemystä sairaudestani. Vuosikaudet yritin saada juomistani kuriin ja kohtuuteen kuitenkaan siinä onnistumatta, päinvastoin vajosin koko ajan syvemmälle. Määrät ja putket senkun kasvoivat.

    Nyt olen ymmärtänyt, ettei minusta koskaan tule kohtuujuojaa. En kuulu niihin erikoistapauksiin, jotka voivat kenties väittää siinä onnistuneensa.
    Minulle on huomattavasti helpompi tapa elää kokonaan ilman alkoholia, kuin pitää jotain ovea raollaan. Tällätavoin alkoholi ei enään 'vie' minua.

    Juomisen lopettaminen ei ollut se vaikea juttu, vaan vaikeata onkin se ettei heikoimmalla hetkelläkään sorru kokeilemaan.
    Siksi tuo itsensä tarkkailu on ehdoton edellytys pysyä irti viinasta. Kun tuntuu, että kaikki asiat menevät päin p:tä, on vain pysähdyttävä miettimään, että mikä asia se nyt todellisuudessa riepoo.

    että tunnetaan toisemme. Sano olenko väärässä, oltiinko tukkanuottasilla yhdellä toisella palstalla alkukesästä????

    Kirjoitat jotenkin tuntemani tapaan ja käytät samoja sanoja...

    Sorry nyt niistäkin, jos se olet sinä.

    Alkosta(kin) se minun kohdalla aika paljon johtui.
    -t-

    Äänestä

Ratkaisin oman alkoholiongelmani menemällä
AA-kokoukseen vuonna 81. Suosittelen.

Äänestä

Sain vastauksistanne lisää voimaa ja hyvää mieltä. Jokaisessa oli jotakin, joka on minulle juuri nyt arvokasta.

Olen niin monta kertaa ostanut "vain ne kaksi kaljaa". Sillä tavalla saattaa mennäkin ihan hyvin jopa pidempikin aika. Lopulta kuitenkin se juominen on karannut käsistä ja on tullut otettua sen verran liikaa, että vähintään oman perheen silmissä on munannut itsensä.

Ei minulla ole paluuta 'kohtuukäyttäjäksi', tuskin sellainen olen koskaan ollutkaan. Pakko myöntää: Olen alkoholisti. Eikös se ole jossakin osa I askelta. Käydessäni A-klinikalla siellä ollut sairaanhoitaja käski käymään palavereissa ja vieläpä pidemmän aikaa, koska yhdestä kerrasta ei saa kuulemma vielä mitään käsitystä AA:n sopivuudesta tai sopimattomuudesta itselle.
En ole vielä käynyt. Aika näyttää. Mutta raittiuteni puolesta aion taistella.

Sinänsä lajissaan maailman pirullisimpia tauteja tämä alkoholismi. Kun saa päässä aikaan ajatuksia, että muka vielä pystyisi juomaan ihmisiksi. Ja nostaa esiin ne muistijäljet joistain mukavista nousuhumalan hetkistä, joita sitten haluaisi kokea uudelleen.

Nyt kun on tänäänkin ehtinyt treenailemaan ja tuli käytyä uimassa ihmettelee, miksi yleensä pitäisi juoda jotakin, joka sekoittaa pään? Jano lähti funlightilläkin.

Se mitä Mika totesi Antabuksesta pitää kyllä paikkansa. Tässä vaiheessa ainakin on ihan välttämätön. "Noutaja" kävi eilen niin lähellä.

Meillä on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu vaimon kanssa, jota en osaltani pilaa.

Oikein hyvät viikonloput teillekin kaikille!
Timo

Äänestä

Kertoisitko, että mikä uusi palsta on avattu...missä? Linkki? Osoite? Kiitos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vakio... kirjoitti:

Tänään tulee 30 päivää ilman mitään päihteitä täyteen. Alkuvuodesta ei onnistunut mitkään tipattomat tammikuut tai muut vastaavat.
Kaljaa piti aina hakea silloin tällöin ja sitten taas vaihtoehtoisesti kuntoilla hulluna. Kunnes kuntoilu alkoi unohtua ja kalja sai voiton.
Neljä viikkoa sitten torstaina kävin A-klinikalla ja onneksi oli kiva ihminen juttelemassa. Puhuttiin puolitoista tuntia ja mietittiin, miksi oikein juon. En keksinyt järkevää vastausta. Aloin Antabuksen avulla elää uutta kesää. Viikko sitten alkoi vanha viinapiru taas kuiskutella kohtuukäytöstä.
Olen myös alkanut seurata syömistäni ja paino on pudonnut kuukaudessa 6-7 kiloa.

Eilen oli sellainen päivä, että ajattelin kovan fyysisen rääkin jälkeen, että eihän pari olutta mitään haittaa. Olin jo kaupassa laittanut pullot koriin, kun paikalle käveli oma tyttö. Kysyi: "mitäs iske". Olin tietysti nolona, kun olin hänellekin tästä raitistumisyrityksestäni puhunut. Laitoin oluet hyllyyn ja tyttö sanoi, että osta tuota kuntojuomaa ja otetaan jäätelöt päälle. Näin tehtiin. Autossa likka sanoi, että kyllä hän olisi vähän pettyny, jos olisin kaljat ostanut, vaikka ymmärtääkin, ettei homma ole mitenkään helppoa. Itse on kova tupakoimaan ja yrittää lopettaa sen.

En tiedä. Sattumako, vai oma suojelusenkelikö lähetti tytön juuri samaan aikaan juuri tuohon kauppaan? Ei olla missään ihan pikku kylässä kuitenkaan, kaljanostopaikkoja on lähemmäs kymmenen parin sadan metrin säteellä.

Tiedän kuitenkin, että jos olisin ne juonut, olisin pitänyt itseäni luuserina ja morkkis olisi ollut kova. Vaikka vain kaksi kaljaa.
Kotona nappasin Antabuksen ja juteltiin likan kanssa, että yritän tehdä uutta ennätystä. Keräilen näitä selviä viikkoja ja samalla pudotan painoa.

Kävin tuolla uudella palstallakin, mutta se taitaa olla raitistumaan pyrkivälle hieman vaarallinen paikka. Mutta kukin tyylillään.

Sorry, jos on sekavaa, mutta nukuin aika kehnosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu