miten keskustella

Onko kellään kokemusta tai ideoita, miten rakentavalla tavalla keskustella isän roolista synnytyksessä?

Koska mieheni on alusta asti halunnut tulla synnytykseen mukaan, ilmoittauduin Kätilöopiston Haikaranpesään, jossa tukihenkilön mukana olo on välttämätöntä. Nyt valmennusten jälkeen ja synnytyksen lähestyessä olen hieman alkanut miettiä, teinkö virheen, koska tulevan isin asenne on ennemmin "minulla on tärkeä rooli isänä ja oikeus toimia oman elämykseni maksimoimiseksi" kuin "minulla on tärkeä rooli synnyttäjän tukena".

Eli esim. kun synnytysvalmennuksen jälkeen sanoin miehelleni, että synnytyksessä tämä ei voi lukea kirjaa, vaan että tämän tulee keskittyä synnytykseen ja minun tukemiseen, hän kimpaantui aivan valtavasti. Miehelläni on nimittäin tapana lukea kirjaa odotustiloissa ollessaan mukanani esim. neuvolassa tai valmennuksissa, jolloin minä en saa häiritä yrittämällä jutella. Itsekin pidän lukemisesta, mutta pidän epäkohteliaana lukemista silloin, kun olen jonkun ihmisen seurassa, ja jutustelu on minusta aina mukavampaa ajanvietettä.

Ajatus siitä, että joutuisin synnytystuskissani varomaan "häiritsemästä" mieheni lukemista esim. pyytämällä tätä jutustelemaan, pelaamaan ristinollaa, hakemaan juotavaa tai hieromaan, tuntuu aika kamalalta. Mieheni näkee kovin tärkeänä roolinsa tulevassa synnytyksessä, hän sanoo meidän olevan menossa synnyttämään (ei siis, että vaimo menee synnyttämään ja hän tueksi). Sinänsä tuo innostus on minusta hienoa, en vain tajua, miten hän ei ymmärrä, että kyllä nainen sen todella rankan fyysisen työn joutuu tekemään, jolloin isän rooli on väistämättä hieman "avustava". Jos synnyttäjä jaksaa hyvin, vauvakin voi paremmin, mikä on minusta se tärkein asia, ei äidin tai isän "elämys".

Miten tästä pattitilanteesta kannattaisi keskustella? En haluaisi mieheltäni kieltää mukaan tuloa, vaikka nyt tuntuu siltä, että mieluummin synnyttäisin ilman häntä pelkkä kätilö paikalla.
3526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oma kokemukseni on että pitkän avautumisvaiheen aikana on kiva että on joku seurana ei tarvi supistusten kanssa yksinään kärvistellä. Mutta varsinaisen synnytyksen ponnistus ym. minulle sinänsä oli ihan sama oliko mieheni paikalla vai ei. ei moisessa tilanteessa kukaan kuitenkaan olis voinu auttaa, korkeintaan ärsyttää. Mieheni kuitenkin oli paikalla ja seurasi tilannetta mikä on oikein hyvä, sillä saatoin käydä synnytystilanteen myöhemmin läpi hänen kanssaan itse kun en kivusta johtuen kyennyt muistamaan kaikkea. Ainakin oli luotettava kertoja.

Aion viedä mieheni seuraavaankin synnytykseen mutta hänen roolinsa on lähinnä minun "seuraneitinä" oleminen. Kätilö hoitaa oman työnsä ja tukihenkilö on tosiaan vaan äidin tukihenkilö.

Vaikka ei se kirja sinänsä välttämättä paha ole olla mukana jos avautumisvaihe kestää pitkäänkin saattaa olla että sinun täytyy yrittää nukkua välillä ja silloin miehesi voi keskittyä kirjaa ettei häiritse katkonaista untasi.

Ja ainahan voit tarpeentullen muistuttaa että "kumpikos meistä synnyttää" ja pyytää isää vaikka poistumaan hetkeksi

Joskus olen kyllä ajatellut että itsekkin synnyttänyt hyvä tyttökaveri olisi mukava saada mukaan synnytykseen en tiedä voiko sinne pyytää kahta tukihenkilöä.

En tiedä miten saisit viestin kerrottua miehellesi. Olisi varmaan paikallaan joku opas (kun kerran tykkää lukea) jossa kerrotaan miten tukihenkilön tulee toimia , eli just niinkun äiti haluaa. Löytyisköhän lähipiiristä joku mukava jo synnytyksessä mukana ollut mies jolla tämä roolihomma olis hallussa. Voisivat jutustella asiasta.

Joka tapauksessa onnea matkaan!

Äänestä
  • Sinulla on kaksi vaihtoehtoa.

    Kerrot mielipiteesi miehellesi
    mainten reilusti ne pointit joita itse mainitsit tuossa teksissäsi:
    *tarvitset tukea
    *tarvitset juttu kumppanin
    *epäilet ettei miehesi ymmärrä asian vakavuutta
    *harkitset jo miehen jättämistä ulkopuolelle

    tai sitten sinulla on vaihtoehtona se että odotat H-hetkeen ja katsot miten hän reagoi ja jos hän vielä käyttäytyy tuskasi nähdessään typerästi annat kaiken kivun valua itsestäsi ulos huutona ja syyttelynä miestäsi kohtaan ja pyydät kätilöä ohjamaan miehesi huoneen ulkopuolelle lukemaan sitä saamarin kirjaansa :)

    Tai tarvittaessa voit käyttää molempia vaihtoehtoja.

    Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin ja saat tarvitsemasti tuen.

    Äänestä

Kiitos kovasti vastauksista! Tuli heti vähän parempi olo, kun sai vähän jäsenneltyä omia ajatuksia ja kuulla muidenkin oivaltaneen, että tukihenkilö on tuki- eikä päähenkilö ;-).

Lykkäsin miehelle jo heti alkuraskaudesta Hirvosen "Mies synnytyksessä" tms. kirjan, se oli minusta aika asiallinen. Mies luki sen, ja sen takia luulin, että hänelle oli jo ihan selvä homma, mitä tukihenkilö synnytyksessä yleensä tekee. Ehkä täytyy vielä pari linkkivinkkiä antaa tai lainata toinen kirja kirjastosta.

Kirjoitin eilen miehelleni sellaisen kaksisivuisen muistilistan synnytyksestä (mikä kassi mukaan sairaalaan, mikä kivunlievitys toivotuin ym), ja siinä on myös muutama rivi toiveistani tukihenkilöä kohtaan. Yritin kirjoittaa sen mahdollisimman rakentavasti. Voimme sitten sen pohjalta keskustella, kunhan hän sen nyt ehtii lukea. Ja koitan tulla nyt vähän vastaan tässä lukemisasiassa: jos tosiaan itse esim. epiduraalin saatuani nukun, eihän miehen tarvitse silloin minua "valvoa" vaan voi tehdä mitä lystää.

Kiitos neuvoista, koitan niitä nyt soveltaa :-)! Viimeksi tuo siippani tänä aamuna puhui isästä synnyttämässä. Voipi olla hälle melkoinen yllätys, miten vähän isä voi konkreettisesti siellä synnytyssalissa tehdä, vaikka tärkeä tuki äidille olisikin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tukihenkilön roolista? kirjoitti:

Onko kellään kokemusta tai ideoita, miten rakentavalla tavalla keskustella isän roolista synnytyksessä?

Koska mieheni on alusta asti halunnut tulla synnytykseen mukaan, ilmoittauduin Kätilöopiston Haikaranpesään, jossa tukihenkilön mukana olo on välttämätöntä. Nyt valmennusten jälkeen ja synnytyksen lähestyessä olen hieman alkanut miettiä, teinkö virheen, koska tulevan isin asenne on ennemmin "minulla on tärkeä rooli isänä ja oikeus toimia oman elämykseni maksimoimiseksi" kuin "minulla on tärkeä rooli synnyttäjän tukena".

Eli esim. kun synnytysvalmennuksen jälkeen sanoin miehelleni, että synnytyksessä tämä ei voi lukea kirjaa, vaan että tämän tulee keskittyä synnytykseen ja minun tukemiseen, hän kimpaantui aivan valtavasti. Miehelläni on nimittäin tapana lukea kirjaa odotustiloissa ollessaan mukanani esim. neuvolassa tai valmennuksissa, jolloin minä en saa häiritä yrittämällä jutella. Itsekin pidän lukemisesta, mutta pidän epäkohteliaana lukemista silloin, kun olen jonkun ihmisen seurassa, ja jutustelu on minusta aina mukavampaa ajanvietettä.

Ajatus siitä, että joutuisin synnytystuskissani varomaan "häiritsemästä" mieheni lukemista esim. pyytämällä tätä jutustelemaan, pelaamaan ristinollaa, hakemaan juotavaa tai hieromaan, tuntuu aika kamalalta. Mieheni näkee kovin tärkeänä roolinsa tulevassa synnytyksessä, hän sanoo meidän olevan menossa synnyttämään (ei siis, että vaimo menee synnyttämään ja hän tueksi). Sinänsä tuo innostus on minusta hienoa, en vain tajua, miten hän ei ymmärrä, että kyllä nainen sen todella rankan fyysisen työn joutuu tekemään, jolloin isän rooli on väistämättä hieman "avustava". Jos synnyttäjä jaksaa hyvin, vauvakin voi paremmin, mikä on minusta se tärkein asia, ei äidin tai isän "elämys".

Miten tästä pattitilanteesta kannattaisi keskustella? En haluaisi mieheltäni kieltää mukaan tuloa, vaikka nyt tuntuu siltä, että mieluummin synnyttäisin ilman häntä pelkkä kätilö paikalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu