Siis onko todella näin, että minulla on ainut vauva, joka on vaativa lapsi?! Tuntuu että kaikki kirjoitukset täällä on vain ihanista ja rauhallisista palleroista, joiden kanssa päivät sujuu kuin vettä vaan ja joiden kanssa voi mennä mihin vaan..
Toista on täällä..
Lapsi 5kk, ja täytyy kyllä sanoa, että välillä on voimat kyllä aivan finito! Meidän pallero alkoi vierastamaan kaksi ja puoli kuukautisena, eikä se ole mitään pientä vierastusta, vaan minä olen ainut isänsä kanssa kuka kelpaa. Muutenkin tyttöä pitäisi viihdyttää kokoajan, ei ole 10 minuuttia kauempaa saman jutun kanssa. Edes kauppaan ei tämän tyllerön kanssa mennä, jos ei halua kuunnella kunnon huuto-orkesteria.. Mies on toisella paikkakunnalla töissä, eli ei ole viikkoja täällä, eli eipä paljoa hoitoapua ole.. Olemme lapsen kanssa kaiket päivät kaksin kotona, joten alkaa pikkuhiljaa seinät kaatumaan päälle ja kaipaan aivan helkutisti aikuista juttuseuraa! Öitäkään meillä ei vielä nukuta kunnolla, syömään herätään melkein puolentoistatunnin-kahden ja puolen tunnin välein. Muuten rytmi on OK.
Tästä tulikin nyt näköjään valitusvirsi, mutta tätä tämä nyt todellakin on. Olenko ainoa, vai liikkuuko näillä sivustoilla vain äitejä, joilla on helppoja ja hyväntuulisia palleroita? Kyllä meidänkin typy on tyytyväinen ja hyväntuulinen, niin kauan kun on virikettä. Mutta loppuun totean vielä että päivääkään en vaihtaisi pois, ja olen ylpeä lapsestani, vaikka välillä väsyneenä tuntuukin ettei enää jaksa. Olen myös onnellinen lapsestani ja rakastan häntä enemmän kuin mitään. Tämä nyt kaikille niille, jotka jo kihisevät raivosta ja ovat alkamassa haukkumaan minua paskaksi äidiksi.
Toista on täällä..
Lapsi 5kk, ja täytyy kyllä sanoa, että välillä on voimat kyllä aivan finito! Meidän pallero alkoi vierastamaan kaksi ja puoli kuukautisena, eikä se ole mitään pientä vierastusta, vaan minä olen ainut isänsä kanssa kuka kelpaa. Muutenkin tyttöä pitäisi viihdyttää kokoajan, ei ole 10 minuuttia kauempaa saman jutun kanssa. Edes kauppaan ei tämän tyllerön kanssa mennä, jos ei halua kuunnella kunnon huuto-orkesteria.. Mies on toisella paikkakunnalla töissä, eli ei ole viikkoja täällä, eli eipä paljoa hoitoapua ole.. Olemme lapsen kanssa kaiket päivät kaksin kotona, joten alkaa pikkuhiljaa seinät kaatumaan päälle ja kaipaan aivan helkutisti aikuista juttuseuraa! Öitäkään meillä ei vielä nukuta kunnolla, syömään herätään melkein puolentoistatunnin-kahden ja puolen tunnin välein. Muuten rytmi on OK.
Tästä tulikin nyt näköjään valitusvirsi, mutta tätä tämä nyt todellakin on. Olenko ainoa, vai liikkuuko näillä sivustoilla vain äitejä, joilla on helppoja ja hyväntuulisia palleroita? Kyllä meidänkin typy on tyytyväinen ja hyväntuulinen, niin kauan kun on virikettä. Mutta loppuun totean vielä että päivääkään en vaihtaisi pois, ja olen ylpeä lapsestani, vaikka välillä väsyneenä tuntuukin ettei enää jaksa. Olen myös onnellinen lapsestani ja rakastan häntä enemmän kuin mitään. Tämä nyt kaikille niille, jotka jo kihisevät raivosta ja ovat alkamassa haukkumaan minua paskaksi äidiksi.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Poika synnytyslaitokselta tultua lopetti enkeliroolinsa ja alkoi vaatia kokoaikaista huomiota. Ei yksiäkään päiväunia alle 2-kuisena. 3-kuisena alkoi nukkua 2 päiväunet, mutta nyt jo toiset on jäänyt pois. Vähäuninen, herkkäuninen, herää pienimpäänkin risahdukseen, vaikka on yritetty opettaa ääniin. Ei suostu hetkeä oleen yksin, nukkuisi vain äidin kans käsi kädessä ja herää tarkistaan, että äiti pysyy vieressä. Lattialla ei ala oleen yhtään, ei sitterissä, äiti ei pääse pissalle ilman kauheaa parkua. Tuttikin oli pienempänä kauhea riesa, kun ei pysynyt suussa ja kauhea raivo,jos ei heti ollut joku tarjoilemassa. Oikeen herttainen poika,jos koko ajan joku kantaa sylissä, hyppyyttää ja kieputtaa ja järjestää sirkushuveja. Isä on töissä aamu-9:stä ilta-22:een eli olen kaikki päivät yksin pojan kans. Vapaata 1-2 päivää viikossa eikä aina sitäkään (oma firma). Vasta muutettu, sukulaiset satojen kilometrien päässä, ei tuttuja eikä ystäviä. Seinät todellakin kaatuu päälle ja tän vaativan lapsen kans ei helposti lähetä kilometriä kauemmas kotoa. Osaa komentaa ja oikeen karjahdella äidille,jos ei viesti mene perille. Lapsessa on myös sellainen on-off -nappula, että kauhea teatraalinen huuto kun panee lattialle tai ei muuten mene mieliksi, ja sit kun pääsee syliin, on heti yhtä hymyä ja esim mummolassa katsoo, että näkihän mummokin että hän voitti ja sai tahtonsa läpi. Huutaa jos antaa, sitä kestää vaikka tunti yhtä soittoa että itsellä palaa pinna ennen kuin pikkumies antaa periksi. Itse olen itsepäinen, mut mun kans viel voi tehdä kompromisseja. Mies on itsepäinen ja sen kans ei tehdä ees kompromisseja. Poika on sit tullut sekä isään että äitiin ja oikeen tuplavaikeatapaus. Niin ja jos sen saa joskus yöunille 20, niin herää 22:30 leikkiin isänsä kans yö-2:een asti. Palvoo isää ku kuuta taivaalla ja joskus ku isi lähtee töihin, huutaa perään ja on sit ku itse perkele äidille sen päivän.
oisitte ottanu koiran jos haluisitte viis kuukautisena sen olevan helppo.
Ja taas kirjoittaa joku jolla on ns. unelmalapsi!!!
SANOINKO ETTÄ KADUN LAPSENI TEKOA?! EN SANONUT! SANOIN RAKASTAVANI LASTANI, OLI SE MILLAINEN TAHANSA! ONKO LUKUTAIDOSSASI VIKAA VAI OLETKO VAIN NIIN SAATANAN TYHMÄ?!
yksilöitä. Toiset ovat rauhallisia, nukkuvat pitkät päiväunet, esim veljeni 8 h päivällä ja yöunet päälle. Toiset ovat vaikeampia ja toiset erittäin vaikeita (esim.koliikkilapset). On luonnollista, että äiti väsyy, jos on aina yksin lapsen kans. Äitikin tarvitsee aikuista ja omaa aikaa jaksaakseen olla hyvä äiti. On helvetin helppo sanoa, jos mies kuuraa lattiat, keittää potut,kylvettää, vaihtaa kakkavaipat ja sitä vaille ettei imetäkin. Ja kun oikeen alkaa ärsyttään, soitetaan mummulle, että ottasitko hoitoon, kun tarvii mennä kampaajalle, ostoksille ja miehen kans ravintolaan. Ja mummo ottaa. Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta. Vauvatkin on yksilöitä ja temperamentti on eri jo pienenä. Joten ole sinä hiljaa.
Kaikki väsyy joskus. Ihan yhtälailla koiraan väsytään kuin lapseenkin. Aina ei voi olla yli-ihminen tai turboäiti.
vaatii koulutusta ja ulkoilua, osa repii huonekalut osa ei.
ei taida tällä "mitäs teitte"-tyypillä olla omaa elämää ym. ollenkaan kun heti on sanomassa tommosia! yhdellä kaverilla on überseurallinen lapsi (nyt 2v.) ja aikaisemmin se oli tosi raskasta kaverille,se kun on kotiäitinä, mutta päivääkään ei kuulemma vaihtaisi pois. toisella kaverilla taas on 3v. lapsi mikä oli oikea "unelma" ja tääkin rakastaa lastaan melkeinpä enemmän kuin miestään.. ja oli lapsi mimmonen tahansa, kyl sitä rakastaa koko elämän ajan. ja kuten ap sanoi, päivääkään ei vaihtaisi pois, mitä siihen kitisemään että mitäs hommasit lapsen?? ei sitä etukäteen tiedä minkä luontoinen lapsi tulee. joten älä ap välitä paskaakaan tommosista pälleistä, ne tykkää siitä et pääsee sanomaan tommosia! kyl suurin osa ihmisistä tietää et rakastat lastas etkä kadu sen saamista! :)
sama juttu täällä.hirmu seurankipeitä.vessareissut teen kyllä yksin mutta jätkä huutaa välillä ku hyeena lattialla.meilläkin mies tosi paljon töissä eikä voi ymmärtää miksi olen niin väsy kun olen.
tosin olen välillä miettinyt että onkohan se ihan vaan äidin pompottelua se huomionkipeys.
joku oli näköjään löytänyt hyvän mielipiteen tänne mutta kuten ap kirjoitti päivääkään ei vaihtaisi pois.
kiva tietää että muutkin saavat päivät läpeensä viihdytellä pikkuisiaan....
välillä iltaisin kun poika on mennyt maate on ihanaa kun ei tarvitse olla hymy korvissa miellyttääkseen =)
Mulla on ns. helppo lapsi. Ei oo koskaan sen kummemmin vierastanu, joskus oli kausia et katto uutta tulijaa pikkasen pidempään mut sit ei mitään.
Mene vaan lapsesi kanssa rohkeasti uusiin tilanteisiin, jos itkua/huutoa tulee, lapsi ei siihen kuole, siis ellei ole oikeasti joku vialla. Lapsi tottuu uusiin tilanteisiin ja alkaa se vierastuskin helpottaa kun näkee ettei ole mitään pelottavaa. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu :)
Tosin vanhemmat ihmiset katsoo useasti pitkään jos lapsi itkee esim. kaupassa. Mutta rohkeasti vain mukaan uusiin tilanteisiin, ensin vaikka nopea kauppa reissu, ostat wc-paperia lapsi sylissä, maksat ja pois, pikku hiljaa pidennät kaupassa käyntejä. En ole koskaan käytännössä päässyt testaamaan toimiiko, mutta luulen niin!
Onhan se äidistä ilman muuta ikävä kuunnella rakkaansa itkua, mutta kun se lapsi ei siihen kuole. Kuulostaa pahalta, mutta jos lapsella ei ole oikeasti mitään hätää niin antakaa niiden itkeä hetki, ennenkuin menette lapsen luokse uusi lelu mukana. Jos lapsi näkee äidin/isän, hänelle tuskin tulee hylkäämisen tunnetta vaikka se äiti ei siinä vieressä just istuisikaan!
Jaksamisia äideille joilla on "vaikea" lapsi ja niillekin joilla on helppo lapsi! :)
lapsen itkua.Etenkin jos se ei ole niinkuin teidän helppo tapaus.Se itkukin vaín yltyy mitä kauemmin antaa odottaa eikä sitä kai suositellakkaan enää.Alkuperäiselle lohdutuksen sana.Poika on viisi eikä äidin seura enää olekkaan niin tärkeää.Nyt minä joudun olemaan se osapuoli joka niitä yhteisiä leikkihetkiä kinuu.Olen kuullut että vaikeista tapauksista tulee fiksumpia ja itsenäisempiä kuin rauhallisista kavereistaan;)
lapsi on niin yliseurallinen, että se nauttii kauppareissuista ja kaikesta, missä sitä actionia löytyy.
Kirjoitinkin, että ei ole helppoa äidille kuunnella oman lapsen itkua, kyllä meilläkin poika itkee turhasta ja se on niin sydäntä raastavaa mutta lapsi on sen verran fiksu, että kun hän huomaa et itkulla saa äidin vaikka päällään seisomaan niin tottahan se käyttää sitä hyväks. En tarkottanu, et pitäs itkettää lastaan mutta se et kun siihen itkuun ei kuole. Jos äiti tai isä tai kuka tahansa siihen aina hönkäsee ku lapsi äännähtää niin mun mielestä se on sit sen oma vika kun lapsi oppii et näin saa periks kaiken, suotta sitä on sit itkee itse. Mut jokainen tavallaan!
Huokaus helpotuksesta.
En olekaan ainoa, jolla on vähän hankalampi lapsi tai ainoa joka tähän kaikkeen joskus väsyy. Kiitos myös muille (vaikkei vaikea lapsi olisikaan) ymmärryksestä! Tuntuu hyvältä kun saa edes joltain taholta tukea ja kannustusta. Jaksaa taas paljon paremmin, eikä olo ole aivan toivoton ja yksinäinen:) Kiitos kaikille!
P.S. Vähän menetin hermoni herkästi "nimettömän" kommentin jälkeen, mutta aiheesta. Anteeksi en ala pyytelemään kielenkäyttöäni.
7kk ja pelkää kaikkea mikä liikkuu :( vain vanhemmat ja mummo, mun äiti, saa ottaa syliin tai tulla metriä lähemmäs.
on tavallaan oikeessa pitää vähän ajatella ennen kun rupee hankkii lapsia....no se siittä me KAIKKI ollaan erllaisia,toiset saa helppoja muksuja,ja toiset taas vähemmän helppoja.lohdutuksksi sinulle niin tiedän yhden äidin jolla on 1v2kk vanha tyttö,hän on nukkunu koko elinaikana ainoastaan 7:mänä yönä yhtäjaksoisesti n.5 tuntia ja herää kuulemma herkästi ja pitää olla kädet oikeessa asennossa ja tietyt unilevyt,muuten ei tuu uni,et kyllä se siittä joskus helpottaa
jakaa vaikeat hetket...monilta saa vaan paskaa niskaan kun sanotaan just ett mitäs teit muksun yms.mutta toivon todella sulle sellasta hyvää ystävää joka jaksaa kuunnella.. oma poika pienenä oli oikeen kiljukaula mutt se helpotti aikanaan. nyt poika 4v ja tuskin edes muistan alun hankaluuksia. muista myös että sun stressi heijastuu lapseen, eli vapaa viikonloppu kehiin,äläkä heti sano että et pysty... keinoja jostain voi aina löytää...
Ymmärrän oikein hyvin tunteesi siitä, että aina ei jaksa. Meidän 5 kuukautinen poika tarvitsee todella paljon virikkeitä, että viihtyy. Välillä tuntuu, että mikään ei kelpaa, vaikka kuinka yrittää keksiä touhua. Varsinkin kotona homma on välillä aivan mahdotonta. Onneksi poika tykkää kovasti loruista ja laulamisesta niin niillä saadaa päivää aina eteenpäin. Tunnustan kuitenkin laskevani joka päivä välillä minuutteja siihen, että uniaika tulee ja saa edes hetken itse huilahtaa. Meillä ei ole onneksi niin paha tilanne isin työaikojen kanssa, joten isikin kerkiää viikolla hoitamaan :)
Meillä vierastamiseen (ei tosin ole ollut kovin paha vielä) on auttanut se, kun ulkona liikkuessa olen selittänyt koko ajan pojalle, että mitä tapahtuu ja mihin ollaan menossa. Se on rauhoittanut. Lisäksi poika viihtyy hyvin kantopussukassa, jossa saa olla lähellä äitiä. Kantokassin kanssa on hyvä lähteä lähikauppaan pojan ollessa valveilla niin saa tekemistä. Lisäksi suosittelen muita paikkoja, jossa voisi tutustua muihin äiteihin, sillä toiset äidit eivät vierasta jos lapsi itkee. He tietävät, että näin vain on. Minä esimerkiksi ajattelin aloittaa seurakunnan kerhon, joka on tarkoitettu ensikertaa äideiksi tulleille ja heidän vauvoilleen, jotta saisin tuttavia samassa tilanteessa olevista. Lisäksi olemmme aloittamassa vauvauinnin isin ja pojan kanssa ja meillä käy myös kerran viikossa vauvaperhetyöharjoittelija, jonka löysin netistä, kehittämässa äidin ja lapsen vuorovaikutusta ja vain auttamassa sekä kuuntelmassa. Kaikki nämä olen itse järjestänyt, että minulla ja pojallani olisi mukavaa ja aina ei tarvitsisi äidinkään olla väkisin naama hymyssä, jos ei vaan jaksa. Ja se on ihan sallittua, että ei jaksa. Pienen lapsen kanssa on raskasta, vaikka kuinka rakastaa!!
Ja lisäksi isällä vaan viestiä, että viikonloppuna äidille omaa aikaa, että hän saa levatä ja rentoutua. Äidin työ on työtä sekin siinä missä muu työ tahansa ja kaikki tarvitsevat lepoa niin äiti kuin isäkin :)
Voimia kaikille äideille, erityisesti alkuperäiselle ja kiitos kohtalotoveruuden jakamisesta!
Hyvä äiti, minulla oli samanlainen tilanne 11 vuotta sitten ja se kesti kolme vuotta. Olin vähän aika sitä ennen muuttanut Suomeen ja tuttavia oli vähissä. Oli todella vaikea, asuimme kerrostalossa ja pelkäsin että lapsen huuto häiritsee naapureita, usein otin lapseni ja lähdin ulos. Lapsi ei tykännyt vaunusta ja piti kantaa hänet sylissä, hankalia olivat myös bussi matkoja, sitten ostimme rintarepun, jossa hän viihtyi parempi ja usein nukahtanut sinne. Minähän jouduin olemaan hereillä, mutta ehdin tekemää pientä kotitöitä tai istuin ja luin. En uskaltanut kennellekaan antaa hänet hoitoon, luulin että muut eivät pärjää eivätkä kestää, mieheni usein oli poissa työn takia. Kuitenkin jouduin muutaman kerran tilanteisiin, että oli pakko turvautua toisen avuun, (esim. hammaslääkärikäynti) ja kyllä se meni hyvin, vaikka lapsi huutanut koko ajan. Kiitos heille.
Yksi tuttava sanoi, että lapsuus on lyhyt aika, ja sitä äidin pitää nauttia, luulin että hän ei ymmärrä mitään, koska minusta se tuntui loputtomalta, väsyttävältä ja rasittavalta, kuitenkin hän oli täysin oikeassa. Nyt tiedän sen varmasti kuten myös sitä, että jos saat välillä tarjous avusta - ota vastaan. Äläkä ajattele sitä mitä muut ajattelevat sinusta, kyllä varmasti teet parasta lapselle. Jaksamista.
Miten koiraa ja lasta voi verrata toisiinsa ?
Tokihan eläimetkin on pidettävä hyvin ja perheenjäseninä.
Lapsi on sentäs jotain ainutlaatuista, mitä ei voi muulla korvata!!!
koiraakaan. Olin alle 3-vuotias kun sain etukäteen synttärilahjaksi koiran. Se eli 18-vuotiaaksi. Siis oikein, 18v! Siinä kasvoi kans ystävyys, jotain ainutlaatuista. Kun olin yksin kotona, joku kysyi eikö pelota tai jotain. Sanoin, että no ei, enhän mä yksin ole!
Minua alkoi kiinnostaa tuo vauvaperhetyöntekijä. Mistä olet semmoisen löytänyt? Laitoin googleen, mutta ei vastauksia. Olen kyllä niin pieneltä paikkakunnalta, että tuskin täältä löytyy, mutta ei sitä koskaan tiedä! Ja mitään äiti-lapsi kerhoja tms.. täällä ei myöskään ole. Naapurikunnassa on, mutta sekin on vain omille kuntalaisille. Kiitos jos jaksat vielä vastata:)
Ihan sattumalta löysin sen vauvaperhetyönharjoittelijan ilmoituksen täältä suomi24 vauva sivuilta. Voit käydä katsomasta ilmoitusta tuolta aikaisempien viestien sivuilta. Meidän koneella se löytyy sivulta kahdeksan otsikolla kiikku-vauvaperhetyö ja nimimerkki vilmukka.
Meidän perheen kohdalla viestissä esitetyt vaatimukset toteutui eli asutaan kehä III sisäpuolella ja meillä on alle 12-kuukautinen vauva, joten laitoin viestiä kiinnostuksesta, vaikka ensiksi vähän epäilytti. Sattumoisin sitten kukaan muu ei ollut ilmoittautunut halukkaaksi osallistumaan vauvaperhetyön harjoitteluun, joten meidän perheestä tuli harjoitteluperhe ja mukavaa on ollut :)
Ihmettelen kyllä, että muita kiinnostuneita ei ollut! Meille tämä oli mukava lisä viikon touhuihin.
Kannattaa muuten kysyä sieltä naapurikunnan puolelta, että eikö sais osallistua niiden toimitaan, jos omasta kunnasta ei löydy palveluja. Tosi jännä juttu jos sekaan ei mahdu. Vastaamisen ilo oli kokonaan minun puolella :)
mailata kohtalotovereiden kanssa yksityisesti.
En viitsi vielä laittaa osoitettani, koska se on oikealla nimelläni, enkä halua sitä julkiseen tietoon. Teen vaikka uuden osoitteen, ja ilmoitan sen sitten tänne. Kiitos kaikille:)
P.S. Viikonloppu on alkanut paljon paremmin kuin kuluva viikko meni! Isäntä tuli kotiin ja pikkuinen on taas aivan isänsä lumoissa, naureskelee, syö ja nukkuu. Minä kävin jopa YKSIN(!!) viereisellä paikkakunnalla kaupassa! Oli ihanaa kun sai rauhassa ostella ja katsella mitä ostaisi:) Ja kotona isänsä kanssa ollut tyttö oli vain kuulemma nauranut ja leikkinyt:) Että näin täälä, toivottavasti ensi viikolla menisi yhtä hyvin, tai sitten vaihtuu vuorot, että isi jää kotiin ja minä menen ajamaan maansiirtokoneita;) hih..
Voi että kuinka kiva olisi ollut lukea tuo Sinun juttusi noin 7 kuukautta sitten. Kaikki oli kuin suoraan omasta elämästäni. Minulla on nyt 4- vuotias tyttö ja sitten on tämä 1- vuotias tyttö. Elikkäs nyt tulee lohdutuksen sana, meidän pikkuinen alkoi myös tuon hirveän vierastamisen jo aivan pienenä, oli myös rintaruokinnassa 9 kuukautta, pullo ei kelvannut ja tutinkin hyväksyi vasta 3,5 kk:n iässä ( kun sitä pakkosyötin päivittäin ja VOI SITÄ HELPOTUSTA, kun viimein sen hyväksyi). Elikkäs tutti auttoi monessa tilanteessa, kauppa/autoreissut eivät enää olleetkaan pelkkää huutoa. 11 kuukauteen en poistunut mihinkään ilman lastani, mutta sitten yllättäen, kun olin jo toivoni heittänyt ja ajatellut, että yhtään vapaapäivää ei koskaan tule, niin tämä pikkuinen muuttuikin. Yhtäkkiä kävi lähes kenen tahansa syli, yökyläilyt menivät ilman mitään itkuja, touhuilee itsekseen ja siskonsa kanssa, on pelkkää hymyä... Onhan hänellä edelleen vahva tempperamentti ja ilmoittaa heti jos jokin ei miellytä, mutta sehän on vain hyvä juttu. Voimia Sinulle, usko vain, että kyllä tämä päivä vielä koittaa Sinullekkin ja sitten tuleekin jo ikävä sitä aikaa, kun lapsi oli aivan kiinni äidissään... Tiedän, helppoa ei ole, mutta en ole vielä koskaan kuullut lapsesta joka ei koskaan olisi itsenäistynyt edes hiukan. Ja noista reissuista ja muista, sitkeästi vain vauva mukaan, kyllä ne itkut joskus loppuu, kun ymmärtää ettei auta!!
Jos haluat sähköpostitse vaihtaa ajatuksia niin kirjoittele osoitteeseen [email protected]ä on ollut ns helppo lapsi (nyt tyttö jo 5v) mutta lähipiirissä on eräs ns vaikeampi tapaus jonka äitiä yritän parhaani mukaan aina autella...
mulla on ollut koliikkivauva.huusi 3kuukautta yötä päivää,mies vuorotöissä revippä siitä huumoria.
Olet tuossa tilanteessa niin kuin minäkin joskus,lapset on jo aika isoja ja nyt osaa nauraakin vanhoille jutuille vaikka silloin lähinnä itketti ja väsytti kun lapset oli pieniä.Ensimmäisenä oli vieläpä kaksoset,muuten tosi helppoja mut ekana vuonna eivät nukkuneet öitä lainkaan!pienissä pätkissä kyllä mut itselläni meni se vuosi täysin koomassa väsymyksen takia.Kolmas nukkui yöt hyvin jopa 10 h putkeen 4 tunnin päikkärit mutta suoraan sanoen roikkui tississä 4 kuukauteen asti ja häntä piti kantaa koko ajan ja viihdyttää,mutta niin ne lapset on niin erilaisia ja kuitenkin ihania.Nyt omani ovat jo suht isoja mut voimia sulle ja usko pois....muutaman vuoden päästä jaksat sinäkin jo nauraa näille jutuille ;)
Puolen vuoden päästä ykskaks rauhottui. Nukuttiin monta tuntia ja se oli paratiisia.
Itsellä kokemuksia samanlaisesta tilanteesta mutta kaksosten kanssa ja sen lisäksi vielä just kaksi vuotta täyttänyt uhmaikäinen ja nyt vuoden jälkeenpäin voin sanoa että hengissä selvittiin, ihmeenkaupalla. Kaksoset huusivat ja poika oikein räyhäsi, ei meinannut saada nukkumaan ja siinä taidettiin mennä jo sellaiseen kierteeseen ettei enää tiennyt mikä johtui mistä. Yhden kun sai hiljaiseksi, toinen aloitti.
Nyt selvisi kun että kaksostytöllä on keliakia, ehkä huusi sitä ja oli muutenkin rauhaton. Pojalla ei ole todettu mitään sairautta. Nyt olen käyttänyt tyttöä koko kehon vyöhyketerapiassa (refleksologiahoidossa) ja tämä hoitaja sanoi että vauvalle voi syntymähetkellä tulla niskanikamaan ns.pikku vaurio mikä aiheuttaa hermopinnettä ja koliikkia. Tämä vaiva saataisiin poistettua käymällä hoidossa mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen. Ja eipä hoidoista ole haittaa isommallekaan lapselle. Tuntuu tasapainoittavan ja rauhoittavan.
Itse olin niin stressaantunut että väistämättä siirsin stressin lapsiinkin. Jos äiti voi hyvin, lapsikin voi paremmin. Olen yrittänyt hoitaa itseäni hieronnalla ym. rentouttavilla hoidoilla. Suosittelen samaa kaikille kotiäideille, koittakaa repiä aikaa itsenne hoitamiseen.
Lapset kasvaa ja kohta eivät ole niin riippuvaisia meistä äideistä. Silloin voi palkata hetkeksi ulkopuolista hoitoapua jos ne mummot ja kummit ei ole käytettävissä.
Kirjoitin aiemmin, kuinka meillä yhtä epätoivoinen komentelija-vauva, joka vaatii viihdykettä. Nyt yllätykseksi tajusi 7,5-kuisena, että kierimällä pääsee eteenpäin (oppi sen jo 4,5-kuisena, mutta pää ei älynnyt käyttää sitä hyväksi) ja nyt poika on viihtynyt 2,5 päivää tosi hyvin lattialla. Voi itseä lukea kirjaa, sen kun voi, ku saa koko ajan juosta perässä, ku on joka paikassa päällään. Mutta todella tuntuu jo, että helpottaa kovasti.