Auttaakaa pyydän!

Kävin tänään lääkärissä koska epäilin että mulla on masennus ja epäilykseni osuivat oikeaan. Nyt minulla on vaikeuksia kertoa tästä vanhemmileni sillä epäilen että joko he vähättelevät asiaa ja sanovat että tämä on murrosikää koska olen vasta 16 tai sitten se ei halua nähä mua enään ikinä :( Mä en tiedä mitä mun pitäis tehdä! Mä pyydän auttakaa mahdollisimman pian! Kiitos jo etukäteen.
6721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Saitko lääkäriltäsi mitään opasta masennuksesta?
Näytä vaik sellanen vanhemmilles, täältä netistä löytyy kanssa juttua.
Monet ihmiset ei tiedä miten suhtautua kun joku kertoo masennuksesta, siis usko siihen mitä itse ajattelet olotilastasi älä muita.

Äänestä

Ihan ekaks, muista, että kyseessä on sinun oma sairautesi. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, miltä sinusta tuntuu. Jos he ottavat asiaan kantaa, anna valua niinkuin vesi hanhen selästä, aikuisetkin ihmiset ja vanhemmat myös saavat vapaasti olla ymmärtämättömiä, se olkoon heidän ongelmansa, nyt etenkään sinun ei tarvitse siitä välittää, kun on omakin lehmä ojassa. Masennuksen oireisto on yleensä aika toisenlainen kuin mitä ihmiset kuvittelevat, mutta en nyt ruodi asiaa enemmän, koska sinähän jo TIEDÄT, mistä on kysymys.

Toinen asia, jonka haluan kertoa sinulle, on, että masennuksella on hyvä ennuste, se on hyvänlaatuinen sairaus. Masennus on sairaus, jolla on taipumusta korjaantua itsestään päinvastoin kuin monella muulla psyykkisellä häiriötilalla, jotka voivat olla elinikäisiä ja invalidisoida pysyväisesti. Sinulla näemmä ei ole tätä ongelmaa.

Masennus on erään teorian mukaan ihmisaivojen menetelmä suojautua äärimmäisen ahdistuksen tai muun sellaisen syyn johdosta, että ei synny vakavampia pysyviä psyykkisiä vaurioita. Silloin aivot "kytkevät irti", jolloin mikään ei ole oikein mitään, tunteet latistuvat, haluttomuus iskee jne. Vaan aivot lepäävät näin.

Masennuksen kesto on usein aika lailla puolisen vuotta, joka sinun iässäsi saattaa tuntua miljoonalta vuodelta, mutta kyllä se aikanaan kuluu koko elämäkin tasaista vauhtia ja menee tuo masennuskin ohi, halusitpa tai et! Tarvitaan ei niinkään tsemppiä, vaan nöyrää kärsivällisyyttä odottaa ja todeta, että koska asia ei ole sinun hallussasi, niin siitä ei oikeastaan kannata hermostuakaan.

Mikä on parasta, masennukseen on kehitetty oikein hyviä täsmälääkkeitä. Ne toimivat erinomaisen hyvin. Ne eivät tee tokkuraa tms., niiden vaikutusta ei edes huomaa. Yhtenä päivänä sitten vain havaitsee, että kas, olohan onkin parempi, mitenkäs ja milloinkas se nyt oikein tapahtuikaan? Ja lääkkeet voi sitten pikku hiljaa lopetella. Näillä uusillakin lääkkeillä on sivuvaikutuksensa, mutta ns. vanhoihin verrattuna ne ovat lieviä. Voi tulla metallin makua suuhun ja libido voi heiketä (mikä tapauksessasi ei ole niin vakava asia, jos kohta en tiedä montako kertaa viikossa olet tottunut rakastelemaan).

Paha asia on se, että useat lääkkeet ja parhaimmat niistä ovat vieläkin melko kalliita, joten on olemassa ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa popsia niitä. Mutta ei hätää: paranee se muutenkin!

Toivotan kärsivällisyyttä ja hienoa tulevaa elämää sinulle. Itselläni, kun tuo elämä alkaa olla jo takana päin suurelta osalta, mutta mitäänhän ei mahda.

Äänestä

jaetut ilot, surut ja kokemukset ovat meille kaikille tärkeitä. Sinä jo saitkin hienoja vastauksia, joista paitsi sain itsekin lohtua, niin ihailen vastauksia muutenkin. Jokin lämpö täältäkin välittyy, vaikka onkin 'kylmä netti vaan' (jonkun mielestä) !

Olen keski-ikäinen, mutta minulla puhkesi masennus-jännitystilat 15-vuotiaana. Kävin itsekseni kunnanlääkärillä ja valittelin oireitani. Hän auttoi ja kirjoitti sen aikaisia lääkkeitä. Kyllä hänen avuillaan sain esim. lukionkin tuolloin käytyä. Pointtini on se, että en myöskään uskaltanut / voinut kertoa vanhemmilleni tai itseäni vanhemmille sisaruksilleni. En kertonut kenellekään, en edes koulukaverille. Häpesin kai, enkä tiennyt miten kertoilla, ei ollut sanojakaan tuolloin. Pelkäsin todella, mikähän haloo siitä tulee, miten joku toinen yleensä asiani mieltäisi. Kai minäkin jnkl moitetta tai vähättelyä tai hulluksi "haukkumista" pelkäsin. Asiaani hoisin siten itsenäisesti koko lukioikäni. Myöhemmin kävin lähikaupungissa erikoislääkärilläkin. Minua siis todella auttoi riittävästi kunnanlääkäri-erikoislääkäri-akseli. Kaipa kotiväkeni jotain tiesivät, aavistivat, jouduinhan pyytämään rahaakin kaupunkiin menoon, mutta jotenkin asia meni koriin "tästä ei puhuta". Sopi vissiin molemmin puolin.

Sitten kun koulun jälkeen muutin kotoa pois kaupunkiin, niin tietty, hoitelin edelleen itseäni hoitavien henkilöiden (lekureiden ja poliklinikkojen) kanssa. Myöhemmin kaupungissa asuessani ja työssä käydessäni pääsin terapiaankin, auttoi. Siinä tuli taas yksi ihmissuhde, jota tarvitsin, ja joka ei pettänyt. Ei siis edes arvostelemalla minua millään tavoin. Diagnoosi oli tuolloin tuska- ja ahdistusneuroosi. - No jaa, nyt oon "vanha" jo, mutta kohdallani tilanne hallinnassa. Persoonani on vain tietynlainen, itsetunnon ja identiteetin häiriön pohjalta oiretta tulee. Auttaa kun tuntee asian ja nimenomaan OMAN ASIANSA.

Hyvät Sinulle. Selviät kyllä eteenpäin. Puhu kaikille mahdollisille, varsinkin ns. vieraille ihmisille, jotka suhtautuvat sinuun neutraalisti. Siinä vanhemmille kertomisessa kun tulee heidänkin reaktionsa vastaan, sehän siinä pelottaa. Enpä tiedä, miten just Sinun kannattaa tehdä, mutta kerroin oman tarinani. Heippa :-)

Äänestä

vanhemmat tietää nuorten ongelmat? esim. että lasten mielenterveys ongelmissa hoitoon pääsy jonot pitkät yms. Ja masennuksesta taas monet julkkikset kertoneet, joten eiköhän ihmiset aika hyvin selvillä, mitä vaikeuksia nykyisin ihmisil on.! Minä kans olen erään kirjoittajan kera sen verran vanhempi, jotta ei tullut mieleenkään kertoa omista pahan olon tuntemuksista ja jopa itsetuhoisuus ajatuksista Sun iäs kun olin. Luulin, ettei kellään muulla ihmisellä varmaan ole samoja ongelmia kun mulla. Yksin piti selvityä aikuis-ikään asti. Oikeeta hoitoakin lähin hakemaan vast n. 30vuotiaana, kun mulla jo omia lapsia. Pysyvä melankoolisuus,ahdistus kait jatkuu mun kohdalla hamaan loppuun asti. Lapset kasvatin niin, että voivat kertoa kaikki murheensa minulle ja meillä on siis hyvin avoimet välit. Ainoastaan lapset pitääkin mua kasassa, muuten ei elämäs juuri ilon aiheita. Toivon et Sinunkin vanhemmat ymmärtäisi auttaa Sua. Oikeastaan vanhempien kuuluisikin kysyä lapsiltaan silloin tällöin mitä kuuluu ja keskustella joskus ihan aikuisen oikeesti elämän varjopuolista yms. Onneksi itse osasit apua hakea ja Toivon Sulle Valoisampaa tulevaisuutta.

Äänestä

Kiitos kaikille jotka auttoivat pystyin kertomaan vanhemmileni ja he ovat luvanneet olla tukenani! Olen saanut apua masennukseen ja uskon että voin parantua tästä! :)

Äänestä
  • että paranet. Sinulla on erinomainen ennuste ja elämän kaikki mahdollisuudet käytettävissäsi. Hyödynnä niitä ja ota elämästä kaikki hyvä irti.
    Hyvää ja onnellista jatkoa elämääsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surullinen90 kirjoitti:

Kävin tänään lääkärissä koska epäilin että mulla on masennus ja epäilykseni osuivat oikeaan. Nyt minulla on vaikeuksia kertoa tästä vanhemmileni sillä epäilen että joko he vähättelevät asiaa ja sanovat että tämä on murrosikää koska olen vasta 16 tai sitten se ei halua nähä mua enään ikinä :( Mä en tiedä mitä mun pitäis tehdä! Mä pyydän auttakaa mahdollisimman pian! Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu