jotka jaksavat jauhaa siitä, kuinka helpolla maataloudessa pärjää. Kokeilkaapas itse, onhan noita tiloja vasaran alla myytävinä.
Hei te kateelliset
srh
101246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
joskus tutustumassa maatalouden harjoittamiseen ja siihen toimintaympäristöön esimerkiksi syrjäseuduilla.
Meille ammatti-ihmisille ei makseta tukiaisia, eikä muita sos.etuja. Sivustaohjattaville pitää olla valmiit marrkointikanavat, tukiorganisaatiot, muka tutkimusta, valtion takammat rahoitukset, tuet ja avustukset. Hävetkää rinnastamasta itseänne yrittäjiin.
Ostamaan uutta traktoria kaupassa käyntiä varten ,kun ratkesi se uusi kansallinen tukipaketti 7 vuodeksi eteenpäin.
Mutta liian vähän se varmaan on ,eihän se korvaa tätä kuivuutta ,josta tänävuonna koituu teille tulonmenetystä niinpaljon ettei valmettiin riitä polttoaine rahaa.
opettajalle työtä; välilyönti-, pilkku- ja yhdyssanavirheitä.
kunhan asia selviää.Ja tukiaiset julkisiksi.
siitä vaan selvittämään asiaa.
sosiopaatilla eli junttieinarilla.
Äiteen kieltä tähän ei kannata sotkea ,eikä asioita muutenkaan ,pilkku, maatalous tuki on ihan yhtä ruma sana kirjoitetaanko se yhteen vai erikseen,piste.Äitin kieli väli lyönti , on aika vaikeeeta ,vai mitä! kysymysmerkki.
tulonmuodostus on ihan eri luokkaa kuin muilla ja vielä kun me maksamme teidän puuhastelunne.
Notta mie sanon, että elä pistä leipee suuhus, elä osta mittää maataludesta tulevaa tuotetta jos kadehtit matalousyritäjää.Sinut pitäis pistää vuodeks puuhastelemaan sinne tilalle, niin tiedät jo viikossa mitä se puuhastelu 0n.Maatalousyrittäjät ovat leppoisia ja suunnittelevat työnsä itselleen edullisesti tehtäväksi.Heidän elämäänsä kadehdin koska he osaavat nauttia luonnosta, eläimistä, työstään joka on raskasta.Tiedätkö mikä on heinäallergia? Kyllä sinäkin omassa elämässäsi ottaisit kaikki avut ja tuet vastaan jos ne sinua auttavat.Jotta elä katehdi maatalouyrittäjää.