Aivan ihana

Pakko kertoa- sain todella paikkansa pitävän tarot katsauksen Ajattarelta, siis ihan outoa, kuinka asiat vaan piti menneisyydessäkin paikkansa. Kertoi juuri édesmenneestä miehestäni asioita joita vain itse tiesin.(Tsunami vei hänet) Tuskaani sain helpotuksen positiivisesta tulkinnasta, joka antoi uskoa jatkuvuuteen elämässä. Moni asia on jo käynyt toteen jota kertoi meilissään.
On upeaa että tuollaisia ihmisiä vielä on, joilla riittää aikaa ja empatiaa, sekä halua auttaa, vaikka vähän maksaakin.
Parempi sekin kuin rauhoittavat ja unilääkkeet.
2328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sain minäkin hyvän ja tukevan katsauksen Ajattarelta.
Kuinka koit sen kuolleen miehesi asiat, jotka sait tietää?
Itsekkin terapeuttina tiedän että on vaikea kohdata joitain asioita-siksi kysyin.

Äänestä
  • Kun tiesin mieheni poismenosta, kohtasin itsessäni aika kyynisen ihmisen, hämmästelin tuntemusta, sillä en oikeasti ole sellainen.
    Kun Ajatar kertoi miksi koen oloni kyyniseksi ja jotenkin irtautuneeksi kaikesta realistisesta elämästä, ymmärsin syyt.
    Antoisinta oli lohtu ja usko huomiseen ja hyvin tukeva ja empaattinen ennustus.
    On se vaan ihminen paikallaan, vaikka jotkut haukkuvatkin.
    Kunhan ymmärrämme että kukaan ei ole täydellinen.
    Omaa suruani kannan tästedes pää pystyssäpäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liitukka kirjoitti:

Pakko kertoa- sain todella paikkansa pitävän tarot katsauksen Ajattarelta, siis ihan outoa, kuinka asiat vaan piti menneisyydessäkin paikkansa. Kertoi juuri édesmenneestä miehestäni asioita joita vain itse tiesin.(Tsunami vei hänet) Tuskaani sain helpotuksen positiivisesta tulkinnasta, joka antoi uskoa jatkuvuuteen elämässä. Moni asia on jo käynyt toteen jota kertoi meilissään.
On upeaa että tuollaisia ihmisiä vielä on, joilla riittää aikaa ja empatiaa, sekä halua auttaa, vaikka vähän maksaakin.
Parempi sekin kuin rauhoittavat ja unilääkkeet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu