OLIN(olen) omasta mielestäni ahkera tunnollinen työntekijä...en halunnut jättää mitään puolitiehen,,,siis kaikessa unohdin itseni näin jälkikäteen kerrottuna.En huomannut kun aloin olla loppu ja kukaan ei minulle sanonut enkä olisi sitä tietty uskonutkaan.MINÄ UUPUNUT.
MUT YKSPÄIVÄ JALAT EI KANTANU OLIN JÄÄDÄ TIELLE JOTA
KÄVELIN UNOHTAAKSENI PÄIVÄN TYÖT.
Eikä siinä kaikki työt pyöri mielessä kokoajan.
Oli viikonloppu ja hyvä työkaveri onneks töissä kanssani,sillä selvis seuraavana aamuna vielä töihin.Hän sanoi et tilaa mulle ajan lääkäriin mut
sanoin et tilaan kun työpäivä on ohi koska en halunnu vapaalta ketään pyytää töihin.
Sitten tilasin ajan josta alkoikin sairaslomien
jaksot,,,en muista alkoiko kuukaudella mut kuitenkin,,,itkin ja itkin ,,,kun en tarvinnu mennä töihin,,,,huomasin itsekkin kuinka uupunut olin,,,
Mutta ei siinä kaikki että olin uupunut ja vähän väliä jouduin viemään lyhyitä sl-jatkoja esimiehelle,hänen käytös oli niin loukkaavaa että
se lisäsi työhön palamisen vielä siitään ikävämmäksi.ainakun piti viedä sl-lappu niin ahdistus lisäänty.....HÄN SANOI ETTÄ EI HÄN USKALTAISKAA OTTAA MUA TÖIHIN JA OLI MUUTENKIN
IVALLINEN....
Juoksin monen lääkärin luona terveyskeskuksessa ja
selitin asiaani joka kerta uudelleen ja uudelleen kunnes tuli mitta täyteen,,,
sanoin et HALUAN PSYKIATRILLE LÄHETTEEN.
Nuori lääkäri sanoi että voi mennä kauan,mut sanoin et jaksan oottaa...
sain ajan 2viikossa ja pääsin sellaselle lääkärille joka antoi 6kk ensin lomaa ja jatkoo sen jälkeen.
Olin hänen hoidossa ja päiväosastolla samankaltaisteni kanssa viitenäpäivänä viikossa
lähes vuoden ja sain eläkepäätöksen 3v,n jälkeen sairastumisesta.
Piti uskaltaa sanoo et kunnon asiantuntijalle ei terveyskeskus lääkärit välttämättä ole asian osaajia.
Vähitellen tuli pieniä onnentunteita ja tajusin että en ollut iloinnut vuosiin ,olin vain puurtanut ja puurtanut,,,huolehtinut vanhasta äidistäni,siskoista,kaikesta maaliman asioista vaikka ei olisi kai ollut pakko.
Nyt olen opetellut ajattelemaan itseäni ja kyllä muutkin tulee toimeen ilman apuani..
ihanaa kun nyt on oppinu elämään ja masennuskin on hellittänyt.
Lääkitys minulla on ja se on ollut hyvä apu,joskin nyt kokeiluna puolitus,,,,seuraan ja seurataan..
voimia kaikille kaltaisilleni ja jaksamista ,,,,
MUT YKSPÄIVÄ JALAT EI KANTANU OLIN JÄÄDÄ TIELLE JOTA
KÄVELIN UNOHTAAKSENI PÄIVÄN TYÖT.
Eikä siinä kaikki työt pyöri mielessä kokoajan.
Oli viikonloppu ja hyvä työkaveri onneks töissä kanssani,sillä selvis seuraavana aamuna vielä töihin.Hän sanoi et tilaa mulle ajan lääkäriin mut
sanoin et tilaan kun työpäivä on ohi koska en halunnu vapaalta ketään pyytää töihin.
Sitten tilasin ajan josta alkoikin sairaslomien
jaksot,,,en muista alkoiko kuukaudella mut kuitenkin,,,itkin ja itkin ,,,kun en tarvinnu mennä töihin,,,,huomasin itsekkin kuinka uupunut olin,,,
Mutta ei siinä kaikki että olin uupunut ja vähän väliä jouduin viemään lyhyitä sl-jatkoja esimiehelle,hänen käytös oli niin loukkaavaa että
se lisäsi työhön palamisen vielä siitään ikävämmäksi.ainakun piti viedä sl-lappu niin ahdistus lisäänty.....HÄN SANOI ETTÄ EI HÄN USKALTAISKAA OTTAA MUA TÖIHIN JA OLI MUUTENKIN
IVALLINEN....
Juoksin monen lääkärin luona terveyskeskuksessa ja
selitin asiaani joka kerta uudelleen ja uudelleen kunnes tuli mitta täyteen,,,
sanoin et HALUAN PSYKIATRILLE LÄHETTEEN.
Nuori lääkäri sanoi että voi mennä kauan,mut sanoin et jaksan oottaa...
sain ajan 2viikossa ja pääsin sellaselle lääkärille joka antoi 6kk ensin lomaa ja jatkoo sen jälkeen.
Olin hänen hoidossa ja päiväosastolla samankaltaisteni kanssa viitenäpäivänä viikossa
lähes vuoden ja sain eläkepäätöksen 3v,n jälkeen sairastumisesta.
Piti uskaltaa sanoo et kunnon asiantuntijalle ei terveyskeskus lääkärit välttämättä ole asian osaajia.
Vähitellen tuli pieniä onnentunteita ja tajusin että en ollut iloinnut vuosiin ,olin vain puurtanut ja puurtanut,,,huolehtinut vanhasta äidistäni,siskoista,kaikesta maaliman asioista vaikka ei olisi kai ollut pakko.
Nyt olen opetellut ajattelemaan itseäni ja kyllä muutkin tulee toimeen ilman apuani..
ihanaa kun nyt on oppinu elämään ja masennuskin on hellittänyt.
Lääkitys minulla on ja se on ollut hyvä apu,joskin nyt kokeiluna puolitus,,,,seuraan ja seurataan..
voimia kaikille kaltaisilleni ja jaksamista ,,,,
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mielenkiintoista luettavaa. Olen miettinyt itse yli vuoden sitä mahdollisuutta että olisin uupunut. En ole käynyt lääkärillä kun epäilen ettei se ota tosissaan.. Olen alkanut huomaamaan itsekkin että ilo on hävinnyt elämästä. Toki nauran hyville jutuille kuten ennenkin, mutta sisimmässä en voi hyvin ja olen surullinen koko ajan. Olen miettinyt työpaikan vaihtoa ja hakenut muita paikkoja ja keväällä oikeastaan jo oli uusi työ tarjolla mutta jänistin. En uskaltanut lähteä kun pelkäsin epäonnistuvani uudessa työssä. En ole enää työntekijänä kuten ennen. Siksi ajattelen että voisin olla pettymys uudelle työnantajalle. Nyt pyörii mielessä lähinnä irtisanoutuminen. Tänäänkin mietin että mitä jos vain sulkisin puhelimen ja häipyisin? Tulkoon karenssit ym.. Ajatella että joskus pidin työstäni. Nyt vain tuntuu että en jaksa. Olenkohan tulossa hulluksi?
sinulla on hyvinkin mahdollita että olet masentunut,,,älä pelkää mennä lääkärille sillä
parempi nyt kun liian myöhään.
Minulle sanottiin että masennus on paremmin hoidettavissa kun menee ajoissa apua hakemaan.
Kyllä nykypäivänä pitää apuu saada.
Kyllä kynnys oli mullakin korkee ja tunsin kaikkee mahdollita tuntemusta,,,sairas,mielenterveys ongelmainen,jne.nyt ei tunnu missään voin puhuu ja kertoo millasta oli sillon kun oli paha olo.
Minulla oli puhelin pois päältä ja pelkäsin ihmisii..mies kävi kaupassa,en jaksanu kun nukkuu...nukkuu,,,
Annoin sit kaikelle periks,,,
aikaa meni kuukausii,,,sit pikkuhiljaa aloin käydä
kaupassa ja ihmistenilmoilla.
Silloin aattelin et enää ikinä nauti elämästä...OLI SE NIIN KAUHEETA.mut nyt voin olla iloinen kun ilokin on löytynyt...
ROHKEESTI VAAN KERTOMAAN OLOTILASTAS,,,
Joka aamu mietin että menisinkö lääkärille. Sitten mietin että silloin kaikki työni jäävät muille. Ymmärtääkö kukaan? Työkaverit tai perhe? Pitää varmaan kirjoittaa kaikki paperille ja pakottaa itsensä lääkärin luo. Kaikki puhuu masennuksesta jonain trendi sairautena. Siksi pelkään tunnustaa tätä jos tämä yleensä sitä on. Ennen tähän taidettiin ottaa viinaa. Hemmetti sentään. En ole ollut laiska koskaan. Nyt tuntuu vaan että minusta on sellainen tullut koska en haluaisi lähteä aamulla
mihinkään. Toivottavasti tämä tilitys ei saa sinun oloasi huonoksi.
Olen senverran vahvoilla tänäpäivänä.
Olen iloinen jos jutteluni auttaa sua ymmärtämään oman tilasi.Harva sitä apua läheisiltä saa ja uskaltaako ees sanoo et ois aihetta mennä lekurille.
Itse pitää alkaa ajatella ja kuulostella omaa olotilaansa,ja vointiaan.
Kummasti se vaan maailma muuttuu valoisammaks ja asioista alkaa nauttia.
sinulle toivon samaa,,,
kuulumisiin...