...käytös vesillä...

Lasten vuoksi en ole ollut vesilä noin 5 vuoteen. Aloitin veneilyn taas noin 3 vuotta sitten. Viime vuonna törmäsin yllättävän monta kertaa sellaiseen ilmiöön, että aikuiset miehet eivät yöllä osanneet mennä venettä kauemmaksi kännäämään. Aloittivat ryyppämään Jakomäen malliin ja yöllä kello 2 oli tunnelma katossa. "Paras" tapaus oli keski-ikäinen mies, joka ei voinut olla soittamatta tuubaa veneessä. Sitten oli sotamarsseja laulava kolmikko. Kundit seisoivat veneessä naamatusten, tappituntumassa ja tekivät toisilleen honööriä. Ja sitä kesti tunnista toiseen ja yömyöhään.

Sitten oli aika iso joukko veneilijöitä, jotka rantauessaan ensimmäisenä saareen, katsoivat saaren sen rannan kuuluvan heille. Rantautuessa uidaan veneen eteen, tai neuvotaan joku toinen paikka koska juuri siinä on heidän mukaan matalaa. Törmäsin myös stydimmän koulukunnan kannattajiin. "Lähde vi..., vedetään t...

Olen purjehtija. Teen sitä lasteni kanssa ja lasten vuoksi. Leikimme saaressa ja puuhaame veneessä kaikkea kivaa. Siinä se!

Lasten vuoksi harmittaa, kun naapuriveneestä haistatelaan, uhkaillaan, ... Vielä en ole joutunut käsirysyyn, mutta saaren vallottajilla on aina ollut kova into tulla pullistelemaan.

Onko teidän kohdallenne ollut ikäviä tapauksia, muitakin kuin merikarhut, ja miten olette silloin menetelleet? Minä en ainakaan ota voimaa käyttöön en nuoren enkä vanhan häirikön kanssa.

Olisi kiva kuulla teidän kommentteja miten olette päässeeteroon häiriköistä.
558730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Helsingin Kaunissaari jäi tämän vuoden alkukesän jälkeen pois retkikohteistamme. Siellä kun järjestyksenpidosta ei ole tietoakaan. Vaikka aamulla häiriköt ovat tiedossa, ei henkilökunta tee mitään asian eteen. Sääli, sillä saari ja venepoukama on muuten niin mukava ja alue lapsiystävällinen. Olen joskus yrittänyt ilmoittaa näille idiooteille alueen järjestyssaännöistä, huonolla menestyksellä. Pysyn siis poissa, niin kauan kun saaressa ei ole vahteja.

Myös Saaristomerellä osui kesällä kohdallemme noita "ystävällisyydestään" kuuluja Merikarhuja, mutta parempi pysyä heistä erossa, ettei saa kuulaa kalloonsa näiltä "merten hihhuleilta", jotka puolustavat hullun kiilto silmissä "omistamiaan" saaria. Kejsarhamnissa törmättiin sattumoisin samoihin "kanta-asiakkaisiin", jotka terrorisoivat Kaunissaarta. Olimme siis väärässä paikassa, väärään aikaan. Leirihän siitä heille syntyi välittömästi, mutta tällä kertaa eivät jostain kumman syystä huutaneetkaan enää hiljaisuuden tulon jälkeen.

Uudessakaupungissa oli joku "iloinen lomaseurue" päättänyt valloittaa rantatien penkkeineen, tuolineen, grilleineen ja juomineen. Kolmen perheen porukalla oli pieniä lapsia, jotka ajoivat laituria pitkin potkulaudoilla. Huutoa ja ryypiskelyä kesti myöhään yöhön. Bileet alkoivat jo aamupäivällä ja yöllä yhden aikaan päätin, että minun puolesta saavat jo loppua. Soitin satamavahdille, joka tuli 15 minuutissa ja johan jengi hiljeni. En viitsinyt ilmaista olemassaoloani, mutta menin tyytyväisenä hiljaisessa suviyössä nukkumaan.

Helsingin ulkoilualueella Stora Svartössä jouduin tänä kesänä soittamaan Merivartioston paikalle, kun vastarannalla huudettiin samoin yöllä kahden aikaan bileitä, jotka oli aloitettu varmuuden vuoksi jo hyvissä ajoin aamupäivällä.

Kyllä hiljaisuutta saa, jos vain sattuu olemaan alueella, jossa on vain viranomaisia lähistöllä. Toinen asia on sitten luonnonsatamat, joissa on sitten täysin naapureiden armoilla.
Ihmettelen kyllä kovasti suomalaisten veneilijöiden pinnaa, että jaksavat kuunnella näissä satamissa noiden huutajien öykkäröintiä. Kyhjötetään vain hyteissä, vaikka apua olisi puhelinsoiton päässä saatavissa.

Kenenkään ei tarvitse joutua mukavan harrastuksen parissa mölyterrorin uhriksi.

Pistetään öykkärit kuriin!

Äänestä
  • Tuo Sipoon Kaunissaari on loistoesimerkki. Mun puolesta nuotiolla saa yömyöhään möykätäkin, mutta se vakioporukka siinä keskimmäisen laiturin päässä. Aloittavat, saatanat, aamuyhdeksältä ja jatkavat yökolmeen -neljään. Joka hemmetin kerta kun olen siellä ollut. Henkilökunta tuntee kun kerran asuvat siinä laiturin päässä kaiket kesät.
    "Tuo nyt vaan on tommosta, koita löytää paikka vähän kauempaa" sanoi satamavahti joka kävi hakemassa yöpymismaksut.

    Useimmissa paikoissa suurin osa jengistä on aivan asiallisia. Kannattaa kerätä mahdollisimman suuri porukka ja häätää häiriköt kauemmaksi venesatamasta, mieluiten tietysti puhumalla. Jos meinaa tappelus tulla, ei muuta kuin virkavalta paikalle. Kerran olen nähnyt, kun tulivat oikein helikopterilla soitettaessa.

    Äänestä

  • kokenut kirjoitti:

    Tuo Sipoon Kaunissaari on loistoesimerkki. Mun puolesta nuotiolla saa yömyöhään möykätäkin, mutta se vakioporukka siinä keskimmäisen laiturin päässä. Aloittavat, saatanat, aamuyhdeksältä ja jatkavat yökolmeen -neljään. Joka hemmetin kerta kun olen siellä ollut. Henkilökunta tuntee kun kerran asuvat siinä laiturin päässä kaiket kesät.
    "Tuo nyt vaan on tommosta, koita löytää paikka vähän kauempaa" sanoi satamavahti joka kävi hakemassa yöpymismaksut.

    Useimmissa paikoissa suurin osa jengistä on aivan asiallisia. Kannattaa kerätä mahdollisimman suuri porukka ja häätää häiriköt kauemmaksi venesatamasta, mieluiten tietysti puhumalla. Jos meinaa tappelus tulla, ei muuta kuin virkavalta paikalle. Kerran olen nähnyt, kun tulivat oikein helikopterilla soitettaessa.

    siellä etelässä kun on virkavalta puhelin soiton päässä.
    Mites täällä meillä kun on "apu" joskus hyvinkin kaukana vaikka olisi näköetäisyydellä saattaa kestää pidemmälle tuntikausia jos ollenkaan?

    Äänestä

  • Perämeren veneilijä kirjoitti:

    siellä etelässä kun on virkavalta puhelin soiton päässä.
    Mites täällä meillä kun on "apu" joskus hyvinkin kaukana vaikka olisi näköetäisyydellä saattaa kestää pidemmälle tuntikausia jos ollenkaan?

    Kaunissaari on oma lukunsa! Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia kuin edellisilläkin kirjoittajilla. Ja ratkaisukin on sama kuin teillä edellisillä. En mene koko saareen! En ole käynyt Kaunissaaressa, mutta en niinkään juopottelijoiden kuin sen vuoksi, että siitä on tullut paskanen paikka. Joka puolella roskaa. Roskiksia ei tyhjennetä. Viimeiksi kun kävin siellä, oli keittokatoksen vieressä oleva roskis täytetty ja kun roskis oli täynnä, jätettiin roskat sen viereen. Safkapaketteja, ruuan tähteitä, kerrankäytettyjä vaippoja, paperia, jne. Sen jälkeen en ole käynnyt siellä. Kuulin että joku Juhannus siellä oli joukkotappelu. Keskilaituri vastaan rantalaituri. Tai jotain sellaista.

    Vartijoilla te tarkoitatte varmaankin Helsingin kaupungin työntekijöitä. Niitä jotka keräävät illalla yöpymismaksun. Minusta he yrittävät pysyä niin kaukana kaikista harmeista ja työnteosta kuin mahdollista. Siinä onnistuen.

    Äänestä

Autuaan hiljaista, ja hyvä henki, mitä joskus "sivileitä"joutuu opastamaan seuraavaan vieras- tai luonnonsatamaan. Vastasit melko täydentävästi siihen kysymykseen, miksi MK on perustettu,
Vellihousuilta pääsykielletty, oma ranta, on aina omaranta. Jostain kumman syystä uusavuttomat, vasemmistolaisveneilijät ihmettelevät miksi eivät saa rantautua, jos on vapaa poiju? Ja mitäs sitten, kun oikea omistaja saapuu yöllä paikalle?
Älkääkä nyt jumalauta alkako selittää mistään sopu sijaa antaa, etsikää sopua vaan kaunissaarista ja svartöstä. Eihän mekään tulla teidän partsille grillaamaan, vaikka sattuis olemaan tuoli vapaana! Voi perkele mitä vellihousuja ja itkuiikkoja!!!!!!
Pikku vinkki 1., kun se örvellys alkaa siinä 22.00n
jälkeen, helpoin tapa on itse siirtyä, kun on itsellä vielä virtaa.
2. Poikaporukka veneen vierestä kannattaa siirtyä jo ip.

Äänestä
  • No niin! Tulihan se sieltä! Sotketaan vielä politiikkakin mukavan harrastuksen pariin!
    Ei kai se ole vasemmistolaisuutta, jos toivoo kanssaveneilijöiden käyttäytyvän kuten kuuluu? Jos kysytään ystävällisesti yöpymismahdollisuutta, ei siitä pitäisi ruveta paasaamaan suu vaahdossa ja rantaoikeuksiaan esitellen.

    Elokuun Vene-lehdessä oli erittäin mainio kirjoitus eräästä episodista, joka oli tapahtunut Merikarhujen ja tervettä järkeä vesillä käyttävien kohdatessa.

    Ei kyse ole siitä, että tultaisiin väkisin teidän "piiripiiripyörii"-seuran saariinne.
    Ja nyt kun teistä enemmän tiedän, ei todellakaan tee mieli tulla lähellekään. En vaan keksi mitään syytä, miksi haluatte että teidän "meri-idioottien" maine pysyy vuosi vuoden jälkeen huonona? Meitä on todella iso ja edelleen kasvussa oleva joukko, joka pitää teitä Merikarhuja merten todellisina dorkina! Yrittäkääs miettiä mistä se voisi johtua. Kyse ei ole kateudesta, vaan kokemukseen perustuvista huonoista kokemuksista teidät kohdatessa.

    Kai se olisi teidänkin seuran toiminnalle hyväksi, että toiminta-ideologianne jotenkin myös välittyisi meille muillekin myös käytännön tasolla?!? Paperilla toimintanne näyttää aivan toiselta, kuin käytäntö!

    Nuo teidän neuvonne, että siirtykää toisiin saariinne, on kyllä kuultu monesti! Mihin sitä keskellä yötä lähtee pienten lasten kanssa siirtyilemään, varsinkin jos keli on äitynyt kovaksi? Ai niin, tehän tykkäätte olla myrskyssä! Virkavallan paikalle kutsuminen yleensä tepsii. Teihin ei sitten tepsi mikään muu kuin välttää "meridorkien" läheisyyttä.

    Niin ja kai te olette vieneet ne kalliit poijunne kotiinne talven ajaksi? Tai tietenkin olette laittaneet ne saarissanne lukkojen taakse ja siellä on jaettu sitten aseellinen vartiovuorolista seuranne jäsenille?
    Pysykää hälytysvalmiudessa! Joku hiihtäjä voi yllättää!

    Äänestä

  • Regu kirjoitti:

    No niin! Tulihan se sieltä! Sotketaan vielä politiikkakin mukavan harrastuksen pariin!

    Mihin sitä keskellä yötä lähtee pienten lasten kanssa siirtyilemään, varsinkin jos keli on äitynyt kovaksi?
    Ja vaimo aloitti juuri 5. synnytyksen, 3 ja 4 lapsi on tajuttomana yli 43:n asteen kuumeessa.
    Kone ei lähde käyntiin, ja Karhut lähettävät merelle kuolemaan.
    Nyyh, Nyyh,

    Avuttomia, todella avuttomia kippareita liikkuu merellä, jos ei pysty ennakoimaan, mihin on oikeus rantautua, jos ei osaa lukea merikorttia, eikä varaa satamaoppaisiin, suosittelen telttailuun siirtymistä. Ilmeisesti kaikki merenrantatontin omistajatkin on dorkia, kun eivät toivota sinua ja tovereitasi tervetulleeksi laituriinsa, vaikka olisi tilaa.

    Funtsaa nyt vähän, miten siinä kävisi, jos joku joskus päästettäisiin rantautumaan MK-satamaan?
    Sana leviäsi kuin Osuusliike Elanto 50-luvulla, .............ja pian meno olisi kuin kaunissaaressa.

    Äänestä

  • Nallukka kirjoitti:

    Nimim. Reguhan kyseli käytöstapojen perään! Yksityisyys on ymmärrettävää, mutta siitä kiinni pitäminen öykkärimäisesti on aivan jotain muuta. Ei kai siellä kukaan ole ollut väkisin valloittamassa saarianne? Huvittavaa on ollut kuulla, kuinka jopa kesken saunomisen on lauma Merikarhuja tullut laiturille huitomaan varoitusmerkkejä, ettei 200 m:n päässä seilaava vene vaan vahingossa tulisi rantaan... Merikarhujen www-sivuilla julistetaan muistaakseni hyviä merimiestapoja ym, mutta minun kokemukseni teidän seurastanne ja käytöksestänne on ollut aivan päinvastaista. Suomalainen ymmärtää puhetta, siihen ei tarvita enää muita tehosteita.

    Äänestä

  • Nallukka kirjoitti:

    Mihin sitä keskellä yötä lähtee pienten lasten kanssa siirtyilemään, varsinkin jos keli on äitynyt kovaksi?
    Ja vaimo aloitti juuri 5. synnytyksen, 3 ja 4 lapsi on tajuttomana yli 43:n asteen kuumeessa.
    Kone ei lähde käyntiin, ja Karhut lähettävät merelle kuolemaan.
    Nyyh, Nyyh,

    Avuttomia, todella avuttomia kippareita liikkuu merellä, jos ei pysty ennakoimaan, mihin on oikeus rantautua, jos ei osaa lukea merikorttia, eikä varaa satamaoppaisiin, suosittelen telttailuun siirtymistä. Ilmeisesti kaikki merenrantatontin omistajatkin on dorkia, kun eivät toivota sinua ja tovereitasi tervetulleeksi laituriinsa, vaikka olisi tilaa.

    Funtsaa nyt vähän, miten siinä kävisi, jos joku joskus päästettäisiin rantautumaan MK-satamaan?
    Sana leviäsi kuin Osuusliike Elanto 50-luvulla, .............ja pian meno olisi kuin kaunissaaressa.

    Olen kuullut huhuja Merikarhujen säännöistä, joiden mukaan Merikarhujen tulisi toimia. Huhun mukaan säännöt rajoittavat myös päivien lukumäärää, joina purjeet saavat nostaa? Miksi vihreäviiriset 95%:sti kulkevat rautagenualla?

    Kerran lähdimme Tallinnasta kohti Helsinkiä muutaman tunnin Merikarhu-veneen perään. Tuulta lounaasta 15-17m/s ja kohtuullinen aallokko. Ja eikun karhut koneella koko matkan. Saimme kiinni vähän ennen Harmajaa.

    Suomenlinnan tullissa päivittelivät kovaa keliä ja sitä, että meillä ei ollut sprayhoodia! Kysyimme olivatko purjeet unohtuneet.

    Tätä keskustelua seuraavan on helppo havaita millainen asenne Merikarhuilla on meihin muihin veneilijöihin!

    Nimimerkki Regu on aivan oikeassa kirjoituksessaan. Nallukka on taasen erinomainen esimerkki näistä pösilöistä. Asenne on kirjattuna vastauksen ensimmäiseen kappaleeseen.

    Äänestä

  • Vene-68 kirjoitti:

    Joo. Asenne oli se, että heitetään kivillä ja häädetään pois heti kun tullaan huutoetäisyydelle. Olisihan se tavatonta, jos muutkin ..... Karhujen saaressa...

    Herrasmies olisi tarjonnut apua 5. lapsen synnytyksessä ja sairaan lapsen hoivaamisessa.

    Aika heikko asenne syyttää toisia avuttomiksi jne. Itsekin olet joskus ollut ensimmäistä kertaa merellä. Jos et usko, että merellä voi tulla yllättäviäkin tilanteita, niin etpä ole paljoa merellä ollut.

    Mielestäni kokeneimmat veneilijät ovat yleesä niitä suvaitsevaisimpia ja avarakatseisimpia. Sinä et ilmeisesti ole kumpaakaan.

    Äänestä

  • Pakko kysyä kirjoitti:

    Olen myös kuullut tarinoita näistä oudoista säännöistä. Eräs kaveri oli päässyt seuran jäsenen kanssa vierailulle yhteen Merikarhujen saareen. Lieneekö vieraiden tuonti sallittua? (Tarkkana Karhut!).

    Miehet alkoivat sitten syömään, kunnes rannalle tuli joku seuran jäsen ja alkoi huutamaan: "Ettekö te tiedä, että syöminen avotilassa on kielletty! Menkää kajuuttaan syömään!" Tottakai miehet menivät. Eihän lämpötila ollut kuin 24 plussaa ja taivas pilvetön...

    Jos näitä sääntöjä Merikarhuilla on, voisiko joku ystävällisesti selittää mihin ne perustuvat.
    Ai niin, unohdin. Ne on varmaan salaisia, eikä tarkoitettuja "vasemmistolaisille", "itkuiikoille" ja "avuttomille".

    Tuo Merikarhujen jengi tuntuu kyllä niin aivottomalta, että tällaisia sääntöjä varmasti mieluusti noudattavatkin!

    Äänestä

  • Moottoriveneilijä kirjoitti:

    koirat haukkuu, karavaani kulkee..................

    Miksi enää kannattaisi liittyä Merikarhuihin ja maksaa kalliit liittymismaksut (lähes 4000 euroa) ja jäsenmaksut, jos saariin voisi menneä ihan vaan ilmaiseksi?

    Minua oltiin kerran ajamassa pois rakentamattomasta saaresta. Huomasin kyllä saaren yhdellä reunalla kallioon maalatun merikarhujen merkin, tuulen suunnan vuoksi etsin kallionkolon parinsadan metrin päästä merkistä. Puoli tuntia, ja joku veneellä viereen huutamaan että helvettiin täältä, eikö ole silmiä päässä.
    Jokamiehenoikeudet eivät kai koske karhujen omistamia saaria?
    Eipä silti, haluaisin jotenkin uskoa että nämä ovat aika pieni osa merikarhuista ja valtaosa on ihan asiallista, onhan? Kun viirin näkee usein, on helppo yleistää jos joku törttöilee. Toivon että olen oikeassa, mutta minkä vuoksi karhut eivät itse yritäkään kiillottaa kilpeään. Eikö kiinnosta, mitä rahvas ajattelee? Jäsenhankintakaan ei kiinnosta?

    Äänestä

  • ymmärtämätön kirjoitti:

    Miksi enää kannattaisi liittyä Merikarhuihin ja maksaa kalliit liittymismaksut (lähes 4000 euroa) ja jäsenmaksut, jos saariin voisi menneä ihan vaan ilmaiseksi?

    Ei meilläpäin ainakaan seurojen saarissa kukaan katsele, kenen jäsen on vai onko lainkaan. Sekä UPS:n että UTMVS:n saariin ja laitureihin ovat kaikki tervetulleita ja sauna lämpiää. UPSilla esimerkiksi on ilmainen vierasvenesatama aivan Ugin edustalla, saunan saa lämpimäksi pikkurahalla ja ravintolassa saa juoda ja syödä jos haluaa, ei pakko. Aina vain mukavampaa, jos joskus ilmestyy joku vieras kasvo muuten tuttuun joukkoon
    Tietystä täälläpäin on vapaata saarta sen verran että valinnanvaraa löytyy, mutta kuitenkin. Jäsenmaksu (vaikkakin pieni) maksetaan ihan muista syistä.

    Äänestä

  • hoh kirjoitti:

    koirat haukkuu, karavaani kulkee..................

    tuhat ruikutusta, mainio kommentti.

    Äänestä

  • Sir BB puhuu täyttä asiaa.

    Äänestä

  • Roope kirjoitti:

    Aika heikko asenne syyttää toisia avuttomiksi jne. Itsekin olet joskus ollut ensimmäistä kertaa merellä. Jos et usko, että merellä voi tulla yllättäviäkin tilanteita, niin etpä ole paljoa merellä ollut.

    Mielestäni kokeneimmat veneilijät ovat yleesä niitä suvaitsevaisimpia ja avarakatseisimpia. Sinä et ilmeisesti ole kumpaakaan.

    Yleensä eniten aloittelijoita vähätteleviä kommentteja tulee kippareilta, jotka ovat epävarmoja omasta osaamisestaan. Se on tapa pönkittää egoa taitojen puuttuessa.

    Äänestä

  • "Vesillä liikkuja on oikeutettu käyttämään ranta-alueita lepoon ja virkistäytymiseen siellä, missä liikkuminenkin on sallittu".
    Yllä oleva on lainaus ympäristöministeriön tiedotteesta.Ranta-alueen omistaminen ei anna erilaisia oikeuksia yhteisöille,kuten veneseurat,kuin yksityiselle.Jokamiehenoikeudessa puhutaan yksityisen maan kohdalla pihapiiristä ja sen kunnioittamisesta,välttämätön läpikulku on sallittua.Selväähän on ettei toisen poijuun saa kiinnittyä leiritymismielessä ilman lupaa.Poijun lähellä voi monesti olla pihapiirin ulkopuolella,koska kiinteät rakennukset ovat satojen metrien päässä,näköpiirin ulkopuolella.
    Saaristossa näkee usein "YKSITYISALUE" kylttejä
    joiden merkitys on pelkästään informatiivinen.Jokamiehenoikeuden rajoitteiden huomioiva leiriytyminen on näissä paikoissa sallittua.
    Ylläolevasta huolimatta ei lomaansa kannata pilata
    vieressä räksyttävien tai muuten vain häiriötä tuottavien ihmisten läheisyydessä.Kyllä sitä SOPUAKIN löytyy jostain muualta.

    Äänestä

  • Ukilainen kirjoitti:

    Ei meilläpäin ainakaan seurojen saarissa kukaan katsele, kenen jäsen on vai onko lainkaan. Sekä UPS:n että UTMVS:n saariin ja laitureihin ovat kaikki tervetulleita ja sauna lämpiää. UPSilla esimerkiksi on ilmainen vierasvenesatama aivan Ugin edustalla, saunan saa lämpimäksi pikkurahalla ja ravintolassa saa juoda ja syödä jos haluaa, ei pakko. Aina vain mukavampaa, jos joskus ilmestyy joku vieras kasvo muuten tuttuun joukkoon
    Tietystä täälläpäin on vapaata saarta sen verran että valinnanvaraa löytyy, mutta kuitenkin. Jäsenmaksu (vaikkakin pieni) maksetaan ihan muista syistä.

    Kysyisin, miten olette hankkineet a) satamat b) laiturit yms. c) ravintolan? Millä rahoilla niitä pidetään yllä, jos jäsenmaksu on, kuten sanoit, alhainen? Merikarhut ymmärtääkseni ovat voittoa tavoittelematon yhdistys, joten sen keräämät maksut menevät vapaaehtoistyön lisäksi tukikohtien hankintaan ja hoitoon. Mitään tukia se ei käsittääkseni saa, vaan toimii puhtaasti yksityisellä rahoituksella.

    No, UPS:n saari ja ravintolarakennus on kuulunut seuralle jo 1870-luvulta. Ravintola on vuokrattu ulkopuoliselle yrittäjälle, saunat, laiturit ja saaret (2kpl) pidetään yllä talkoovoimin. Byrokratia on pientä ja toiminta perustuu vireään vapaaehtoistyöhön (mm. lehden toimittaminen ja painatus).
    Jäsenmaksuilla katetaan lähinnä materiaalikulut.

    Joskus 70-luvulla taisi kaupunki vielä tukeakin kerhotoimintaa, tietääkseni ei enää. Suurin ero kai on siinä, että uusia saaria ei ostella.

    Äänestä

  • Gasti kirjoitti:

    Sir BB puhuu täyttä asiaa.

    Jaa, että oikein asiaa?
    Ihmettelen tätä keskustelua seuraanneena, miksei Merikarhuista joku johtoryhmän jäsen ota kantaa. Luulisi että seuralle olisi kaikin tavoin eduksi, jos siitä saisi kuvan hyviä veneilytapoja ja iloista asennetta levittävänä seurana? Jos seura on taasen täynnä "Sir BB:n" kaltaisia öykkäreitä, on asiat pielessä.

    Ja sitten vaan haukutaan "vellihousuiksi" ja "vasemmistoveneilijöiksi". Tosi ihmeellistä käytöstä. Onko teidän seuran jäsenet kaikki tuollaisia? Ja oletteko varmasti tarkistaneet kaikkien jäsenkirjat, ettei vaan joku "punikki" olisi päässyt joukkoon?

    Ihmettelen myös, että en ole kuullut yhtään positiivista tarinaa Merikarhuista vuosien varrella. Huonoja kylläkin runsaasti. Tehkää nyt ihmeessä jotain muutoksia seuran sisällä, että maineenne paranee!

    Jäseneksi en halua mistään hinnasta, mutta kanssakäyminen seuranne kanssa voisi olla helpompaa joskus kohdatessa, jos kipparinlakkinne olisivat edes hiukan löysemmällä.

    Äänestä

  • Venemies kirjoitti:

    kuin siihen huudetaan. Kannattaisi katsoa peiliin, ja kuka aloitti tämänkin kapinan, samoja vellihousuja täällä on kuin liikenteessäkin, ja aina joku haluaisi syödä naapurin kupista! Mieti sitä.

    Äänestä

  • Nallukka kirjoitti:

    Mihin sitä keskellä yötä lähtee pienten lasten kanssa siirtyilemään, varsinkin jos keli on äitynyt kovaksi?
    Ja vaimo aloitti juuri 5. synnytyksen, 3 ja 4 lapsi on tajuttomana yli 43:n asteen kuumeessa.
    Kone ei lähde käyntiin, ja Karhut lähettävät merelle kuolemaan.
    Nyyh, Nyyh,

    Avuttomia, todella avuttomia kippareita liikkuu merellä, jos ei pysty ennakoimaan, mihin on oikeus rantautua, jos ei osaa lukea merikorttia, eikä varaa satamaoppaisiin, suosittelen telttailuun siirtymistä. Ilmeisesti kaikki merenrantatontin omistajatkin on dorkia, kun eivät toivota sinua ja tovereitasi tervetulleeksi laituriinsa, vaikka olisi tilaa.

    Funtsaa nyt vähän, miten siinä kävisi, jos joku joskus päästettäisiin rantautumaan MK-satamaan?
    Sana leviäsi kuin Osuusliike Elanto 50-luvulla, .............ja pian meno olisi kuin kaunissaaressa.

    minä ainakin käytän jokamiehen oikeuksia jos satun sinnepäin olkoon vaikka minkälaisten karhujen saari ja huutakoon niin paljon kuin haluavat.
    Ihmettelen jos sopiva paikka löytyy jostain saaresta niin miksi lähdette pois jonkun typeryksen käskystä?

    Äänestä

  • Nallukka kirjoitti:

    kuin siihen huudetaan. Kannattaisi katsoa peiliin, ja kuka aloitti tämänkin kapinan, samoja vellihousuja täällä on kuin liikenteessäkin, ja aina joku haluaisi syödä naapurin kupista! Mieti sitä.

    Mistä ihmeen kapinasta höpiset?!?!?
    Nythän on kyse vain Merikarhujen asenteesta muita veneilijöitä kohtaan!
    Kukaan teistä ei ole vieläkään vaivautunut kommentoimaan järkevästi, miksi teistä leviää veneilijöiden keskuudessa vuosi vuoden jälkeen niiin runsaasti huonoja tarinoita.

    Jos joku tulee yksityisalueelle, asian voi selvittää ystävällisesti. Jos joku antaa kritiikkiä, siihenkin voi suhtautua järkevästi, ehkä jotain siitä myös opiksi ottaen.

    Mutta ehkä se on hyväkin, että teidänlaisille veneilijöille on omat "alueenne", jossa saatte mellastaa rauhasssa ja pitää omia pikku kekkereitänne.

    Mielestäni on oikein hienoa, että nämä "merikarhut" viihtyvät hyvin omissa saarissaan saman henkisessä porukasa ;)

    Kova kiirekin tuntuu saariin olevan, koskapa purjeitakaan ei yleensä ehditä nostaa.

    Äänestä

  • Nallukka kirjoitti:

    kuin siihen huudetaan. Kannattaisi katsoa peiliin, ja kuka aloitti tämänkin kapinan, samoja vellihousuja täällä on kuin liikenteessäkin, ja aina joku haluaisi syödä naapurin kupista! Mieti sitä.

    Ongelmia saarissa, keskustelupalstoilla, liikenteessä...mistäköhän johtuu?

    Äänestä

  • Venemies kirjoitti:

    Mistä ihmeen kapinasta höpiset?!?!?
    Nythän on kyse vain Merikarhujen asenteesta muita veneilijöitä kohtaan!
    Kukaan teistä ei ole vieläkään vaivautunut kommentoimaan järkevästi, miksi teistä leviää veneilijöiden keskuudessa vuosi vuoden jälkeen niiin runsaasti huonoja tarinoita.

    Jos joku tulee yksityisalueelle, asian voi selvittää ystävällisesti. Jos joku antaa kritiikkiä, siihenkin voi suhtautua järkevästi, ehkä jotain siitä myös opiksi ottaen.

    Mutta ehkä se on hyväkin, että teidänlaisille veneilijöille on omat "alueenne", jossa saatte mellastaa rauhasssa ja pitää omia pikku kekkereitänne.

    >Kukaan teistä ei ole vieläkään vaivautunut kommentoimaan järkevästi, miksi teistä leviää veneilijöiden keskuudessa vuosi vuoden jälkeen niiin runsaasti huonoja tarinoita.<

    Kuten jo Manu aikanaan sanoi, ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Täällä esitetyt heitot ovat sellaista silmitöntä parjausta, että ne eivät innosta keskusteluun omistusoikeudesta ja pihapiirin merkityksestä. Merikarhuillakin on oikeutensa.

    Vanha viisaus sanoo: jos et voita heitä, liity heihin. Merikarhuihin pääsee mukaan, jos on riittävä kokemus ja jos henkilö katsotaan muuten
    kelvolliseksi. Liittymismaksun tosin joutuu maksamaan - tälle palstalle kirjoittavat haluavat edut, mutta muiden kustannuksella. Ei maailma aivan näin toimi.

    Äänestä

  • Eero kirjoitti:

    Ensimmäisen kerran tutustuin Merikarhuihin Helsingin edustalla heidän Mikkelskärin tukikohdassa. Se tapahtui -80 luvulla. Meillä oli H-vene. Olimme menossa Bylandetiin, mutta kun Terhi ei käynnistynyt. Tuuli työnsi meidät Merikarjujen saarta päin ja ajattelimme, että antaa tuulen työntää meidät tonne laiturille siellä kun on veneitä ja ihmisiä. saamme apua moottorin käynnistykseen. Huuto saaresta alkoi jo hyvän matkaa ennen laituria. Huusimme takaisin, että kone on rikki ja ajelehdimme laituria kohti. No laiturilta tuli neuvo, että fokka ylös ja muutama luovi byylandetille... että semmosta.

    Meille ei mennyt jakeluun se ettei meille kukaan halua antaa lainaksi ruuvimeisseliä, jakoavainta, tulpanavainta... Kun tulimme laituriin muutama mies ohjasi veneen kokan keksillä merelle päin ja antoivatahterista alkuvauhdin.

    Olimme äimän käkenä. Sitä juttua muisteltiin pitkään. Emme olleet vihaisia merisioille. Me emme voineet moneen vuoteen käsittää, miten purjehtijat voivat kohdella sillä tavoin toista purjehtijaa. Tästä tapahtumasta lähtien olen kutsunut vihreän viirin kerhoa Merisioiksi. Minä en liittyisi siihen seuraan kahdesta syystä: jäsenmaksun ja käsittämättömän huonon maineen vuoksi.

    "Kuten jo Manu aikanaan sanoi, ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Täällä esitetyt heitot ovat sellaista silmitöntä parjausta, että ne eivät innosta keskusteluun omistusoikeudesta ja pihapiirin merkityksestä. Merikarhuillakin on oikeutensa."

    - kannatan ehdottomasti yksityistä omistusoikeutta, mutta siitä ei ole kysymys. Keskustelua on käyty mielestäni asenteista ja käytöstavoista (esim. yllä tyyliin: "jos joudut pulaan oma vika meiltä et apua saa..."). Mielestäni hyviin merimiestapoihin kuuluu avunanto ja eikös jopa laissakin ole velvoitteita.

    "Vanha viisaus sanoo: jos et voita heitä, liity heihin. Merikarhuihin pääsee mukaan, jos on riittävä kokemus ja jos henkilö katsotaan muuten
    kelvolliseksi. Liittymismaksun tosin joutuu maksamaan - tälle palstalle kirjoittavat haluavat edut, mutta muiden kustannuksella. Ei maailma aivan näin toimi."

    - en voisi kuvitella liittyväni. Ensiksikin merikarhujen maine on niin huono, että en haluaísi leimautua moiseksi. Toiseksi en usko, että viihtyisin tuollaiset asenteet asenteet omaavan porukan kanssa esim. saunassa, nuotiolla tms.

    Äänestä

  • aapee kirjoitti:

    Hyvä tarina, joka kuvaa aidosti Meridorkien toimintaa ja asennetta. Asian ydin jää koko ajan heidän vastauksissaan sen peittoon, että me muut haluttaisiin muka heidän saariinsa väkisin ja ilmaiseksi. Kun kuitenkin kyse on siitä, miten he olemassaolonsa ilmaisevat. Hyvistä merimiestavoista ei ole tietoakaan. Pitäköön saarensa. En liittyisi vaikka maksettaisiin!

    Ilmeisesti Suomen Mielenterveys-viranomaisilla on työsarkaa vielä paljon jäljellä...

    Äänestä

  • Eero kirjoitti:

    >Kukaan teistä ei ole vieläkään vaivautunut kommentoimaan järkevästi, miksi teistä leviää veneilijöiden keskuudessa vuosi vuoden jälkeen niiin runsaasti huonoja tarinoita.<

    Kuten jo Manu aikanaan sanoi, ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Täällä esitetyt heitot ovat sellaista silmitöntä parjausta, että ne eivät innosta keskusteluun omistusoikeudesta ja pihapiirin merkityksestä. Merikarhuillakin on oikeutensa.

    Vanha viisaus sanoo: jos et voita heitä, liity heihin. Merikarhuihin pääsee mukaan, jos on riittävä kokemus ja jos henkilö katsotaan muuten
    kelvolliseksi. Liittymismaksun tosin joutuu maksamaan - tälle palstalle kirjoittavat haluavat edut, mutta muiden kustannuksella. Ei maailma aivan näin toimi.

    ...ollutkin vasemmistolainen?!?!?

    Äänestä

  • aapee kirjoitti:

    Ensimmäisen kerran tutustuin Merikarhuihin Helsingin edustalla heidän Mikkelskärin tukikohdassa. Se tapahtui -80 luvulla. Meillä oli H-vene. Olimme menossa Bylandetiin, mutta kun Terhi ei käynnistynyt. Tuuli työnsi meidät Merikarjujen saarta päin ja ajattelimme, että antaa tuulen työntää meidät tonne laiturille siellä kun on veneitä ja ihmisiä. saamme apua moottorin käynnistykseen. Huuto saaresta alkoi jo hyvän matkaa ennen laituria. Huusimme takaisin, että kone on rikki ja ajelehdimme laituria kohti. No laiturilta tuli neuvo, että fokka ylös ja muutama luovi byylandetille... että semmosta.

    Meille ei mennyt jakeluun se ettei meille kukaan halua antaa lainaksi ruuvimeisseliä, jakoavainta, tulpanavainta... Kun tulimme laituriin muutama mies ohjasi veneen kokan keksillä merelle päin ja antoivatahterista alkuvauhdin.

    Olimme äimän käkenä. Sitä juttua muisteltiin pitkään. Emme olleet vihaisia merisioille. Me emme voineet moneen vuoteen käsittää, miten purjehtijat voivat kohdella sillä tavoin toista purjehtijaa. Tästä tapahtumasta lähtien olen kutsunut vihreän viirin kerhoa Merisioiksi. Minä en liittyisi siihen seuraan kahdesta syystä: jäsenmaksun ja käsittämättömän huonon maineen vuoksi.

    Miten voit kuvitella, että näillä "sioilla" olisi jotain työkaluja siellä saaressaan tai veneissään?? (mihin he niitä tarvitsisivatkaan)

    Suurin osa kait näistä "sioista" kuuluu siihen sosiaaliluokkaan, joilla ei ole edes "OMAA" venettä. Se on ostettu yrityksen nimiin, eikä se ns. "omistaja" ole muuta kuin haltija. Eihän kukaan pysty Suomessa sellaisia veneitä verotetulla palkkatilillään ostamaan, se on otettu joidenkin "vasemmistolaisten" (niin kuin täällä sanotaan) selkänahasta ja yhteisistä verovaroista vähennetty.
    Nää SUURET HERRAT ovat tottuneet komentelemaan "tavallista palkansaajaa niin töissä kuin siellä saaressankin, se on heille ominaista.

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    "Kuten jo Manu aikanaan sanoi, ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Täällä esitetyt heitot ovat sellaista silmitöntä parjausta, että ne eivät innosta keskusteluun omistusoikeudesta ja pihapiirin merkityksestä. Merikarhuillakin on oikeutensa."

    - kannatan ehdottomasti yksityistä omistusoikeutta, mutta siitä ei ole kysymys. Keskustelua on käyty mielestäni asenteista ja käytöstavoista (esim. yllä tyyliin: "jos joudut pulaan oma vika meiltä et apua saa..."). Mielestäni hyviin merimiestapoihin kuuluu avunanto ja eikös jopa laissakin ole velvoitteita.

    "Vanha viisaus sanoo: jos et voita heitä, liity heihin. Merikarhuihin pääsee mukaan, jos on riittävä kokemus ja jos henkilö katsotaan muuten
    kelvolliseksi. Liittymismaksun tosin joutuu maksamaan - tälle palstalle kirjoittavat haluavat edut, mutta muiden kustannuksella. Ei maailma aivan näin toimi."

    - en voisi kuvitella liittyväni. Ensiksikin merikarhujen maine on niin huono, että en haluaísi leimautua moiseksi. Toiseksi en usko, että viihtyisin tuollaiset asenteet asenteet omaavan porukan kanssa esim. saunassa, nuotiolla tms.

    Vastaavaa voisi tosin tapahtua maissakin. Kuvittele, että vaikkapa "nallen" auto hajoaa syrjäisellä metsätiellä. "Nalle" siitä lähimpään taloon apua kyselemään, kun kännykkäkin unohtui. Heti pihalle tultuaan maanomistaja tulee huutaen vastaan ja käskee häipyä talikolla tökkien...

    Hienoa käytöstä!

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    "Kuten jo Manu aikanaan sanoi, ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Täällä esitetyt heitot ovat sellaista silmitöntä parjausta, että ne eivät innosta keskusteluun omistusoikeudesta ja pihapiirin merkityksestä. Merikarhuillakin on oikeutensa."

    - kannatan ehdottomasti yksityistä omistusoikeutta, mutta siitä ei ole kysymys. Keskustelua on käyty mielestäni asenteista ja käytöstavoista (esim. yllä tyyliin: "jos joudut pulaan oma vika meiltä et apua saa..."). Mielestäni hyviin merimiestapoihin kuuluu avunanto ja eikös jopa laissakin ole velvoitteita.

    "Vanha viisaus sanoo: jos et voita heitä, liity heihin. Merikarhuihin pääsee mukaan, jos on riittävä kokemus ja jos henkilö katsotaan muuten
    kelvolliseksi. Liittymismaksun tosin joutuu maksamaan - tälle palstalle kirjoittavat haluavat edut, mutta muiden kustannuksella. Ei maailma aivan näin toimi."

    - en voisi kuvitella liittyväni. Ensiksikin merikarhujen maine on niin huono, että en haluaísi leimautua moiseksi. Toiseksi en usko, että viihtyisin tuollaiset asenteet asenteet omaavan porukan kanssa esim. saunassa, nuotiolla tms.

    Asenteissa on todella paljon vikaa, jos parikymmentä vuotta sitten tapahtuneeksi väitetyn yksittäisen tapauksen perusteella koko kolmetuhantinen joukko leimataan merisioiksi. Jospa koko juttu onkin provosointitarkoituksessa kirjoitettu sepitelmä? Harmittaahan se tietenkin, jos joillain on hyvät veneet ja satamat...

    Ei minun jutuni ole hatusta vedetty. Palasin 80 luvulle, koska se oli minun ensi kosketus em kerhoon. Sen jälkeen olen parhaani mukaan karttanut em porukkaa. Olen kuulut heistä paljon juttuja ja poikkeuksetta ne ovat olleet Merisika kerhoa arvostelevia tarinoita. Aikaisemmin on juttuja kerrottu purjehtijoiden kesken. Nyt viime aikoina arvostelu on siirtynyt myös Vene lehden palstoille.

    Minä en arvosta koko kehoa. Siinä ei ole mitään hyvää. Kerho on iso. Jos Merisiat haluaisivat, he voisivat tehdä jotain hyödyllistä, kuten partiolaiset, Leijonat, Meripelastus, Punainen Risti. He voisivat ylläpitää nettisivuja, järjestää naisten purjehduskouluja, lapsille puuhaa ja seikkailuja, kalstustapahtumia, hyväntekeväisyyspurjehduksia, Lasten sairaalan osasto 10 tai 7 hyväksi voisi tehdä jotain ... Voisi tehdä mitä vaan, minkä vuoksi heille voisi nostaa hattua.

    Ei minulle tapahtuneesta jäänyt vuosikausiksi jotain hampaankoloon. Kirjoitin asiasta, koska silloin joskus kuvittelimme, että Merikarhut ovat niitä kaphornin kiertäjiä, taitavia merenkävijöitä. Ja että kerhoon pääseminen vaatii pitkää purjehduskokemusta, tietoa vesillä liikkumisesta, purjehduksia Itämerellä. Minä sain heiltä sen kohtelun minkä sain ja jälkeenpäin olen kuullut muilta lisää tarinoita Mersioista. Ei minun tarinani ole ainoa. Minkä minä sille mahdan, että Merisiat pitävät yllä kynsin ja hampain kyseenalaista mainettaan.

    Äänestä

  • Eero kirjoitti:

    Asenteissa on todella paljon vikaa, jos parikymmentä vuotta sitten tapahtuneeksi väitetyn yksittäisen tapauksen perusteella koko kolmetuhantinen joukko leimataan merisioiksi. Jospa koko juttu onkin provosointitarkoituksessa kirjoitettu sepitelmä? Harmittaahan se tietenkin, jos joillain on hyvät veneet ja satamat...

    Te "siat" ette sitten millään saa kalloonne, että teitä raukkoja ei tosiaankaan kukaan kadehdi! Ette te ole ainoita, joilla on hyvät veneet ja hyvät satamat. Te vaan olette ainoita, jotka ette osaa niistä nauttia oikealla tavalla.

    On erittäin hyvä, että nämä tarinat teistä vuosien varrella on siirtyneet jo arvostetun Vene-lehdenkin palstoille kaikki luettaviksi.

    Tosiaankin, miksi teitä ei ketään kiinnosta maineenne parantaminen? Tälläkin palstalla on hyviä ehdotuksia runsaasti.

    "Parikymmentä vuotta sitten tapahtunut yksittäinen tapahtuma", vaiko jo tuolta asti jatkunut Merisikojen "järjestelmällinen" idotismi?!?!?

    Tapauksia on runsaasti ja jos palstalle tulleet kommentit ovat aitojen jäsenien kirjoittamia, pahoin pelkään, että seuranne käyttäytyminen ei tule muuttumaan mihinkään.

    Äänestä

  • SS kirjoitti:

    Kirjoituksestasi pursuavaan vihaan voi olla syynä vain se, että Sinun MK-hakemustasi ei ole hyväksytty. Puuttuiko purjehduskokemusta, eikö veneen ominaisuudet vastanneet turvallisuus- yms. vaatimuksia vai antoivatko suosittelijat negatiivisen lausunnon?

    Äänestä

  • Venemies kirjoitti:

    Jaa, että oikein asiaa?
    Ihmettelen tätä keskustelua seuraanneena, miksei Merikarhuista joku johtoryhmän jäsen ota kantaa. Luulisi että seuralle olisi kaikin tavoin eduksi, jos siitä saisi kuvan hyviä veneilytapoja ja iloista asennetta levittävänä seurana? Jos seura on taasen täynnä "Sir BB:n" kaltaisia öykkäreitä, on asiat pielessä.

    Ja sitten vaan haukutaan "vellihousuiksi" ja "vasemmistoveneilijöiksi". Tosi ihmeellistä käytöstä. Onko teidän seuran jäsenet kaikki tuollaisia? Ja oletteko varmasti tarkistaneet kaikkien jäsenkirjat, ettei vaan joku "punikki" olisi päässyt joukkoon?

    Ihmettelen myös, että en ole kuullut yhtään positiivista tarinaa Merikarhuista vuosien varrella. Huonoja kylläkin runsaasti. Tehkää nyt ihmeessä jotain muutoksia seuran sisällä, että maineenne paranee!

    Jäseneksi en halua mistään hinnasta, mutta kanssakäyminen seuranne kanssa voisi olla helpompaa joskus kohdatessa, jos kipparinlakkinne olisivat edes hiukan löysemmällä.

    Kyllä tiedetään oikein tarkkaan miten koirat saatais lopettamaan haukku, ja kehumaan Karhuja.

    Mutta se vaan ei käy, niin se ei käy!
    Ja haukku jatkuu, karavaani kulkee, niin kuin jo aikaisemmin joku totesi.

    Äänestä

  • Saitko pakit? kirjoitti:

    Kirjoituksestasi pursuavaan vihaan voi olla syynä vain se, että Sinun MK-hakemustasi ei ole hyväksytty. Puuttuiko purjehduskokemusta, eikö veneen ominaisuudet vastanneet turvallisuus- yms. vaatimuksia vai antoivatko suosittelijat negatiivisen lausunnon?

    Taitavat hyväkkäät olla niin omahyväisiä, että luulevat jokaisen HALUAVAN jäseneksi Merikarhuihin...

    Itse en ole tuollaista halua itsessäni vielä tunnistanut. Viihdyn paremmin sosiaalisemmissa veneilijäyhteisöissä (enkä suinkaan tarkoita sosiaalisella sosialistista). Kauniit ja rohkeat, kopeat ja korskeat pitäkööt saarensa ja poijunsa ja muhikoot omissa mehuissaan.

    Saatte toki sanoa vapaasti, että teen välttämättömyydestä hyveen – myönnän auliisti, etten täytä MK-kriteereitä sen koommin veneeni, kipparikokemukseni kuin maksukykynikään osalta. Mutta en todellakaan tunne minkäänlaista halua "nousta" Merikarhujen tasolle. Näytöt riittävät.

    Äänestä

  • aapee kirjoitti:

    Joo. Asenne oli se, että heitetään kivillä ja häädetään pois heti kun tullaan huutoetäisyydelle. Olisihan se tavatonta, jos muutkin ..... Karhujen saaressa...

    Herrasmies olisi tarjonnut apua 5. lapsen synnytyksessä ja sairaan lapsen hoivaamisessa.

    aapee lle sen verran..

    Mitäs viet sairaita lapsia ja synnyttämässä olevaa vaimoasi 5 metrin bellallasi myrskyyn!

    Äänestä

  • clas kirjoitti:

    aapee lle sen verran..

    Mitäs viet sairaita lapsia ja synnyttämässä olevaa vaimoasi 5 metrin bellallasi myrskyyn!

    En minä, mutta kaveri ...

    Äänestä

  • aapee kirjoitti:

    En minä, mutta kaveri ...

    Se ei ole kovin fiksua..
    (tulipas vastaus nopeasti)

    Äänestä

  • Vaatimaton kirjoitti:

    Taitavat hyväkkäät olla niin omahyväisiä, että luulevat jokaisen HALUAVAN jäseneksi Merikarhuihin...

    Itse en ole tuollaista halua itsessäni vielä tunnistanut. Viihdyn paremmin sosiaalisemmissa veneilijäyhteisöissä (enkä suinkaan tarkoita sosiaalisella sosialistista). Kauniit ja rohkeat, kopeat ja korskeat pitäkööt saarensa ja poijunsa ja muhikoot omissa mehuissaan.

    Saatte toki sanoa vapaasti, että teen välttämättömyydestä hyveen – myönnän auliisti, etten täytä MK-kriteereitä sen koommin veneeni, kipparikokemukseni kuin maksukykynikään osalta. Mutta en todellakaan tunne minkäänlaista halua "nousta" Merikarhujen tasolle. Näytöt riittävät.

    ..."pitäköön korskeat saarensa...." , mutta tässähän osa porukasta yrittää koko ajan päästaä Merikarhujen satamiin! Miksi tällainen melu tyhjästä. Antaa merikarhujen olla rauhassa, kuten haluavat, muut pysyköön poissa heidän saaristaan! Kaikki pahat kertomukset ovat tapahtuneet heidän satamissaan, eli jos sinne ei tunge, ei karhuista tarvitse välittää! Minulla ei heistä ole hyvää eikä huonoa sanottavaa, koska en punkea heidän, enkä muidenkaan yksityisiin satamiin!

    Äänestä

Olen Päijänteen eli Kymijoen vesistön perheveneilijä. Meillä on vain hienoja kokemuksia vierassatamista kuin myös luonnon satamista. Veneilijäthän ovat viettämässä vapaa-aikaa, siksi kai ovat hyvällä tuulella. Emme kuulu veneseuraan, sekään ei ole este tavata hienoja tyyppejä. Päijänne on hieno järvi veneillä ja tavata uusia ystäviä. Kännääjistä ei ole ollut harmia.

Äänestä

Ottakaa ensi kesänä veneiden nimet ja mahdolliset seurat muistiin ja soittakaa esimerkiksi seuran kommodorille vaikka keskellä yötä ja tiedustelkaa seuransa käyttäytymiskulttuurista.
Tämä auttaa usein, sillä monet möykkäporukat ovat isin paatilla kulkevia nuoria. Soitto isukillekin on usein tehokas. Veneiden omistajatiedot saa purjehtijan vuosikirjasta.

Äänestä

Äänestä
  • Jos saaristomeren satamassa viereen tunkee iloinen turkulaisporukka (niminä varmaan Kaki, Hantta, Ipi tms., on nähty ja kuultu). Veneenä on n. 30-jalkainen Sea Ray (Meri Reijo), Bayliner tms. ja juatavapullot kilisevä jo valmiiks siä avotilas. Sit nämä Kaki, Hantta, Ipi ja muut sälli alkava sen molotukses joka jatkus läpi yä hyväs lykys.

    Äänestä

Yli 20 vuoden purjehdukseni aikana Itämeren alueella olen vain kerran osunut sellaiseen satamaan, jossa naapurimiehistön möykkä on häirinnyt ( v.2001 Fe 83 Kotkasta Vergin satamassa ).
Onkohan kyseessä suurten asutuskeskusten lähirannat, missä moinen meno ja meteli yleensä ilmenee.

Äänestä

Kirjoitin minua tämän kesän vaivanneesta ongelmasta. Palstalla on käynyt runsaasti lukijoita ja kirjoituksista valtaosa käsittelee Merikarhujen käytöstä. Entä rantajuopot? Onko teillä ollut ongelmia näiden Iken, Ilen, Masan ja muiden kanssa. Minä olen törmännyt niin nuoriin kuin eläkeläisiin, miehiin ,naisiin, seurueisiin ja pariskuntiin.

Miten olette saaneet seurueet nodattaman hiljaisuutta? Vai vaidatteko maisemaa? (niin kuin minä olen tehnyt)

Äänestä

Kirjoitin minua tämän kesän vaivanneesta ongelmasta. Palstalla on käynyt runsaasti lukijoita ja kirjoituksista valtaosa käsittelee Merikarhujen käytöstä. Entä rantajuopot? Onko teillä ollut ongelmia näiden Iken, Ilen, Masan ja muiden kanssa. Näitä rantajuoppoja on niin nuoria kuin eläkeläisiä, miehiä, naisia, seurueita ja pariskuntia.

Miten olette saaneet seurueet nodattaman hiljaisuutta? Vai vaihdatteko maisemaa? (niin kuin minä olen tehnyt)

Äänestä
  • Mutta kun ne Merikarhut syö niissä saarissaan pikkulapsia!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • joo joo kirjoitti:

    Mutta kun ne Merikarhut syö niissä saarissaan pikkulapsia!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    .. mutta eivät ne kuitenkaan omiaan syö, puhutaan mitä puhutaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

09876 kirjoitti:

Lasten vuoksi en ole ollut vesilä noin 5 vuoteen. Aloitin veneilyn taas noin 3 vuotta sitten. Viime vuonna törmäsin yllättävän monta kertaa sellaiseen ilmiöön, että aikuiset miehet eivät yöllä osanneet mennä venettä kauemmaksi kännäämään. Aloittivat ryyppämään Jakomäen malliin ja yöllä kello 2 oli tunnelma katossa. "Paras" tapaus oli keski-ikäinen mies, joka ei voinut olla soittamatta tuubaa veneessä. Sitten oli sotamarsseja laulava kolmikko. Kundit seisoivat veneessä naamatusten, tappituntumassa ja tekivät toisilleen honööriä. Ja sitä kesti tunnista toiseen ja yömyöhään.

Sitten oli aika iso joukko veneilijöitä, jotka rantauessaan ensimmäisenä saareen, katsoivat saaren sen rannan kuuluvan heille. Rantautuessa uidaan veneen eteen, tai neuvotaan joku toinen paikka koska juuri siinä on heidän mukaan matalaa. Törmäsin myös stydimmän koulukunnan kannattajiin. "Lähde vi..., vedetään t...

Olen purjehtija. Teen sitä lasteni kanssa ja lasten vuoksi. Leikimme saaressa ja puuhaame veneessä kaikkea kivaa. Siinä se!

Lasten vuoksi harmittaa, kun naapuriveneestä haistatelaan, uhkaillaan, ... Vielä en ole joutunut käsirysyyn, mutta saaren vallottajilla on aina ollut kova into tulla pullistelemaan.

Onko teidän kohdallenne ollut ikäviä tapauksia, muitakin kuin merikarhut, ja miten olette silloin menetelleet? Minä en ainakaan ota voimaa käyttöön en nuoren enkä vanhan häirikön kanssa.

Olisi kiva kuulla teidän kommentteja miten olette päässeeteroon häiriköistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu