Osa

piiloutuu kovan kuoren alle? Tunnen muutaman henkilön, jotka ovat pienestä pitäen olleet ujoja ja herkkiä (ja ihania ihmisiä), mutta jostain syystä vaikuttaisi, ainakin pintapuolisesti, etteivät ole sitä enää. Kuitenkin se rooli, joka heillä nykyään on päällään, on jotenkin liikaa. Minusta on hyvä, että ihminen rohkaistuu, mutta kun elämä alkaa pyöriä sen ympärillä, että tuntee oikeat ihmiset, on hyvännäköinen jne. niin eikö suunta ole silloin alaspäin? Piilotellaan sitä omaa sisintään, jota hävetään, mutta jossa ei ole mitään häpeämistä. Toki pettymykset elämässäkin ovat muovanneet lisää kovuutta.

Jotenkin nykyajan narsistisen ja pinnallisen kulttuurin ihannointi saa hyvätkin ihmiset esiintymään huonoina. Minusta on sääli, että herkkyys ja ujous toimivat ihmisen huonoina mittareina. Ja hyvyys punnitaan ulkonäöllä, rahalla ja autoilla. Ujot, jotka jo entisestään piilottelevat sisintään, joutuvat kahden kuoren loukkuun.
1395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

muovaavat ihmistä. Joskus todellista sisintään ei halua paljastaa koska silloin muut näkevät haavoittuvuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ujoista kirjoitti:

piiloutuu kovan kuoren alle? Tunnen muutaman henkilön, jotka ovat pienestä pitäen olleet ujoja ja herkkiä (ja ihania ihmisiä), mutta jostain syystä vaikuttaisi, ainakin pintapuolisesti, etteivät ole sitä enää. Kuitenkin se rooli, joka heillä nykyään on päällään, on jotenkin liikaa. Minusta on hyvä, että ihminen rohkaistuu, mutta kun elämä alkaa pyöriä sen ympärillä, että tuntee oikeat ihmiset, on hyvännäköinen jne. niin eikö suunta ole silloin alaspäin? Piilotellaan sitä omaa sisintään, jota hävetään, mutta jossa ei ole mitään häpeämistä. Toki pettymykset elämässäkin ovat muovanneet lisää kovuutta.

Jotenkin nykyajan narsistisen ja pinnallisen kulttuurin ihannointi saa hyvätkin ihmiset esiintymään huonoina. Minusta on sääli, että herkkyys ja ujous toimivat ihmisen huonoina mittareina. Ja hyvyys punnitaan ulkonäöllä, rahalla ja autoilla. Ujot, jotka jo entisestään piilottelevat sisintään, joutuvat kahden kuoren loukkuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu