Onko täällä muita, joilla sama murhe..
Ollaan seurusteltu pari vuotta, lapsista puhuttiin alkuhuumassa, mutta nyt on jäänyt kuume vain mun puolelle. Asia on herkkä, enkä meinaa uskaltaa puhua/kysyä mieheltä, onko se mahdotonta.. Toivoisin niin kovasti, että oma tyttäreni saisi vielä sisaren.
Ollaan seurusteltu pari vuotta, lapsista puhuttiin alkuhuumassa, mutta nyt on jäänyt kuume vain mun puolelle. Asia on herkkä, enkä meinaa uskaltaa puhua/kysyä mieheltä, onko se mahdotonta.. Toivoisin niin kovasti, että oma tyttäreni saisi vielä sisaren.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ollaan oltu naimisissa 2v, ja 3v yhdessä. nyt kun yritän keskustella vauvoista ja oisin ite valmis, mies ei haluu ottaa kuulevin korviinsakaan eikä pidä kuulemma vauvoista. viel pari vuotta sit päätettiin odottaa vähän aikaa, mut en tiä miten täs käy. ikä alkaa mulla pikkuhiljaa jo painaa päälle (30 v.), mies mua 5 v nuorempi. eniten ärsyttää katteettomat lupaukset, ja nyt kun elämä ja olosuhteet ois kaikinpuolin mallillaan, mies "ilmoittaa vihaavansa vauvoja" ja kehottaa mua odottaan viel "ainakin 5 vuotta". tilanne kärjistäny luonnollisesti meiän välejä, muuten mies paras kamuni ja aivan ihana, mut eipä oo tainnu poika vielä(kään) olla mieheks kasvanu. en ite suostu venaan viittä vuotta, joten pitäkäähän peukkuja, että mies pian alkais ajatella asiaa mun kannalta. kenellekään en väkisin ala lapsia tekemään, mutta itellä ois toiveita. pitää kai tässä vähän aikaa vielä kattella, josko asiat kehkeytyis johkin suuntaan..
Ettäs tiedät. Tuon ikäisellä miehellä on vielä syytä katsella ympärilleen ja nauttia elämästä.
Kiitos, tsemppiä myös sulle. Harmi, että teillä on noin. Vaikuttaa siltä, ettei mies ole todellakaan valmis. Mutta kyllä sun täytyy vaan jatkossakin tuoda esiin, että toivoisit vauvaa hänen kanssaan. Vaikka hän siitä ahdistuisikin: Paras kuitenkin ois, että keskustelisitte siitä ihan rauhallisesti, niin, että mies saisi puhuttua ihan rauhassa kaikki inhot ja pelot jne. Hänellä on kai jokin kauhukuva, mikä se sitten onkin.
Miltä hänestä tuntuisi, jos kuvailisit hälle vaikka jonkin tällaisen kuvitelman: kesäpäivä kalliolla meren rannalla, isä voisi opettaa poikaansa/tyttöänsä kalastamaan. Siis tarkoitan sitä, että osaisiko hän ajatella asiaa pidemmälle vauvaiän.. Jos vauva-aika ja sellaiset pelottaa ja ahdistaa. Miltä tuntuisi olla isä.. Omat kokemukset omasta lapsuudesta, omasta isästä..
Ei me mitään manipuloijia haluta olla :), nämä nyt kuitenkin on aika luonnollisia asioita ihmisen elämässä.
kiitos vinkistä sulle - nyt tajuan vasta kattoo mieheni omaa isäsuhdetta: vanhemmat eros kun mieheni oli murrosiässä ja poika jäi äidille. ja juteltu on jonkin aikaa sitten siitä, että hän tosiaan olettaa mahdollisen tulevan lapsen olevan poika (onhan siin 50% mahdollisuus!) ja hän jo sanoi lapsestamme tulevan futari. en voinu kuin hymyillä etä hän oli jo päättänyt lapsukaisemme harrastuksen, mut tuntui ihanalta, et hän jotenkin jo osasi mielessään linkittää ittensä opettamassa pienelle jalkapallon alkeita...(liekö omassa, jo ajat sitten loppuneessa futisurassa jääny jotakin haaveita toteutumatta :))sittemmin vaan on miehen mieli jostain syystä muuttunut koko lapsen suhteen. ehkä mun pitäs kattoo tosiaan peiliin ja ettiä itestäni vikaa. sillä luulin tosiaan miehen - nuoresta iästään huolimatta - rakastavan mua, kun kerran kosikin. no, juttelin mutsini kanssa tästä asiasta, ja hän sanoi, et monikaan mies ei oo valmis isäksi, jos mieheltä itseltään kysytään, mut mieli kyl muuttuu aja kans, ku reippaasti ryhtyy vauvantekoon. silti vähän hirvittää, enkä tosiaan yritä mieheltä salaa raskautua. molemmat ollaan kyl aika itsepäisiä, ja myöntää täytyy, oon itsekin aika lapsellinen monessa suhteessa, mutta koen kyl olevani äidiksi valmis. kiitos, mariella, vinkeistä ja tsemppiä sullekin. eiköhän meitäkin lykästä toivottavasti!
Tuli hyvä mieli, kun luin kirjoitustasi. :)
Sulla on positiivisuutta, sisua ja ymmärtämystä.
Hyvä, että voit puhua äitisi kanssa tuosta asiasta.
Ja miehellesi voitkin sitten heitellä pieniä haavekuvia pikkufutarista.. :)
Mun tilanteessani asia on niin, etten ole pitkään aikaan uskaltanut kysellä lapsiasioista. Ja meillä on nyt meneillään jonkinmoinen "nousukausi" (meillä oli suhteessa tauko jokin aika sitten), eli elämme tavallaan uutta ensihuumaa :). Se on herättänyt minussa kysymyksiä, voisiko nyt lapsiasiakin olla tullut hänen mieleensä. Tyttärestäni hän tykkää kovin paljon, ja heillä onkin aivan hulvattoman hauskaa usein yhdessä. Kuitenkin, pelkään otta vielä asiaa puheeksi.
tuo nousukausi kuulostaa lupaavalta:). kai meidän kaikkien tulis muistaa, että joka suhteessa on nousu-, tasa- ja laskukausiakin ja ainakin mul välillä tuntuu, ettei mistään tuu mitään. positiivista taatusti on myöskin, että miehesi tosiaan tykkää tyttärestäsi, se kertoo paljon hyvää hänen luonteestaan. moni mies ei välttämättä välitä "toisen miehen lapsesta", mutta onneksi teillä on toisin. ja turha kai "meidän kolmekymppisten" on vielä ihan hillittömästi panikoida siitä, miten kiire ois saada lapsi, on tässä varmasti meilläkin vielä vuosia aikaa toteuttaa lapsihaaveet. ja, kuten sanoit, ruokkia miestä pikkuhiljaa ja "oikeelta tuntuvina" hetkinä ajatuksella yhteisestä vauvasta, olipa se sitten pikku futari tai soma tyttö.. mä en ainakaan halua viel heittää toivoo tän miehen kanssa.pitää varmaan vähän taas hillitä omaa kiihkeintä intoa perustaa perhe ja tunnustella hiljalleen maaperää.luovuttaa en aio, älä säkään! tulinpa heti taas paremmalle mielelle, kun luin sun kirjoituksen ja muut samassa/samantapaisessa tilanteessa olevien kirjoitukset.
ja tänään sain häneltä viestin, että pidetään tauko. Että kaikki voikin olla yhtäkkiä loppu. Hän kertoi rehellisesti, että haluaa katsella muita. Hänestä suhteemme ei toimi (lapseni ei ole syy).. Soitin hälle. Puhuimme. Ei mulla ole vaihtoehtoja.. Ja nyt olen tosi masentunut.. En tiedä mitä teen tässä nyt odottaessani, että hän joskus sitten päättää tämän tauon, ja kertoo sitten mikä tilanne.. Viimeksi se kesti vuoden......
Nousukausi kääntyikin sit jyrkkään alamäkeen.. Pitäsiskö mun yrittää tutustua muihin miehiin, pelkään, eikä mua kiinnosta.. Luulen rakastavani tätä yhtä tiettyä... Mun pitäis kai siirtyä tuonna masennus-osastolle... Mutta näin nyt tässä meni käymään.
onpa kurja juttu. mielestäni sun ei kannata "jäädä odottelemaan", mihin aatoksiin mies päätyy. uskon, että sun vauvatoive ei yksin ole syynä eroon. ja jos hän kerran sanoi, että haluu kattella muita, niin yritä vain antaa olla. tässä taas nähtiin, miten miesten mielipiteet ja -alat voi heilahdella laidasta laitaan tosta noin vain.mullakin takana muutama ikävä suhde, jossa mies on ensin vannonu rakkauttaan ja suhteen jatkuvuutta, ja sit yhtäkkiä kelkka kääntynyt. ja kuten tiedät, tässä nykyisessä suhteessa:ensin mies on suostuvainen vauvantekoon ja paitsi haaveili pikkufutrista, myös jopa keksi vauvalle (poikalapselle tietenkin!) mielestään kivan nimen..että näin siis meilläkin:(. tiedän, miten vaikeeta sulla nyt on, mutta olo helpottuu kyllä ajan kanssa. tunnustaa täytyy, että olen mä miettinyt välillä kans oman suhteemme tulevaisuutta:toinen haluu, toinen ei. oisko oikeesti helpompi luovuttaa?? ja nyt kesä kiristänyt kyl jonkin verran meiän välejä, kun mies koko ajan menossa (lue:viikonloput juomassa kavereiden kans). oottelen sitä nytkin taas himaan eilisen baari-yön jälkeen!jotenki sitä vaan on tottunut sen reippaaseen menoon, enkä jaksa liiemmin huolehtia vaan uskon ja toivon sen olevan kiltisti ja uskollinen. mutta tilanteet elävät, enkä mäkään satavarmasti tiedä, ollaanko loppuikämme yhdessä, vaikka niin haluisinkin kovasti. voimia sulle, ja tuttu klisee vielä päälle: oot varmasti yrittänyt parhaasi ja voihan olla, että sunkin miehelle kesä on "levottomampaa" aikaa, ja syksyn tullen sitä alkaa kaduttaa oma käytöksensä. kattellaan, mitä tuleman pitää, mut älä murehdi liikaa. välillä sitä vaan tulee paskaa niskaan...
Kiitos lohdutuksen sanoistasi.. Meillä tuntuu olevan aika samanlaisia mietteitä tässä ollut. Koitan nyt keskittyä muihin asioihin, ja onhan mulla ihana oma tytär :) Äärettömän ihana tyttö.
Ja jokapäivä häneltä kuulen "äiti sä oot ihana ja suloinen" yms.
Koita sinäkin jaksaa, ja mieti elämääsi ja sitä mikä sinut tekee onnelliseksi:tavoittele sitä, katsele jokakulmasta.
Ja yksiasia:
Musta tuntuu, että huumorinkukka on yksiasia, joita kannattaa viljellä. Niin itsekseen, kuin parisuhteessa. :) Sillä huumorilla on ihmeellisen vapauttava vaikutus.
Täytyykö niitä pentuja todella vielä sinunikäisesi naisen, jolla jo lapsi on, olla työntämässä joka nurkkaan ja joka miehelle? Onko huono itsetunto ja pelkäät, että menetät miehen ja synnyttämällä tällekin kakaran, saisit sidottua hänet nurkkaan ainakin seuraavaksi 18 vuodeksi? Hyväksy suosiolla, että kaikki miehet eivät missään nimessä halua viisaudessaan ottaa taakakseen lasta ja se on täysin ymmärrettävää.
kukahan se ikävä ja kuvottava nyt on...tämmöiset epäasialliset katkerat viestit pois näiltä palstoilta.
alkuperäiselle ketjun aloittajalle tsemppiä ja kärsivällisiä keskusteluja miehesi kanssa. nämä asiat vaativat aikaa ja kypsyttelyä. mun mies jolla jo kaksi isompaa ei aluksi ollut kovin innokas mutta nyt meillä kaksi yhteistä lasta ja ehkä kolmatta toiveissa
Tapasi, jolla esitit kommenttisi, vaikutti mielestäni itsekkään ja pahansuovan ihmisen käytökseltä. Ei millään pahalla..
Selvennämpä tähän, että toivoisin lasta oman tyttäreni takia, perhettä oman tyttäreni vuoksi. Ja miehen myös, sillä hänellä ei ole lapsia, oma isäsuhde vaikea jne.jne. Henkilökohtaisuuksiin en aio täällä mennä enempää. Koen, että se rikastuttaisi meistä jokaisen elämää. Mutta mies on minun paras ystäväni, en voi siihen häntä pakottaa.
Parisuhde on mulle ystävyyssuhde. Ja sen rikkaus on se yhdessä kasvaminen. Lapset on rikkaus ja lahja.
Siispä huhuilin, onko kellään sama tilanne.
Tässä iässä, jo 33 mittarissa, tietysti alkaa tää tilanne ahistaa, jos lapsia vielä toivoo. Lasten takia ensisijaisesti ajateltuna: vielä olen suhteellisen nuori,mutta vuodet vierii.. Ja mies on muutaman vuoden vanhempi. Oma mummoni sai nuorimmaisensa 48-vuotiaana ! Mutta itse aattelen, että nyt oisi aika, jos vielä lapsen synnyttäisin..
..Täsmälleen samassa jamassa, eli itsellänikin tytär. Olemme olleet useita vuosia yhdessä nykyisen mieheni kanssa. Aina kun asiasta on tullut puhe, on mies sanonut, että "joo, sitten joskus" Viime kuussa ilmoitin hänelle, että en syö enää pillereitä, että sen mukaan sänkyhommissa sitten mennään. Jos et halua lasta, käytetään kondomia ja jos haluat, niin on jo korkea-aika alkaa yrittämään. Mies totesi, että selvä. Ollaan inan vajaa kolmekymppisiä molemmat. Nyt on kuukausi mennyt, asiasta ei ole puhuttu ja seksiä harrastettu ilman ehkäisyä. Ei kai kukaan ole valmis isäksi/äidiksi 100%, ennenkuin on oma lapsi sylissä.
Olen sitä mieltä että tässä asiassa kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa. Jos toinen taas on ehdottoman kielteinen, et pysty hänen päätään kääntämään, painostus ajaa teitä vain erilleen. Tsemppiä sulle Mariella.=)
Kiitos sinulle myös.
Teillä tilanne kuulostaa hyvältä.
Kaikkea hyvää teille ! :)