Olen alkanut vihaamaan äitiäni,koska hän arvostelee negatiivisesti kaikkea mitä teen ja sanoo minua mitättömäksi.Tämä alkoi jo ollessani teini,kun koitin valita koulupaikkaa ylä-asteen jälkeen,äitini mielestä en ollut hyvä mihinkään ammattiin ja usein hän haukkui minua tyhmäksi ja läskiksi(mitä en siis koskaan ole ollut)Nyt olen yli kolmekymppinen,on lapsia jne...siltikin ulkonäön arvostelu jatkuu edelleen ym...en osaa silittää enkä viikata vaatteita,en herättää lastani päiväunilta oikein ja nämä ovat vielä pieniä asioita :( hän ei ole koskaan kannustanut minua missään jos olen innostunut jostain niin hän osaa kyllä masentaa ja kertoo taas kuinka en osaa jotain...tosin olen aloittanut harrastukset ym asiat jos haluan enkä anna hänen mielipiteen vaikuttaa :) tulee vaan tosi paha mieli hänen sanoistaan ja tuntuu,että vihaako oma äiti lastaan vai mikä on? Olen pari kertaa polttanut päreeni ja sanonutkin suoraan hänelle,etten ole sinä enkä tee asioita samalla tavalla kuin sinä enkä halua olla niin kuin sinä! Teen asiat omalla tavallani ja kasvatan lapseni kuten parhaakseni näen,tietysti hän loukkaantuu ja marttyyrius paistaa ja haukkuu minua taas vittumaiseksi ihmiseksi,koska sanon hänelle vastaan.Tämän takia olen jättänyt yhteydenpitoni äitiini ja hän on sen huomannut,millä saan hänet lopettamaan jatkuvan itseni arvostelun ja haukkumisen? Miksi hän tekee niin? Tää asia saa minut hyvin surulliseksi ja en tiedä mitä enää voisin tehdä?
Miksi äitini arvostelee?
Surullinen :(
4617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä ainakin puhuisin äitini kanssa asiasta suoraan ja ilman kiertelyjä.. istuttaisin varmaan tuoliin ja sanoisin että ole hiljaa ja kuuntele. Sanoisin että en pidä yhtään siitä, että minua arvostellaan ja että en voi olla joka asiassa samanlainen kun äitini. Myös että oman äidin ainainen arvostelu ja naljailu tekee surulliseksi. Jos siinä vaiheessa ei alkaisi häly soimaan äidin korvassa, niin antaisin olla..
Sinuna kertoisin, että jos asiaan ei tule muutosta, niin mieluiten et halua kuunnella ollenkaan. Luulisi äidin tajuavan.
Hyvä homma on myös, että jos äitisi alkaisi tuossa tilanteessa valittamaan niin et itse hermostuisi, tai ainakin peittäsit hermostuksen.
En osaa miettiä kovinkaan hyvin tilannettasi, koska itselläni ollut aina hyvät välit äitiini. Mutta monesti, keskustelemalla asiat selviää ja monesti toinen saa käsityksen miltä sinusta tuntuu. Varsinkin aikuiset ihmiset.
Toivotan parasta ja toivon että keskustelisit äitisi kanssa asiasta. Vanhempiin haluaa aina pitää hyvät välit.
Sama homma, tosin minulla on molemmat vanhemmat, olen 23-vuotta vanha, ja olen saanut koko ikäni kuulla että musta ei tule mitään, koulusta, vanhemmiltani, jopa joiltain entisiltä kavereiltani... ja lopulta kun sitä tarpeeksi kuulee sitä alkaa itsekin siihe uskoa. Äitini, on sellainen ihminen, että hän on tunteellinen, mutta hyvin tarkka sen suhteen mitä muut sanoo, kun olen kertonut masennuksestani, niin vastaus on vain "just joo niin"... ei kukaan halua kuulla tai tietää miten huonolta musta tuntuu. Olen saavuttanut paikkani kaveri porukan ja yleisestikin vitsin heittäjänä huumorin pitäjänä, ja kaveri porukan parisuhteiden neuvojana... monet ovat ala-asteesta sanoneet mulle, että musta pitäisi tulla näyttelijä, ja en halua mitään lesoa, niin tunnen itseni hyvin ilmaisu-taidon omaavaksi, mutta en voi tätä saavuttaa koska olen saanut niin huonon itsetunnon... tää maailma on vittumainen, ja vaikka kuinka moni sanoisi; ota itseäsi niskasta kiinni, ei se ole niin helppoa. Sinun ja äitisi suhde, on aika opettaa että sinä olet sinä, etkä kukaan muu, mä olen sen äidilleni näyttänyt, mutta hän vain pelkää mitä muut sanoo heh... sellaista se vaan on! :)
Älä välitä vähettelystä. Anna valua kuin vesi hanhen selästä - tai kasvata sisua ja näytä. Kasva sinuksi - tule tasapainoiseksi ja löydä oma tiesi. Muista hamassa tulevaisuudessa kehua omia lapsiasi aina kun jossain onnistuvat tahi yrittävät parhaansa. Kehuilla maailma rakennetaan, mutta toivottavasti sinulla on sydäntä ja järkeä ymmärtää vanhempieni pienuus ihmisenä. He taitavat rakastaa sinua, mutta keinot ja tiet ovat monen sukupolven perinteitä ja monesti niin väärin.
"Rakkaudesta se hevonenkin potkii!"