Kiroillaanko?

Onko muslimeilla lupa kiroilla?

Raamattu sanoo, että: "Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö" ja jatkaa "Sydämen kyllyydestä suu puhuu" ja vielä "Siunaus ja kirous ei lähde samasta suusta, sillä eihän lähteestä pulppua samaan aikaan makeaa ja karvasta vettä"

Täällä eräs muslimiksi itseään kutsuva kiroilee todella paljon ja kovasti. Hän sanoo uskovansa niin kovasti, että on valmis jopa taistelemaan uskontonsa puolesta.
Jos noin kovasti uskoo, niin miksi ei olla vähemmässäkään uskollisia.

Raamattu sanoo: "Ole uskollinen vähässä, niin Hän tekee sinusta paljon haltian"

Ymmärrän kyllä, että kun ihmisiä olemme ja synti asuu lihassamme, kuten raamattu sanoo: "Enään en tee syntiä minä, vaan synti joka minussa asuu"

Tiedän, että täydellisiä emme ole, mutta kun kristinuskossa meidän yksi "tehtävämme" on kasvaa Kristuksessa, kasvaa uskossamme ulos lasten "potkuhousuista". Raamattu sanoo: "Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on".

Kol.1:9 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä,

Efe.4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

Efe.3:19 ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.

Onko teillä lupauksia, ohjeita ja päämääriä tässä elämässä annettu koraanissa, jotka kehoittavat ja opettavat teitä kasvamaan uskossanne, jotta esimerkiksi kiroileminen jäisi pois Jumalan kunniaksi?

Meitä kehoitetaan elämään Kristuksessa niin, että Jumala ja Jumalan sana tulisi kirkastetuksi kaiken kansan keskuudessa.
3240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ihan yleisesti ottaen kiroilu, huono ja ei korrekti käytös on aina pahasta eikä kuulu kunnon muslimin tapoihin lainkaan.
Kielenkäyttö onkin yksi hyvä keino huomata kuka on tosissaan ja kuka vain ehkä provoilee täälläkin.
Tietenkin kaikilla ihmisillä joskus menee hermot ja sieltä suusta saattaa päästää sammakoita kuka tahansa, mutta ihan normaaliin kielenkäyttöön kiroilu ei muslimilla kuulu.

Äänestä
  • >>>Onko teillä lupauksia, ohjeita ja päämääriä tässä elämässä annettu koraanissa, jotka kehoittavat ja opettavat teitä kasvamaan uskossanne, jotta esimerkiksi kiroileminen jäisi pois Jumalan kunniaksi?

    Äänestä

ei muslimeja näy vastaamassa minun kysymyksiini:(
Onko provoilut ajaneet muslimit muille palstoille?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


toni.f kirjoitti:

Onko muslimeilla lupa kiroilla?

Raamattu sanoo, että: "Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö" ja jatkaa "Sydämen kyllyydestä suu puhuu" ja vielä "Siunaus ja kirous ei lähde samasta suusta, sillä eihän lähteestä pulppua samaan aikaan makeaa ja karvasta vettä"

Täällä eräs muslimiksi itseään kutsuva kiroilee todella paljon ja kovasti. Hän sanoo uskovansa niin kovasti, että on valmis jopa taistelemaan uskontonsa puolesta.
Jos noin kovasti uskoo, niin miksi ei olla vähemmässäkään uskollisia.

Raamattu sanoo: "Ole uskollinen vähässä, niin Hän tekee sinusta paljon haltian"

Ymmärrän kyllä, että kun ihmisiä olemme ja synti asuu lihassamme, kuten raamattu sanoo: "Enään en tee syntiä minä, vaan synti joka minussa asuu"

Tiedän, että täydellisiä emme ole, mutta kun kristinuskossa meidän yksi "tehtävämme" on kasvaa Kristuksessa, kasvaa uskossamme ulos lasten "potkuhousuista". Raamattu sanoo: "Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on".

Kol.1:9 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä,

Efe.4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

Efe.3:19 ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.

Onko teillä lupauksia, ohjeita ja päämääriä tässä elämässä annettu koraanissa, jotka kehoittavat ja opettavat teitä kasvamaan uskossanne, jotta esimerkiksi kiroileminen jäisi pois Jumalan kunniaksi?

Meitä kehoitetaan elämään Kristuksessa niin, että Jumala ja Jumalan sana tulisi kirkastetuksi kaiken kansan keskuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu