Hesarin

juttua. Kommentoikaa nyt jotain. Taitaa palstaa seurata muutkin kuin SRK. Kohtahan tästä kirjoitetaan jo aku ankassakin.
364763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Hesarii,mut aku ankka sentään.voisko joku kertoo mimmonen juttu siin oli.
onko se kirjotettu mihin sävvyyn? Joskus jutut on pelkkää roskaa,mutta ihan asiallisiakin on kirjoiteltu.
Mä tunnen kyllä tosi hauskoja uskiksia,ei ne valokuvat anna todellista kuvaa kenestäkään.

Äänestä

Oulun murteella kirjoitetussa aku-ankassa joku akun veljenpojista sanoo "että täällähän on porukkaa kuin suviseuroissa"

Äänestä

Heti jutun alussa on virheellinen tieto:
"Suomessa arvioidaan olevan noin 150 000 lestadiolaista"

Maailmanlaajuisesti tuo arvio on jossain esitetty, mutta siinäkin on toki otettava huomioon että suuri osa on lapsia.

Juttu oli pääsääntöisesti kirjoitettu informatiivisesti, siten että siinä esitettiin asioita ottamatta niihin juurikaan kantaa puoleen tai toiseen.

Jutussa spekuloitiin syntyvyydellä ja sillä kuinka "lestadiolaiset valtaavat maan". Tässäkin uupui kyllä toimittajalta hieman perpektiiviä. Vanhoillislestadiolainen liike ei ole syntyvyydestä huolimatta juurikaan kasvanut 70-luvulta, vaikka toisin olisi pitänyt käydä. Tosiasiallisesti liike vuotaa koko ajan ulospäin ja pahasti. Suhteellisen väkiluvun huomioiden, liike pienenee.

Jutussa oli paljon suuria valokuvia lestadiolaisista, runsaslapsisista perheistä ja kerrottiin Valokuvaaja Hannu Pakarisen kuvanneen lestadiolaisia perheitä Suviseurat-juhlissa. Tämä on mukana Usko-ryhmänäyttelyssä Oulun taidemuseossa 3.9.2006 asti.

Suomessa pääsuuntaukset tiputettiin kolmeen suurimpaan, eli vanhoillis-, esikois- ja Rauhan sanan lestadiolaisiin. Jostain syystä neljäs, eli Uusheräyksen lestadiolaiset eivät enää mahtuneet mukaan. Rauhan sanalla on kannattajia arviolta 7000 ja UH:lla 3000 - 4000.

1970-luvusta on maininta, että "vanhoillislestadiolaisten johtohahmoilta taisi hieman mopo karata, kun he kävivät taistoon kommunismia ja seksuaalista vapautumista vastaan."
Tässä yhteydessä mainittiin että "annettiin suoria ohjeita ettei vasemmistoa sopinut äänestää."
...
"Synniksi julistettiin milloin mikäkin, jopa kuorolaulu ja E-liikkeen kaupassa käyminen, ja syntejä parannettiin hoitokokouksissa. Ne saattoivat äityä julmaksi simputukseksi, eivätkä ripityksen kohteet aina edes tienneet, mistä oli kysymys. Ankarin rangaistus oli yhteisöstä erottaminen. Näitä traumoja puretaan vieläkin esimerkiksi internetin keskustelupalstoilla.

Niillä palstoilla esitetään paljon muutakin kritiikkiä. Lestadiolaisuutta syytetään esimerkiksi siitä että naiset alistetaan "synnytyskoneiksi".

Sitten käsiteltiin kulttuurieroja suhteessa valtaväestöön ja todettiin että vääriäkin legendoja on, jollaiseksi arveltiin ikkunallisen pesukoneen tapaus. "Se lienee vitsi, joka joskus alkoi elää omaa elämäänsä."

"Kriittinen uutisointi sai yhteison käpertymään kuoreensa, ja suhde tiedotusvälineisiin oli pitkään välttelevä. Nykyisin suhde mediaan on jokseenkin ongelmatonta."

Sitten jutussa ihmeteltiin ja käsiteltiin erittäin asiallisesti miksi TV pidetään edelleen sopimattomana passivoivan vaikutuksensa kautta. Internetin ongelmat tiedetään, mutta se katsottiin olevan liian kokonaisvaltainen asia että siitä voisi neuvoa kokonaan luopumaan, koska sitä tarvitaan niin monissa eri asioissa.

Että sellaista. Ei mitään sinänsä uutta, eikä oikeastaan mitään, mitä ei olisi tällä palstalla käsitelty. Kirjoitettu todella ammattimaisen informatiivisesti, mutta silti elävästi jutun lukijoita unohtamatta. Ei sisältänyt minkäänlaisia "yllätyksiä".

Äänestä
  • Mitä merkitystä haet sillä, että suuri osa on lapsia? niin mitä sitten?

    Äänestä

  • Miten voit Admata esittää veeällien lukumäärästä niin varmoja tietoja kun esimerkiksi Hesarin jutussa Helsingin yliopiston tutkija totesi, että arviota lukumäärästä on äärimmäisen vaikea tehdä. Mitä ensisijaisempaa tietoa sinulla on asian suhteen käytettävissäsi, että voit suoralta kädeltä väittää hänen näkemystään ja esittämiään arvioita virheellisiksi tiedoiksi?

    Oletko laskenut veeällät?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Miten voit Admata esittää veeällien lukumäärästä niin varmoja tietoja kun esimerkiksi Hesarin jutussa Helsingin yliopiston tutkija totesi, että arviota lukumäärästä on äärimmäisen vaikea tehdä. Mitä ensisijaisempaa tietoa sinulla on asian suhteen käytettävissäsi, että voit suoralta kädeltä väittää hänen näkemystään ja esittämiään arvioita virheellisiksi tiedoiksi?

    Oletko laskenut veeällät?

    Mielestäni on aiheellista tiedottamisessa tarkentaa oleellista tietoa siitä, miten vanhoillislestadiolaisuus muodostuu. Lapset eivät ole vielä henkilökohtaista uskonratkaisuaan tehneet, niin tällöin heidän muista liikkeistä poikkeuksellisesti suurempi osuus on olennaista huomioida kun arvioidaan liikkeen kokoa.

    * Vanhoillislestadiolaisten yhdistysten, eli SRK:n jäsenyhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä on noin 26 000 (luku saattaa olla vanhentunut)

    Yhdistykseen kuuluminen ei ole vanhoillislestadiolaisen uskon edellytys ja todellinen aikuisten vanhoillislestadiolaisten määrän voidaan arvioida olevan hieman suurempi. Ehkäpä välillä 28 000 - 38 000 ihmistä. Aiemmin vanhoillislestadiolaisten lukumääräksi on arvioitu jopa 80 000 - 100 000, mutta näistä on suurin osa ala-ikäisiä lapsia.

    * Maailmanlaajuisesti vanhoillislestadiolaisia on arvioitu olevan 110 000 ja kaikkia lestadiolaisia 150 000. Näissä luvuissa ei ole eroteltu lapsia ja aikuisia.

    Vanhoillislestadiolaisten vuotuisiin suviseuroihin osallistuu joka vuosi 60 000 - 70 000 ihmistä sisältäen lapset. Tämä luku on ollut stabiili, eli siinä ei näy kasvua 70-luvulta, vaikka toisin pitäisi jo yksin fyysisen lisääntymisen johdosta olla, puhumattakaan siitä että vanhoillislestadiolaiset mainostavat että heihin olisi ulkopuoleltakin liitytty. Tosiasiallisesti heistä erotaan ainakin yhtä paljon kuin mitä uudet jäsenet ja liikkeeseen jäävät lapset kykenevät paikkaamaan.

    Johtopäätös: Vanhoillislestadiolaisten määrä pienenee suhteellisesti muihin ihmisiin nähden, ei kasva. Tämä johtuu siitä että suuri osa lapsista hylkää kyseisen uskon aikuis-iässä. Muutoin ei voida selittää sitä että liike ei tosiasiallisesti kasva, mikä näkyy esimerkiksi suviseurojen osanottajamäärissä usealta vuodelta tarkasteltuna.

    Esittämäni luvut eivät ole omiani, vaan perustuvat virallisiin tietoihin esimerkiksi yhdistyksen jäsenmääristä. Dosentti Jouko Talonen on esittänyt oman arvionsa lestadiolaisten lukumäärästä Suomen Teologisen Instituutin luennossa täällä:

    http://www.teolinst.fi/luennot/jt000308.html

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Olen tehnyt havaintoja lähipiirissäni, olen itse vakaasta vl-suvusta ja yksinäinen liikkeestä lähtenyt. Perheissä lapset jatkavat ja vievät eteenpäin kotona omaksumaansa katsomusta. Suurissa perheissä on usein vain yksi kaltaiseni "musta lammas".

    En tunne omasta lähipiiristäni vl-liikkeestä erottautuneita aikuisia lapsia oikeastaan ketään. Asuin lapsuuteni Oulunsalossa.

    Äänestä

  • Oulunsalosta kirjoitti:

    Sama kokemus on minullakin. Ei sitä ison perheen uskoa pysty jättämään vaikka haluaisikin.

    Äänestä

  • Oulunsalosta kirjoitti:

    Olen tehnyt havaintoja lähipiirissäni, olen itse vakaasta vl-suvusta ja yksinäinen liikkeestä lähtenyt. Perheissä lapset jatkavat ja vievät eteenpäin kotona omaksumaansa katsomusta. Suurissa perheissä on usein vain yksi kaltaiseni "musta lammas".

    En tunne omasta lähipiiristäni vl-liikkeestä erottautuneita aikuisia lapsia oikeastaan ketään. Asuin lapsuuteni Oulunsalossa.

    Toki liikkeestä eronneitakin on, mutta mitenkään kovin tavallista se ei ole, että uskovaisen perheen lapset jättäisivät aikuistuttuaan uskon. Minäkään en tiedä niin monia tapauksia, että se voisi selittää näitä lukuja.

    Niitä nimittäin pitäisi olla siellä ja täällä jotta asia sillä selittyisi.

    Myöskin Admata sanoo "vanhoillislestadiolaisten mainostavan" että heihin liitytään ulkopuoleltakin. Ei se pelkkää mainostusta ole, tältäkin palstalta tulee mieleen heti ainakin puolenkymmentä nimimerkkiä, jotka ovat kertoneet saaneensa aikuisiällä parannuksen armon.

    Äänestä

  • minä. kirjoitti:

    Tuossa asiassa olen kanssasi ihan eri mieltä. Kyllä se meen mainostuksen puolelle! Olen eläneyt monilla paikkakunnilla rauhanyhdistyksen toiminnassa. Muista vain yhden joka oi nuoruudessaan tehnyt parannuksen liikkeeseen. Mutta sinä aikana kun itse toimin rauhanyhdistyksessä, ei yhtäkään tullut ulkopuolelta, Ei Oulunsalossa, ei Oulussa eikä niissä neljässä muussakaan rauhanyhdistyksessä joissa olin mukana.

    En muista koko aikuisiältäni ketään ulkopuolelta vl-liikkeeseen liittynyttä. Ihan viimeaikaisista minulla ei ole tietoa koska viitisen vuotta sitten irrottauduin liikkeestä.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Mielestäni on aiheellista tiedottamisessa tarkentaa oleellista tietoa siitä, miten vanhoillislestadiolaisuus muodostuu. Lapset eivät ole vielä henkilökohtaista uskonratkaisuaan tehneet, niin tällöin heidän muista liikkeistä poikkeuksellisesti suurempi osuus on olennaista huomioida kun arvioidaan liikkeen kokoa.

    * Vanhoillislestadiolaisten yhdistysten, eli SRK:n jäsenyhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä on noin 26 000 (luku saattaa olla vanhentunut)

    Yhdistykseen kuuluminen ei ole vanhoillislestadiolaisen uskon edellytys ja todellinen aikuisten vanhoillislestadiolaisten määrän voidaan arvioida olevan hieman suurempi. Ehkäpä välillä 28 000 - 38 000 ihmistä. Aiemmin vanhoillislestadiolaisten lukumääräksi on arvioitu jopa 80 000 - 100 000, mutta näistä on suurin osa ala-ikäisiä lapsia.

    * Maailmanlaajuisesti vanhoillislestadiolaisia on arvioitu olevan 110 000 ja kaikkia lestadiolaisia 150 000. Näissä luvuissa ei ole eroteltu lapsia ja aikuisia.

    Vanhoillislestadiolaisten vuotuisiin suviseuroihin osallistuu joka vuosi 60 000 - 70 000 ihmistä sisältäen lapset. Tämä luku on ollut stabiili, eli siinä ei näy kasvua 70-luvulta, vaikka toisin pitäisi jo yksin fyysisen lisääntymisen johdosta olla, puhumattakaan siitä että vanhoillislestadiolaiset mainostavat että heihin olisi ulkopuoleltakin liitytty. Tosiasiallisesti heistä erotaan ainakin yhtä paljon kuin mitä uudet jäsenet ja liikkeeseen jäävät lapset kykenevät paikkaamaan.

    Johtopäätös: Vanhoillislestadiolaisten määrä pienenee suhteellisesti muihin ihmisiin nähden, ei kasva. Tämä johtuu siitä että suuri osa lapsista hylkää kyseisen uskon aikuis-iässä. Muutoin ei voida selittää sitä että liike ei tosiasiallisesti kasva, mikä näkyy esimerkiksi suviseurojen osanottajamäärissä usealta vuodelta tarkasteltuna.

    Esittämäni luvut eivät ole omiani, vaan perustuvat virallisiin tietoihin esimerkiksi yhdistyksen jäsenmääristä. Dosentti Jouko Talonen on esittänyt oman arvionsa lestadiolaisten lukumäärästä Suomen Teologisen Instituutin luennossa täällä:

    http://www.teolinst.fi/luennot/jt000308.html

    >>>Vanhoillislestadiolaisten vuotuisiin suviseuroihin osallistuu joka vuosi 60 000 - 70 000 ihmistä sisältäen lapset. Tämä luku on ollut stabiili, eli siinä ei näy kasvua 70-luvulta, vaikka toisin pitäisi jo yksin fyysisen lisääntymisen johdosta olla, puhumattakaan siitä että vanhoillislestadiolaiset mainostavat että heihin olisi ulkopuoleltakin liitytty.

    Äänestä

  • Oulunsalosta kirjoitti:

    Tuossa asiassa olen kanssasi ihan eri mieltä. Kyllä se meen mainostuksen puolelle! Olen eläneyt monilla paikkakunnilla rauhanyhdistyksen toiminnassa. Muista vain yhden joka oi nuoruudessaan tehnyt parannuksen liikkeeseen. Mutta sinä aikana kun itse toimin rauhanyhdistyksessä, ei yhtäkään tullut ulkopuolelta, Ei Oulunsalossa, ei Oulussa eikä niissä neljässä muussakaan rauhanyhdistyksessä joissa olin mukana.

    En muista koko aikuisiältäni ketään ulkopuolelta vl-liikkeeseen liittynyttä. Ihan viimeaikaisista minulla ei ole tietoa koska viitisen vuotta sitten irrottauduin liikkeestä.

    ..jotka ovat liittyneet eli saaneet parannuksen armon aikuis iällä, itse olen sellainen ja tuttava piirissäni on useita aikuisiällä mukaan tulleita.

    Tolla admata sanoi että lapsia ei lasketa mukaan, mutta hehän varmasti ovat uskovaisia, sillä Jeesus sanoi,"

    15 Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia.
    16 Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
    17 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.

    Nykyisin kun Suviseurat voidaan kuunnella radiosta ja internetissä,on se varmaan vähentänyt seuroihin osallistujien määrää, varsinkin vanhempien ihmisten.

    Meillä on ainakin Siionin väkimäärä lisääntynyt näinä vuosina mitä olen itse mukana ollut.

    Äänestä

  • Oulunsalosta kirjoitti:

    Tuossa asiassa olen kanssasi ihan eri mieltä. Kyllä se meen mainostuksen puolelle! Olen eläneyt monilla paikkakunnilla rauhanyhdistyksen toiminnassa. Muista vain yhden joka oi nuoruudessaan tehnyt parannuksen liikkeeseen. Mutta sinä aikana kun itse toimin rauhanyhdistyksessä, ei yhtäkään tullut ulkopuolelta, Ei Oulunsalossa, ei Oulussa eikä niissä neljässä muussakaan rauhanyhdistyksessä joissa olin mukana.

    En muista koko aikuisiältäni ketään ulkopuolelta vl-liikkeeseen liittynyttä. Ihan viimeaikaisista minulla ei ole tietoa koska viitisen vuotta sitten irrottauduin liikkeestä.

    että liikkeestä ei juuri lähdetä eikä siihen ulkopuolelta liitytä, sidoksissa maantieteelliseen sijaintiin. Ehkä Oulun tienoilla ovat asiat näin. Tosiasiahan on, että liikkeestä eroavien määrän täytyy olla suuri, koska syntyvyydestä huolimatta väkimäärä ei kasva.

    Äänestä

  • suviseuroissa kirjoitti:

    >>>Vanhoillislestadiolaisten vuotuisiin suviseuroihin osallistuu joka vuosi 60 000 - 70 000 ihmistä sisältäen lapset. Tämä luku on ollut stabiili, eli siinä ei näy kasvua 70-luvulta, vaikka toisin pitäisi jo yksin fyysisen lisääntymisen johdosta olla, puhumattakaan siitä että vanhoillislestadiolaiset mainostavat että heihin olisi ulkopuoleltakin liitytty.

    "liittyvät suhteellisen löyhästi yhteisöön pitäen samalla kiinni "oikeuksistaan" esimerkiksi televisioon, ehkäisyyn ja muuhun valtaväestön normaaliin elämään"
    Tähän minun on sanottava eriävä mielipiteeni, ei sellainen ihminen ole oikeasti uskomassa. Ei sitä olla "vain puoliksi", omine versioineen. Sellaista ei kukaan jaksaisi näytellä, usko ei olisi omakohtaista.

    "Ei myöskään vl:n kanssa avioitunutta voida laskea uudeksi vl:ksi, vaikka tästä tulisikin avioliiton myötä vakituinen suviseuroilla kävijä"
    Sama kuin edellinen. kirjoittajalla ei taida olla omakohtaista kokemusta siionin sisältä.

    Äänestä

  • uuja kirjoitti:

    Kysymyshän oli juuri todellisten vl:ien määrästä vertailukohtana suviseurayleisö.

    Eli noita "puoliksi" uskomassa olevia ja aviopuolisonsa "mieliksi" suviseuroilla kävijöitä on olemassa ja aika paljonkin.

    Jos sellaisilta kiellettäisiin suviseuroille osallistuminen, suviseurayleisö olisi huomattavasti pienentynyt takavuosista.

    Äänestä

  • Pointti oli tuo kirjoitti:

    ei enää ole oikean hengen merkki kuten hoitokokousvuosina, jolloin pyrittiin menemään suviksiin jopa "vekselivetoisesti".

    Äänestä

  • Upeita kuviahan siinä jutussa on, ja ne tulevat Ouluun esille.

    Tuli mieleen, että ovatko suuret perheet jo niin katoamassa, että kuvat niistä kuvat kelpaavat museoon. Ei ole suuria perheitä juurikaan muilla kuin maahanmuuttajilla ja lestadiolaisille.

    Siitä tuleekin kerrassaan kiehtova tulevaisuudennäky tähän maahan!

    Äänestä

  • Ulkopuolinen lukija kirjoitti:

    Upeita kuviahan siinä jutussa on, ja ne tulevat Ouluun esille.

    Tuli mieleen, että ovatko suuret perheet jo niin katoamassa, että kuvat niistä kuvat kelpaavat museoon. Ei ole suuria perheitä juurikaan muilla kuin maahanmuuttajilla ja lestadiolaisille.

    Siitä tuleekin kerrassaan kiehtova tulevaisuudennäky tähän maahan!

    valtio ...

    Äänestä

  • muslimi- kirjoitti:

    valtio ...

    Monet perinnäissäännöt ovat kummallakin ryhmällä keskenään samantapaisia.

    Äänestä

  • Oulunsalosta kirjoitti:

    Olen tehnyt havaintoja lähipiirissäni, olen itse vakaasta vl-suvusta ja yksinäinen liikkeestä lähtenyt. Perheissä lapset jatkavat ja vievät eteenpäin kotona omaksumaansa katsomusta. Suurissa perheissä on usein vain yksi kaltaiseni "musta lammas".

    En tunne omasta lähipiiristäni vl-liikkeestä erottautuneita aikuisia lapsia oikeastaan ketään. Asuin lapsuuteni Oulunsalossa.

    Olen luterilainen ja itselläni on entisiä vl_iä ystävinä, joten tiedän että heitä on. Enpä nimeä paikkakuntia mutta ainakin heistä kolme ovat kaikki eri paikkakunnilta kotoisin... He ovat kertoneet ihan kamalia syitä, miksi ovat jättäneet liikkeen silläkin uhalla että perhe hylkää. Eräs ystävistäni kertoi mitä pakkokeinoja hänen äitinsä oli yrittänyt nuoruudessa käyttää ettei hän olisi eronnut liikkeestä. Jumalasta tämä ystävä ei ole koskaan luopunut mutta ihmisorjuutuksesta kylläkin.

    Äänestä

  • Ulkopuolinen lukija kirjoitti:

    Monet perinnäissäännöt ovat kummallakin ryhmällä keskenään samantapaisia.

    Lestadiolaisuuden ja islamin samankaltaisuudesta voi lukea täältä. Molemmat uskonnot ovat naisille kauhistus!

    http://www.kaltio.fi/index.php?134

    Äänestä

joissa ihmiset, jopa lapset näyttivät kuin patsailta jäyhä ilme kasvoillaan. Kukaan ei näyttänyt onnelliselta. :(

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..?

Äänestä
  • Niin ei tietenkään olla onnellisia. Ja lapsetkin on kasvatettu patsastelemaan, niinhän? Saat siitä varmasti mielihyvää.

    No kevennykseksi... "kel` onni on, se onnen kätkeköön."

    Äänestä

  • sulla menee lujaa??? kirjoitti:

    Niin ei tietenkään olla onnellisia. Ja lapsetkin on kasvatettu patsastelemaan, niinhän? Saat siitä varmasti mielihyvää.

    No kevennykseksi... "kel` onni on, se onnen kätkeköön."

    Leo Tostoi aloittaa romaanin Anna Karenina näillä sanoilla: "Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan."

    Onnettomuudet ja murheet eivät katso perhekokoa.

    On typerää idealisoida suurperheessä kasvamista. Pienessä ja suuressa perheessä - sitä ei lapsi voi valita. Kummassakin perhemallissa on vahvuutensa ja heikkoutensa. Lisäksi kenelle hyvänsä voi sattua mitä hyvänsä tässä maailmassa.

    Se mikä on faktaa, on se että perheen vanhemmilta vaaditaan suuressa perheesssä poikkeuksellista kyvykkyyttä ja voimia tarjota rohkaisua ja tukea kullekin lapselleen yksilöllisesti. Toisin sanoen: ainoa ehdottoman varma asia on että suuri perhe vaatii voimavaroja, taloudellisia ja aikaresursseja enemmän kuin pieni perhe. Tästä voivat olla yhtä mieltä sekä veeällät että ei-vl:t.

    Äänestä

  • Individualisti kirjoitti:

    Tästä syystä yhteiskunnan tulee tukea nykyistä runsaammin taloudellisesti suuria perheitä.

    Voisikohan seuraavaan hallitusohjelmaan saada vaikkapa perhetukien kaksinkertaistamisen kun perheessä on enemmän kuin kolme lasta. Asia pitää saada Keskustapuolueen asialistalle: Karjula, Särkiniemi ja Peltokorpi nyt asialle!

    Tätä kannattavat myös uskottomat.

    Äänestä

  • kasvoille otettuja, kuvaajan pyytämiä. Näkihän tuon ilmiselvästi. Jo lapsi (ainakin isompi) osaisi tunnistaa, että ne eivät olleet aitoja ilmeitä vaan poseerausta. Niillä haluttiin luoda tietynlaista vaikutelmaa tai tunnelmaa. Kuvaaja oli pyytänyt, ja perheet olivat suostuneet.
    En ole vl, joten tämä ei ole mitään propagandaa.

    Äänestä

En ole vielä ehtinyt lukea. Yhdessä kuvassa oli äiti isä 17 lasta. Toisessa kuvassa oli äiti isä 15 lasta.

Meinas ruveta heikottaan...

Äänestä
  • Vastaavia perhekokoja on Yhdysvalloissa konservatiivisilla, vain 1800-luvun tekniikan hyväksyvillä mennoniiteilla ja amisheilla.

    Katolilaisilla on myös ehkäisykielto mutta harva perhe sitä kieltoa noudattaa.

    Äänestä

  • Vanhoillislestadiolainen kansanedustaja Kyösti Karjula olisi vonut tulla valituksi yhdeksi kuvauskohteeksi, hänellähän lienee 18 perillistä.

    Äänestä

  • Oulun taidemuseossa kirjoitti:

    Vastaavia perhekokoja on Yhdysvalloissa konservatiivisilla, vain 1800-luvun tekniikan hyväksyvillä mennoniiteilla ja amisheilla.

    Katolilaisilla on myös ehkäisykielto mutta harva perhe sitä kieltoa noudattaa.

    sallittua! Perhesuunnittelun katsotaan olevan katolisilla sallittua, toisin kuin ehkäisyvälineiden käyttäminen. Rytmimenetelmä jne.. ovat keinoja, joilla katoliset perhekokoaan säätelevät.

    Esimerkiksi katolisessa Italiassa lapsiluku on keskimäärin 1,1 lasta/perhe kun ehkäisyn sallivassa "protestanttisessa" euroopassa puolestaan 1,8 lasta/perhe! Ehkäiseminen siis kasvattaa perhekokoa...

    Satuin lukemaan jostain tuolleisen tilaston ja jäivät näköjään luvut päähän..

    Äänestä

  • Albert kirjoitti:

    Euroopan tasolla korkein syntyvyys on Pohjoismaissa. Tämän uskotaan johtuvan siitä että täälläpyritään hyvinvoinnin tasaiseen jakautumiseen ja pidetään erityisen hyvää huolta lapsiperheistä ja lasten koulutuksesta. Myös naisten asema on maailman paras Pohjoismaissa (vaikka toki parannettavaa meilläkin yhä riittää). - Pohjoismaista korkein syntyvyys on Ruotsissa.

    Äänestä

Eräässä perhekuvassa olevalla tytöllä näyttää olevan värjätyt hiukset....

Äänestä
  • Nimimerkki weha voisi ehkä tämän median välityksellä lähettää ko. tytölle terveiset, mitä mieltä hän on tämän uskomisen tilasta.

    Äänestä

  • Tyttöhän oli meikattu ja värjättyhiuksinen, mutta kannattaisi ottaa huomioon, etteivät ihan kaikki vl-perheiden lapset säily vl-uskossa. Meillä yli tusinasta lapsesta kaksi ei vl:iä.. Monissa perheissä kaikki säilyy, joissakin menee monikin "maailmaan".

    Olisiko epäuskoinen lapsi pitänyt jättää pois perhekuvasta, vai?? Perheeseenhän hän kuuluu samalla lailla kuin toisetkin. Ei jutussa sanottu, että perheiden kaikki jäsenet olisivat vl:iä.

    Äänestä

  • Vl-perheen viides kirjoitti:

    Tyttöhän oli meikattu ja värjättyhiuksinen, mutta kannattaisi ottaa huomioon, etteivät ihan kaikki vl-perheiden lapset säily vl-uskossa. Meillä yli tusinasta lapsesta kaksi ei vl:iä.. Monissa perheissä kaikki säilyy, joissakin menee monikin "maailmaan".

    Olisiko epäuskoinen lapsi pitänyt jättää pois perhekuvasta, vai?? Perheeseenhän hän kuuluu samalla lailla kuin toisetkin. Ei jutussa sanottu, että perheiden kaikki jäsenet olisivat vl:iä.

    t y t t o !

    Äänestä

ja asiallista, mutta kriittistä arvokeskustelua, niin SRK:n on pakko käydä jossain vaiheessa julkisuuskuvansa kiillottamisen sijasta parannuksen askelille saastaisesta lähimenneisyydestään...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kuukausiliitteessä kirjoitti:

juttua. Kommentoikaa nyt jotain. Taitaa palstaa seurata muutkin kuin SRK. Kohtahan tästä kirjoitetaan jo aku ankassakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu