Oletko hyvä suunnistamaan vai löydätkö pienin ohjein perille?
Minä sain selvät ohjeet, kun näen viisihenkisen perheen pyykit narulla...olen perillä.
Vaan kuinkas kävikään... hajaseudulle päästyäni ja pyykit nähtyäni päädyin motellin pihaan kysymään lisäohjeita, ettäs näinkin voi käydä.
Kahvit sain sentään motellilla vaivannäöstä ja turhasta ajamisesta. Ja eikun 40 kilsaa takasin ja pari paitaa narulla roikkumassa.;)
Osaatko perille ?!!!
7
523
Vastaukset
- kikakakkonen
Olen uskomattoman kehno löytämään perille ja joudun opettelemaan samoja reittejä pitkään.Moisen ominaisuuden ainoa hyöty on se, että löydän eksyessäni uusia asioista ja törmään joskus mukaviin tilanteisiin joutuessani kysymään oikeaa tietä. JOstakin syystä minulta kuitenkin kysytään tosi useasti ohjeita päästä jonnekin ja mietin eikö meikäläisen umpitoljous loista jo kilometrien päähän.Siis pahimmassa väenpaljoudessakin joku tarttuu juuri minua hihasta" anteeksi, mutta voitko sanoa missä on..." Toki koetan auttaa edes oikeaan suuntaan ja jos kysyjä kertoo mitä kohteessa pystyn paremmin kertomaan mihin suuntaan pitää mennä.
Mutta se, että jos saisin maamerkiksi narulla kuivuvat pyykit veisi se minut ihan taatusti huitsin nevadaan pippurimaahan.Näillä ilmoilla pyykkejä hulmuaa joka narulla jos jonkinlaista. Kävelen virastossa/sairaalassa tms... käytävää pitkin ja menen huoneeseen X - poistuessani huoneesta lähden aina väärään suuntaan.
Viimeksi eksyin n.300 m:n päästä kotoani, uudella kävelytien pätkällä. Isäntä käveli vieressä ja nauroi pari minuuttia itsekseen ennen kuin osoitti oikean suunnan. (Minä tohkeissani luulin tuntevani reitin, kun asun taas lapsuuteni maisemissa).
Vähän itsekehua loppuun: osaan arvioida ajan kulun (ilman kelloa) yllättävän hyvin, joten myöhästely ei ole paheeni.- niisku-myy46
suuntavaistoa... Varsinkaan metsässä. Tai oikeastaan muutenkaan.
- tomppa.
Jos väitän miehillä olevan paremman suuntavaiston kuin naisilla.
- niisku-myy46
tomppa. kirjoitti:
Jos väitän miehillä olevan paremman suuntavaiston kuin naisilla.
juuri näin juttu menee :D
Olen lahjakas eksymään, iso kauppakeskus riittää siihen oikein hyvin ;)
- niisku-myy46
Konstikos tuo :D
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?691329Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11920Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79852Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89749Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt50661- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46584Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132569Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv40559Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45537