itsekuri

En voi ymmärtää miten jollain voi olla niin mahdoton itsekuri, ettei syö ollenkaan tai vain vähän. Miten onnistutte siinä?
En halua pilkata, eikä minulla ole tarkoitusta laihduttaa itselläni. Olen vain aina ihmetellyt tätä kyseistä asiaa. Miten toisen itsekurin voi romuttaa? Vai voiko edes?
61147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mikään hyvä itsekuri ole. Anorektikko on sairas. Sairaus ja itsekuri ovat kaksi täysin eri asiaa. Anorektikolle itsekuria vaatii syöminen, ei syömättömyys!

Äänestä
  • Noinhan se on. Ei siinä mistään itsekurista loppujen
    lopuksi ole kyse, vaan siitä että pää on sairas.

    Anerektikolla on vääristynyt kuva vartalostaan. Hän kokee
    olevansa liian lihava, vaikka olisi kuinka laiha. Silloin
    ruoka lähinnä ällöttää, eikä houkuta kuten tervettä ihmistä.

    Äänestä

Ei anorektikolla ole itsekuria vaan se on sairas mieleltään. Itsekuri tarkoittaa terveellistä ruokavaliota ja sopivaa määrää liikuntaa jolla ihminen pysyy normaalipainoisena ja terveenä.

Äänestä

Anorektikon ajattelu ruuan suhteen kulkee vähän samoin kuin sellaisen ihmisen, joka pelkää korkeita paikkoja, ajattelu kulkee tornien, puiden ja korkealla olevien parvekkeiden suhteen. Eli hän ei tarvitse mitään itsekuria, ettei nousisi Eiffelin torniin. On helppo olla nousematta, kun pelottaa niin kauheasti. Sama asia anorektikoilla ruuan suhteen.

Äänestä
  • Hyvä, että joku osasi sanoa asian selkeästi ja ymmärrettävästi!

    Äänestä

  • Näinhän se on. Itsekurista ei ole kysymys.
    Toipumisvaiheessa pelko vai kasvaa!
    Mitä minulle jää jos luovun anoreksiastani??
    Mitä minulle tapahtuu? Mitä elämäni on ilman anoreksiaa?
    Kuka minut enää huomaa ilman anoreksiaa?
    TUleeko minusta norsun kokoinen jos nyt vain alan syödä!?
    Kysymyksiä riittää, pelkoja riittää!
    Eräs pitkään minua hoitanut psykiatrian ylilääkäri sanoi ettei minusta koskaa tule norsunkokoista (eikä sinne päinkään):=)
    ANoreksiaa sairastanut ihminen äärimmäisen harvoin lihoo ylipainoiseksi.
    Ja näin on ainakin mulle käynyt...Eli en ole kasvanut norsun kokoiseksi (vaikka raskaus aikana olinkin ISO) :)
    Mutta siihenhän oli luonnollinen syy :)
    Olen normaalipainoninen, jopa hoikka joidenkin mielestä, syön suht normaalisti, MUTTA JOS NÄYTTÄÄ ETTÄ PAINO ALKAA NOUSTA "SIETÄMÄTTÖMIIN" LUKEMIIN, NIIN ASIAN VOI KORJATA!!
    Laihduttamaan en uskalla vieläkään ruveta :( Pelko on suuri että se jää päälle. Tosi ei tässä tarviisi kuin vähän liikkumista lisätä niin kiinteytyisi toi vatsan seutu raskauden jäljiltä.

    Minä kuitenkin aikoinaan toivoin ja odotin että anoreksia olisi minut tappanut!
    Joten pitkä matka on kuljettu eteenpäin ja onneksi en kuollut siihen.

    Voisitte muuten lukee uusimmasta, elokuun Cosmopolitanista (tai Trendi-lehdestä,jommassa kummassa se oli) erään anorektikon tarinan. Ei mikään mukava juttu.
    Opetelkaa rakastamaan itseänne edes vähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten voi olla kirjoitti:

En voi ymmärtää miten jollain voi olla niin mahdoton itsekuri, ettei syö ollenkaan tai vain vähän. Miten onnistutte siinä?
En halua pilkata, eikä minulla ole tarkoitusta laihduttaa itselläni. Olen vain aina ihmetellyt tätä kyseistä asiaa. Miten toisen itsekurin voi romuttaa? Vai voiko edes?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu