Olen ujo

on siitä syystä vaikeuksia muodostaa läheistä parisuhdetta, jossa kykenee jakamaan kunnolla asiat toisen kanssa. Tästä syystä useimmat suhteeni ovat olleet hyvinkin pinnallisia- ja kiltteyteni vuoksi olen ollut jollakin tavalla "hyväksikäytettykin".

Haluaisin jotain syvempää, mutta aina kun tällaista olisi tarjolla, pakenen suojamuurini taakse. Tunnen häpeää itsestäni, vaikka minulla ei ole mitään syytä. Pelottaa vain läheinen suhde, jossa sosiaalisten tilanteiden pelkoni voisi paljastua, samoin ujouteni. Pinnallisissa suhteissa ei sitä vaaraa ole. Kuitenkin juuri sellainen syvällinen ja turvallinen suhde olisi juuri sitä, mitä tarvitsisin. Että oppisin luottamaan toiseen ihmiseen kunnolla.

Kuinkahan moni ujo ja herkkä ihminen sortuu sellaisiin suhteisiin, jotka entisestään vain haavoittavat sisintä- ikäänkuin haluaisi todistella itselleen, että en ole minkään arvoinen eikä kukaan kunnollinen ole minusta kuitenkaan kiinnostunut..?
5911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

muuten eroaa estoisuudesta?

Äänestä
  • Minä olen ujo ja estoinen, en tiedä miten se eroaa. Minun tilassani ei mitenkään. Olen niin estoinen etten kykene minkäänlaiseen suhteeseen. Jotenkin ihmetyttää sellainen ajatus, että olisin seurustelusuhteessa jonkun kanssa.

    En osaa edes olla normaali miesten läheisyydessä. Olen kerrassaan naurettava tämän asian suhteen, onneksi sitä ei tosin näe (luulisin) ulos päin. Esimerkiksi työpaikalla eräälle liukuhihnalle tuli yhtäkkiä viereeni työskentelemään suunnilleen samanikäinen mies ja minä ikään kuin "hermostun", minua häiritsee että hän on siinä.

    Jotain vikaa minussa on kun tuollaisissa arkipäivän tilanteissa jotenkin jännittää. Todella noloa, olo on ihan kuin lapsella. "Apua, viereeni tuli poika." Ei helevetti mitä touhua.

    Että täällä on joitakin jotka eivät kykene edes pintapuoliseen suhteeseen ikinä. Tuntuu mahtavalta.

    Äänestä

  • minä tässä hei kirjoitti:

    Minä olen ujo ja estoinen, en tiedä miten se eroaa. Minun tilassani ei mitenkään. Olen niin estoinen etten kykene minkäänlaiseen suhteeseen. Jotenkin ihmetyttää sellainen ajatus, että olisin seurustelusuhteessa jonkun kanssa.

    En osaa edes olla normaali miesten läheisyydessä. Olen kerrassaan naurettava tämän asian suhteen, onneksi sitä ei tosin näe (luulisin) ulos päin. Esimerkiksi työpaikalla eräälle liukuhihnalle tuli yhtäkkiä viereeni työskentelemään suunnilleen samanikäinen mies ja minä ikään kuin "hermostun", minua häiritsee että hän on siinä.

    Jotain vikaa minussa on kun tuollaisissa arkipäivän tilanteissa jotenkin jännittää. Todella noloa, olo on ihan kuin lapsella. "Apua, viereeni tuli poika." Ei helevetti mitä touhua.

    Että täällä on joitakin jotka eivät kykene edes pintapuoliseen suhteeseen ikinä. Tuntuu mahtavalta.

    Koko ajan sitä poikaa. Tiedä vaikka siitä saisit sen kunnon suhteen. Mä uskon edelleen että kun ujon tytön kilven saa sulatettua sieltä löytyy mitä kaunein ja ihanin ihminen. Sanokaa nyt te ujot tytöt olenko oikeassa?

    Äänestä

  • tupu1771 kirjoitti:

    mun kilpeä ei ainakaan kukaan saa koskaan sulatettua :/

    Äänestä

  • se maailmassa hiljasin tyttö kirjoitti:

    mun kilpeä ei ainakaan kukaan saa koskaan sulatettua :/

    Kurvaa se sunkin prinssi paikalle komealla autolla ja sen jälkeen olet aivan sulaa vahaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja minulla kirjoitti:

on siitä syystä vaikeuksia muodostaa läheistä parisuhdetta, jossa kykenee jakamaan kunnolla asiat toisen kanssa. Tästä syystä useimmat suhteeni ovat olleet hyvinkin pinnallisia- ja kiltteyteni vuoksi olen ollut jollakin tavalla "hyväksikäytettykin".

Haluaisin jotain syvempää, mutta aina kun tällaista olisi tarjolla, pakenen suojamuurini taakse. Tunnen häpeää itsestäni, vaikka minulla ei ole mitään syytä. Pelottaa vain läheinen suhde, jossa sosiaalisten tilanteiden pelkoni voisi paljastua, samoin ujouteni. Pinnallisissa suhteissa ei sitä vaaraa ole. Kuitenkin juuri sellainen syvällinen ja turvallinen suhde olisi juuri sitä, mitä tarvitsisin. Että oppisin luottamaan toiseen ihmiseen kunnolla.

Kuinkahan moni ujo ja herkkä ihminen sortuu sellaisiin suhteisiin, jotka entisestään vain haavoittavat sisintä- ikäänkuin haluaisi todistella itselleen, että en ole minkään arvoinen eikä kukaan kunnollinen ole minusta kuitenkaan kiinnostunut..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu