PALJASTUS

Tiesittekö että Luther oli oluen ystävä.

Esikoiset polttavat tupakkaa - se on kuitenkin
moninverroin vaarallisempi kuin viina. Miksi tupakkaa ei ole saarnattu synniksi?

Viinan kiellolle ei löydy raamatullista perustaa,
juopumiselle kylläkin. Esikoisten raivo viinaa
vastaan on täysin hullua.

Kaiken lisäksi esikoiset eivät osaa lukea: Lisäntykää ja täyttäkää maa, kunnes se on täytetty. SIIS luette vain alkuosan ei teidän yksin tarvitse maata täyttää sillä ihmisiä on jo nyt liikaa! Joten - kakaroiden tehtailuun sopisi
pieni tauko. Apteekista saa lääkkeitä ettei lapsia tule joka vuosi.

Ja muutenkin voisitte joskus käyttää järkeännekin, en usko että te kaikki tyhmiä olette.
232172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

lasten lukumäärä voi korkeintaan olla 17-20 kpl.
Teoriassa jos tulee kaksosia monta niin kappalemäärä on suurempi. Jokainen poikalapsi lyhentää äidin elinikää useilla kuukausilla.

Onneksi nuoremmat saavat jo koulussa seksivalistusta joten he tietävät raskauden vaarat.

Äänestä
  • ei olekohta ollenkaan, kun päässänne on tyhjä paikka luonnollisen elämän kulusta.
    Tietenkin pitänee ajatella ,että ette itse olisi halunnut tulla tähän elämään, koska olette syntymistä vastaan.

    NS"seksi" kuuluu ainoastaan avioliittoon, ei kouluun,eikä avioliiton ulkopuolisille.

    Mitkä on raskauden vaarat nykyaikana?

    Äänestä

Monissa asioissa voi käyttää järkeä, myös kirjoittamisessa.
Näissä jutuissa ei ole mitään uutista. Näissä puhuu ihmisen järki. Jos se olisi ihmiselle parasta, mitä ihminen itse kuvittelee, tämän planeetan pitäisi olla paratiisi, mutta onko se?

Kaikki joisivat viinaa kohtuullisesti ja olisivat hilpeitä.
Lapset eivät olisi sotkemassa paikkoja. Kaikki olisivat vetreitä keski-ikäisiä.

Äänestä

Mitä aikamme väärät profeetat saarnaavat? He saarnaavat niin, että entinen jumalaton elämä on oikeaa elämää. Ja sitäkin he saarnaavat, että viina on hyväksyttävää eikä ryyppy haittaa mitään, ja että varastaminen yhteiskunnalta on hyväksyttävää ja että kiroilu on luvallista. Ovatko ne sitten vääriä profeettoja, jotka saarnaavat, että täytyy tapahtua katumus ja parannus ja että juoppous, kiroilu, tappelu ja huoruus tulee jättää pois, samoin maailman ilo? Ne jotka saarnaavat näin, ovat maailman mielestä vääriä profeettoja. Ne taas, jotka elävät ja saarnaavat niin, että voidaan hyväksyä kohtuullinen viinan juonti, kiroilu, tullivarkaus, koreilu, huoruus, tanssi, korttipeli, ne ovat oikeita profeettoja, (maailman mielestä). Uskokaa vain, mitä sellaiset profeetat saarnaavat, niin tulette autuaiksi!

......

Äänestä

Minkähän vuoksi ihmisten mieliä rassaa, jos joku porukka ei juo viinaa? Eikö niitä viinan uhreja muodossa jos toisessa ole aivan tarpeeksi? Lasinen lapsuus on hyvin monella takana, ja samanlaisen he tarjoavat omilleenkin. Hyvin usein.

Ja miksi eivät ihmiset saisi saada kaikki heille tarkoitetut lapsensa, jos he omantunnon syistä niin tekevät? Miksi sen muita ihmisiä pitää vaivata?

Tupakki on pahasta kenelle tahansa. Sen polttamisen vaarat kaikki kyllä tietävät. Mutta ei se pahaa menoa aiheuta niin kuin viina ja muut päihteet. Vai oletteko kuulleet, että joku nortin vedettyään riehaantuu huoruuteen tai vaikka tappamaan toisen, kuten viinapäissä tapahtuu?

Äänestä
  • lestissaarnaaja kieltää naisilta housujen pidon eikä tupakan polttoa, hänhän oikein neuvoo menemään oikealle tupakkapaikalle.

    Jumalan sana kuitenkin kieltää temppelin tuhoamisen ja me olemme Jumalan temppeli.
    "Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette." 1.Kor.3:17

    Jumalan sana ei kiellä naisia pukeutumasta housuihin.

    En ole aikoihin uskonut lestadiolaisten juttuihin

    Äänestä

  • Ihan sen verran tupakasta, että se on huumeeseen verrattava riippuvuussuhde. Olin koulussa luennolla, jossa puhui nainen joka tekee työtähuumenuorten kanssa, hän sanoi, että herkemmin ne nuoret joille sallitaan tupakanpoltto niin alkavat käyttää huumeita. Eli summa summarum... olisi hyvä valistaa tupakan vaaroista , sillä siitä alkaa myös muut aineet!!!

    Äänestä

  • tie päihteisiin kirjoitti:

    Ihan sen verran tupakasta, että se on huumeeseen verrattava riippuvuussuhde. Olin koulussa luennolla, jossa puhui nainen joka tekee työtähuumenuorten kanssa, hän sanoi, että herkemmin ne nuoret joille sallitaan tupakanpoltto niin alkavat käyttää huumeita. Eli summa summarum... olisi hyvä valistaa tupakan vaaroista , sillä siitä alkaa myös muut aineet!!!

    ...............

    Äänestä

  • Äijä puhuu asiaa. Ei ihmisille kuitenkaan tuo sinun teksti mene jakeluun, sitähän ei voi järjellä tajuta, son hulluutta. Hyvä kuitenki joskus varovasti mainita. Tinkaamaan näistä ei kannata ruveta.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    lestissaarnaaja kieltää naisilta housujen pidon eikä tupakan polttoa, hänhän oikein neuvoo menemään oikealle tupakkapaikalle.

    Jumalan sana kuitenkin kieltää temppelin tuhoamisen ja me olemme Jumalan temppeli.
    "Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette." 1.Kor.3:17

    Jumalan sana ei kiellä naisia pukeutumasta housuihin.

    En ole aikoihin uskonut lestadiolaisten juttuihin

    mitäs täällä sitten hillut, kun et lestuista tykkää?

    Oletko jättänyt voin, lihan ja vehnän pois?

    Nehän raunioittavat temppeliäsi.

    Hyvää jatkoa lihan pyhityksen tiellä

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    ...............

    en ole koskaan nauttinut päihteitä, eikä kukaan ystävistäni.
    Laestadius oli kova tupakkamies, hänen piippunsa koppaan oli kaiverrettu 12 apostolin kuvat.
    Hän raitisti ja ryhdisti Lapin kansan.

    Sille te kiihkoilijat ette tietystikään anna mitään arvoa. Ilman lestadiolaisuutta Lappi olisi rappiolla. Jumala sen vaikutti, mutta Laestadius oli Jumalan sormi, kuten hänen esimiehensä Härnösandin piispa Israel Bergman sanoo.

    Äänestä

  • paljon vihaa kirjoitti:

    mitäs täällä sitten hillut, kun et lestuista tykkää?

    Oletko jättänyt voin, lihan ja vehnän pois?

    Nehän raunioittavat temppeliäsi.

    Hyvää jatkoa lihan pyhityksen tiellä

    en ymmärtänyt. Luulen että enempi on vihaa sinussa kuin minussa. Sanoin totuuden aivan rauhallisella mielellä.

    Äänestä

  • North State.. kirjoitti:

    en ole koskaan nauttinut päihteitä, eikä kukaan ystävistäni.
    Laestadius oli kova tupakkamies, hänen piippunsa koppaan oli kaiverrettu 12 apostolin kuvat.
    Hän raitisti ja ryhdisti Lapin kansan.

    Sille te kiihkoilijat ette tietystikään anna mitään arvoa. Ilman lestadiolaisuutta Lappi olisi rappiolla. Jumala sen vaikutti, mutta Laestadius oli Jumalan sormi, kuten hänen esimiehensä Härnösandin piispa Israel Bergman sanoo.

    kuka on kiihkoilija? :-)

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    lestissaarnaaja kieltää naisilta housujen pidon eikä tupakan polttoa, hänhän oikein neuvoo menemään oikealle tupakkapaikalle.

    Jumalan sana kuitenkin kieltää temppelin tuhoamisen ja me olemme Jumalan temppeli.
    "Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette." 1.Kor.3:17

    Jumalan sana ei kiellä naisia pukeutumasta housuihin.

    En ole aikoihin uskonut lestadiolaisten juttuihin

    11. Sillä muuta perustusta, ei taida yksikään panna, vaan sen, joka pantu on, joka on Jesus Kristus.
    12. Jos nyt joku rakentaa tämän perustuksen päälle kultaa, hopiaa, kalliita kiviä, puita, heiniä, olkia:
    13. Jokainen teko tulee julkiseksi; sillä se päivä sen on selittävä, joka tulessa ilmaantuu: ja minkäkaltainen kunkin teko on, sen tuli koettelee.
    14. Jos jonkun teko pysyy, jonka hän sen päälle rakentanut on, niin hän saa palkan:
    15. Jos jonkun teko palaa, niin hän saa vahingon; mutta hän tulee itse autuaaksi, kuitenkin niinkuin tulen kautta.
    16. Ettekö te tiedä teitänne Jumalan templiksi, ja että Jumalan Henki asuu teissä?
    17. Jos joku Jumalan templin turmelee, sen Jumala turmelee; sillä Jumalan templi on pyhä, niinkuin tekin olette.
    18. Älkään kenkään itseänsä pettäkö: jos joku teistä luulee itsensä viisaaksi tässä maailmassa, se tulkoon tyhmäksi, että hän viisaaksi tulis.
    19. Sillä tämän maailman viisaus on hulluus Jumalan tykönä. Sillä kirjoitettu on: hän käsittää taitavat heidän kavaluudessansa,
    20. Ja taas: Herra tietää viisasten ajatukset, että ne turhat ovat.

    Tässä pidemmälti antamastasi paikasta. Ajatteletko tosiaan, että tällä tarkoitetaan tupakkaa? Toisessa paikassa kirjoitetaan samasta asiasta huoruuden yhteydessä. Siihen voisi liittää myös hengellisen huoruuden.

    Äänestä

  • totuus esiin kirjoitti:

    kun ajattelen että myös tupakalla me turmelemme "temppelin" :-) se on mun mielestä Luojan teon turmelemista. Uskon sen saman sanan sisältävän myös tupakan polton. Mutta eihän se kaikille niin ole. Ajattelen että minä saan olla tässä asiassa varma itsessäni ja annan lähimmäiseni olla varma itsessään myös. En minä ketään pakota lopettamaan tupakointia siksi että hän muka tekisi syntiä Jumalaa vastaan, sillä eihän se ole totta. Yksi on syntiä ja se on sitä, ettei usko Herraan Jeesukseen, sillä Hän näyttää meille itsekullekin tien ja hän itse opettaa. Joten ei minun tarvitse opettaa, arvostelen vain.
    Liitän tähän Paavalin sanan tämän ajatukseni tueksi:
    1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
    2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
    3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
    4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
    5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
    6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
    7 Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
    8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.

    Korostan vielä, etten todellakaan ketään syytä tupakoinnista. Kristisoin aiemmin ainoastaan lestadiolaista opetusta, sillä melkeinpä kaikilla heillä opetus on mielestäni hataralla alustalla.

    Äänestä

  • vedäppä pitkät henkoset mahorkkaa, niin näet, että voidaan yrittää tappaa kokonainen kansakunta!

    Äänestä

  • näkyy tämä lestadiolaisten mustavalkoinen suhtautuminen asioihin, kuten tässä alkoholiin. on joko absolutiseja tai sitten rapajuoppoja. siis ns viiniä ruokajuomana -tyyppejä ei siis ole lainkaan.

    psalmi 104: hän on suonut viinin ihmisten iloksi.

    tämä täysraittius on lestadiolaista oppia yksin.

    Äänestä

En puolusta tupakkaa, mutta siitä ei kuitenkaan tule niin paha meno kuin viinasta. Eräs ystäväni oli juuri neljä viikkoa katkasuhoidossa, jotta olisi voinut olla poikansa rippijuhlissa, mutta hän pysyi kuitenkin vain kolme päivää selvänä ja tuotti suuren pettymyksen lapsilleen ja murheen ex vaimolleen, kun ei voinut saapua juhliin. Viina on tehnyt monet niin viisaaksi, etteivät tarvitse enään uskoa.

Äänestä
  • sukulaismies on juoppo. isä oli juoppo ja ateisti.
    äiti rukoilee, että poika tulis synnintuntoon. ei se narsisti tuu.

    mikään työ ei onnistu, puutarhaankin tyyppi tulee viis karhutölkkiä haalarintaskussa.

    on se kumma, että joillekin kymmenelapsinen lestuperhe on ongelma, juopporetku ei.
    mitä pojan hyysääminen maksaa yhteiskunnalta??
    verovelat 2 milliä mummoa.

    Äänestä

Ukko Nooa antoi ensimmäisen esimerkin perskännistä ja mitä siitä seurasi.
Tupakin polttoa on mahdoton saarnata synniksi, koska silloin sultakin jäisi parannus tekemättä (ainakin lestajoukkoihin).

Äänestä

kyllä hänen mietymyksensä. En voi moittia häntä siitä, koska olut on hyvää.

Olen Es.les. ja olen kanssasi aivan samaa mieltä.

Perinnesäännöt ovat jäänet jäytämään seurakuntaamme.
Toivottavasti niistä joskus päästää eroon.

Huomautan kuitenkin, että Suomen maasta löytyy monia, jotka ovat koukussa alkoholiin eli alkoholisteja. Ed. lauseen takia alkoholin käyttöä tulee tarkastella tarkasti omakohtaisesti, ettei käy niin, että Humala on Jumala ja alkoholi on isäntä ja itse on renki. -> Tämä tuhoaa elämän.

En tästä huolimatta kannata absolutismia. Ei kukaan muu sitä pulloa suuhun laita kuin sinä itse.

Äänestä

auringon alla.

se pitää paikkansa, että luther meni saksalaiseen tapaan messun jälkeen melactonin kanssa oluelle. alkoholi on suomalaisissa herätysliikeissä kauhistuksen aihe, kun muualla se on yksi juoma muiden joukossa esim ruokaillessa. ja oli muuten raamatunkin aikoina. eli on täysin kulttuurisidonnaista.

Äänestä

Olen aivan vakuuttunut, että lestadiolaisuus on eriomaisen hyvä asia juuri alkoholiongelmaiselle. Yleensä elävä usko. Ei alkolistin kannata ottaa veli hyvä edes tippaakaan.
Meillä oli kalliit päivät Imatralla. Oli paljon katulähetysväkeä. Vern ääni kuului kirkkaasti.
Aivan kuin Laestadius ja raattamaa olisvat saarnanneet ja muut Lapin vanhimmat saarnaajat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sensuroimaton kirjoitti:

Tiesittekö että Luther oli oluen ystävä.

Esikoiset polttavat tupakkaa - se on kuitenkin
moninverroin vaarallisempi kuin viina. Miksi tupakkaa ei ole saarnattu synniksi?

Viinan kiellolle ei löydy raamatullista perustaa,
juopumiselle kylläkin. Esikoisten raivo viinaa
vastaan on täysin hullua.

Kaiken lisäksi esikoiset eivät osaa lukea: Lisäntykää ja täyttäkää maa, kunnes se on täytetty. SIIS luette vain alkuosan ei teidän yksin tarvitse maata täyttää sillä ihmisiä on jo nyt liikaa! Joten - kakaroiden tehtailuun sopisi
pieni tauko. Apteekista saa lääkkeitä ettei lapsia tule joka vuosi.

Ja muutenkin voisitte joskus käyttää järkeännekin, en usko että te kaikki tyhmiä olette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu