Onkohan täällä olevista kukaan oikeasti päässyt eroon siitä, että pilaa jokaisen alkaneen ja hyvänkin suhteen aikaisempien huonojen kokemusten takia ja ryntää heti suinpäin lohduttajien luokse, joilla ei ole mitään merkitystä itselleen jättäen taakseen sen yhden, jota oikeasti haluaisi.
Oma elämäni on ollut pettymyksiä täynnä 12 vuotiaasta alkaen ja sehän tietysti näkyy käytöksessä. On loukattu, on petetty, on kylmästi jätetty jne. Nyt olen sitten kylmä kaikille tunteille- tai siis ainakin ulkoisesti. Sisälläni itkee lapsi, joka haluaa vain rakastaa. Loukatusta on tullut loukkaaja- ja en minä oikeasti tarkoita mitään pahaa. Puolustaudun. En päästä sisälleni, sillä silloin tuo toinen ihminen on liian vahvoilla. Kontrolloin käytöstäni. Kontrolloin tunteitani, jopa rakastelu tapahtuu minun ehdoillani. Minusta on tullut aikamoinen bitch suoraan sanottuna. Mutta osani ei ole helppo. Häpeän käytöstäni, häpeän itseäni, sitä että en uskalla heittäytyä ja sitä että loukkaan muita. Sisimmissäni olen vain niin hauras ja herkkä. Ja muuttuminen on vaikeaa, se että miten ihmiset oppivat näkemään minut sellaisena kuin oikeasti olen, koska nyt yleinen käsitys taitaa olla se, että olen k-päinen muija.. Mutta se on vain pintaa. Mutta aina kun olen päästänyt jonkun lähelleni, niin minua on sattunut. Joten ratkaisuni on ollut pysyä etäällä.
Oma elämäni on ollut pettymyksiä täynnä 12 vuotiaasta alkaen ja sehän tietysti näkyy käytöksessä. On loukattu, on petetty, on kylmästi jätetty jne. Nyt olen sitten kylmä kaikille tunteille- tai siis ainakin ulkoisesti. Sisälläni itkee lapsi, joka haluaa vain rakastaa. Loukatusta on tullut loukkaaja- ja en minä oikeasti tarkoita mitään pahaa. Puolustaudun. En päästä sisälleni, sillä silloin tuo toinen ihminen on liian vahvoilla. Kontrolloin käytöstäni. Kontrolloin tunteitani, jopa rakastelu tapahtuu minun ehdoillani. Minusta on tullut aikamoinen bitch suoraan sanottuna. Mutta osani ei ole helppo. Häpeän käytöstäni, häpeän itseäni, sitä että en uskalla heittäytyä ja sitä että loukkaan muita. Sisimmissäni olen vain niin hauras ja herkkä. Ja muuttuminen on vaikeaa, se että miten ihmiset oppivat näkemään minut sellaisena kuin oikeasti olen, koska nyt yleinen käsitys taitaa olla se, että olen k-päinen muija.. Mutta se on vain pintaa. Mutta aina kun olen päästänyt jonkun lähelleni, niin minua on sattunut. Joten ratkaisuni on ollut pysyä etäällä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mutta oletko miettinyt etteivät ihmiset ehkä oikeasti ajattele sinusta noin? Ehkä he näkevät pelokkuutesi, mutta eivät voi lähestyä kun loukkaat ja torjut? Ihmiset ovat usein viisaampia ja tarkkanäköisempiä kuin mitä luulisi. Kuulostat itse asiassa eräältä jonka tunsin joitain aikoja sitten ja joka käyttäytyi juuri noin... oli ilkeä ja julma vaikken tehnyt hänelle mitään.. yritin olla ystävä vaikka hän loukkasikin. Ja tunsin ja tiesin ettei hän ollut aito siinä kylmyydessään. Mutta mitä olisin voinut tehdä? Annoin hänen mennä, vaikka vieläkin mietin.
juttusille? Minulla ainaskin on ongelmana vieraiden turha ujostelu mutta kun joku lopulta siihen vain änkee niin olen aikas puhelias. Harva vaan uskaltautuu kun tulkitsee käytöksen koppavaksi. Tuttua varmaan kaikille ujoille.
Varautuneeseen käytökseeni on vaikuttanut myös ihmissuhde pettymykset; tytöt ovat niin kauan kavereita kun riittää paskanpuhumista muista tytöistä ja pojat ovat niin kauan kiinnostuneita kun näyttää hyvältä ja toteuttaa heidän toiveensa. Toki poikkeuksia löytyy, ne täytyy vain löytää.
Sydämessään Sua lähellä on eräs ollut kauan, jonka olet nyt sulkenut itse padollasi etäälle. Olosi helpottuu kun tunnustat omankin osuutesi etäisyyteen avoimesti ja suuntaat yhteisen katseen eteenpäin, nyt vain ryvet paikallasi ja monet kärsivät, ainakin jollain tapaa.
Tiedostan kyllä oman osuuteni. Parisuhteessa on kaksi ihmistä. Vaikeaa on ollut jo monta vuotta. Mutta yksin ei voi tehdä asioille mitään.Toinen on vuosia kieltäytynyt käsittelemästä ongelmia. Jo monta vuotta sitten ehdotin ensimmäisen kerran parisuhdeterapiaa, mutta se on vain "akkojen touhua". Toista ei voi eikä saakaan muuttaa. Mutta ei toisen vähättelyäkään tarvitse loppuelämäänsä kestää. Oma ahdistus kasvoi niin suureksi, että tilanteelle oli pakko tehdä jotain.
Eroa olen suunnitellut jo kolme vuotta. Kyllä minä olen itsekin rikki nyt. Mutta tietyllä tavalla tyytyväinen, että riuhtaisin itseni irti,koska henkinen ja fyysinen jaksaminen alkoivat olla lopussa.
Nimenomaan tällä hetkellä en ryve paikallani, vaan toimin koko ajan hoitaen käytännön ja paperiasioita, joita tähän tilanteeseen liittyy ja jotka on pakko hoitaa. Mikään ei tapahdu hetkessä. Mutta olen optimisti luonteeltani ja uskon, että asioilla on tapana järjestyä.
Asioillla tosiaankin on pohjimmiltaan hyvät tavat ja löytävät järjestyksen, viimeistään myöhemmin. Hienoa että itsekin järjestelet niitä. Parhainta menestystä, tarmoa ja oikeanlaista tunnetta.
Rakkaudella tulitukalle.
Et sitten tuohon puhelinnumeroasiaan vastannut. No minä tulen sitten sinne työpaikallesi. Kai saan tulla? Tarmoa kyllä riittää. Varsinkin, kun toinen otti pari lasta mukaan ja meni maalle muutamaksi päiväksi. Saa olla ihan rauhassa omine ajatuksineen.
Työniloa Sinulle