hyvä artikkeli teiniäideistä. Kannattaa lukea!
Ajatus joka jutusta jää päällimmäiseksi mieleen = teiniäitikin kyllä pärjää tuen ja läheisten avulla, mutta miehen, sen ensirakkauden, saa kyllä hyvästellä sitten... Eli jos haluaa pitkäikäisen suhteen, lapsi ei hyvä, mutta lapsen ja läheisten kanssa pärjää, ja voi olla onnellinen. Ja uusiakin miehiä sitten voi tulla kuvioihin, mutta 99% se eka mies lähtee kävelemään jossain vaiheessa.
Eihän sinällään mikään uutinen tuo ollut, tukee sitä käsitystäni että ihminen kasvaa ja kehittyy valtavasti vielä siitä lapsesta mikä on 15v:nä. 18v-parikymppisenä se ihminen voi olla jo täysin erilainen...
Ajatus joka jutusta jää päällimmäiseksi mieleen = teiniäitikin kyllä pärjää tuen ja läheisten avulla, mutta miehen, sen ensirakkauden, saa kyllä hyvästellä sitten... Eli jos haluaa pitkäikäisen suhteen, lapsi ei hyvä, mutta lapsen ja läheisten kanssa pärjää, ja voi olla onnellinen. Ja uusiakin miehiä sitten voi tulla kuvioihin, mutta 99% se eka mies lähtee kävelemään jossain vaiheessa.
Eihän sinällään mikään uutinen tuo ollut, tukee sitä käsitystäni että ihminen kasvaa ja kehittyy valtavasti vielä siitä lapsesta mikä on 15v:nä. 18v-parikymppisenä se ihminen voi olla jo täysin erilainen...
Vastaukset 5
Vanhimmat
oli aamulehdessä(muistaakseni sunnuntain liitteessä) hyvä juttu teiniäidistä.
Jutussa puhuttiin siitä, kuinka teiniäitejä moralisoidaan, mutta samalla ryhdyttiin itse moralisoimaan niitä, jotka jättävät lasten hankkimisen myöhemmäksi. Tuskin se välttämättä mitenkään "materialistista" on, jos haluaa ennen lasten hankkimista hommata mieleisensä koulutuksen ja nähdä elämää vähän muustakin vinkkelistä kuin perheen ja kodin pyörittämisen kautta.
Erään naisen kommentti siitä ettei hän osaa kuvitella, miltä tuntuu olla sinkku, koska hänellä "on aina ollut mies", tuntui jotensakin ahdistavalta, ikäänkuin olisi hypätty lapsuudesta suoraan äitiyteen ja jätetty yksi elämänvaihe kokonaan väliin. Nimimerkillä 23 vuotta ja edelleen (toistaiseksi) onnellinen sinkku.
Eiköhän se ole nyt niin, että jokainen meistä on yksilö,jokaisella omat halut ja unelmat.Se, että sinä haluat nähdä maailmaa vapaan ihmisen vinkkelistä,minä rakkaan perheeni keskeltä ei kai tee valinnastani sen huonompaa tai epäkypsää,aivan kuten ei tee sinunkaan?
Tietysti on eri asia,kun puhutaan näistä oikeista teinivuosista(14-16v),uskallan kyllä väittää että silloinkin pärjää jos niin haluaa. Saimme lapsen minun täyttäessä juuri 19,yhdessä olemme asuneet siitä kun olin 14v.Ja kyllä vaan,minulla on hyvin rakastava perhe,en siis ole rikkinäisestä perheestä lähtöisin ;)
Minulla siis tavallaan on aina ollut mies.Tottakai sitä joskus miettii, millaista olisi olla sinkku.Tälläkin hetkellä pientä kriisinpoikasta on,mutta eiköhän samoja asioita mietitä vanhempanakin.Kaikki elämässäni on nyt hyvin,enkä mielestäni ole jättänyt mitään elämänvaihetta väliin,elänyt sen vain haluamallani tavalla.Lapsi rajoittaa,muttei se mitään estä.Tuo tullessaan rikkautta ja rakkautta,enkä hetkeäkään kadu.
Nimimerkillä kohta 20v ja edelleen (toivottavasti lopun ikäni) onnellinen,perheellinen nuori nainen joka vieläkin osaa elää ja nauttia elämästä ;)
Juu, tarkoitukseni oli lähinnä sanoa, ettei kenenkään elämänvalintoja kannata moralisoida, olivat ne millaisia tahansa.
Minun itseni on tietysti vaikea kuvitella, että olisin jo äiti, sillä "sitä oikeaa" ei ole tullut kohdalle. Sinulla ilmeisesti on, ja hyvä niin.
Yksi kohta hyppäsi silmille:
"yhdessä olemme asuneet siitä kun olin 14v."
Miksi? Millä rahalla? Miksette voineet kotonanne asua? Eihän 14-v saa edes mennä töihin!? Miten vanhempasi antoivat ja maksoivat? Tarkoitus ei ole siis mitenkään moralisoida, tuo vaan kuulostaa ihan käsittämättömältä.