Olis tällanen homma mulla, että muutamana päivänä on ollut satunnaisesti pientä viiltelyä ylävatsassa, luiden ja ylävatsan taitekohdassa molemmilla puolilla.
Myös ihan keskellä ylävatsassa luiden ja mahan taitekohdassa, jossa on sellanen "a muoto", tuntuu välillä jonkinlaista supistusta tai krampin tunnetta esim. joskus jos on kumartuneena eteenpäin jonkin aikaa ja nousee suoraksi, tuntuu jonkinlainen liike siinä kohtaa.
Reilu viikko sitten juuri tuossa keskellä ylävatsassa "a kohdassa" tuli sellanen isompi kramppi joka tuli minuutin välein vartin ajan ja sitten parani.
Siinä auttoi se kun suoristin ja roikuin tangossa käsien varassa.
Se vaiva loppui siihen, mutta kun muutaman päivän jälkeen rupesin miettimään mikä se oli on tullut juuri noita pieniä viiltoja ja muita joista ihan aluksi mainitsi.
Todettakoon myös että mulla on herkkä vatsa ja suolen ärsytystä.
Kai nää on pitkälti psyykkisiäkin asioita kun mul on välil kausia että vuorotellen eri sairaudet vaivaavat kun niitä ajattelen, eli todellisuudessa ei mitään oikeaa vikaa ole ollut.
Mutta toi reilu viikon takainen vartin kramppi vatsassa ei johtunut ajattelusta, oiskohan lihaksesta, rustosta tai mistä mahtaa?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.