Mitäs täällä asioivat persoonallisuuteen ja persoonalliseen Jumalaan jumittaneet ajattelevat advaita vedanta -filosofiasta? Puhuttelevampaa minusta kuin vaisnavismi... Mutta pääasia että Korkein kiinnostaa! =)
Advaita?
Ei-kaksi
349949
18Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 349
Vanhimmat
on tullut advaitan kokoontumisessa käytyä. Molemmilla kerroilla paikalla oli meedio, joka oli erittäin sympaattinen ja luotettavan tuntuinen.
Aihepiiri kokouksissa olisi varmaan pidemmänkin päälle kiinnostanut, mutta harmi vaan näitä ei enää täälläpäin ole.
Monenlaisiin uskontoihin tutustuminen ja kaikenlaisesta henkisestä lukemistosta "oman
tyylinsä" löytäminen on minusta ihan ok.
Siinä samaa mieltä, että pääasia että korkein kiinnostaa ;)
Advaita Vedanta: perimmäinen todellisuus on Brahman, ja yksilöllinen itse (ātman) on pohjimmiltaan sama kuin Brahman.
Paramparamme filosofiaa taas kutsutaan usein acintya-bhedābhedaksi eli “käsittämättömäksi ykseydeksi ja erilaisuudeksi.
Palautetetaan tärkeimmät viestit täältä:
"Sinulle, jonka kanssa viestittelin eilen." Osa 1 ja 2.
Samoin:
Elämäsi voi auttaa vapauttamaan monia sukupolvia - - Suomi24 Keskustelut
Palautetetaan tärkeimmät viestit täältä:
"Sinulle, jonka kanssa viestittelin eilen." Osa 1 ja 2.
Samoin:
Elämäsi voi auttaa vapauttamaan monia sukupolvia - - Suomi24 Keskustelut
-----------
Joku kysyi:
"Saanko vastauksen kysymykseen, miksi ei ole vielä löydetty elämää muilta planeetoilta ja avaruudesta. Exoplaneettoja on löydetty mutta miksi siellä ei ole elämää vaikka on maapallo"
"Emme ole löytäneet" ei tarkoita "siellä ei ole elämää"
Paramparamme filosofian näkökulmasta maailmankaikkeus on valtavan laaja, ja siinä on lukemattomia eläviä olentoja eli jīvoja. Elävät olennot eivät ole pelkästään aineen tuotteita, vaan tietoisuudellisia olentoja.
Siksi kysymys siitä, miksi emme ole vielä löytäneet elämää muilta planeetoilta, ei paramparamme filosofian näkökulmasta tarkoita sitä, ettei muualla olisi elämää. Se, ettemme ole löytäneet sitä, kertoo ensisijaisesti havaintokykymme ja tutkimusmenetelmämme rajoituksista.
Veda-kirjallisuuden maailmankuva ei rajoitu siihen planeettaan, jonka tunnemme Maana.
---------------
"Saanko vastauksen kysymykseen, miksi ei ole vielä löydetty elämää muilta planeetoilta ja avaruudesta. Exoplaneettoja on löydetty mutta miksi siellä ei ole elämää vaikka on maapallo"
"Emme ole löytäneet" ei tarkoita "siellä ei ole elämää"
Paramparamme filosofian näkökulmasta maailmankaikkeus on valtavan laaja, ja siinä on lukemattomia eläviä olentoja eli jīvoja. Elävät olennot eivät ole pelkästään aineen tuotteita, vaan tietoisuudellisia olentoja.
Siksi kysymys siitä, miksi emme ole vielä löytäneet elämää muilta planeetoilta, ei paramparamme filosofian näkökulmasta tarkoita sitä, ettei muualla olisi elämää. Se, ettemme ole löytäneet sitä, kertoo ensisijaisesti havaintokykymme ja tutkimusmenetelmämme rajoituksista.
Veda-kirjallisuuden maailmankuva ei rajoitu siihen planeettaan, jonka tunnemme Maana.
Kaikki elävät olennot eivät ole biologisia elämänmuotoja siinä merkityksessä kuin me tavallisesti ymmärrämme biologisen elämän Maassa.
Veda-kirjallisuuden näkökulmasta jīva on elävä, tietoinen olento, ja aineellinen keho on jīvan käyttämä väline. Siksi "elämänmuoto" ei tarkoita automaattisesti ihmisen, eläimen, kasvin tai mikro-organismin kaltaista biologista organismia. Elävällä olennolla voi olla hyvin erilainen keho ja olemisen tapa kuin millään Maan tunnetulla lajilla.
Jīvan olemassaolo ei riipu tietystä biologisesta rakenteesta. Erilaiset kehot ja elämänmuodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden taustalla oleva elävä olento on jīva.
Siksi meidän ei pitäisi automaattisesti ajatella, että jos muualla maailmankaikkeudessa on eläviä olentoja, niiden täytyy olla esimerkiksi humanoideja, eläimiä tai mikrobeja. Ne voivat olla muodoltaan ja ominaisuuksiltaan sellaisia, ettei meillä ole edes nykyisessä kielessämme kunnollista käsitettä niiden kuvaamiseen.
Jos etsimme ainoastaan Maan kaltaista biologista elämää, saatamme etsiä hyvin kapeaa osaa siitä, mitä paramparamme filosofia tarkoittaa elämällä.
Palautetetaan tärkeimmät viestit täältä:
"Sinulle, jonka kanssa viestittelin eilen." Osa 1 ja 2.
Samoin:
Elämäsi voi auttaa vapauttamaan monia sukupolvia - - Suomi24 Keskustelut
-----------
Maailmankaikkeus ei paramparamme filosofian mukaan koostu vain elottomasta aineesta, jonka keskellä sattuu olemaan muutama biologinen planeetta. Sen perusrakenteeseen kuuluu lukemattomia jīvoja, jotka voivat ilmentyä hyvin erilaisissa kehoissa ja olemassaolon muodoissa.
Piilota
Ihmiskeho on erityisen arvokas, koska tässä muodossa jīvalla on mahdollisuus kysyä, kuka hän todellisuudessa on, miksi hän on tässä maailmassa jne. voidaan kääntää paljonsee ja millä menetelmillä voimme havaita sen. Filosofia menee vielä perustavammalle tasolle ja kysyy, mikä on elävä olento itse. Jos jīva ei ole sama asia kuin aineellinen keho, silloin elämän alkuperää ei voida ymmärtää täydellisesti tutkimalla ainoastaan kehon voi siis olla paljon elävämpi ja monimuotoisempi kuin se osa todellisuudesta, jonka tällä hetkellä pystymme havaitsemaan. Se, ettemme ole vielä löytäneet elämää muilta planeetoilta, ei tällöin ole todiste siitä, ettei sitä ole olem ja mikä on todellinen tarkoitus elämässä.
Siksi Maa ei välttämättä ole erityinen siksi, että se olisi ainoa paikka koko maailmankaikkeudessa, jossa on elämää. Sen erityisyys liittyy siihen, että täällä saatu ihmiskeho antaa jīvalla mahdollisuuden harjoittaa bhakti-yogaa.
TIETOISUUDEN EVOLUUTIO.
Erilaiset elämänmuodot eri vplaneetoilla ja eri universumeissa ovat yhteydessä erilaisiin tietoisuuden ilmenemisen tasoihin. Jīva itsessään on aina tietoinen, mutta tietoisuuden ilmeneminen vaihtelee sen mukaan, millaisen kehon ja olemassaolon olosuhteet hän saa.
Voidaan siis puhua tietoisuuden asteittaisesta ilmenemisestä eri elämänmuodoissa, vaikka itse jīva on aina ikuinen ja tietoisuudellinen.
Tämän vuoksi myös eri planeetoilla voi olla erilaisia elämänmuotoja ja erilaisia tietoisuuden tasoja. Kaikki elämä ei ole ihmisen kaltaista biologista elämää, eikä kaikkien jīvojen tarvitse ilmentää tietoisuutta samalla tavalla kuin ihmiset Maassa.
Piilota
Kaikki aineellisen maailmankaikkeuden planeetat ovat jīvojen asuttamia, mutta tämä ei tarkoita, että kaikilla planeetoilla olisi ihmisen kaltainen biologinen elämä.
Veda-kirjallisuuden kuvauksissa planeetat ja muut olemassaolon tasot liittyvät erilaisiin elämänmuotoihin, kehoihin ja tietoisuuden tasoihin. Jīvat syntyvät erilaisiin olosuhteisiin karmansa ja aikaisempien tekojensa seurauksena. Siksi eri planeetoilla voi olla täysin erilaisia elämänmuotoja.
Planeetat eivät ole tyhjiä kivipalloja, vaan niillä on erilaisia jīvojen elämänmuotoja. Se, ettemme näe niitä, johtuu siitä, että niiden kehot, tietoisuuden tasot ja olemassaolon olosuhteet voivat poiketa täysin Maan ihmisistä.
Luonnontieteessä planeettaa pidetään asuttavana esimerkiksi silloin, kun sen olosuhteet voisivat mahdollistaa tuntemamme biologisen elämän. Paramparamme filosofian näkökulmasta "asuttu" on paljon laajempi käsite: missä tahansa jīva saa kehon, siellä on elämää.
Se, että avaruudessa näkemämme alue näyttää teleskoopilla tyhjältä, ei tarkoita, että se olisi tyhjä. Näkyvä aineellinen avaruus on vain yksi osa todellisuutta, ja jīvojen olemassaolo ei ole riippuvainen siitä, pystymmekö havaitsemaan niiden kehoja nykyisillä aisteillamme tai instrumenteillamme.
Näkyvä aineellinen avaruus on vain yksi osa todellisuutta.
Palautetetaan tärkeimmät viestit täältä:
"Sinulle, jonka kanssa viestittelin eilen." Osa 1 ja 2.
Samoin:
Elämäsi voi auttaa vapauttamaan monia sukupolvia - - Suomi24 Keskustelut
-----------
Joku kysyi:
"Saanko vastauksen kysymykseen, miksi ei ole vielä löydetty elämää muilta planeetoilta ja avaruudesta. Exoplaneettoja on löydetty mutta miksi siellä ei ole elämää vaikka on maapallo"
Se, että avaruudessa näkemämme alue näyttää teleskoopilla tyhjältä, ei tarkoita, että se olisi tyhjä. Näkyvä aineellinen avaruus on vain yksi osa todellisuutta, ja jīvojen olemassaolo ei ole riippuvainen siitä, pystymmekö havaitsemaan niiden kehoja nykyisillä aisteillamme tai instrumenteillamme.
Näkyvä aineellinen avaruus on vain yksi osa todellisuutta.
Esimerkiksi universumimme luojan, Brahman, keho koostuu lähes kokonaan intellektistä. Et pysty havaitsemaan häntä, koska hän ei ole sellainen, jonka voi havaita aisteilla.
"Saanko vastauksen kysymykseen, miksi ei ole vielä löydetty elämää muilta planeetoilta ja avaruudesta. Exoplaneettoja on löydetty mutta miksi siellä ei ole elämää vaikka on maapallo"
ESIMERKIKSI UNIVERSUMIMME LUOJAN, BRAHMAN, KEHO KOOSTUU LÄHES KOKONAAN INTELLEKTISTÄ.
ET PYSTY HAVAITSEMAAN HÄNTÄ, KOSKA HÄN EI OLE SELLAINEN, JONKA VOI HAVAITA AISTEILLA.
PAITSI JOS OLET HENKISESTI TOISELLA TASOLLA.
MYÖS PUOLIJUMALIEN KEHOT KOOSTUVAT HIENORAKENTEISISTA ELEMENTEISTÄ, JA MITÄ KORKEAMMALLA PLANEETALLA OVAT, SITÄ HIENOMPIA MATERIAALEJA KEHO KOOSTUU.
Brahmān keho koostuu kokonaan intellektistä.
Brahmā on jīva.
Brahmālla on erityinen, erittäin hienovarainen keho.
Brahmān keho koostuu kokonaan intellektistä
Kyse ei ole ihmisen kaltaisesta karkeasta biologisesta kehosta.
Siksi Brahmāa ei voi lähestyä samalla tavalla kuin tavallista biologista olentoa.
Tämä auttaa myös selittämään, miksi "elämä" ei tarkoita ainoastaan biologisia organismeja.
"Saanko vastauksen kysymykseen, miksi ei ole vielä löydetty elämää muilta planeetoilta ja avaruudesta. Exoplaneettoja on löydetty mutta miksi siellä ei ole elämää vaikka on maapallo"
"Emme ole löytäneet" ei tarkoita "siellä ei ole elämää"
Sthūla-śarīra
Sthūla-śarīra tarkoittaa karkeaa aineellista kehoa. Siihen liittyvät aineellisen luonnon karkeat elementit, kuten pṛthivī eli maa, āpas eli vesi, tejas eli tuli, vāyu eli ilma ja ākāśa eli eetteri tai avaruuselementti. Näiden kautta muodostuvat erilaiset aineelliset kehot. Ihmisen keho on yksi esimerkki sthūla-śarīrasta.
Sūkṣma-śarīra
Sūkṣma-śarīra tarkoittaa hienovaraista kehoa. Siihen liittyvät erityisesti manas eli mieli, buddhi eli äly tai erottelukyky sekä ahaṅkāra eli väärä minäkäsitys tai ego.
Sūkṣma-śarīra ei kuitenkaan ole sama asia kuin jīva. Järjestys on pikemminkin jīva- käyttää kehoa, eikä keho - tuottaa jīvan.
Tämä ero on olennainen, koska jīvaa ei voida palauttaa pelkäksi fyysiseksi rakenteeksi.
Vaikka keho muuttuu ja sen kautta tietoisuus voi ilmetä eri tavoin, jīva itse säilyy tietoisena elävänä olentona.
Prakṛtin kahdeksan osa-aluetta
Bhagavad-gītā 7.4:ssa Kṛṣṇa antaa aineellisen luonnon kahdeksanosaisen jaottelun. Nämä ovat pṛthivī eli maa, āpas eli vesi, tejas eli tuli, vāyu eli ilma, kham tai ākāśa eli eetteri tai avaruus, manas eli mieli, buddhi eli äly ja ahaṅkāra eli väärä ego. Tätä kutsutaan aṣṭadhā prakṛtiksi, aineellisen luonnon kahdeksanosaiseksi jaotteluksi.
Tässä yhteydessä on tärkeää pitää käsitteet erillään. Buddhi eli äly on yksi näistä kahdeksasta osa-alueesta. Tämä ei tarkoita, että olisi olemassa kahdeksan erillistä intellektiä tai kahdeksan buddhiä. Aṣṭadhā prakṛti tarkoittaa aineellisen luonnon kahdeksaa osa-aluetta.
Brahmā
Brahmā on jīva.
Brahmā kuuluu jīva-tattvan piiriin, ellei kyseisessä maailmankaikkeudessa ole erityisestä syystä kyse Jumalan valtuuttamasta avatāra- tai śakti-tattva-asemasta.
Brahmā on erittäin korkeassa asemassa oleva jīva, jolle voidaan antaa tehtäviä maailmankaikkeuden luomisen järjestämisessä, maailmankaikkeuden hallinnollisessa toiminnassa, elämänmuotojen järjestämisessä ja aineellisen universumin ylläpitoon liittyvissä tehtävissä.
Brahmān keho ei ole ihmisen kehon kaltainen. Hänellä on kuitenkin keho, ja hänen olemassaolonsa kuuluu aineellisen maailman piiriin. Hänen kehonsa on erittäin hienostunut verrattuna tavallisen ihmisen kehoon.
Brahmā ei ole aineeton olento vain siksi, että hänen kehonsa poikkeaa suuresti ihmisen biologisesta kehosta. Brahmā on jīva, joka toimii erityisen kehon kautta.
Brahmān kehon luonne on hyvin erilainen kuin ihmisen karkea biologinen keho ja liittyy erittäin hienovaraiseen aineellisen luonnon tasoon.
Deva-kehot
Devat eivät ole pelkästään symboleja, vaan heidät voidaan ymmärtää eläviksi jīvoiksi, jotka toimivat aineellisen maailmankaikkeuden hallinnollisissa tehtävissä ja joilla on omat erityiset kehonsa. Heidän kehonsa eivät vastaa ihmisen biologista kehoa, eivätkä heidän olemassaolonsa tarvitse olla ihmisen tavoin havaittavissa.
Gandharvat
Gandharvat ovat Veda-kirjallisuudessa kuvattuja olentoja, jotka liittyvät muun muassa musiikkiin, taiteeseen, kauneuteen ja hienovaraisiin olemassaolon tasoihin. Heillä on oma olemassaolon muotonsa ja kehonsa, eikä niitä tarvitse yrittää sovittaa Maan biologisten lajien luokitteluun.
Siddhat
Siddhat liittyvät täydellisyyteen ja erityisiin kykyihin. Veda-kirjallisuudessa kuvataan olennoilla olevan esimerkiksi poikkeuksellisia kykyjä, hienovaraisempaa olemassaoloa ja erilaisia siddhejä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki tällaiset olennot olisivat automaattisesti vapaita aineellisesta luonnosta. On erotettava aineellisessa maailmassa oleva siddha, vapautunut jīva, bhakta ja Jumalan ikuinen seurue.
Ei ole tarkoituksenmukaista sanoa, että jīva itse kehittyisi evoluution kautta yksisoluisesta olennosta ihmiseksi.
Jīva on aina tietoinen ja ikuinen.
Sen sijaan tietoisuuden ilmeneminen aineellisessa maailmassa voi olla hyvin erilaista sen mukaan, millaisen kehon jīva saa.
Jīva itsessään on tietoinen ja ikuinen. Se ei muutu olemukseltaan kasviksi, eläimeksi tai ihmiseksi.
Sen sijaan keho ja sen kautta ilmenevä tietoisuus vaihtelevat.
Kasvin keho mahdollistaa hyvin rajoittuneen tietoisuuden ilmenemisen, eläimen keho mahdollistaa toisenlaisen aistimisen ja toiminnan, ihmisen keho tarjoaa kehittyneen älyllisen ja itseoivalluksellisen mahdollisuuden, deva-keho mahdollistaa jälleen aivan erilaiset kokemisen ja toiminnan mahdollisuudet, ja Brahmān keho liittyy erittäin korkeaan aineelliseen asemaan ja erityisiin tehtäviin.
Siksi voidaan tiivistää: jīva + tietty keho - tietynlainen tietoisuuden ilmeneminen. Jīva ei kuitenkaan muutu toiseksi jīvaksi.
Miksi ihminen on erityinen?
Ihmisen erityisyys ei tarkoita sitä, että Maa olisi ainoa paikka, jossa on elämää.
Ihmiskehon erityisyys liittyy siihen, että se tarjoaa jīvalla erityisen mahdollisuuden itseoivallukseen. Ihminen voi kysyä: Kuka minä olen? Olenko tämä keho? Mikä on jīva? Mikä on Jumala? Mikä on karma? Mikä on syntymän ja kuoleman tarkoitus? Mikä on todellinen päämäärä? Miten voin saavuttaa bhakti-yogan?
Ihmiskehon erityinen arvo liittyy siihen, että jīva voi käyttää ihmiselämää śravaṇaan eli kuulemiseen, kīrtanaan eli Jumalan nimien ja ylistyksen laulamiseen, smaraṇaan eli muistamiseen, sevāan eli palvelemiseen, arcanaan, vandanaan, dāsyaan, sakhyaan eli ystävyyteen ja ātma-nivedanaan. Näiden kokonaisuus liittyy bhaktiin.
"Saanko vastauksen kysymykseen, miksi ei ole vielä löydetty elämää muilta planeetoilta ja avaruudesta. Exoplaneettoja on löydetty mutta miksi siellä ei ole elämää vaikka on maapallo"
"Emme ole löytäneet" ei tarkoita "siellä ei ole elämää"
Miksi emme näe muita elämänmuotoja?
Se, ettemme näe muita elämänmuotoja, liittyy siihen, että niiden kehot eivät ole Maan biologisen elämän kaltaisia, niiden olemassaolon taso voi olla ihmiselle saavuttamaton, aistimme ovat rajalliset ja tieteelliset instrumentit mittaavat tiettyjä aineellisia ilmiöitä.
Kaikki jīvat eivät ole näkyviä tavalliselle ihmisen havaintokyvylle, eivätkä hienovaraiset rakenteet näy nykyisillä mittalaitteilla. Eri kehoilla voi olla täysin erilaiset ominaisuudet.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisesta näkymättömästä olennosta voitaisiin automaattisesti tehdä empiirinen väite.
Ei pidä sanoa, että koska Veda-kirjallisuus puhuu jīvoista muualla, NASA olisi varmasti löytänyt ne.
Empiirinen kysymys on, onko tietyllä eksoplaneetalla biologista elämää, ja sitä voidaan tutkia luonnontieteellisesti. Metafyysinen kysymys on puolestaan se, onko elämä rajoittunut siihen, minkä nykyinen biologinen tiede tunnistaa elämäksi.
Paramparamme filosofia antaa tähän paljon laajemman näkökulman.
Kaikki planeetat ja erilaiset olemassaolon tasot
Kun puhutaan erilaisista planeetoista ja olemassaolon tasoista, sanaa "asuttu" ei ole välttämätöntä ymmärtää siten, että jokaisella planeetalla täytyisi olla ihmisen kaltainen biologinen sivilisaatio.
Planeettoihin ja erilaisiin olemassaolon tasoihin liittyy erilaisia jīvoja, erilaisia kehoja, erilaisia karmallisia olosuhteita, erilaisia elämänmuotoja ja erilaisia tietoisuuden ilmenemisen tapoja.
Antarikṣa on tässä yhteydessä tärkeä termi. Sitä ei pidä automaattisesti rinnastaa abstraktiin käsitykseen tyhjästä avaruudesta.
Veda-kirjallisuuden käytettyjen käsitteiden merkitys täytyy ymmärtää niiden omassa järjestelmässä. Näin ollen näkyvä avaruus ei ole sama asia kuin koko todellisuus, eikä teleskoopilla näkymätön tarkoita automaattisesti olematonta.
Aineellinen luonto tarjoaa lukemattomia erilaisia kehoja ja olemassaolon olosuhteita. Jīva saa tietyn kehon karmallisten olosuhteiden mukaisesti, ja tietoisuus ilmenee tämän kehon välityksellä tietyllä tavalla. Jīva ei kuitenkaan itse muutu kehoksi. Jīva käyttää kehoa.
Tästä seuraa tärkeä ero: jīva ei ole sama asia kuin keho, tietoisuus ei ole pelkästään aineellisen rakenteen tuottama ominaisuus, eikä elämä tarkoita ainoastaan Maan tuntemaa biologista organismia.
"Miksi emme ole löytäneet elämää muilta planeetoilta?"
Se, ettemme ole vielä löytäneet Maan kaltaista biologista elämää muilta planeetoilta, ei tarkoita, että maailmankaikkeus olisi vailla muita eläviä olentoja. Jīva ei ole sama asia kuin biologinen keho, ja Veda-kirjallisuuden maailmankuvassa jīvoja esiintyy lukuisissa erilaisissa olemassaolon muodoissa ja erilaisissa kehoissa.
Meidän ei pitäisi olettaa, että kaikki elämä näyttää ihmiseltä, eläimeltä, kasvilta tai mikro-organismilta. Jīva voi liittyä hyvin erilaiseen aineelliseen kehoon, ja erilaiset kehot mahdollistavat erilaisia tietoisuuden ilmenemisen tapoja.
Luonnontiede kysyy, millaista havaittavaa biologista elämää maailmankaikkeudessa esiintyy. Filosofiamme taas kysyy tämän lisäksi, mikä elävä olento itse on. Tässä jīva ja sen käyttämä keho ovat kaksi eri asiaa.
Emme ole löytäneet biologista elämää - ei ole sama väite kuin "maailmankaikkeudessa ei ole muita eläviä olentoja, koska maailmankaikkeuden elämän monimuotoisuutta ei voida rajoittaa vain niihin biologisiin muotoihin, jotka ihminen tällä hetkellä pystyy havaitsemaan.
TOIVOTTAVASTI SAIT VASTAUKSEN!
Palautetetaan:
Elämäsi voi auttaa vapauttamaan monia sukupolvia - - Suomi24 Keskustelut
Elämäsi voi auttaa vapauttamaan monia sukupolvia
Puhutaan uttama-, madhyama- ja kaniṣṭha-adhikārīsta ja siitä, kuinka monta sukupolvea heidän vaikutuksestaan vapautuu.
Uttama-adhikārī: 21 sukupolvea
Madhyama-adhikārī: 14 sukupolvea
Kaniṣṭha-adhikārī: 7 sukupolvea
Kaniṣṭha-adhikārīsta sanotaan nimenomaan, että vaikka hän olisi vielä aloitteleva bhakta, jos hän vilpittömästi laulaa ja muistaa Kṛṣṇaa, seitsemän sukupolvea hänen sukulaisiaan vapautuu.
Mahā-bhāgavatan eli ensimmäisen luokan bhaktan syntyminen perheeseen vapauttaa hänen perheensä jäseniä jopa sadan sukupolven ajan menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.
https://vedabase.io/en/library/sb/1/12/17/
https://www.purebhakti.com/teachers/bhakti-discourses/22-discourses-2003/1741-on-the-subject-of-sri-prahlada-2
https://www.studocu.com/in/course/indian-institute-of-technology-bhubaneswar/btech-in-cse/6199423?sid=21c04497-2bf5-447e-b76f-e652d97765381790784779
pūrvān sapta parān sapta
sapta mātāmahādikān
sodarān uddhared bhaktaḥ
sva-prasūṁ ca prasū-prasūm
Ja käännöksessä sanotaan, että bhakta vapauttaa seitsemän sukupolvea ennen ja seitsemän jälkeen. Lähteeksi ilmoitetaan siinä Brahma-vaivarta Purāṇa
https://ebooks.iskcondesiretree.com/index.php?q=f&f=/pdf/Sri_Krishna_Kathamrita_Bindu
https://ebooks.iskcondesiretree.com/pdf/Sri_Krishna_Kathamrita_Bindu/Sri_Krishna_Kathamrita_-_Bindu541_Lord_Nityananda.pdf
https://ebooks.iskcondesiretree.com/pdf/Sri_Krishna_Kathamrita_Bindu/Sri_Krishna_Kathamrita_-_Bindu484.pdf
https://ebooks.iskcondesiretree.com/pdf/Sri_Krishna_Kathamrita_Bindu/Sri_Krishna_Kathamrita_-_Bindu615-Gambhiraya-Sri_Gauranga.pdf
https://ebooks.iskcondesiretree.com/pdf/Sri_Krishna_Kathamrita_Bindu/Sri_Krishna_Kathamrita_-_Bindu551_Lokanath_Goswami.pdf
Bindu tarkoittaa sanskritiksi “pisaraa” / “pisaraa” (drop).
Nimi Śrī Kṛṣṇa Kathāmṛta Bindu voidaan ymmärtää suunnilleen:
“Pisara Śrī Kṛṣṇa -kertomusten nektaria.”
Lisäksi eri Vaiṣṇava-lähteissä esiintyy lukuja kuten 7, 14, 21 ja 100 riippuen siitä, millaisesta bhaktasta, suhteesta ja lähdetekstistä puhutaan.
21 ei ole suurin määrä, jota teksteissä mainitaan.
Puhutaan seitsemästä ennen ja seitsemästä jälkeen sekä muista sukulaisista. Eräässä lähteessä sama opetus on esitetty muodossa, että bhakta vapauttaa seitsemän sukupolvea ennen ja jälkeen itsensä.
Palautetetaan:
Elämäsi voi auttaa vapauttamaan monia sukupolvia - - Suomi24 Keskustelut
----------------
Mahā-bhāgavatan eli ensimmäisen luokan bhaktan syntyminen perheeseen vapauttaa hänen perheensä jäseniä jopa sadan sukupolven ajan menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.
Tällaisen puhtaan bhaktan syntyminen perheeseen hyödyttää hänen sukulaisiaan sadassa sukupolvessa ennen häntä, hänen omassa sukupolvessaan ja sadassa sukupolvessa hänen jälkeensä.
Esimerkiksi Śrīmad-Bhāgavatam 10.48.5:ssä Akūra sanoo Kṛṣṇalle, että Hänen saapumisensa on tehnyt hänen syntymänsä merkitykselliseksi ja hänen kulansa (sukunsa/perheensä) puhtaaksi, ja mainitsee esi-isät, jumaluudet ja ṛṣi
Lisäksi opetuksessa on hyvin selvä periaate, että puhtaan bhaktan vaikutus ei rajoitu hänen biologiseen sukuunsa. Bhaktan saṅga eli seura voi puhdistaa muitakin ihmisiä. Mutta tätä ei pidä sekoittaa tuohon 100 sukupolven lausumaan: 100 sukupolvea on nimenomaan sukua koskeva ilmaisu.
Caitanya-caritāmṛta, Madhya 22.54
'sādhu-saṅga', 'sādhu-saṅga' — sarva-śāstre kaya
lava-mātra sādhu-saṅge sarva-siddhi haya
“The verdict of all revealed scriptures is that by even a moment’s association with a pure devotee, one can attain all success.”
Vedabasen selityksessä sanotaan lisäksi, että lava tarkoittaa tässä astronomisen laskelman mukaan noin yhtä yhdestoistaosaa sekunnista
https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/22/54/
“The verdict of all revealed scriptures is that by even a moment’s association with a pure devotee, one can attain all success.
En tarkoittanut, että Vedabase sanoisi lava-ajan olevan yksiselitteisesti 1/11 sekuntia.
Vedabasen CC Madhya 22.54 -selityksessä lava määritellään näin: se on 11/1694 sekuntia, eli noin 0,0065 sekuntia (6,5 millisekuntia) — ei 1/11 sekuntia.
11/1694 sekuntia ≈ 0,00649 s
Śrīmad-Bhāgavatam 5.14.38:n purportissa sanotaan vielä suoremmin:
“Even by a little association with devotees, the conditioned soul can get out of this miserable material condition.”
Eli tämä on erittäin suora Vedabasen lähde väitteelle, että jo vähäinenkin bhaktan/sādhun seura voi vapauttaa ihmisen aineellisesta kärsimyksestä.
Tuo kohta ei tarkoita ensisijaisesti sitä, että bhaktan seura poistaisi esimerkiksi sairauden, kivun tai muun ruumiillisen vaivan.
Vedabasen oma asiayhteys tekee tämän melko selväksi:
Säe puhuu saṁsāran tiestä ja material miseries -kärsimyksistä.
Purportissa sanotaan, että materialistic life means continuous unhappiness, mutta kyse on aineellisesta olemassaolosta ja sen sitovuudesta, ei väitteestä, että fyysiset kivut lakkaisivat välittömästi. vedabase.io
Ratkaisuksi annetaan devotional path, jonka avulla ihminen pääsee “out of the clutches of material existence”. vedabase.io
Ja juuri tämän jälkeen tulee lause: “Even by a little association with devotees, the conditioned soul can get out of this miserable material condition.”
Eli tarkemmin suomeksi olisi parempi sanoa:
“Jo vähäinenkin bhaktojen seura voi auttaa ehdollistunutta sielua pääsemään pois tästä kurjasta aineellisesta olemassaolosta.”
Ei:
“Jo vähäinenkin bhaktan seura poistaa fyysisen kärsimyksen.”
Se olisi liian pitkälle menevä tulkinta tästä kohdasta.
Eli tarkemmin suomeksi olisi parempi sanoa:
“Jo vähäinenkin bhaktojen seura voi auttaa ehdollistunutta sielua pääsemään pois tästä kurjasta aineellisesta olemassaolosta.”
Ei:
“Jo vähäinenkin bhaktan seura poistaa fyysisen kärsimyksen.”
Se olisi liian pitkälle menevä tulkinta tästä kohdasta.
Mahā-bhāgavata (mahā-bhāgavata) – Kṛṣṇan ylevä antaumuksellinen palvelija, joka näkee kaiken yhteydessä Kṛṣṇaan (uttama-adhikārī).
— Kirja Śrī Caitanya-bhāgavata / ”Nimien ja termien sanasto” / M
”Mahā-bhāgavata-vaiṣṇava, suuri antaumuksellinen palvelija, näkee liikkuvat ja liikkumattomat elävät olennot, mutta ei katso niiden väliaikaisia aineellisia kehoja, vaan kaikkialla ja kaikissa ilmenemismuodoissa näkee Korkeimman Jumalan” (Śrī Caitanya-caritāmṛta, Madhya-līlā, 8.274).
— Äänite Henkisen viisauden helmiä / 02. Kṛṣṇa – Nimi, Persoonallisuus, temperamentti / Transsendentalisteille kaikki ympärillä oleva muistuttaa Kṛṣṇasta
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
Mahā-bhāgavata-vaiṣṇava, suuri antaumuksellinen palvelija, näkee liikkuvat ja liikkumattomat elävät olennot, mutta ei katso niiden väliaikaisia aineellisia kehoja, vaan kaikkialla ja kaikissa ilmenemismuodoissa näkee Korkeimman Jumalan
Eli kaikki ovat hänelle tasavertaisia - ihan kaikki elävät olennot.
Mutta mahā-bhāgavata määritellään sen perusteella, millaisen vaikutuksen hän tekee sinuun.
Guru toimii madhyama-adhikārī-bhaktan asemasta. Hän voi olla luonnostaan uttama-adhikārī-bhakta, mutta toimiessaan guruna tai ācāryana hän laskeutuu madhyama-adhikārī-bhaktan tasolle voidakseen opettaa, ohjata ja auttaa muita.
Guruna toimiva bhakta voi siis olla:
uttama-adhikārī, joka laskeutuu madhyama-tasolle suorittamaan gurun tehtävää,
madhyama-adhikārī, joka toimii suoraan guruna,
tai kaniṣṭha-tasolla oleva, joka näkee henkimaailman suunnan mutta ei vielä itse toimi madhyaman tavoin.
Uttama-bhakta näkee kaikki Jumalan yhteydessä, eikä siksi erottele ihmisiä samalla tavalla kuin madhyama. Madhyama-bhakta taas erottaa Jumalan, bhaktat, viattomat ja vihamieliset — juuri siksi hän kykenee opettamaan ja auttamaan muita.
Uttama-bhakta ei näe vain kaikkia ihmisiä samanarvoisina, vaan kaikki elävät olennot nähdään Jumalan yhteydessä.
Uttama-bhakta näkee kaikki elävät olennot Jumalan yhteydessä ja TASAVERTAISINA SIELUINA.
Hän ei tee olennaista eroa ihmisten, eläinten tai muiden elävien olentojen välillä.
Madhyama-bhakta puolestaan erottaa Jumalan, bhaktat, viattomat ja vihamieliset voidakseen palvella, opettaa ja auttaa heitä asianmukaisesti.
Tämä perustuu erityisesti Śrīmad-Bhāgavatam 11.2.45–46 -kohtiin, joissa sarva-bhūteṣu tarkoittaa “kaikissa elävissä olennoissa”, ei ainoastaan ihmisissä.
https://vedabase.io/en/library/sb/11/2/45/
Śrī Havir said: The most advanced devotee sees within everything the soul of all souls, the Supreme Personality of Godhead, Śrī Kṛṣṇa. Consequently he sees everything in relation to the Supreme Lord and understands that everything that exists is eternally situated within the Lord.
Jotta uttama-bhakta voi toimia guruna/ācāryana, hänen täytyy toiminnassaan laskeutua madhyama-adhikārī-bhaktan tasolle.
Syy on se, että uttama-bhakta näkee kaikki elävät olennot tasavertaisina Jumalan yhteydessä, kun taas madhyama-bhakta erottaa Jumalan, bhaktat, viattomat ja vihamieliset.
Juuri tämä erottelukyky mahdollistaa gurun tehtävän: opettamisen, ohjaamisen ja oppilaiden auttamisen.
Tärkeä ero on kuitenkin:
uttama-bhaktan oma asema ei muutu — hän toimii gurun tehtävässä madhyama-tasolta.
Eli hyvin lyhyesti:
Uttama-bhakta - guru-tehtävässä - madhyama-adhikārī-tason toiminta.
https://vedabase.io/en/library/bg/5/18/
The humble sages, by virtue of true knowledge, see with equal vision a learned and gentle brāhmaṇa, a cow, an elephant, a dog and a dog-eater [outcaste].
“Nöyrät viisaat näkevät todellisen tiedon ansiosta samalla tavalla oppineen ja lempeän brāhmaṇan, lehmän, elefantin, koiran ja koiransyöjän [kastittoman].”
Mitä me tästä opimme?
“The humble sages”
“Nöyrät viisaat” — paṇḍitāḥ
Paṇḍita tarkoittaa henkilöä, jolla on todellista tietoa. Tässä yhteydessä kyse ei ole vain siitä, että ihminen on opiskellut paljon, vaan siitä, että hän ymmärtää itsen (ātman) ja todellisuuden luonteen.
Siksi suomennos “oppinut” ei aivan tavoita sanan koko merkitystä. Kyse on ihmisestä, jonka tieto on muuttanut hänen tapansa nähdä maailma.
Paṇḍita tarkoittaa henkilöä, jolla on todellista tietoa. Tässä yhteydessä kyse ei ole vain siitä, että ihminen on opiskellut paljon, vaan siitä, että hän ymmärtää itsen (ātman) ja todellisuuden luonteen.
Siksi suomennos “oppinut” ei aivan tavoita sanan koko merkitystä. Kyse on ihmisestä, jonka tieto on muuttanut hänen tapansa nähdä maailma.
“Todellisen tiedon ansiosta” — vidyā-vinaya-sampanne...
Ajatus on, että tällainen näkemys syntyy tiedosta, ei pelkästä moraalisesta päätöksestä.
Viisas ymmärtää, että ruumiilliset erot ovat todellisia suhteellisella tasolla:
ihminen on erilainen kuin eläin
lehmä on erilainen kuin elefantti
brahmaṇa on sosiaaliselta asemaltaan erilainen kuin kastijärjestelmän ulkopuolinen henkilö.
Mutta niiden sisimmässä itsessä nähdään sama henkinen periaate.
Ajatus on, että tällainen näkemys syntyy tiedosta, ei pelkästä moraalisesta päätöksestä.
Tämä ei siis tarkoita:
“Viisas ajattelee, että ihminen, lehmä, elefantti ja koira ovat biologisesti sama asia.”
Vaann:
“Viisas näkee niiden erilaisista ruumiista huolimatta saman henkisen olemuksen.”
Toisin sanoen eroa ei kielletä, mutta eron ei anneta peittää yhteistä perimmäistä olemusta.
Hän näkee niiden ātmanin samalla perustavalla tavalla.
Tämä tekee jakeesta paljon voimakkaamman kuin pelkän ajatuksen:
“Kaikkia pitäisi kohdella kivasti.”
Kyse on metafyysisestä väitteestä: ruumis, syntyperä, yhteiskunnallinen asema ja laji eivät määritä kaikkein syvintä minuutta.
Jakeen syvin ajatus
Sen voisi tiivistää näin:
“Viisas ei katso ensin ruumista ja sen perusteella päätä, mikä olento todella on. Hän näkee ruumiillisten erojen läpi sen saman henkisen olemuksen, joka on kaikissa.”
Se tarkoittaa ennen kaikkea yhtäläistä näkemystä olennon perimmäisestä arvosta ja henkisestä olemuksesta.
Esimerkiksi ihminen voi antaa eri tavalla ruokaa ihmiselle, koiralle ja lehmälle, koska niiden tarpeet ovat erilaiset. Silti hän voi nähdä, että jokaisessa on sama ātman.
Tämä ero — “sama perimmäinen olemus” mutta “erilaiset ruumiit ja ominaisuudet” — on jakeen keskeinen filosofinen ajatus.
Nitya-siddhat, ikuisesti vapautuneet sielut, laskeutuvat aina välillä tähän maailmaan henkimaailman sanansaattajina.
He joutuvat usein kärsimään täällä, mutta he kärsivät vapaaehtoisesti eivätkä karmansa takia.
Nitya-siddha tarkoittaa sielua, joka ei ole saavuttanut täydellisyyttään vasta harjoituksen tai vapautumisen kautta, vaan jonka täydellisyys on ikuinen. Tällaiset sielut kuuluvat Jumalan ikuiseen seuraan ja osallistuvat nitya-līlāan, Jumalan ikuiseen leikkiin ja toimintaan.
Kun tällainen sielu näyttäytyy tässä maailmassa, ei ole välttämätöntä ajatella, että hän olisi syntynyt tänne karmansa seurauksena. Kyse on tehtävästä.
Tähän liittyy erityisen hyvin sanskritin termi avatāraṇa – laskeutuminen, ilmestyminen. Jumalan tai Hänen seuralaistensa ilmestyminen maailmaan ei välttämättä tarkoita samaa asiaa kuin tavallisen karmallisen olennon syntyminen.
Nitya-siddha ei joudu kärsimään karmansa vuoksi, koska hän ei ole karmansa sitoma samalla tavalla kuin ehdollistunut jīva. Jos tällainen henkilö kokee elämässään kärsimystä, vaikeuksia, vainoa tai menetyksiä, niitä voidaan tulkita osaksi hänen palvelutehtäväänsä.
Hän saattaa kokea tämän maailman kärsimyksen, mutta kärsimys ei ole hänen oman karmansa seurausta.
Tämä ero on olennainen. Ulkoisesti tällainen henkilö voi näyttää täysin tavalliselta ihmiseltä ja hänen elämässään voi olla hyvin ankaria tapahtumia, mutta niiden sisäinen merkitys voi kuitenkin olla toinen.
Onko kärsimys vapaaehtoista?
Ei ole niin, että nitya-siddha ajattelisi: "Haluan kärsiä, joten tulen tänne." Pikemminkin hän voi tulla tähän maailmaan sanansaattajana ja auttamaan muita eläviä olentoja, ja kärsimys voi kuulua siihen palveluun.
Tässä on hieno ero:
karmallinen kärsimys:
"Minun on koettava tämä aikaisempien tekojeni seurauksena."
palvelukseen liittyvä kärsimys:
"Hyväksyn tämän vaikeuden"
Jälkimmäisessä kärsimyksellä ei ole samaa sitovaa karmallista merkitystä.
Guru voi ottaa kantaakseen osan oppilaansa karmallisista reaktioista ja kärsiä niiden seurauksista oppilaansa hyväksi.
Vihkimyksen jälkeen oppilaan aiheuttamat karmalliset reaktiot voivat osittain langeta myös gurun kannettaviksi, erityisesti jos guru on ottanut oppilaan vastuulleen. Guru voi kärsiä.
Tässä on myös tärkeä ero: dīkṣā ei tarkoita, että oppilas saisi luvan tehdä mitä tahansa ja guru automaattisesti kärsisi seuraukset hänen puolestaan. Oppilaan tarkoituksellinen väärinteko ja ajatus "guru kantaa karmani" olisi päinvastoin vakava väärinkäsitys.
samoin guru saa kantaakseen oppilaansa hankkimat synnit.
Mutta tämä ei tarkoita, että guru ottaisi kaiken karman pois
Jae ei sano, että:
"Oppilas voi tehdä mitä tahansa, ja kaikki seuraukset siirtyvät gurulle."
Sen sijaan gurun ja oppilaan välille muodostuu vastuusuhde. Siksi Hari-bhakti-vilāsa korostaa ennen vihkimystä tapahtuvaa gurun ja oppilaan tarkkaa testaamista.
Esimerkiksi 1.76 sanoo, että bona fide guru tutkii antautuneen oppilaan yhden kokonaisen vuoden ajan ennen tämän hyväksymistä.
Samassa yhteydessä Hari-bhakti-vilāsa varoittaa gurua ottamasta sopimattomia oppilaita.
Erityisen merkittävää on, että tekstissä sanotaan gurun joutuvan vastuuseen oppilaansa toiminnasta.
Vielä tärkeämpi on dīkṣān tarkoitus
Hari-bhakti-vilāsa 2.9–10 määrittelee dīkṣān prosessiksi, jonka kautta annetaan divya-jñāna – jumalallinen/transsendentaalinen tieto – ja jossa aikaisempien syntisten tekojen reaktiot tuhotaan:
divyaṁ jñānaṁ yato dadyāt
kuryāt pāpasya saṅkṣayam
tasmād dīkṣeti sā proktā...
Siis dīkṣān tarkoitus on nimenomaan karmallisesta sitoutumisesta vapautuminen, ei se, että oppilas yksinkertaisesti siirtäisi karmansa gurulle
Vihkimyksen JÄLKEEN tehdyt teot?
Tässä pitää olla tarkkana.
Hari-bhakti-vilāsa 1.77 puhuu yleisesti śiṣyārjitaṁ pāpam – oppilaan hankkimista synneistä. Se ei tässä jakeessa sano eksplisiittisesti:
"Kaikki vihkimyksen jälkeen tehdyt teot siirtyvät gurulle."
Sen sijaan perusperiaate on, että guru ottaa vastuuta oppilaastaan, minkä vuoksi hänen on myös oltava erittäin varovainen siinä, kenet hän hyväksyy oppilaakseen.
Vihkimyksen jälkeen oppilaan aiheuttamat karmalliset reaktiot voivat osittain langeta myös gurun kannettaviksi, erityisesti jos guru on ottanut oppilaan vastuulleen.
Guru voi kärsiä oppilaan karmallisista reaktioista.
Sanoisin kuitenkin, että sana "osittain" on tässä hyvä varovainen lisäys, koska Hari-bhakti-vilāsa 1.77 itse käyttää vahvempaa ilmaisua guruḥ prāpnoti – guru "saa" tai "vastaanottaa" oppilaan synnin – mutta ei määrittele prosentuaalista osuutta.
Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākuran painotus
Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākuran opetuksessa korostuu erityisesti se, että guru ei saa ottaa oppilaita kevyesti.
Oppilaan ja gurun tulee tutkia toisiaan ennen dīkṣāa, ja guru ottaa vakavan henkisen vastuun oppilaastaan. Hänen kommentointinsa Caitanya-caritāmṛtan yhteydessä korostaa, että gurun tulee tutkia oppilaan vilpittömyyttä ja taipumuksia ennen tämän hyväksymistä.
Tämä on erittäin hyvin linjassa Hari-bhakti-vilāsan kanssa: oppilaan hyväksyminen ei ole pelkkä muodollinen seremonia, vaan vastuun ottaminen ihmisestä hänen henkisellä tiellään.
oppilaan hyväksyminen ei ole pelkkä muodollinen seremonia, vaan vastuun ottaminen ihmisestä hänen henkisellä tiellään.
Siksi en sanoisi, että Bhaktivinoda Ṭhākuran pääopetus olisi yksinkertaisesti "guru ottaa oppilaan karman". Hänen painotuksensa on enemmän siinä, mitä dīkṣā merkitsee oppilaan henkiselle suhteelle Jumalaan ja gurudevaan.
Gurun ja oppilaan välillä on todellinen karmallinen vastuusuhde. Hari-bhakti-vilāsa 1.77 sanoo suoraan, että guru vastaanottaa oppilaansa hankkimia syntejä.
Siksi guru voi kärsiä oppilaan väärintekojen seurauksista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki oppilaan karma automaattisesti siirtyisi gurulle tai että oppilas vapautuisi vastuustaan omista teoistaan.
https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/24/330/
https://www.wisdomlib.org/hinduism/book/hari-bhakti-vilasa-sanskrit-text/d/doc493468.html
https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/
Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura: Vāsudeva Datta
Śrī Caitanya-caritāmṛta, Madhya 15.163:ssa Vāsudeva Datta rukoilee Śrī Caitanya Mahāprabhulta:
jīvera pāpa lañā muni karoṅ naraka-bhoga
sakala jīvera, prabhu, ghucāha bhava-roga
Ajatus on, että:
"Ottakaa kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot minun kannettavikseni, ja antakaa minun kärsiä helvetillisessä tilassa, jotta heidän aineellisen olemassaolonsa sairaus päättyisi."
Tähän Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura itse antaa kommentaarin, jossa hän vertaa Vāsudeva Dattaa Jeesukseen. Hän kirjoittaa, että Jeesuksen katsotaan poistaneen seuraajiensa syntiset reaktiot, mutta Vāsudeva Datta oli valmis ottamaan koko maailmankaikkeuden elävien olentojen synnit kantaakseen. Hän korostaa, että Vaiṣṇava on valmis "riskeeraamaan kaiken" pelastaakseen ehdollistuneet sielut.
Mutta tämä ei vielä sano, että jokainen guru ottaa oppilaansa karman
Tässä on tärkeä ero.
Toisaalta Hari-bhakti-vilāsa antaa juuri gurun ja oppilaan suhteesta vielä suoremman lausuman: śiṣyārjitaṁ pāpaṁ guruḥ prāpnoti – guru vastaanottaa oppilaan hankkiman synnin.
Bhaktisiddhāntan toinen tärkeä opetus
Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura sanoo myös dīkṣāsta, että vihkimys pyrkii poistamaan syntisyyden, mutta sen vaikutus riippuu oppilaan omasta yhteistyöstä. Hän korostaa, ettei vihkimys tee ihmisestä automaattisesti täydellistä eikä estä häntä palaamasta väärään toimintaan, jos hän itse lakkaa ponnistelemasta tai alkaa käyttäytyä väärin.
Tämä on aikaisempaan kysymykseen erittäin tärkeä lisäys:
oppilas ei siis voi ajatella:
"Olen vihitty, joten guru ottaa jatkossa karmani."
Bhaktisiddhāntan mukaan oppilaan oma vapaaehtoinen ponnistelu on edelleen välttämätöntä.
Gurun vastuu on silti todellinen
Bhaktisiddhānta opettaa myös, että gurun asemaa ei pidä ottaa kevyesti. Eräässä hänen kysymys–vastaus-opetuksessaan kysytään:
"Is it correct to accept disciples?"
Hänen vastauksensa alkaa hyvin radikaalisti:
"We should not accept disciples; rather, we must become a disciple."
Eli todellisen gurun ei pitäisi ajatella: "Minä olen nyt guru ja minulla on oppilaita." Hänen pitäisi jatkuvasti pysyä gurun ja Kṛṣṇan palvelijana.
Tämä sopii erittäin hyvin yhteen sen kanssa, mitä sanottiin gurun kärsimisestä: guru ei ota oppilasta omaksi hyödykseen, vaan ottaa hänestä vastuuta Jumalan palvelijana.
Näin muotoilisin paremmin:
Guru ottaa dīkṣān kautta vakavan vastuun oppilaastaan. Klassinen paramparamme kirjallisuus sanoo, että guru voi vastaanottaa oppilaansa synnillisiä karmallisia reaktioita. Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura puolestaan korostaa Vāsudeva Dattan esimerkin kautta Vaiṣṇavan valmiutta ottaa toisten elävien olentojen kärsimys ja syntiset reaktiot kantaakseen, jopa omalla kärsimyksellään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että oppilas vapautuisi vastuusta omista teoistaan tai että kaikki hänen myöhemmin tekemänsä karma automaattisesti siirtyisi gurulle.
Ja tässä on yksi erityisen kiinnostava yhteys alkuperäiseen ajatukseen: Vāsudeva Datta ei vain "puhdista" muiden karmaansa, vaan hän nimenomaisesti pyytää saada itse kärsiä heidän puolestaan. Bhaktisiddhānta korostaa juuri tätä Vaiṣṇavan para-duḥkha-duḥkhī -luonnetta: Vaiṣṇava kärsii nähdessään muiden kärsivän.
NITYA-SIDDHAT, IKUISESTI VAPAUTUNEET SIELUT, LASKEUTUVAT AINA VÄLILLÄ TÄHÄN MAAILMAAN HENKIMAAILMAN SANANSAATTAJINA.
HE JOUTUVAT USEIN KÄRSIMÄÄN TÄÄLLÄ, MUTTA HE EIVÄT KÄRSI KARMANSA TAKIA – HEILLÄ EI EDES OLE KARMAA LAINKAAN.
HE JOUTUVAT USEIN KÄRSIMÄÄN TÄÄLLÄ, MUTTA HE EIVÄT KÄRSI KARMANSA TAKIA – HEILLÄ EI EDES OLE KARMAA LAINKAAN.
https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/
”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”
https://vedabase.io/en/lib
Selitys
Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.
Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.
Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:
gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
se yāya vrajendra-suta-pāśa
Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.
namo mahā-vadānyāya kṛṣṇa-prema-pradāya te
kṛṣṇāya kṛṣṇa-caitanya-nāmne gaura-tviṣe namaḥ
Tällainen persoona edustaa todellisuudessa Śrī Caitanya Mahāprabhua, sillä hänen sydämensä on aina täynnä myötätuntoa kaikkia ehdollistuneita sieluja kohtaan.
Vāsudeva Datta: valmis kärsimään kaikkien elävien olentojen puolesta, riippumatta uskosta
Tämä nähdään rajattomana universaalina myötätuntona (mahā-vadānyatā).
Kärsimyksen teologia
Kukaan ei voi todella vapauttaa toista ilman Kṛṣṇan tahtoa.
Bhakta haluaa kärsiä toisten puolesta.
Jumala itse vapauttaa sielut nähdessään tällaisen rakkauden.
Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.
Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?
Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)
Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)
Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:
halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.
Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.
Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.
Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.
Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.
Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.
Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.
Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.
Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.
Tässä ilmenee para-duḥkha-duḥkhī-ihanteen radikaali luonne: myötätunto ei ole valikoivaa, kuten kristinuskossa, vaan täysin universaalia.
Bhaktan näkökulmasta ei ole jakoa “meihin” ja “heihin”. Kaikki jīvat ovat Jumalan ikuisia osasia, ja siksi myötätunto ulottuu jokaiseen ilman ehtoja. Bhakta ei ajattele, että pelastus kuuluisi vain seuraajille tai tiettyyn ryhmään, vaan hän toivoo vilpittömästi kaikkien vapautumista.
Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”
Kyse ei ole vain siitä, että bhakta haluaa auttaa kaikkia, vaan siitä, että hän ei enää kykene näkemään ontologista eroa “meidän” ja “heidän” välillä.
Kun tämä ymmärrys syvenee bhāvaksi ja lopulta premaksi, tapahtuu tietoisuuden muodonmuutos:
toiset eivät ole enää “toisia”
heidän kärsimyksensä ei ole “heidän”, vaan välittömästi koettua
myötätunto ei ole moraalinen valinta, vaan eksistentiaalinen pakko
Tässä tilassa “me vastaan he” -ajattelu ei ole vain väärin — se on mahdotonta.
Tämä universaalius eroaa hienovaraisesti monista pelastuskeskeisistä malleista. Bhakta ei rakenna identiteettiään sen varaan, kuka kuuluu pelastettujen joukkoon, vaan sen varaan, että kukaan ei ole lopullisesti ulkopuolella. Ei siksi, että pelastus tapahtuisi automaattisesti, vaan siksi, että Jumalan armo ei ole periaatteessa rajattu.
Tästä seuraa syvempi metafyysinen näkemys:
ero “pelastuneiden” ja “pelastumattomien” välillä on ajallinen, ei ontologinen
kaikki jīvat ovat ikuisessa suhteessa Jumalaan, vaikka se olisi peittynyt
Siksi bhaktan myötätunto ei tunne rajoja ajassa, tilassa tai ehdollisuudessa. Hän ei auta vain niitä, jotka ovat valmiita, vaan myös niitä, jotka vastustavat, unohtavat tai eivät tiedä.
Juuri tässä para-duḥkha-duḥkhī saavuttaa täyden merkityksensä: bhakta ei elä maailmassa, jossa on erillisiä ryhmiä — hän elää todellisuudessa, jossa on vain yksi jaettu kohtalo Jumalan kanssa.
Ja siksi hänen rakkautensa on universaalia — ei ideologisesti, vaan ontologisesti.
Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.
Mutta tämä voidaan nähdä tiettynä dharma-rakenteena — Jumalan ja jīvan välinen vastavuoroisuus (reciprocity), jossa armo (kṛpā) kohtaa vastaanottavaisuuden.
Mutta para-duḥkha-duḥkhī-ihanteessa astutaan vielä askel tämänkin rakenteen “läpi”.
Tässä myötätunto (karuṇā) ei enää asetu vastavuoroisuuden kehykseen. Bhakta ei odota:
uskoa
kääntymystä
vastaanottamista
Hän ei edes aseta niitä implisiittisiksi ehdoiksi. Hänen näkökulmastaan toisen kärsimys on riittävä peruste toimia.
Näin para-duḥkha-duḥkhī ei kumoa vastavuoroisuutta, vaan paljastaa sen syvemmän tason. Se näyttää, että rakkaus voi ilmetä kahdella tasolla samanaikaisesti:
Tässä mielessä huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.
HUIPPU EI OLE VAIN UNIVERSAALI PELASTUSOPPI, VAAN UNIVERSAALI MYÖTÄTUNTO, JOKA EI ODOTA MITÄÄN VASTINEEKSI — EI EDES PELASTUSTA.
Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.
monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.
Huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.
Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”
Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”
Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”
Nitya-siddhat ovat ikuisesti täydellisiä, vapautuneita sieluja. He eivät synny aineelliseen maailmaan karmallisen sidoksen vuoksi. Kun tällainen sielu ilmestyy maailmaan, hänen tehtävänsä voidaan nähdä olevan henkisen tiedon välittäminen ja muiden olentojen ohjaaminen
Ole olemassa myös siddha eli harjoituksen kautta täydelliseksi tullut.
Kṛpā-siddha-armon kautta täydelliseksi tullut.
Entä miksi nitya-siddha tulisi tähän maailmaan?
Nitya-siddhan ilmestyminen maailmaan ei ole sama asia kuin tavallisen ehdollistuneen sielun syntyminen karmansa vuoksi.
Nitya-siddha voi ilmestyä maailmaan auttamaan muita. Hänen toimintansa voi ulkoisesti näyttää tavallisen ihmisen elämältä — syntymä, elämä, opetukset ja kuolema — mutta silti hänen olemassaolonsa ei perustu karmalliseen pakkoon.
Tällaista henkilöä voidaan kutsua sanansaattajaksi, ācāryaksi tai puhtaaksi bhaktaksi.
Ajatuksena on siis, että vapautunut olento ei tule maailmaan saavuttamaan jotakin itselleen, vaan antamaan jotakin muille.
On kuitenkin hyvä huomata, ettei ole aivan yksinkertaista sanoa, että "kaikki suuret henkiset opettajat ovat nitya-siddhoja, jotka laskeutuvat tänne".
Filosofiamme käyttää erilaisia käsitteitä myös avatāroista, śaktyāveśa-avatāroista, nitya-siddha-bhaktasta jne. jne. Heillä on erilaiset merkitykset.
Erityisen kaunis ajatus on, että siddhan paluu maailmaan ei johdu siitä, että hän olisi jälleen sidottu maailmaan, vaan hänen myötätunnostaan niitä kohtaan, jotka ovat vielä sidottuja.
Nitya-siddha ei synny maailmaan karmansa pakottamana. Hän voi ilmestyä tähän maailmaan myös ācāryana tai sanansaattajana.
Hänen maailmassa olemisensa ei ole hänen omaa vapautumistaan varten, vaan palvelua ja armon välittämistä.
Nitya-siddhan tehtävä voi olla näyttää tietä
Niin!
Palautetaan: Tapaukset, joissa voimakas viha Jumalaa kohtaan puhdistaa ihmisen - - Suomi24 Keskustelut
Tapaukset, joissa voimakas viha Jumalaa kohtaan puhdistaa ihmisen - - Suomi24 Keskustelut
---------------
Tietysti rakkaus on parempi, mutta:
Tässä on vaishnava-teologian sisältä katsottuna kiinnostava paradoksi: Joidenkin demonien (teksteissä) Krishnaa vastaan suunnattu mieletön pitää mielen jatkuvasti Krishnassa. Tämä liittyy erityisesti ajatukseen smaraṇasta, Krishnan muistamisesta.
Teksteissä kuvataan Krishnan vihollisia, jotka vastustavat ja vihaavat häntä, mutta joiden mieli on silti lakkaamatta kiinnittynyt Krishnaan. He eivät ajattele häntä rakkaudella, vaan vihalla, pelolla tai vastakkainasettelun kautta — mutta he ajattelevat häntä jatkuvasti.
Tämä voidaan ilmaista kauniisti näin:
Krishnan muistaminen myös vihan kautta.
Jotkut Krishnan vihollisina kuvatuista olennoista vihaavat Krishnaa voimakkaasti, mutta juuri siksi heidän mielensä kiinnittyy Krishnaan jatkuvasti.
He eivät pysty unohtamaan häntä.
He ajattelevat Krishnaa vihalla, vastustuksella ja vihamielisyydellä, mutta Krishna on silti heidän ajatustensa kohde. Tässä mielessä jopa vihamielinen muistaminen voi olla eräänlaista smaraṇaa — Krishna pysyy tietoisuudessa lakkaamatta.
He eivät lähesty Krishnaa rakkaudesta, mutta heidän mielensä ei myöskään pääse hänestä irti.
Kohde on kuitenkin sama — Krishna.
Siksi Krishnan vihollinenkin saattaa paradoksaalisesti viettää koko elämänsä ajatellen juuri häntä.
Krishna ei siis pakota edes vihaajaa rakastamaan itseään. Hän antaa tämän vihata. Mutta jos vihaaja ajattelee Krishnaa lakkaamatta, Krishna on silti hänen tietoisuudessaan.
Hän väistyy ihmisen vapaantahdon edestä — mutta ihminen ei välttämättä pysty väistämään Krishnaa omasta mielestään.
VIHA PUHDISTAA, JOS KOHDE ON KRISHNA.
Ihminen voi vihata Krishnaa niin voimakkaasti, että hän ei kykene hetkeksikään unohtamaan Krishnaa. Hän ajattelee Krishnaa jatkuvasti — vihassa, vastustuksessa ja vihamielisyydessä. Vaishnava-tekstien hämmästyttävä opetus on, että tällainenkin jatkuva Krishna-muistaminen voi puhdistaa ihmistä, koska tietoisuus on lakkaamatta kiinnittynyt Krishnaan.
Mutta tekstien oma tärkeä lisäys on, että vihaa ei opeteta bhaktin tavoiteltavaksi muodoksi. Śiśupālan ja Kamsan kaltaiset henkilöt toimivat poikkeuksellisina esimerkkeinä siitä, miten voimakkaasti Kṛṣṇaan kohdistunut tietoisuus voi vaikuttaa. Bhakti taas tarkoittaa Kṛṣṇan muistamista ja palvelemista myönteisessä, rakkaudellisessa suhteessa.
Ja juuri tuo on ehkä kaikkein kaunein paradoksi: edes viha ei kykene tekemään Krishnasta heidän mielestään merkityksetöntä. He yrittävät vastustaa häntä, mutta joutuvat ajattelemaan häntä jatkuvasti.
VIHA PUHDISTAA, JOS KOHDE ON KRISHNA.
Myös Caitanya-caritāmṛta 5.36 sanoo nimenomaisesti, että Śiśupāla ajatteli Kṛṣṇaa jatkuvasti jopa vihamielisesti ja että tämä jatkuva Kṛṣṇa-muistaminen puhdisti hänen syntiensä seuraukset.
Viha voi puhdistaa, jos vihan kohde on Krishna — koska viha pitää mielen lakkaamatta kiinnittyneenä Krishnaan.
Śrīmad-Bhāgavatamin ajatus on vielä radikaalimpi: Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi ilmetä eri tunnetiloissa, myös vihamielisyytenä. Śiśupāla on tästä kuuluisa esimerkki. Hänen vihansa ei johtanut Krishnan unohtamiseen, vaan päinvastoin jatkuvaan Krishnan muistamiseen.
Siksi asian voi sanoa hyvin suoraan:
Siksi asian voi sanoa hyvin suoraan:
VIHA PUHDISTAA, JOS SEN KOHDE ON KRISHNA.
Koska silloin ihminen ei kykene unohtamaan Krishnaa. Hän ajattelee Krishnaa jatkuvasti — vaikka vihaten, vastustaen. Krishna pysyy hänen tietoisuutensa kohteena.
Ja juuri tämä jatkuva Krishna-smaraṇa voi vaishnava-tekstien mukaan puhdistaa tietoisuutta.
Hän vihaa Krishnaa, mutta ei pääse Krishnasta irti.
https://vedabase.io/en/library/sb/7/1/26/
Sen vuoksi vihamielisyyden tai antaumuksellisen palvelun kautta, pelon, kiintymyksen tai himokkaan halun kautta — kaikkien näiden tai minkä tahansa yhden niistä kautta — jos ehdollistunut sielu jollakin tavalla tai toisella keskittää mielensä Jumalaan, tulos on sama, sillä Jumalaan, joka on autuaallisessa asemassaan, eivät koskaan vaikuta vihamielisyys tai ystävyys.
Toisesta kielestä käännettynä sama teksti:
-------------
Sen vuoksi, millä tahansa tunteella ehdollistunut sielu ajatteleekin Jumalaa — olipa kyse vihamielisyydestä, antaumuksesta, pelosta, kiintymyksestä tai himosta — jos sen ajatukset tavalla tai toisella ovat keskittyneet Korkeimpaan, se saa ainoastaan hyvää, sillä autuudesta täyttynyt Jumala ei koskaan joudu kenenkään vihamielisyyden tai ystävällisyyden vaikutuksen alaiseksi.
Juuri tuo kohta tekee ajatuksesta vielä vahvemman. Siinä ei ainoastaan todeta, että vihamielinenkin muistaminen voi johtaa hyvään, vaan perustelu liittyy Krishnan omaan luontoon: Krishna ei ole vihamielisyyden kohteen tavoin haavoittuva tai riippuvainen siitä, millä tunnetilalla häntä lähestytään. Hän on ānanda-svarūpa — autuuden täyttämä.
Palautetaan: Tapaukset, joissa voimakas viha Jumalaa kohtaan puhdistaa ihmisen - - Suomi24 Keskustelut
---------------
hämmästyttävimpiä opetuksia on se, että myös kielteinen tunne voi saada hengellisen merkityksen silloin, kun sen kohde on Krishna.
Ehdollistunut sielu voi ajatella Jumalaa vihamielisyydellä, antaumuksella, pelolla, kiintymyksellä tai jopa voimakkaalla himolla. Ratkaisevaa on, että tietoisuus on tavalla tai toisella keskittynyt Korkeimpaan. Kun mieli jatkuvasti suuntautuu Krishnaan, Krishna-muistaminen (smaraṇa) alkaa vaikuttaa tietoisuuteen.
Tässä paljastuu jotakin Krishnan ainutlaatuisesta asemasta.
Krishna ei ole riippuvainen siitä, rakastammeko häntä vai vihaammeko häntä. Hän ei muutu ihmisen tunteen vaikutuksesta. Ihmisen rakkaus ei tee hänestä suurempaa eikä ihmisen viha pienempää. Hän pysyy täydellisenä, autuudesta täyttyneenä Jumalana.
Hän voi ottaa vastaan vihamielisen tietoisuuden ilman, että hänen oma täydellisyytensä järkkyy.
Hän ei tule pienemmäksi ihmisen vihasta eikä suuremmaksi ihmisen ylistyksestä. Hän on autuus itsessään.
Siksi Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi olla puhdistavaa silloinkin, kun sen välittömänä tunteena on viha.
Ei siksi, että viha itsessään olisi korkeinta hengellisyyttä, vaan siksi, että Krishna on niin täydellinen tietoisuuden kohde, että jopa häntä vastaan suunnattu lakkaamaton muistaminen voi kääntyä sielun hyväksi.
Mutta silti rakkaudellinen Krishna-smaraṇa on selvästi korkeampi ja tavoiteltavampi suhde kuin vihamielinen muistaminen.
Viha on tässä hämmästyttävä poikkeustapaus: sekin pitää tietoisuuden Krishnassa, mutta se ei ole sama asia kuin bhakti.
Paras tapa ajatella Krishnaa on rakkaudella.
Viha, pelko tai muu voimakas tunne voi pitää mielen Krishnassa ja tekstien mukaan siitäkin voi seurata hengellistä hyötyä. Mutta rakkaudellinen muistaminen on jotakin aivan muuta: siinä sielu ei ainoastaan ajattele Krishnaa, vaan haluaa Krishnaa, rakastaa häntä ja suuntautuu häneen vapaaehtoisesti.
Samalla paradoksi on, että jos ihminen vihansa vuoksi kuitenkin jatkuvasti ajattelee Krishnaa, tuo Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi puhdistaa häntä.
Mutta jos ihminen ei halua Krishnaa lainkaan, Krishna voi antaa hänen unohtaa hänet ja suunnata tietoisuutensa muualle.
Krishna ei pakota muistamaan itseään.
Jos ihminen todella ajattelee: ”En halua tuntea sinua. En halua ajatella sinua.”, Krishna ei pakota häntä rakastamaan itseään.
Krishna väistyy kohteliaasti.
Hän antaa ihmisen unohtaa hänet.
Vihollinen voi ajatella Krishnaa vihalla.
Bhakta ajattelee Krishnaa rakkaudella.
Ja ihminen, joka ei halua Krishnaa lainkaan, saa jopa unohtaa hänet.
Krishna antaa vapauden kaikissa kolmessa tapauksessa.
https://vedabase.io/en/library/bg/9/29/
Bg. 9.29
”En kadehdi ketään, enkä ole puolueellinen ketään kohtaan. Olen tasapuolinen kaikkia kohtaan. Mutta jokainen, joka suorittaa palvelua Minulle antaumuksessa, on ystävä, on Minussa, ja Minä olen myös ystävä hänelle.”
Hän ei tarvitse pakotettua uskoa. Hän antaa ihmiselle mahdollisuuden kääntyä pois, etsiä muualta ja rakentaa käsityksensä todellisuudesta toisen tradition varaan.
Ja jos ihminen myöhemmin itse haluaa etsiä Krishnaa, hän saa tehdä sen vapaasti.
Krishna siis ei sano: ”Sinun on uskottava minuun.”
Hän yksinkertaisesti väistyy.
Krishna väistyy kohteliaasti ja antaa ihmiselle vapauden etsiä omaa tietään.
Palautetaan: Tapaukset, joissa voimakas viha Jumalaa kohtaan puhdistaa ihmisen - - Suomi24 Keskustelut
---------------
Tässä on suuri ero tähän:
2. Moos. 34:14:
"Sillä sinä et saa kumartaa toista jumalaa, sillä Herra, jonka nimi on Kiivas, on kiivas Jumala."
------------
Hohhoijaa, kyllä saat kumartaa toista jumalaa.
Ja juuri tästä syystä hänen luokseen palaaminen on aina aitoa. Kun ihminen lopulta etsii uudelleen Krishnaa, sen ei tarvitse tapahtua pelon, pakon tai painostuksen seurauksena. Hän voi tulla hänen luokseen vapaasta tahdostaan.
Krishna ei siis tyrkytä itseään. Hän antaa ihmiselle mahdollisuuden sanoa hänelle ei.
Jos ihminen pitää Krishnaa pahana tai julmana, hän saa lähteä etsimään toista tietä. Krishna ei tarvitse ihmisen pakotettua uskoa. Hän väistyy kohteliaasti ja antaa ihmisen jatkaa etsintäänsä.
Brahma Samhitassa todetaan, että yksi Krishnan harrastuksista ja huvituksista (Golokassa) on viihdyttää itseään ja muita keksimällä jatkuvasti uusia argumentteja sille, miksi häntä ei ole olemassa...
Sanskrit... hän nauttii keksimällä uusia argumentteja omaa olemassaoloaan vastaan.
Brahma Samhita - kommentaarien kanssa.
Jumala nauttii näistä leikeistä, joissa hän haastaa oman olemassaolonsa.
Tiesittekö hindut että islamissa voi rukoilla salat myös ajatuksissa jos on esimerkiksi asuu maassa jossa muslimit kokevat rasismia ja vihaa
Ei ole pakko julkisesti rukoilla. Minä en oikein jaksa uskoa mihinkään koska yksinkertaisesti ei jaksa kuormittaa aivoja liikaa
Niin on kaikissa uskonnoissa!
"Tiesittekö hindut että islamissa voi rukoilla salat myös ajatuksissa"
Ei ole pakko rukoilla äänekkäästi muissakin uskonnoissa.
Niin on. Se että joutuisi rasismin pelon vuoksi välttämään rukoilemista tai tekemään sen salassa se on ihan hyväksyttävää
Miten teillä menee asiat. Minulla ihan ok olo se yksi päivän vaan masentunut olo
Jos on hindu, voi olla salassa hindu, vaikka sellaista uskontoa ei oikeasti olisikaan nolemassa. Jos on muslimi, voi olla salassa muslimi, ja ainoa poikkeus ilmeisesti on kristinusko, jonka pitää jatkuvasti olla esillä.
Olen huomannut saman
Minun mielestäni tuo on hyvä että pitää uskonsa omana tietona silloin kukaan ei tiedän mitään eikä häiritse
Sikhi miehenä ei voi olla salassa koska turbaani ja muslimi naisena koska hijab
Kenellekään ei kuulu muiden uskomukset. Jokainen voi pitää omat uskomuksensa salassa. Jos haluaa keskustella, voi mennä foorumille tai olla livenä samanhenkisten seuraan.
Jos samanhenkisiä ei ole, ei pidä huutaa omia uskomuksiaan koko maailmalle.
Ei ole pakko puhua kenellekään omista uskomuksistaan, jos samanhenkisiä ihmisiä ei ole.
Eikä kenellekään pidä pakottaa omaa uskoaan ainoana oikeana. On selvää, että ihmiset ovat eri tasoilla ja kaikilla on erilaiset lähtökohdat.
Vielä muutama viestiä täältä.
https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ
Muinaiset pyhät tekstit kuvaavat hämmästyttävää fyysisen kehon asteittaisen henkistymisen prosessia, joka käynnistyy juuri sillä hetkellä, kun ihminen alkaa toimia ilman itsekkäitä motiiveja. Kuten tiedämme jo karmallisten solmujen mekanismia koskevasta tarkastelusta, juuri oman työn tuloksiin kohdistuva itsekäs kiintymys muodostaa vahvat näkymättömät kahleet.
Kun motiivi kuitenkin muuttuu epäitsekkääksi palveluksi, itse toiminnan luonne muuttuu. Karkeista elementeistä koostuva fyysinen olemus lakkaa olemasta raskas ankkuri, joka pitää henkeä syntymien kiertokulussa. Siitä tulee tarkoin säädetty väline, eräänlainen linssi, jonka läpi sisäinen valo alkaa esteettä virrata ympäröivään tilaan.
Aiemmin nautintojen vastaanottamisen kanavina toimineista aistielimistä tulee välineitä luomiseen ja muiden elävien olentojen auttamiseen. Sisäisen paradigman muuttuessa myös ympäröivän tilan havaitseminen muuttuu perusteellisesti.
Tavalliselle mielelle, jota väärän egon tiukat rajat ehdollistavat, koko ulkoinen maailma on valtava resurssivarasto, joka on tarkoitettu yksinomaan henkilökohtaiseen kulutukseen ja hyödyntämiseen. Luonto nähdään materiaalien lähteenä, eläimet vetovoimana ja muut ihmiset kilpailijoina tai hyödyllisinä välineinä omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tietoisuuden muuttuessa tämä aggressiivinen kuluttamisen malli kuitenkin hajoaa kokonaan.
Ihminen alkaa nähdä kaiken elämän monimuotoisuuden yhteisen henkisen luonnon. Puu, joki tai sattumalta kohdattu kanssakulkija lakkaa olemasta eloton taustaobjekti. Ympäristö alkaa näyttäytyä elävänä, hengittävänä organismina, joka vaatii huolenpitoa ja kunnioitusta. Halu hallita ja alistaa katoaa ja antaa tilaa syvälle yhteenkuuluvuuden tunteelle kaiken olevan kanssa. Tila ei enää kätke sisäänsä uhkaa, jota vastaan olisi jatkuvasti puolustauduttava, vaan siitä tulee harmonisen yhteistyön kenttä.
Tämä hienovarainen raja orjuuden ja vapauden välillä havainnollistuu erinomaisesti klassisessa vuoropuhelussa valaistuneen opettajan ja hänen nuoren oppilaansa välillä, joka on säilynyt muinaisissa tutkielmissa.
Pitkien askeettisten harjoitusten uuvuttama ja kaikkea yhteyttä maalliseen hälinään pelkäävä oppilas esitti opettajalle kysymyksen. Hän kysyi, eikö aineellinen luonto itsessään ole alkuperäinen paha, luomisen likainen virhe, josta tulisi pysyä mahdollisimman kaukana mielen puhtauden säilyttämiseksi.
Opettaja hymyili, osoitti tulisijassa palavaa tulta ja vastasi rauhallisesti: ”Katso tätä liekkiä. Onko sillä pahoja aikomuksia? Sama tuli, joka lämmittää āśramiamme kylmänä yönä ja auttaa valmistamaan ruokaa, kykenee huolimattomasti käsiteltynä polttamaan kokonaisen kylän maan tasalle. Aine on täysin neutraalia. Siinä ei ole pisaraakaan pahuutta tai pahetta. Pahaa on vain oma vääristynyt ja ahne suhtautumisesi siihen. Heti kun lakkaat vaatimasta maailmalta nautintoja ja yrität omistaa sen lahjat itsellesi, näet, että fyysinen kosmos on puhdas temppeli eikä vankiselli.”
Juuri tämä muutos ymmärryksessä antaa meille mahdollisuuden tarkastella maailmankaikkeuden rakennetta täysin uudella tavalla. Aineellinen kosmos ei missään olosuhteissa ole Luojan tekninen virhe tai epäonnistuneen kokeen sivutuote, josta pitäisi mahdollisimman nopeasti poistua. Päinvastoin, se näyttäytyy nerokkaasti suunniteltuna ja uskomattoman tarkkana välineenä karkean tietoisuuden hienosäätämiseen.
Tämän maailman jokainen yksityiskohta painovoimasta vuodenaikojen vaihtumiseen on luotu matemaattisella täydellisyydellä tarjoamaan eläville olennoille ihanteelliset olosuhteet kokemusten saamiseen. Kun ihminen lakkaa taistelemasta ainetta vastaan ja alkaa tutkia sen lakeja kunnioittavasti, itse tiheä energia alkaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan ja paljastaa syvällisiä salaisuuksiaan.
Vielä muutama viestiä täältä.
https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ
"Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 + 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.
”Idän saatanallisiss opeissa” ei esiinny ajatusta siitä, että vain yksi oppi, uskonto tai henkinen polku olisi ainoa oikea ja kaikki muut väärässä. Sen sijaan lähtökohtana on näkemys, että ihmiset ovat erilaisissa kehitysvaiheissa ja siksi myös heidän tarpeensa, ymmärryksensä ja tapansa etsiä totuutta vaihtelevat. Tästä syystä ei ole mielekästä ajatella, että sama tie sopisi kaikille.
”Idän saatanallisiss opeissa” ei myöskään korosteta ajatusta siitä, että ihminen olisi pelastettava jostakin ulkopuolisesta uhasta. Sen sijaan huomio kohdistuu tietoisuuden kehittymiseen, oman mielen ymmärtämiseen ja siihen, että ihminen oppii näkemään todellisuuden yhä selkeämmin. Tämän vuoksi ei nähdä tarvetta pakottaa ketään omaksumaan tiettyä uskoa tai maailmankuvaa. Jokaisen katsotaan kulkevan omaa polkuaan omassa tahdissaan.
Erilaisia polkuja on lukemattomia, mutta ne voidaan nähdä saman päämäärän erilaisina ilmentyminä. Ne ovat vain erilaisia askelia tai näkökulmia, jotka vastaavat ihmisten erilaisia valmiuksia. Se, mikä on yhdelle ihmiselle syvällinen ja toimiva opetus, voi toiselle olla liian vaikea tai ennenaikainen. Vastaavasti yksinkertaisempi opetus ei ole arvoton vain siksi, että joku toinen on kulkenut pidemmälle.
Tätä voi verrata matematiikan opiskeluun. Jokainen oppii ensin, että yksi plus yksi on kaksi. Tämä tieto ei ole virheellinen tai tarpeeton, vaikka myöhemmin opiskeltaisiin differentiaaliyhtälöitä tai kvanttifysiikan matematiikkaa. Päinvastoin, korkeampi ymmärrys rakentuu perustan varaan. Samalla tavoin idässä ajatellaan, että eri uskonnot, filosofiat ja harjoitukset palvelevat ihmisiä heidän senhetkisessä kehitysvaiheessaan. Mikään vaihe ei ole sinänsä väärä, vaan jokaisella on oma tarkoituksensa osana laajempaa kasvun ja ymmärryksen prosessia.
Minäkään en oikeassa elämässä enää puhu uskonnostani enkä mielipiteistäni koska joku kumminkin alkaa vihaamaan en kyllä niin ole tehnytkään muutakuin perheen välillä
Yksikään uskonnollinen perinne ei voi perustellusti väittää omistavansa yksinoikeuden kaikkeen henkiseen totuuteen. Tällainen vaatimus edellyttäisi täydellistä tietoa todellisuuden koko laajuudesta, ihmiskunnan historiasta, tietoisuuden kehityksestä sekä Jumalan tai Absoluutin toiminnasta kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Koska yksittäinen ihminen tai yhteisö ei voi osoittaa hallitsevansa tällaista kokonaisnäkemystä, ehdoton väite omasta yksinoikeudesta totuuteen perustuu usein enemmän uskoon omaan erinomaisuuteen kuin todelliseen tietoon.
Kun uskonnollinen yhteisö alkaa pitää itseään ainoana pelastuksen, totuuden tai jumalallisen ilmoituksen haltijana, syntyy helposti dogmatismi. Dogmatismi ei tarkoita vahvaa vakaumusta sinänsä, vaan kyvyttömyyttä tunnistaa, että todellisuus voi olla laajempi kuin oma käsitteellinen järjestelmämme. Historia osoittaa, että juuri tällaiset yksinoikeusvaatimukset ovat usein synnyttäneet uskonnollisia konflikteja, vainoja ja vastakkainasetteluja. Mitä kapeammaksi ihmisen maailmankuva muodostuu, sitä vaikeammaksi käy ymmärtää muiden ihmisten kokemuksia, näkemyksiä ja henkisiä pyrkimyksiä.
Vedalaisesta näkökulmasta katsottuna ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla. Jokainen yksilö lähestyy totuutta omien kykyjensä, kokemustensa, kulttuurinsa ja sisäisen kehitysvaiheensa kautta. Tämän vuoksi myös uskonnolliset opetukset ilmenevät erilaisina. Se, mikä yhdelle ihmiselle on syvällinen metafyysinen opetus, voi toiselle olla käsittämätöntä. Vastaavasti yksinkertainen moraalinen opetus voi olla välttämätön lähtökohta henkilölle, joka ei vielä kykene vastaanottamaan syvällisempiä filosofisia näkemyksiä.
Tässä mielessä ihmisen uskonto kuvastaa usein hänen senhetkistä tietoisuuden tasoaan. Jos uskonnollinen ymmärrys on yksinkertainen tai alkeellinen, se ei välttämättä tarkoita epäonnistumista. Jokainen oppiminen alkaa perustasolta. Lapsi opettelee ensin kirjaimet ennen kuin hän kykenee lukemaan kirjallisuutta tai tutkimaan filosofiaa. Samalla tavoin henkinen kehitys etenee vaiheittain. Se, mikä tänään näyttää rajalliselta, voi toimia perustana syvemmälle ymmärrykselle tulevaisuudessa.
Ongelma syntyy silloin, kun väliaikainen kehitysvaihe julistetaan lopulliseksi päämääräksi. Kun ihminen kiinnittyy omaan käsitykseensä niin voimakkaasti, ettei hän enää ole valmis oppimaan tai tutkimaan syvempiä merkityksiä, kehitys pysähtyy. Dogmatismi muuttaa uskonnon välineestä päämääräksi. Sen sijaan että uskonto auttaisi ihmistä laajentamaan tietoisuuttaan, siitä tulee järjestelmä, joka rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan kasvaa.
Tästä syystä lähes jokaisen uskonnollisen perinteen piirissä voidaan havaita kaksi erilaista lähestymistapaa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ne, jotka pyrkivät ymmärtämään opetusten sisäisen, symbolisen ja syvällisen merkityksen. He eivät tyydy ulkoisiin muotoihin, rituaaleihin tai kirjaimellisiin tulkintoihin, vaan etsivät niiden taustalla olevia periaatteita ja kokemuksellista totuutta. Toiseen ryhmään kuuluvat ne, joiden suhde uskontoon jää pääasiassa ulkoiselle tasolle. He voivat tuntea opinkappaleet, rituaalit ja perinteet, mutta eivät välttämättä tavoita niiden syvempää tarkoitusta.
Sama ero löytyy kaikista suurista uskonnollisista traditioista. On niitä, jotka näkevät pyhissä teksteissä kirjaimia, ja niitä, jotka pyrkivät näkemään niiden merkityksen. On niitä, jotka tarkastelevat uskontoa identiteettinä, ja niitä, jotka käyttävät sitä tietoisuuden muuttamisen välineenä. Ulkoinen uskonto voi erottaa ihmisiä toisistaan, mutta sisäinen ymmärrys pyrkii näkemään sen yhteisen perustan, joka ilmenee erilaisissa kulttuureissa ja erilaisina opetuksina.
Tämän näkemyksen mukaan uskonnon todellinen arvo ei määräydy sen perusteella, kuinka voimakkaasti ihminen puolustaa omaa perinnettään, vaan sen perusteella, kuinka paljon hänen tietoisuutensa, myötätuntonsa, viisautensa ja kykynsä ymmärtää todellisuutta ovat kehittyneet. Uskonto on silloin väline sisäiseen kasvuun eikä päämäärä sinänsä.
Vedalaisen perinteen mukaan jokainen elävä olento etenee pitkän kehitysprosessin kautta. Tietoisuus kasvaa vähitellen kokemusten, tekojen ja oppimisen myötä. Siksi ihmiset eivät ole samalla lähtöviivalla. Se, mikä yhdelle ihmiselle on itsestään selvää, voi toiselle olla vielä käsittämätöntä. Tästä syystä myös opetusten on oltava erilaisia eri ihmisille ja eri kehitysvaiheissa oleville yhteisöille.
Vastuu kasvaa tietoisuuden mukana. Mitä enemmän ihminen ymmärtää tekojensa seurauksia, sitä suurempi vastuu hänellä on niiden vaikutuksista. Tämän vuoksi moraalisia ja karmallisia seurauksia ei tarkastella ainoastaan tekojen ulkoisen muodon perusteella, vaan myös tietoisuuden, aikomusten ja ymmärryksen perusteella.
Tästä näkökulmasta katsottuna uskonnolliset opetukset eivät ole välttämättä keskenään ristiriitaisia, vaan ne voivat olla suunnattuja erilaisille ihmisille erilaisissa olosuhteissa. Jollekin ihmiselle uskonto merkitsee ensisijaisesti moraalisten sääntöjen opettelua. Toiselle se merkitsee filosofista pohdintaa. Kolmannelle se merkitsee rakkauden, palvelun ja Jumalasuhteen syventämistä. Samalla tavoin kuin koulutuksessa on alkeis-, keski- ja korkeampia tasoja, myös henkisessä elämässä voidaan nähdä erilaisia kehitysvaiheita.
Tämän vuoksi vedalainen kulttuuri ei korosta ajatusta, että kaikki ihmiset olisivat velvollisia omaksumaan täsmälleen saman uskonnollisen muodon tai harjoituksen. Olennaisempaa on se, auttaako jokin opetus ihmistä kehittymään seuraavaan vaiheeseen omalla polullaan.
Paramparamme filosofiassa uskonnon korkein tarkoitus ei ole taivaallisten nautintojen saavuttaminen eikä rangaistuksen välttäminen. Tällaiset motiivit voidaan nähdä henkisen kehityksen alkuvaiheina.
Todellinen viisaus ilmenee kykynä nähdä kaikkien elävien olentojen yhteinen henkinen olemus. Oppinut brāhmaṇa, lehmä, elefantti, koira ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt ihminen nähdään pohjimmiltaan samanarvoisina sieluina, vaikka heidän ulkoiset olosuhteensa eroavat toisistaan. Siksi tietoisuuden kehityksen tarkoituksena ei ole synnyttää ylimielisyyttä, vaan myötätuntoa, nöyryyttä ja ymmärrystä.
Mitä syvemmälle ihminen etenee henkisessä elämässä, sitä vähemmän hän keskittyy siihen, mikä erottaa ihmisiä toisistaan, ja sitä enemmän hän alkaa nähdä sen, mikä yhdistää kaikkia eläviä olentoja.
Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.
Monia polkuja, monia lähtökohtia
Emme ole koskaan väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tai että kaikki muut lähestymistavat olisivat väärässä ja johtaisivat johonkin ikuiseen helvettiin. Tällainen ajatus ei tee oikeutta ihmisten erilaisille lähtökohdille, kokemuksille, ymmärrykselle tai tietoisuuden kehitykselle.
Todellisuutta voidaan lähestyä monista suunnista. Vilpitön etsintä — jijñāsā — ei muutu arvottomaksi vain siksi, että se alkaa erilaisesta perinteestä, kulttuurista tai maailmankuvasta. Ihmiset eivät myöskään aloita matkaansa samasta kohdasta. Heidän ymmärryksensä, kykynsä omaksua tietoa, elämäntilanteensa, taipumuksensa ja sisäinen kypsyytensä vaihtelevat suuresti.
Siksi olisi liian yksinkertaista ajatella, että kaikille pitäisi antaa täsmälleen sama opetus, sama menetelmä ja sama hengellinen päämäärä samalla tavalla ymmärrettynä.
Ihmiset ovat erilaisia.
He tarvitsevat erilaisia lähestymistapoja, erilaisia opetuksia ja joskus jopa erilaisia tapoja ymmärtää samoja perimmäisiä kysymyksiä.
Muinaiset vedalaiset tekstit voidaan tässä mielessä nähdä valtavana navigointijärjestelmänä. Ne eivät ainoastaan osoita yhtä tietä, vaan kuvaavat kokonaisia maastoja: erilaisia tietoisuuden tasoja, taipumuksia, toiminnan seurauksia, tiedon asteita, harjoituksia ja mahdollisuuksia edetä kohti syvempää ymmärrystä.
Kartta ei ole olemassa siksi, että matkustaja pakotettaisiin kulkemaan yhtä tietä.
Kartta auttaa häntä ymmärtämään, missä hän on.
Tämä on olennainen ero.
Jos kaksi ihmistä seisoo eri puolilla valtavaa vuoristoa, olisi järjetöntä antaa heille sama reittiohje ja väittää, että vain yksi tie on todellinen. Toinen voi aloittaa laaksosta, toinen korkealta rinteeltä. Toisella voi olla kokemusta vuorikiipeilystä, toinen voi vasta opetella kävelemään vaikeassa maastossa. Kolmas ei ehkä ole vielä edes vakuuttunut siitä, että vuoren huippua kannattaa tavoitella.
Silti kaikilla voi olla mahdollisuus edetä.
Ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla
Vedalaisessa ajattelussa on tärkeää ymmärtää, että ihmiset eroavat toisistaan myös siinä, millaista tietoa he kykenevät vastaanottamaan ja kuinka syvällisesti he pystyvät sitä ymmärtämään.
Pelkkä tiedon olemassaolo ei tarkoita, että ihminen kykenee välittömästi omaksumaan sen.
Lapselle voidaan kertoa erittäin monimutkaisesta filosofisesta ajatuksesta, mutta vaikka sanat olisivat hänen kuultavissaan, niiden syvempi merkitys ei vielä avaudu. Myöhemmin sama ihminen
Lapselle voidaan kertoa erittäin monimutkaisesta filosofisesta ajatuksesta, mutta vaikka sanat olisivat hänen kuultavissaan, niiden syvempi merkitys ei vielä avaudu. Myöhemmin sama ihminen voi palata samaan ajatukseen ja ymmärtää sen aivan toisella tavalla.
Tieto voi siis olla sama, mutta vastaanottajan ymmärrys on muuttunut.
Tästä seuraa tärkeä periaate: erilaiset opetukset eivät välttämättä ole keskenään ristiriidassa vain siksi, että niitä annetaan erilaisille ihmisille eri muodoissa.
Yksi tarvitsee yksinkertaisen alun.
Toinen pystyy käsittelemään abstraktia filosofiaa.
Kolmas tarvitsee käytännön harjoituksia.
Neljäs lähestyy todellisuutta hiljaisuuden ja meditaation kautta.
Viides löytää syvimmän motivaationsa omistautumisesta.
Kuudes taas alkaa tutkimalla toiminnan, moraalin ja sen seurausten välistä suhdetta.
Erilaisuus ei tässä näkökulmassa ole virhe järjestelmässä. Se kuuluu itse järjestelmään.
Yksi päämäärä ei tarkoita yhtä ainoaa reittiä
On myös tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa: mahdollinen perimmäinen päämäärä ja tapa, jolla ihminen sitä lähestyy.
Se, että ihmisellä voi olla käsitys korkeimmasta totuudesta, ei automaattisesti tarkoita, että jokaisen ihmisen täytyisi kulkea identtinen reitti saavuttaakseen syvemmän ymmärryksen.
Ajatellaan jälleen karttaa.
Kaupunkiin voi saapua pohjoisesta, etelästä, idästä tai lännestä. Reitit voivat olla erilaisia. Osa kulkee vuoriston kautta, toinen rannikkoa pitkin ja kolmas metsien läpi. Yksi reitti voi olla jollekin helpoin ja toiselle täysin sopimaton.
Se, että itse tunnet yhden reitin hyvin, ei tee muista teistä olemattomia.
Samalla tavalla yhden ihmisen syvällinen kokemus tietystä menetelmästä ei todista, etteikö toinen ihminen voisi lähestyä todellisuutta toisenlaisen harjoituksen kautta.
Tämän vuoksi emme tarvitse ajatusta, jonka mukaan yksi ainoa uskonnollinen tai filosofinen tie olisi ainoa mahdollinen vaihtoehto ja että kaikki muut ihmiset olisivat automaattisesti tuomittuja ikuiseen helvettiin.
Tällainen ehdoton vastakkainasettelu ei ota huomioon ihmisten välistä valtavaa erilaisuutta.
Se unohtaa myös sen, että ihminen ymmärtää asioita vähitellen.
Tieto avautuu eri ihmisille eri tavoin
Vähemmän kehittynyt ymmärrys ei välttämättä tarkoita pahuutta. Se voi yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että ihminen ei vielä kykene näkemään jotakin asiaa laajemmin.
Samoin väärä käsitys ei aina synny pahantahtoisuudesta. Ihminen toimii usein sen ymmärryksen perusteella, joka hänellä sillä hetkellä on.
Kun ymmärrys kasvaa, myös hänen näkemyksensä voivat muuttua.
Tämä voidaan nähdä myös vedalaisen filosofian yhteydessä. Ihmisen tietoisuutta ei tarvitse käsittää staattisena tilana, jossa ihminen on joko täysin tietävä tai täysin tietämätön. Pikemminkin kyse voi olla asteittaisesta syvenemisestä.
Ihminen voi ensin kiinnostua näkyvästä maailmasta.
Sen jälkeen hän voi alkaa kysyä, mikä hänen kokemuksensa taustalla on.
Myöhemmin hän voi kiinnostua tietoisuuden luonteesta.
Sen jälkeen hän voi alkaa kysyä, mikä hänen kokemuksensa taustalla on.
Myöhemmin hän voi kiinnostua tietoisuuden luonteesta.
Sen jälkeen hän voi alkaa tutkia, kuka hän itse asiassa on suhteessa kehoon, mieleen ja ympäröivään todellisuuteen.
Näin kysymykset muuttuvat syvemmiksi samalla kun näkökulma laajenee.
Veda-perinteen valtava monimuotoisuus
Juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava laajuus on niin merkittävää.
Kyse ei ole vain yhdestä kirjasta, yhdestä opettajasta tai yhdestä kaavasta, jota kaikkien pitäisi noudattaa samalla tavalla. Veda-perinne sisältää valtavan määrän filosofisia näkökulmia, käsitteitä, menetelmiä, kertomuksia, harjoituksia ja keskusteluja tietoisuudesta, toiminnasta, tiedosta, meditaatiosta, vapautumisesta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta.
Tämän moninaisuuden voi nähdä yrityksenä ottaa ihminen vakavasti juuri sellaisena kuin hän on.
Kaikilla ei ole sama temperamentti.
Kaikilla ei ole samaa älyllistä kapasiteettia.
Kaikilla ei ole samoja kiinnostuksen kohteita.
Kaikki eivät opi samalla tavalla.
Kaikki eivät kykene omaksumaan samaa määrää abstraktia tietoa.
Kaikki eivät ole elämässään samassa vaiheessa.
Siksi myös lähestymistapojen täytyy voida olla erilaisia.
Ei yhtä ovea, vaan kokonainen rakennus
Voimme kuvitella todellisuuden valtavana rakennuksena, jossa on lukemattomia ovia.
Yksi ihminen astuu sisään filosofian kautta.
Toinen meditaation kautta.
Kolmas itsekurin ja harjoituksen kautta.
Neljäs palvelun ja toiminnan kautta.
Viides omistautumisen kautta.
Kuudes kysymysten ja tutkimisen kautta.
Se, että joku on löytänyt oman ovensa, ei tarkoita, etteikö rakennuksessa olisi muita sisäänkäyntejä.
Tärkeämpää on se, että ihminen ei jää ainoastaan oven ulkopuolelle väittelemään siitä, mikä ovi näyttää parhaalta, vaan alkaa todella tutkia, mitä rakennuksen sisällä on.
Tässä on myös jijñāsā — vilpitön halu tietää — tärkeässä asemassa. Todellinen etsijä ei välttämättä aloita valmiista vastauksesta. Hän aloittaa kysymyksestä.
Mitä todellisuus on?
Mitä tietoisuus on?
Kuka minä olen?
Olenko pelkästään tämä keho ja mieli?
Mistä kärsimys syntyy?
Mikä on tiedon merkitys?
Mikä muuttaa ihmisen tietoisuutta?
Onko olemassa jotakin muuttumatonta kaiken muuttuvan kokemuksen taustalla?
Tällaiset kysymykset voivat johdattaa ihmistä vähitellen syvemmälle.
Samaa mieltä
Ihmistä ei pitäisi mitata yhdellä mittatikulla
Ehkä tärkein asia onkin ymmärtää, ettei kaikkia ihmisiä voida arvioida yhdellä ainoalla mittatikulla.
Se, mikä on yhdelle ihmiselle itsestään selvää, voi olla toiselle vasta ensimmäinen askel.
Se, minkä yksi ihminen pystyy omaksumaan hetkessä, voi toiselle vaatia vuosien tutkimista.
Ja se, mitä joku pitää merkityksettömänä, voi toiselle muodostua koko hänen maailmankuvansa muuttavaksi oivallukseksi.
Siksi tiedon välittäminen edellyttää myös viisautta.
Ei riitä, että tietoa on paljon. On ymmärrettävä, mitä tietoa kenellekin voidaan antaa, millä tavalla ja missä vaiheessa.
Tässä mielessä todellinen opetus ei ole pelkästään tiedon siirtämistä ihmiseltä toiselle. Se on myös kykyä tunnistaa oppijan lähtökohta.
Sama totuus voidaan ilmaista eri ihmisille eri tavalla ilman, että sen syvin tarkoitus katoaa.
Valtava kartta ihmisen tietoisuudesta
Tämän vuoksi vedalaisen perinteen merkitystä ei tarvitse puolustaa väittämällä, että vain yksi tie on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.
Sen vahvuus voidaan nähdä aivan toisaalla.
Sen vahvuus on siinä, että se yrittää kuvata todellisuutta laajasti.
Se tarkastelee ihmisen tietoisuutta, mieltä, toimintaa, motiiveja, tiedon eri asteita ja erilaisia tapoja lähestyä todellisuutta. Se tarjoaa kokonaisen käsitteellisen maiseman, jossa ihminen voi tarkastella omaa asemaansa ja kysyä, missä hän tällä hetkellä seisoo.
Siksi muinaiset tekstit voidaan nähdä enemmän kartastona kuin yksittäisenä reittiohjeena.
Kartasto ei käske kaikkia matkustajia lähtemään samasta paikasta.
Se kertoo, millainen maasto heidän ympärillään on.
Ja mitä suurempi ja monimutkaisempi maasto on, sitä enemmän tarvitaan erilaisia karttoja.
Ehkä juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava monimuotoisuus on niin vaikuttavaa.
Se ei anna vaikutelmaa maailmasta, joka olisi helppo puristaa yhteen lauseeseen.
Se antaa vaikutelman todellisuudesta, jota on tutkittava.
Ihmisen ei tarvitse väittää, että kaikki muut ovat väärässä voidakseen pitää omaa polkuaan arvokkaana.
Hän voi kulkea omaa tietään syvästi ja vilpittömästi — samalla tunnustaen, että toinen ihminen voi lähestyä samoja perimmäisiä kysymyksiä täysin toisenlaisesta lähtökohdasta.
Polkuja voi olla monia. Lähtökohtia voi olla monia. Ihmisten kyky omaksua tietoa voi olla erilainen. Ymmärrys voi kehittyä asteittain.
Ja juuri siksi totuuden etsintää ei tarvitse rakentaa pelon varaan.
Sen ei tarvitse perustua ajatukseen: valitse tämä yksi tie tai sinut tuomitaan ikuisesti.
Se voi perustua paljon syvempään lähtökohtaan:
Tutki. Kysy. Harjoita. Tarkkaile. Ymmärrä. Syvenny.
Sillä todellinen etsintä ei tarvitse uhkakuvaa tuekseen.
Se tarvitsee vilpittömyyttä.
Veda-perinteen näkökulmasta ihmisen kehitystä ei ole mielekästä kuvata yksinkertaisena järjestelmänä, jossa kaikki yksilöt sijoitetaan samaan lähtöpisteeseen ja josta heidän edellytetään kulkevan yhtä ennalta määrättyä reittiä. Ihmisten kognitiiviset valmiudet, temperamentti, kokemushistoria, tiedollinen kapasiteetti, motivaatio ja kyky käsitellä abstrakteja käsitteitä vaihtelevat huomattavasti. Tästä seuraa, että myös tiedon omaksuminen tapahtuu yksilöllisesti.
Tätä voidaan verrata oppimiseen yleensä. Sama teoreettinen sisältö voi olla yhdelle ihmiselle välittömästi ymmärrettävää, kun taas toinen tarvitsee ensin perustavanlaatuisemman käsitteellisen kehyksen. Kolmas voi ymmärtää saman asian vasta käytännön kokemuksen kautta. Tiedon objekti ei tällöin välttämättä muutu, mutta tiedon vastaanottajan kognitiivinen valmius muuttuu.
Veda-kirjallisuudessa tätä ihmisen erilaisuutta kuvataan useilla käsitteillä. Sanskritin adhikāra viittaa muun muassa henkilön pätevyyteen, soveltuvuuteen tai valmiuteen tietyn opetuksen vastaanottamiseen. Adhikārin voidaan näin ymmärtää olevan henkilö, jonka ominaisuudet, kiinnostus ja valmistautuneisuus tekevät tietystä opetuksesta hänelle tarkoituksenmukaisen.
Tämä on tärkeä ero. Kaikille ei tarvitse antaa samaa opetusta samalla tavalla, jotta opetuksen perimmäinen tarkoitus voisi säilyä.
Miksi käytät sanaasa saatanallinen ei minusta se ole niin.
Ainutlaatuisuus on siinä, että tieto on kulkenut opetuslapseusketjussa opettajalta oppilaalle, joten niissä ei ole tapahtunut muutoksia. Yhdistävän voimansa, kaiken kattavan luonteensa ja universaalin lähestymistapansa vuoksi se on ainultlaatuinen.
Länsimaiset oppineet ja filosofit ovat usein tunnustaneet sen suuruuden ja kuvailleet sitä mitä innostavimmalla tavalla. He ovat aina korostaneet sekä tämän monimutkaisuutta että yksinkertaisuutta ja sitä, että se sulautuu täydellisesti jokaisen elämään aina hedelmöityshetkestä siirtymiseen tuonpuoleiseen. Sillä ei ole juurikaan merkitystä, onko ihminen vilpittömästi uskovainen vai ei, oppinut tai lukutaidoton.
Vedalaisuus ei perustu uskoon ja uskonnolliseen dogmiin vaan ihmisen käyttäytymiseen ja elämäntapaan. Tämä selittää myös suvaitsevaisuuden muita uskontoja ja uskomuksia kohtaan. Sen kannattajat uskovat, että kaikki uskonnot ovat erilaisia tapoja palvoa samaa Jumalaa (tai puolijumalaa).
Siksi mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen.
Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.
Nykyään uskonnon ja tieteen välillä on suuri ero, mitä ei ollut muinoin. Uskonnosta on tullut uskomus, koska se perustuu todistamattomiin postulaatteihin, joita pidetään epätieteellisinä. Tiede sen sijaan perustuu siihen, mitä voidaan havaita ja todistaa kokemuksen avulla.
Mutta silti Vedoissa jäljitetään tiedon kokonaisuutta, ja niissä mainitaan ja jopa kuvataan se, mitä tiede ei vieläkään voi todistaa.
jokainen Vedojen osa voidaan todentaa nykyaikaisen tieteen tulosten perusteella ja kolmanneksi se voidaan todentaa välittömällä kokemuksella ihmisen havaintokyvyn tasolla.
Yksikään uskonto ei voi julistautua henkisen viisauden monopoliasemaan, toisin sanoen yksinoikeuteen. Jos joku väittää, että hänen uskonnollinen suuntauksensa on ainoa ja oikea, se on seurausta tietämättömyydestä, sivistyksen alhaisesta tasosta, joka on vaarallista sekä henkilölle itselleen että koko sivilisaatiolle.
Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.
Kaikkien uskontojen kannattajat jaetaan kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat ymmärtäneet sisäisen piilotetun merkityksen, ja niihin, joilla on pinnallinen ymmärrys.
Myös entisaikoina korkeakulttuuri ja primitiivinen elämä elivät rinnakkain.
Lisäksi sivistyneet ja sivistymättömät ihmiset elävät rinnakkain jopa nyt saman aikakauden sisällä.
Niinpä afrikkalaisista pygmeistä ja Amazonin intiaaneista ei tule sivistyneitä, sillä Vedojen mukaan ne ovat yksinkertaisesti erilaisia ihmiselämän muotoja.
Erilaisia ihmiselämän muotoja on universumissamme 400 000, kaikki heistä eivät ole biologisia elämänmuotoja.
Mutta jopa maapallolla on erilaisia ihmiselämänmuotoja, biologisia elämänmuotoja, joitakin ihmisiä jne. jotka ovat liian erilaisia keskenään.
Maapallolla elää nykyäänkin hyvin yksinkertaisia ja hyvin kehittyneitä ihmismäisiä olentoja, joiden tietoisuuden taso on hyvin erilainen.
Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.
He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamisesta juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää.
Koska tietoisuuden taso on kovin erilainen.
Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.
Niille, jotka ovat hieman kehittyneempiä, voi jo sanoa: älä tapa jne.
Mutta hyvin kehittyneet tietävät sen joka tapauksessa, miksi sanoa itsestäänselvyyksiä.
Se, mikä on syntiä yhdelle ihmiselle, ei ole syntiä toiselle, koska tietoisuuden taso on erilainen.
Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.
Ei ole niin, että on vain yksi uskonto ja kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla "pelastuakseen", muuten on ikuinen helvetti.
Kyseenalaistaminen on älykkyyden tunnusmerkki.
Mikään uskonto maailmassa ei voi vaatia itselleen monopolia hengkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.
Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.
Mikään uskonto maailmassa ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.
Se, mikä on syntiä yhdelle ihmiselle, ei ole syntiä toiselle, koska tietoisuuden taso on erilainen.
Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.
Ei ole niin, että on vain yksi uskonto ja kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla "pelastuakseen", muuten on ikuinen helvetti.
Voitteko laittaa linkkejä jostain musiikista haluaisi kuunnella on mulla tuossa kuulokkeet niin voi kännykällä kunnella
Menen lepäämään nyt olen käyttänyt liikaa nettiä tänään jutellaan taas lisää myöhemmin. Yritän nykyään vähentää netin käyttöä
"Voitteko laittaa linkkejä jostain musiikista haluaisi kuunnella on mulla tuossa kuulokkeet niin voi kännykällä kunnella"
Totta kai voi, mutta millaisia linkkejä? Musiikkimaku on erilaista. Jos annan sinulle esimerkiksi sellaista musiikkia, josta itse pidän – Bachia, Mozartia – en usko, että sinä välttämättä siitä tykkäät. Se, että tykkää idän filosofiasta, ei tarkoita, että musiikkimaku olisi kaikilla sitä harrastavilla samanlainen. En edes kuuntele paljon idän musiikkia.
Kuuntelen välillä myös kristillisten ortodoksimunkkien laulua, ja kyllä, tykkään siitä. Nuorena vierailin joskus ortodoksisessa kirkossa kuuntelemassa liturgiaa, vaikka en edes ole ortodoksi.
Tykkään edelleen paljon ortodoksimunkkien lauluista. Niissä on jotain puhdasta – puhdas sielu, puhdas laulu, puhdas musiikki, puhdas sydän.
Puhdas munkkien laulu, musiikki antaa eteenpäin puhdasta mielialaa ja pyhyyttä – kristillistä pyhyyttä. Sellaisiakin on olemassa, mutta ei hinduplastojen kristittyen joukossa.
Jotain nykyaikaista ei barokkia
Tässä on minun yksi laulajista joka mun lemppari https://youtu.be/1VTjap7T0bY?si=jMZ_rcJGMhLF1xu5
Tykkään tästä kappaleesta
Tämä on mielestäni paras.
https://www.youtube.com/watch?v=-EN5b1piGB0&list=RD-EN5b1piGB0&start_radio=1
Kabarnos - Kyrie Eleison
Tämä rauhoittaa sielua. Uskon itse raamattuun jollain tavalla mutta samalla myönnän että siinä on ristiriitoja joka johtui siitä että raamatun tekstit tuli yhdeksi kirjaksi 2000 vuoden aikana
Pitkään olen harkinnut ortodoksinen kirkkoon liittymistä. Paikka kunnallani on yksi ortodoksinen kirkko mutta se on pieni. Myös toimii adventisto seurakunta ja helluntaiseurakunta sekä lestaagiolais lahko ja yksi moskeija. Asun pienellä paikka kunnalla täällä ei ole oikein palveluita
En voi kuunnella juuri nyt mitään nykyajan kappaleita, paitsi jotakin rauhallisempia meloodisempaa, kun kuuntelen rockia tai jotain vastaavaa, tunnen oloni niin huonoksi, etten kestä sitä edes muutamaa minuuttia.
Ei oikein tekemistä siksi olenkin sisällä koko ajan käyn välillä kävelemässä ja salilla mutta tuo ortodoksinen kirkko vois olla hyvä lisä mun arkeen
Ihmiset ovat erilaisia; minulle raskas rockmusiikki on pelkkää meteliä, ja jos helvetissä olisi musiikkia, se olisi juuri sellaista – en voi kuvitella mitään pahempaa. Juuri sellaista se helvetillinen kiduttaminen on.
Okk
"Jotain nykyaikaista ei barokkia"
Eikö se netti ole täynnä sellaista?
Oliko tuo terroristien viesti ja ymmärsinkö väärin
Täällä ei voi tietää kuka on kuka
Ei, sen sanoin minä, "hindu". Minulle raskas rock on sama kuin helvetti.
Aa joo
On olemassa kaksi eri raamattua Aleksandrian ja Bysantin tekstiperheeseen olevia raamattuja ne ovat erilaisia. Aion ostaa raamatun. Uskon Jumalaan omalla tavallani en seuraa muiden opetuksia enkä usko kuin että tulijärvi on vain pahoille ihmiselle ja sen että se ei ole ikuinen
Mistä voin ostaa ortodoksisen raamatun
Mistä minä sen tietäisin? Se, että pidän ortodoksisista luostarilauluista, ei tarkoita, että pitäisin ortodoksisuuden muistakin puolista.
Heillä on kirjassaan enemmän kirjoja kuin katolisessa raamatussa
Vanhasta testamentissa on poistettu satoja kirjoja niitä oli enemmän kuten mooseksen taivaaseen astumisen kirja ja kirja mitä Aadamille ja Eevalle tapahtui
"Pitkään olen harkinnut ortodoksinen kirkkoon liittymistä."
Pahana hinduna en kuulu mihinkään uskonnolliseen järjestöön maailmassa, enkä tunne minkäänlaista halua liittyä mihinkään. Voi tutkia tekstejä, oppia, ja, jos mahdollista, luoda yhteyksiä muihin ”valaistuneisiin sieluihin”.
"kirja mitä Aadamille ja Eevalle tapahtui"
Lue Kabbalaa!
Kabbala tulkitsee niitä symbolisesti ja mystisesti.
Tiesitkö että raamatun seurakunta tarkoittaa ihmisiä ei rakennusta. Olet oikeassa siinä ettei tarvii kuulua järjestöihin missään opissa
Myös Lilith liittyy juutalaiseen mystiikkaan ja myös kabbalistiseen perinteeseen
Kukaan Ei ole hyvä. En edes minä. Tunnen itsekin itseni pahaksi
Voitko laittaa niitä nykyaikaisia Buddha musiikia
Miksi minulta kysyt? Laita vaan!
Siis linkkejä joihinkin kappaleisiin
Etsi netistä rentouttavaa buddhalaista musiikia.
Menetin uskoni raamattuun tänään....
Nyt se tapahtui mitä enemmän luen sitä vähemmän uskon enää siihen
Tässä yksi syy
“ Mutta nuo viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaakseen – tuokaa heidät tänne ja teloittakaa minun edessäni.’””
Luukas 19:27 FinRK
Ilmestyskirja 14:10):
"niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhäin enkelien edessä ja Karitsan edessä."
Jumala ei mitään muutakuin vihaa täynnä ja jeesus karitsa kiduttaa niitä jotka eivät valitse häntä kuninkaakseen. Menetin uskoni
Lisäksi raamatun ristiriidat Lisäksi sai menettämään uskoni
Monesko kerta se on?
Sananlaskut 1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua.
KR 1933/-38
Sananl. 1:26 niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; > Siirry
KR 1933/-38
Sananl. 1:26 niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; > Siirry
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Ps. 2:4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. > Siirry
Ps. 37:13 mutta Herra nauraa hänelle, sillä hän näkee hänen päivänsä joutuvan. > Siirry
Ps. 59:9 Mutta sinä, Herra, naurat heille, sinä pidät kaikkia pakanoita pilkkanasi. > Siirry
Sananl. 3:34 Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon. > Siirry
Biblia (1776)
Sananl. 1:26 Niin minä myös nauran teidän vahinkoanne, ja pilkkaan teitä, kuin teidän päällenne tulee se, jota te pelkäätte,
Olen väsynyt tähän aivopesuun. Kristinusko tuhosi elämäni.
Sadisti sanon minä. En palvo tuota enään. Minut on aivopesty pysymään tuossa kristinuskosta vaikka en halua. Parhain tapa päästä eroon on vierottautua tuosta
Idän tekstessä ei ikinä - Jumalan nauru ei koskaan kohdistu pelkäävän henkilön nöyryyttämiseen.
Tiedätkö minkä hoksasin äsken Paavali sanoi ettei pilkkaajat peri Jumalan valtakuntaa ja mitä raamatun jumala tekee pilkkaa ja nauraa. Raamatun jumala teki syntiä
Jumala ei tee syntiä joten tämä raamatun Jumala ei ole jumala ollenkaan
Idän tekstessä ei ikinä - Jumalan nauru ei koskaan kohdistu pelkäävän henkilön nöyryyttämiseen.
Idän teksteissä ei ole kuvausta Kṛṣṇasta sellaisena Jumalana, joka iloitsisi ihmisen pelosta, nauraisi hänen kauhulleen tai pilkkaisi häntä tämän ollessa peloissaan. Päinvastoin.
Hän ei tarvitse toisen kärsimystä nauttiakseen; Hänen ilonsa syntyy rakkaudesta, leikkisyydestä ja yhteydestä rakastamiinsa olentoihin.
Kun sydän vapisee, Hän ei halveksi vapisevaa sydäntä. Kun ihminen on heikko, Hän ei naura hänen heikkoudelleen. Kun joku kääntyy Hänen puoleensa hädässään, Kṛṣṇan kuvataan olevan juuri se,jonka luo voi tulla ilman häpeää ja ilman pelkoa siitä, että omaa hätää käytettäisiin pilkan aiheena.
Hänen naurunsa on jumalallisen ilon naurua, ei julman vahingonilon naurua. Hänen leikkinsä on rakkauden leikkiä, ei avuttoman olennon nöyryyttämistä. Hänen voimansa ei tarvitse pelotella heikkoa; päinvastoin Hänen voimansa tekee Hänestä turvan sille, joka itse ei enää jaksa.
Minun pitää löytää joku iloisempi oppi jotta tuo kristinusko jää taakseen kun en ateisti kykene olemaan. Se Jumala luonnossa mistä kerroitte on vähän tylsähkö
Mutta entä viholliset?
Tässä on hämmästyttävä piirre.
Kṛṣṇan vihollinenkin voi saavuttaa Hänet.
Jaya ja Vijaya puolestaan syntyvät Kṛṣṇan vihollisiksi, ja heidän vihamielinen jatkuva Kṛṣṇa-mietiskelynsä johtaa lopulta takaisin Jumalan luo.
Mutta tämä ei tarkoita:
“Kṛṣṇa rakastaa vihollista enemmän kuin peloissaan olevaa.”
Vaan jotain paljon erikoisempaa: Kṛṣṇan suhde viholliseenkin voi lopulta johtaa tämän vapautumiseen. Hän ei ole niin julma, että edes Häntä vihaavan täytyisi jäädä Hänen armonsa ulkopuolelle.
Todellinen suojelija on se, joka antaa täydellisen turvan kaikille peloissaan oleville. MYÖS VIHOLLISILLE, JOKA HALUAA TAPPAA JUMALAA.
Entä vaikka ei kääntyisi hänen puoleen tai uskoisi ja jättäisi noudattamasta hänen käskyjään? Silloinkinko hän rakastaa? Toisi kuin raamatun Jumala
Tämä ei ole muutakuin pelkoon perustuva uskonto kuten pohjois korea
Kristinusko🖕🖕
Entä vaikka ei kääntyisi hänen puoleen tai uskoisi ja jättäisi noudattamasta hänen käskyjään? Silloinkinko hän rakastaa? Toisi kuin raamatun Jumala.
Kyllä.
Krishnan rakkaus ulottuu kaikkiin: myös vihollisiin ja niihin, jotka eivät käänny hänen puoleensa, usko häneen tai noudata hänen opetuksiaan. Ajatus perustuu siihen, että kaikki elävät olennot ovat jumalallisen todellisuuden yhteydessä tai lähtöisin siitä. Siksi rakkautta ei tarvitse rajata vain niihin, jotka uskovat "oikein" tai toimivat oikein.
Tässä mielessä Krishnan rakkaus voi vaikuttaa erilaiselta kuin Raamatun Jumalan kuvaus, jossa Jumalan ja ihmisen suhde esitetään usein uskon, kuuliaisuuden, synnin ja "pelastuksen" kautta.
EI OLE JAKOA ME VASTAAN HE.
Miten häneen voi ottaa kontaktin
"Entä vaikka ei kääntyisi hänen puoleen"
Mitä sitten? Ei ole pakko!
Silloin Jumala astuu kohteliaasti sivuun ja antaa sinulle mahdollisuuden unohtaa Hänet – Hän ei pakota sinua!
Voit uskoa "vääriin" jumaliin tai olla kokonaan ateisti, se ei vie sinua IKUISEEN helvettiin.
Sanoo Paramatman kautta:
”Minua ei ole olemassa, älä usko minuun!"
"Miten häneen voi ottaa kontaktin"
Ihmisen pitää ottaa ensimmäinen askel.
Kun ihminen on vaeltanut miljardeja elämiä täällä ja alkaa olla jo kyllästynyt, silloin ihminen alkaa etsiä.
Kun ihminen on valmis siihen, Jumala lähettää hänelle aidon gurun, ei ennen!
Kun ihminen on valmis siihen, hän aina löytää sopivaa bhaktojen seuraa- aina!
En ole tappanut eläimiä 12 vuoteen en ainuttakaan jotain jotain hyönteisiä jotka ovat tunkeutuneet kotiini
"Miten häneen voi ottaa kontaktin"
Ihmisen pitää ottaa ensimmäinen askel.
Ihmisen oma ensimmäinen askel tarkoittaa yleensä halua etsiä Jumalaa.
Tätä voidaan kuvata śraddhāna eli alustavana luottamuksena tai kiinnostuksena.
Aito guru ei ole vain ihmisen sattumalta valitsema opettaja, korostetaan guru–sādhu–śāstra -periaatetta: gurun opetusten tulee olla sopusoinnussa pyhien tekstien ja muiden aidosti edistyneiden bhaktojen opetusten kanssa.
Ajatus siitä, että "kun ihminen on valmis, Jumala lähettää gurun", voidaan ymmärtää teologisena tulkintana Jumalan johdatuksesta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että etsijän pitäisi passiivisesti odottaa jotakin yliluonnollista kohtaamista.
Hän aina löytää sopivaa bhaktojen seuraa — muistuttaa käsitteestä sādhu-saṅga, pyhien tai edistyneiden bhaktojen seurasta. Bhakti-perinteessä juuri tällaisen seuran ajatellaan voivan herättää ja vahvistaa bhaktia.
Ainoastaan hyönteisiä jotka ovat tulleet kotiini olen listinyt olen
Jokaisella pyhimyksellä on menneisyys; jokaisella syntisellä on tulevaisuus.
Ja annetaan enemmän kun vain yksi mahdollisuus. Esimerkiksi synninkäsite vedalaisuuden mukaan - kovin suuri ero kristinuskosta.
Lyhyesti.
Mikä on synti vedalaisuuden mukaan?
Synti
Ihmisiä ei voi arvioida ja jakaa hyviin ja huonoihin minkään ulkoisen ominaisuuden perusteella. …
Mikä tahansa vika ihmisessä osoittaa vain, että hän on heikko, että hän on samskarojensa vanki, että häntä sitovat karmansa periaatteet, jotka ilmenevät huonoina taipumuksina, tuhoavina taipumuksina (myös itseensä nähden) ja väärinä uskomuksina.
TÄRKEINTÄ OVAT HENKILÖN IHANTEET, MOTIIVIT JA PYRKIMYKSET.
Jos ihminen pyrkii puhdistumaan, hänet puhdistetaan (ennemmin tai myöhemmin). Se on vain ajan kysymys.
MIKÄ TAHANSA VIRHE IHMISESSÄ ON PORTTI JUMALAN ARMOON.
Oman henkisen etun vuoksi et saa asettaa itseään kenenkään yläpuolelleen.
”Vishnu Puranassa” sanotaan näin: on vain yksi sääntö: ”muista aina Vishnu ja älä koskaan unohda Häntä”.
ABSOLUUTTISESTÄ NÄKÖKULMASTA KATSOTTUNA ON OLEMASSA AINOASTAAN YKSI SYNTI. JUMALAN TÄYDELLINEN UNOHTAMINEN.
Varmasti on olemassa ERILAISIA SÄÄNTÖJÄ, joita tulisi noudattaa, mutta niiden noudattaminen ei takaa, että löydät rakkauden Jumalaa kohtaan.
Ihminen voi noudattaa kaikkia sääntöjä, MUTTA SILTI halveksia kaikkia, olla ylpeyden ja vääränlaisten ajatusten vallassa omasta asemastaan ja - pahimmassa tapauksessa - asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja pitää itseään Jumalana.
Ulkoinen puhtaus ei takaa sisäistä puhtautta, se on vain edellytys. Emme voi tuomita muita ihmisiä, koska emme ole päässeet siitä yli itsessämme, ja jos tuomitsemme muita, saatamme joutua ylpeyden ja harhan uhriksi. Ja jos voitamme paheet, olemme luonnollisesti armollisia langenneille…
Kun ihminen on valmis siihen, hän aina löytää sopivaa bhaktojen seuraa – aina!
Sādhu-saṅga eli bhaktojen seura ei tällöin ole pelkkä sattumanvarainen sosiaalinen verkosto, vaan Jumalan järjestämä mahdollisuus edetä bhaktin tiellä.
Kun elävän olennon aineellinen vaellus alkaa tulla päätökseensä ja sukṛti kertynyt suotuisa vaikutus on kypsynyt, hän saa sādhu-saṅgan, bhaktojen seuraa.
Sen voi tapahtua tässä elämässä tai miljoonien elämien kuluttua, ei ole väliä!
Ja mitätöidäänkö ne pahat karmat etten koe samaa kuin ne eläimet mitä tein nille eläimille koska kaduin ja lopetin ja haluan nykyään tehdä eläimille vain hyvää. Kadun tänä päivänäkin. Saanko anteeksi ne pahat teot vaikka en seurausi idän oppeja vaan normaalisti eläisin
Śrīmad-Bhāgavatam 10.51.53
bhavāpavargo bhramato yadā bhavej
janasya tarhy acyuta sat-samāgamaḥ
sat-saṅgamo yarhi tadaiva sad-gatau
parāvareśe tvayi jāyate matiḥ
Sanatarkasti: bhavāpavargaḥ tarkoittaa aineellisen olemassaolon/vaelluksen päättymistä, sat-samāgamaḥ pyhien bhaktojen kohtaamista ja sat-saṅgamaḥ heidän seuraansa.
https://vedabase.io/en/library/sb/10/51/53/
https://vedabase.io/en/library/sb/10/51/53/
When the material life of a wandering soul has ceased, O Acyuta, he may attain the association of Your devotees. And when he associates with them, there awakens in him devotion unto You, who are the goal of the devotees and the Lord of all causes and their effects.
Mutta siitä on 12 vuotta aikaa olen muuttunut mutta en halua seurata mitää oppeja haluan vain tehdä hyvää. Saanko anteeksi karmani
Kun pitkä miljardien elämien pituinen vaellus aineellisessa maailmassa alkaa tulla päätökseensä → ihminen kohtaa bhaktoja - hänen mielensä alkaa suuntautua Kṛṣṇaan.
Ja vielä kiinnostavampi asia löytyy Gaudiya-ācāryoiden kommenteista. Jīva Gosvāmī ja Viśvanātha Cakravartī Ṭhākura huomauttavat, että säkeessä järjestys näyttää olevan tarkoituksella käännetty.
Todellisuudessa bhaktojen seura auttaa ihmistä vapautumaan saṁsārasta; teksti sanoo ensin seurauksen ja sitten syyn korostaakseen sitä, kuinka nopeasti sādhu-saṅga vaikuttaa.
Tämä on erityisen tärkeä
Eli ajatus ei siis ole vain:
"ihminen etsii gurua ja ehkä sattumalta löytää jonkun."
Vaan pikemminkin:
Kṛṣṇan armo - sādhu-saṅga - bhakti herää - ihminen alkaa todella etsiä - guru ja bhaktiyhteisö tulevat hänen elämäänsä.
Ja tästä löytyy vielä toinen erittäin suora-lähde: Caitanya-caritāmṛta Madhya 22.45:
kona bhāgye kāro saṁsāra kṣayonmukha haya
sādhu-saṅge tabe kṛṣṇe rati upajaya
Ajatus on: "Kun jonkun saṁsāra alkaa onnellisen kohtalon kautta tulla päätökseensä, silloin sādhu-saṅgan kautta hänessä syntyy kiintymys Kṛṣṇaan."
Śrīmad-Bhāgavatam 10.51.53 on juuri sellainen kohta, jota etsimme.
https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/22/45/
“By good fortune one becomes eligible to cross the ocean of nescience, and when one’s term of material existence decreases, one may get an opportunity to associate with pure devotees. By such association, one’s attraction to Kṛṣṇa is awakened.
«Jos onni hymyilee ihmiselle, hän saa oikeuden ylittää tietämättömyyden valtameren, ja kun hänen aineellisen olemassaolonsa aika lähestyy loppuaan, hän saa mahdollisuuden olla yhteydessä puhtaisiin bhaktoihin. Tällaisen yhteyden ansiosta hänessä herää vetovoima Krishnaa kohtaan.»
Se, että et tällä hetkellä halua seurata mitään erityistä oppia vaan haluat tehdä hyvää, ei tarkoita, että olisit toivoton tai että karmasi olisi anteeksiantamaton.
Päinvastoin: vilpitön halu tehdä hyvää ja muuttua on itsessään hyvin merkityksellinen asia, karma ei kuitenkaan ole aivan sama asia kuin synti, joka vain annetaan anteeksi.
Karmalliset seuraukset nähdään ennen kaikkea aineellisen olemassaolon lakina.
Bhakti tuo tähän kuitenkin jotakin paljon syvempää ja bhakti voi polttaa karmallisia seurauksia tavalla, johon pelkkä hyvien tekojen tekeminen ei perinteisesti riitä.
Mutta ei tarvitse ajatella: "Minun täytyy ensin hyväksyä kaikki opit, jotta Jumala voisi hyväksyä minut." Jos sydämessäsi on vilpitön halu tehdä hyvää ja olet muuttunut, voit yksinkertaisesti jatkaa sitä.
Ja juuri tässä yhteydessä Śrīmad-Bhāgavatamin ajatus sādhu-saṅgasta on kiinnostava: kun ihmisen aineellinen vaellus alkaa vähentyä, hänelle voi avautua mahdollisuus kohdata puhtaita bhaktoja.
Älä jää kiinni ajatukseen "olenko saanut karmani anteeksi?" Tee hyvää vilpittömästi, vältä tarkoituksellista pahaa.
Karma häviää kokonaan ja lopullisesti bhaktin voimasta.
Bhakti polttaa karman tuhkaksi. Se on niin voimakas tuli, että mikään ei jää jäljelle.
Aivan kuten roskat palavat tulessa ja katoavat jäljettömiin, samoin bhaktin avulla kaikki karmamme tuhoutuu täysin. Ei väliä, vaikka olisin vasta alkava bhakta — bhaktin saapuessa kaikki karma palaa kokonaan.
Bhakti ja karman polttava voima
Teksti käyttää voimakasta metaforaa: bhakti on tulta, joka polttaa karman jäljettömästi. Karma nähdään usein säännöstönä, joka sitoo sielun materiaalisessa maailmassa – hyvät ja huonot teot aiheuttavat sielulle vaikutuksia, jotka estävät sen täyttä vapautumista.
Mutta bhakti – vilpitön rakkaus ... – ei vain vähennä karman vaikutuksia, vaan poistaa ne kokonaan. Se on tuli, joka ei jätä roskasta jälkiä: riippumatta siitä, kuinka syviä tai monimutkaisia karmiset siteet ovat, bhakti puhdistaa ne kokonaan. Tämä kuvastaa opetusta, että se on puhtain
Merkille pantavaa on, että teksti korostaa: “vaikka olisin vain aloitteleva bhakta, sillä ei ole väliä.” Tämä on kaunis ja rohkaiseva viesti: bhakti ei ole riippuvainen määrällisestä kokemuksesta tai täydellisestä tietämyksestä. Vilpitön sydän ja rakkaus riittävät. Tämä avaa tien jokaiselle etsijälle, riippumatta heidän henkisestä tasostaan, painottaa nimenomaan sydämen puhtautta ja aitoutta enemmän kuin muodollista rituaalista täydellisyyttä.
Roskien polttaminen vertautuu karmojen polttamiseen: turhat siteet, pelot, epäilykset ja menneet virheet kaikki katoavat tulen lämmössä. Bhakti on tämä liekki – lempeä, mutta voimakas, kaikkia liittävien rajoitteiden tuhoava ja samalla kirkastava.
Bhakti ei vain hillitse karman vaikutuksia, se puhdistaa ja vapauttaa täysin, aivan kuin lempeä mutta kaikkivoipa tuli poistaa kaiken turhan. Aloittelevakin sydän voi syttyä tälle tulen liekille ja kokea sen puhdistavan voiman.
Bhakti ja karman polttava voima
Teksti käyttää voimakasta metaforaa: bhakti on tulta, joka polttaa karman jäljettömästi. Eli karma nähdään usein säännöstönä, joka sitoo sielun materiaalisessa maailmassa – hyvät ja huonot teot aiheuttavat sielulle vaikutuksia, jotka estävät sen täyttä vapautumista.
KARMA POISTUU TÄYSIN JA TÄYDELLISESTI BHAKTIN AVULLA. BHAKTI TUHOAA KARMAN. BHAKTI POLTTAA KARMAN TÄYSIN. BHAKTI ON NIIN VOIMAKAS TULI, SE ON TULI.
ROSKAT PALAVAT, MUTTA BHAKTI ON TULI – AIVAN KUTEN ROSKAT HEITETÄÄN TULIIN, NE PALAVAT POIS JÄLJETTÖMÄSTI, NIIN TÄSSÄ, BHAKTIN AVULLA, KAIKKI KARMA PALAA POIS JÄLJETTÖMÄSTI, KUN BHAKTI SAAPUU. VAIKKA OLISIN VAIN ALOITTELEVA BHAKTA, SILLÄ EI OLE VÄLIÄ, KARMA PALAA TÄYSIN BHAKTIN TULESSA.
Rakkauden voima (bhakti) kuvataan tulena, mikä symboloi puhdistavaa, voimakasta ja kaiken muuttavaa energiaa.
Karma rinnastetaan roskiin: ne eivät ole itse rakkauden kohteita, vaan puhdistettavia vaikutuksia.
Keskeinen ajatus on, että bhakti ei vain hillitse karmallisia seurauksia, vaan poistaa ne kokonaan ja jäljettömästi.
“Vaikka olisin vain aloitteleva bhakta, sillä ei ole väliä, karma palaa täysin bhaktin tullessa.”
Bhakti ei ole riippuvainen henkisestä tasosta tai kokemuksesta.
Omistautuminen ja rakkaus sinänsä riittävät karmallisen kuorman poistamiseen.
Tämä alleviivaa bhaktin universaalia ja tasa-arvoista luonnetta: kaikki voivat hyötyä siitä, riippumatta siitä, kuinka pitkälle harjoitus on edennyt.
Karma ei ole aivan sama kuin synti
Karma tarkoittaa tekoa ja sen karmallista seurausta: toiminta synnyttää seurauksia, jotka sitovat jīvan saṁsāraan. Siihen voi liittyä sekä hyvää että pahaa karmaa.
Synti (pāpa) tarkoittaa puolestaan erityisesti dharmaa rikkovia tekoja ja niiden seurauksia.
Pāpa on karmallista toimintaa, mutta kaikki karma ei ole pāpaa.
Myös hyvä karma (puṇya) pitää olennon edelleen aineellisessa maailmassa, vaikka sen seuraukset ovat miellyttäviä.
Myös hyvä karma (puṇya) pitää olennon edelleen aineellisessa maailmassa, vaikka sen seuraukset ovat miellyttäviä.
Mutta juuri bhaktin kohdalla on tärkeä
Tekstien mukaan bhakti ei ole vain yksi menetelmä karman vähentämiseen muiden joukossa. Sen voima on paljon suurempi.
Tämä on juuri se tuli-metafora.
Mutta tekstien aspektista on vielä tärkeämpi tarkennus:
bhakti ei ainoastaan "polta vanhaa syntikuormaa". Se voi tuhota karman juuren.
Bhakti ei siis ole vain:
"Olet tehnyt pahaa - nyt bhakti antaa anteeksi."
Vaan:
"Bhakti muuttaa suhteen Jumalaan niin perusteellisesti, että karmallinen sitoutuminen menettää perustansa."
Se, että ihminen on aloitteleva bhakta, ei tarkoita, että hänen pitäisi ensin tulla täydelliseksi, jotta bhaktin voima alkaisi vaikuttaa.
Juuri päinvastoin.
śraddhā - sādhu-saṅga - bhajana-kriyā - anartha-nivṛtti jne. kuvaa prosessia, jossa bhakti alkaa vaikuttaa jo ennen kuin kaikki anarthat ovat hävinneet.
Siksi ei niin:
"Heti kun ihminen alkaa kutsua itseään bhaktaksi, kaikki hänen karmansa on välittömästi poistunut."
Se olisi liian yksinkertaistava tulkinta.
Parempi muotoilu on:
Kun puhdas bhakti todella tulee sydämeen, sillä on voima tuhota karma kokonaan. Aloittavan bhaktan ei tarvitse olla täydellinen; bhakti itsessään on puhdistava voima, joka vähitellen tuhoaa karmallisen sitoutumisen ja anarthat.
Se, että ihminen on aloitteleva bhakta, ei tarkoita, että hänen pitäisi ensin tulla täydelliseksi, jotta bhaktin voima alkaisi vaikuttaa.
Eli jos kysyt:
"Saanko anteeksi karmani, jos olen muuttunut ja haluan vain tehdä hyvää?"
Vastaus ei oikeastaan ole vain "kyllä, saat anteeksi".
Se on paljon voimakkaampi:
Bhakti voi vapauttaa ihmisen karmasta kokonaan. Menneisyys ei ole este bhaktille. Ihmisen ei tarvitse ensin puhdistaa itseään täydellisesti päästäkseen bhaktin tielle — bhakti on itse se puhdistava tuli.
Ja juuri siksi tuo "bhakti on tuli, joka polttaa karman tuhkaksi" ei ole vain kaunis moderni vertauskuva. Sillä on todellinen perusta filosofiamme tekstuaalisessa teologiassa.
Myös hyvä karma (puṇya) pitää olennon edelleen aineellisessa maailmassa, vaikka sen seuraukset ovat miellyttäviä.
Siksi myös "hyvä karma" voi olla paha!
Myös hyvä karma (puṇya) pitää olennon edelleen aineellisessa maailmassa, vaikka sen seuraukset ovat miellyttäviä.
Siksi myös "hyvä karma" voi olla paha!
Puṇya-karma eli ansiokas/hyvä karma sitoo jīvan edelleen saṃsāraan, koska se tuottaa karmallisia seurauksia ja siten uuden syntymän. Ero on siinä, että puṇyan seuraukset voivat olla nautinnollisia — esimerkiksi parempi syntymä, terveys, vauraus tai taivaalliset nautinnot — mutta ne eivät vapauta jīvaa syntymän ja kuoleman kierrosta.
Ero on siinä, että puṇyan seuraukset voivat olla nautinnollisia — esimerkiksi parempi syntymä, terveys, vauraus tai taivaalliset nautinnot — mutta ne eivät vapauta jīvaa syntymän ja kuoleman kierrosta.
Siksi voidaan tehdä tärkeä ero:
Pāpa sitoo kärsimyksen ja epäsuotuisten syntymien kautta.
Puṇya sitoo miellyttävien kokemusten ja suotuisten syntymien kautta.
Bhakti ei ole yksinkertaisesti vielä parempaa karmaa, vaan vie pois karmallisen sidoksen piiristä.
Eli puṇya ei ole absoluuttisesti ”pahaa”, mutta se on vapautumisen kannalta riittämätöntä.
Jopa erittäin korkea puṇya voi pitää huomion aineellisissa palkinnoissa: ”Minä teen hyvää, joten saan hyvän tuloksen.” Tämä vahvistaa edelleen karmallisen toiminnan logiikkaa.
Bhakti taas pyrkii muuttamaan koko toiminnan motiivin.
Toimintaa ei tehdä oman karmallisen hyödyn vuoksi.
Jopa erittäin korkea puṇya voi pitää huomion aineellisissa palkinnoissa: ”Minä teen hyvää, joten saan hyvän tuloksen.” Tämä vahvistaa edelleen karmallisen toiminnan logiikkaa.
Bhakti taas pyrkii muuttamaan koko toiminnan motiivin.
Toimintaa ei tehdä oman karmallisen hyödyn vuoksi.
Eli edes hyvä karma (puṇya) ei ole lopullisesti hyväksi, jos se pitää jīvan kiinni karmallisessa syntymän ja kuoleman kierrossa.
Puṇya on parempi kuin pāpa, koska sen seuraukset ovat suotuisia, mutta molemmat sitovat jīvan aineelliseen maailmaan. Bhakti puolestaan ylittää sekä pāpan että puṇyan karmallisen logiikan.
Tässä on myös hieno paradoksi: ”hyvä karma” voi olla hengellisesti vaarallisempaa kuin kärsimys, jos miellyttävä elämä saa jīvan unohtamaan vapautumisen tarpeen. Kärsimys voi puolestaan joskus synnyttää voimakkaan halun etsiä todellista turvaa Bhagavānista.
Tässä on myös hieno paradoksi: ”hyvä karma” voi olla hengellisesti vaarallisempaa kuin kärsimys, jos miellyttävä elämä saa jīvan unohtamaan vapautumisen tarpeen. Kärsimys voi puolestaan joskus synnyttää voimakkaan halun etsiä todellista turvaa Bhagavānista.
Hyvä karma, kärsimys ja bhakti
Tässä on todella syvä paradoksi. Sitä voi ymmärtää näin: ongelma ei ole ensisijaisesti kärsimys — vaan unohtaminen.
Saṃsāran perusongelma ei ole vain se, että täällä kärsitään. Syvempi ongelma on, että jīva on unohtanut suhteensa Kṛṣṇaan ja samaistuu aineelliseen olemassaoloon.
Siksi jopa hyvin miellyttävä elämä voi olla ongelmallinen.
Jos ihmisellä on terveyttä, rahaa, sosiaalista arvostusta, nautintoa, turvallisuutta, hyvä perhe ja paljon mahdollisuuksia toteuttaa halujaan, hän voi helposti ajatella: ”Elämä on hyvä. Minulla ei oikeastaan ole mitään olennaista ongelmaa.”
Mutta juuri tämä voi peittää näkyvistä saṃsāran syvemmän ongelman.
Ihminen voi kärsimyksen puuttuessa lakata kysymästä, kuka hän todella on.
”hyvä karma” voi olla hengellisesti vaarallisempaa kuin kärsimys
Puṇya voi tehdä saṃsārasta mukavan — mutta ei ylittää sitä.
Tässä on erittäin tärkeä ero.
Puṇya voi antaa jīvalla paremman paikan aineellisessa maailmassa, mutta se ei muuta itse aineellisen olemassaolon perusluonnetta.
Se on kuin ihminen olisi vankilassa ja saisi paremman sellin, paremman ruoan, mukavamman sängyn, enemmän vapauksia ja kauniimman ympäristön. Hänen tilanteensa on objektiivisesti miellyttävämpi, mutta hän on edelleen vankilassa. Tämä on yksi tapa ymmärtää puṇyan ja vapautumisen ero.
Puṇya voi tehdä saṃsārasta miellyttävämmän. Bhakti pyrkii tekemään jīvasta vapaaksi saṃsārasta. Siksi ei pitäisi sekoittaa ajatuksia ”Minulla on hyvä karma” ja ”Olen vapaa karmasta”. Ne ovat aivan eri asioita.
Kärsimys voi rikkoa väärän turvallisuuden tunteen. Kun elämä toimii hyvin, ihminen voi rakentaa erittäin vahvan käsityksen: ”Minä hallitsen elämäni.” Sitten sairaus, kuolema, menetys, epäonnistuminen tai muu kärsimys voi paljastaa tämän käsityksen haurauden. Ihminen joutuu kohtaamaan: ”En hallitse tätä ruumista. En hallitse aikaa. En hallitse kuolemaa. En voi pitää kaikkea, mitä rakastan. En voi tehdä aineellisesta maailmasta pysyvää.” Tämä liittyy aineellisen olemassaolon duḥkha-, kärsimys- ja rajallisuusluonteeseen. Tästä voi syntyä paljon syvempi kysymys: ”Jos mikään tässä maailmassa ei voi antaa minulle pysyvää turvaa, mistä todellinen turva löytyy?”
Tässä mielessä kärsimys voi toimia herätyskellona. Ei siksi, että kärsimys itsessään olisi hyvä asia, vaan siksi, että se voi riisua pois illuusion siitä, että aineellinen maailma voisi viime kädessä tyydyttää jīvan.
Mutta se ei tarkoita: ”Kärsimys on hyvä.” Tämä on tärkeä rajoitus. Ei ole tarkoitus ajatella: ”Mitä enemmän kärsin, sitä hengellisempi olen.” Se olisi liian yksinkertaista.
Kärsimys voi yhtä hyvin synnyttää katkeruutta, vihaa, epätoivoa, materialismia, halua kostaa tai lisää kiinnittymistä aineellisiin asioihin.
Samoin hyvä elämä voi antaa ihmiselle mahdollisuuden kuulla hari-kathāa jne. Eli puṇya ei itsessään ole hengellinen vihollinen. Ratkaisevaa on, mitä jīva tekee sillä.
Tässä on vielä syvempi kohta: sama hyvä karma voi joko syventää māyāa tai palvella bhaktia.
Ajatellaan kahta ihmistä, joilla molemmilla on paljon puṇyaa. Ensimmäisellä on rahaa, terveyttä, älykkyyttä ja vaikutusvaltaa. Hän ajattelee: ”Minä olen menestynyt. Olen saanut tämän kaiken, koska olen hyvä ja ansainnut sen.” Hänen puṇyansa vahvistaa ahaṅkāraa — ajatusta ”minä olen tekijä ja nauttija”. Silloin hyvä karma ruokkii aineellista identiteettiä.
Toinen ihminen omaa samanlaiset aineelliset mahdollisuudet, mutta ajattelee: ”Kṛṣṇa on antanut minulle nämä resurssit.
Nyt sama varallisuus, älykkyys ja energia voidaan suunnata bhaktiin. Silloin kysymys ei enää ole ”Mitä minä saan?”, vaan ”Miten voin palvella?”
Bhakti muuttaa koko karmallisen matematiikan.
Karmallisessa ajattelussa toiminnan logiikka on: teko - ansio - tulos -nautinto - uusi kiinnittyminen - uusi karma.
Esimerkiksi: ”Teen hyvää saan puṇyaa - saan paremman syntymän - saan enemmän nautintoa - haluan lisää - toimin jälleen tuloksen vuoksi.”
Tämä voi jatkua loputtomasti. Bhaktissa keskuksen pitäisi muuttua.
Silloin toiminnan arvo ei määräydy ensisijaisesti sen perusteella, millaisen karmallisen palkinnon minä saan. Tämä on hyvin tärkeää , koska bhaktin korkein muoto ei perustu edes ajatukseen: ”Palvon Kṛṣṇaa, jotta pääsisin parempaan paikkaan
Tästä päästään vielä syvemmälle: edes mokṣa ei ole Gauḍīyalle lopullinen ihanne. Bhakti ei tähtää ensisijaisesti siihen, että jīva pääsisi vain pois kärsimyksestä. Eikä edes siihen, että jīva saavuttaisi vain persoonattoman vapautumisen.
Tämä muuttaa koko kysymyksen. Tavallinen aineellinen ihminen kysyy: ”Miten saan paremman kokemuksen?” Puṇya-keskeinen ihminen kysyy: ”Miten saan paremman tulevan syntymän?” Mokṣaa tavoitteleva kysyy: ”Miten pääsen pois saṃsārasta?” Bhakta kysyy: ”Miten voin rakastaa ja palvella. Se on kokonaan toinen orientaatio.
Sridhar Swami sanoo: ”Kaikki lähteet hylätään täysin, hylätään siinä määrin, että myös vapaus mayasta - mukti - hylätään.” Yleensä ihmiset ajattelevat, että totuus ilmestyksestä antaa meille pelastuksen, vapautuksen mayan kahleista. Tätä voimme odottaa vedalaiselta opilta - mukti: meidät vapautetaan kaikista vaikeuksista. Tämä on jumalallisesti ilmoitettujen kirjoitusten lahja. Mutta hän [Sridhar Swami] sanoo: jopa tämä ilmiö hylätään ehdoitta. Mukti ei ole mitään. Se on ”tyhjät kädet”. Jos käsissä on myrkkyä, myrkky voidaan heittää pois, silloin kädet pysyvät tyhjinä.
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
Mukti ei ole mitään. Se on ”tyhjät kädet”. Jos käsissä on myrkkyä, myrkky voidaan heittää pois, silloin kädet pysyvät tyhjinä.
Jos käsissä on myrkkyä, myrkky voidaan heittää pois, silloin kädet pysyvät tyhjinä.
Siksi kärsimyksen mahdollinen hengellinen arvo voi olla siinä, että se synnyttää śaraṇāgatia, turvautumista Bhagavāniin. Kun ihminen huomaa, ettei hän pysty hallitsemaan elämää aineellisin keinoin, hän voi tulla nöyräksi. Ei enää: ”Minä pystyn kaikkeen”, vaan: ”En pysty itse tekemään tästä pysyvää. Tarvitsen turvaa, joka ei riipu tästä maailmasta.” Tästä voi syntyä śaraṇāgati — turvautuminen Bhagavāniin.
Ja tässä on tärkeä ero: kärsimyksen ei tarvitse olla itsessään päämäärä. Sen mahdollinen hengellinen arvo on siinä, että se voi kääntää katseen pois väärästä turvasta kohti todellista turvaa.
Ja tässä on ehkä kaikkein hienoin paradoksi: hyvä elämä voi olla vaarallinen juuri siksi, että se tuntuu hyvältä. Kärsimys sanoo: ”Tämä maailma ei riitä.” Nautinto sanoo helposti: ”Tämä maailma riittää.” Siksi kärsimys voi joskus olla hengellisesti paljastavaa, kun taas nautinto voi olla peittävää. Ihminen, joka kärsii, voi kysyä: ”Miksi tämä tapahtuu?” Mutta ihminen, joka saa kaiken haluamansa, ei ehkä koskaan kysy: ”Kuka minä todella olen?” Tässä mielessä duḥkha voi rikkoa māyāan liittyvää tyytyväisyyttä — mutta vain, jos ihminen käyttää sen hengelliseen etsintään.
Lopulta ongelma ei ole: ”Minulla on huono elämä.” Eikä: ”Minulla on liian paljon kärsimystä.” Eikä edes: ”Minulla on liikaa hyvää karmaa.
Ongelma on: ”Olen unohtanut suhteeni Kṛṣṇaan ja etsin pysyvää tyydytystä siitä, mikä ei ole pysyvää.” Silloin sekä hyvä että huono karma voivat pitää jīvan aineellisessa identiteetissä.
Pāpa sanoo: ”Kärsi.”
Puṇya sanoo: ”Nauti.”
Mutta molemmat voivat pitää jīvan saman perusjärjestelmän sisällä: ”Minä olen tämän maailman nauttija.” Bhakti sanoo jotain aivan muuta.
Siksi kaikkein vaarallisin tila ei välttämättä ole se, jossa ihminen tietää kärsivänsä. Se voi olla tila, jossa saṃsāra antaa hänelle juuri tarpeeksi nautintoa, jotta hän ei koskaan kysy, miksi hän ylipäätään on saṃsārassa.
SAMA TOIMINTA, ERI SEURAUKSET.
Vertaus kolmesta muurarista. Tai kuinka merkitys voi antaa sisältöä toiminnalle
SAMA TOIMINTA, ERI SEURAUKSET.
Vertaus kolmesta muurarista. Tai kuinka merkitys voi antaa sisältöä toiminnalle
HE TOIMIVAT ERI GUNOISSA, ULKOISESTI TOIMINTA NÄYTTÄÄ SAMALTA.
Eräänä päivänä munkki käveli tiellä ja kohtasi muurarin, joka kantoi kiviä vihaisena, väsyneenä ja katse alaspäin suunnattuna.
Munkki kysyi häneltä:
”Mitä sinä teet?”
Muurari vastasi hänelle:
”Etkö näe, että raahaan kiviä! Olen niin väsynyt, että tuntuu siltä, etten elä aamuun asti.”
Munkki jatkoi matkaansa. Ja vastakkaisesta suunnasta hän kohtasi toisen muurarin.
Tämäkin kantoi kiviä – mutta näytti siltä, että hänen oli helpompi kävellä, eivätkä kivet eikä hänen työnsä tuntuneet niin raskailta.
Munkki kysyi häneltä:
”Mitä sinä teet?”
Mihin toinen muurari vastasi:
”Työskentelen ja ansaitsen elantoni perheelleni. Poikani kasvaa ja pystyy työskentelemään samalla tavalla.”
Munkki jatkoi matkaansa. Matkalla hän kohtasi kolmannen kivenhakkaajan.
Tämä kantoi raskaita kiviä, mutta käveli kevyin askelin, hymy kasvoillaan. Näytti siltä, ettei kuumuus eikä kivien paino aiheuttaneet hänelle vaivaa.
”Mitä sinä teet?”, munkki kysyi kolmannelta kivenhakkaajalta.
”Rakennan temppeliä joka päivä. Ja jokaisella hetkellä elämässäni on merkitys. Uskon siihen, mitä teen, ja arvostan sitä. Ei ole väliä, näenkö temppelin valmistumisen vai en, mutta jokainen, joka tulee tähän temppeliin, voi löytää onnen. Ja se tekee minut onnelliseksi.”
Ja todellakin, kun ihminen tekee jotain suurempaa ja näkee näissä teoissa merkityksen, se voi antaa voimaa, halua edetä ja elää täyttä elämää.
Ihminen kirjoittaa joka päivä elämänsä tarinaa ja rakentaa temppelin yksinkertaisista teoista. Millainen tämä temppeli tulee olemaan ja millä se täyttyy, riippuu yksinomaan ihmisestä itsestään.
Ajankohtainen vertauskuvallinen tarina
Kerran eräs hyvin rikas mies kutsui viisaan mestarin vierailemaan palatsissaan. Palatsi oli poikkeuksellisen ylellinen. Se oli täynnä kaikenlaisia aarteita: mattoja, maalauksia, astioita, monenlaisia taideteoksia sekä eri aikakausilta peräisin olevia huonekaluja. Rikas mies johdatti mestaria salista toiseen.
He olivat kiertäneet palatsia jo useita tunteja, sillä se oli valtavan suuri. Rikas mies ei sulkenut suutaan hetkeksikään, vaan kehuskeli lakkaamatta aarteillaan. Hän tunsi syvää tyytyväisyyttä itseensä.
Lopulta, esiteltyään koko palatsinsa, isäntä katsoi mestaria silmiin ja kysyi:
– No, millaisen vaikutuksen se teki sinuun?
Mestari hymyili ivallisesti ja vastasi:
– Minuun teki valtavan vaikutuksen se, että maailma on niin luja, että se jaksaa kannatella näin valtavan palatsin painoa – ja vieläpä sinutkin sen mukana!
https://www.youtube.com/watch?v=iTMBdEsfbqs
Transkriptio täältä:
Kertomus vapaudesta
Kerran kuninkaalle kerrottiin, että hänen valtakunnassaan asui ihmeellinen erakko, joka oli tunnettu uskomattomasta viisaudestaan ja kaukonäköisyydestään. Ihmiset rakastivat erakkoa suuresti ja tulivat pyytämään häneltä neuvoja jopa kaukaisimmista kylistä. Kateellinen kuningas ei kuitenkaan halunnut, että tavallinen kansa saisi nauttia näin kuuluisan viisaan opetuksista. Niinpä hän lähetti sanansaattajan kutsumaan erakkoa palatsiinsa. Kuningas halusi, että valtakunnan viisaimmat ihmiset asuisivat hovissa ja palvelisivat yksinomaan häntä. Viisas ei kuitenkaan hyväksynyt kuninkaan kutsua, vaan ilmoitti sanansaattajalle rakastavansa vapautta niin paljon, ettei vaihtaisi sitä mihinkään palatsiin. Jos kuningas tarvitsisi neuvoja, hän voisi itse tulla viisaan luokse. Kuultuaan näin uhmakkaan vastauksen kuningas raivostui ja käski vartijoidensa tuoda tottelemattoman erakon väkisin hänen eteensä. Kun sotilaat saapuivat paikkaan, jossa viisas asui, he löysivät hänet istumasta puun alla meditaatiossa. Mikään yritys ei kuitenkaan onnistunut palauttamaan häntä transsitilasta. Eivät melu eivätkä fyysiset keinot auttaneet. Kuninkaan käsky oli silti täytettävä. Niinpä lootusasennossa istuva erakko nostettiin kantotuoliin ja kuljetettiin kuninkaan luo. Mutta jopa kuninkaan edessä viisas pysyi saavuttamattomana. Hän istui liikkumattomana kuin kivinen jumalankuva, autuas hymy kasvoillaan, aivan kuin mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei olisi tapahtunut. Henkisistä asioista kaukana oleva ja omahyväinen kuningas ei kyennyt ymmärtämään erakon syvän transsitilan merkitystä. Hän luuli viisaan pilkkaavan itseään, raivostui entisestään ja käski heittää tämän vankilaan kaltereiden taakse. Siellä saisi istua, kunnes tulisi järkiinsä. Seuraavana päivänä vankilan päällikkö saapui kuninkaan luo ilmoittamaan, että viisas oli palannut meditaatiostaan. Kuningas lähti vankilaan odottaen näkevänsä erakon katuvana ja nöyrtyneenä, mutta yllättyi löytäessään tämän hyväntuulisena. Viisas istui jälleen lootusasennossa ja hyräili mantroja aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei edes kiinnittänyt huomiota arvovaltaiseen vieraaseensa. ”Sanoit arvostavasi vapautta enemmän kuin mitään muuta”, kuningas puhutteli viisasta. ”Mitä sanot nyt, kun istut vankilassa? Miltä uusi kotisi tuntuu?” Viisas nousi verkkaisesti, käveli kaltereiden luo, hymyili arvoituksellisesti ja kysyi kuninkaalta: ”Mistä päättelit, että minä olen vankilassa?” ”Etkö sinä ole kaltereiden takana?” kuningas huudahti suuttuneena moisen röyhkeyden vuoksi. ”En”, viisas vastasi rauhallisesti. ”Silmäni kertovat minulle aivan muuta. Minä näen, että sinä olet kaltereiden takana.” Viisas katseli kuningasta lapsenomaisen viattomasti. ”Typerys!” kuningas karjaisi. ”Olet menettänyt järkesi! Minä olen vapaa. Voin lähteä täältä milloin tahansa, mutta sinä pysyt vankilassa, kunnes päätän vapauttaa sinut.” ”Sinäkö olet vapaa?” viisas ihmetteli. ”Salli minun selittää sinulle muutama asia.” Viisas painoi kämmenensä nöyrästi yhteen ja sanoi: ”Ensinnäkin, anna minulle anteeksi, kuningas, jos loukkasin sinua kieltäytymällä kutsustasi. Totuus ei alistu voimalle eikä vallalle. En tee eroa tavallisen talonpojan ja kuninkaan välillä. Totuuden edessä kaikki ovat samanarvoisia. Viisaus ei voi palvella vain kuninkaita, vaan se kuuluu kaikille. Juuri siinä piilee sen suurin arvo. Viisas, joka on riippuvainen kuninkaan almista, ei ole enää viisas. Hänestä tulee kuninkaan myötäilijä. Toiseksi, kukaan ei voi riistää minulta vapautta, eivät edes jumalat. Sinusta puhumattakaan. Meistä kahdesta vain minä olen todella vapaa. Mietipä itse. Aamusta iltaan joudut hoitamaan lukemattomia tehtäviä, joihin olet jo kauan sitten kyllästynyt. Hartioillasi lepää kokonaisen valtakunnan paino ja vastuu. Sinun on huolehdittava puolustuksesta, oikeudenkäynneistä, kylvöistä, valtionkassan kartuttamisesta ja lukemattomista muista asioista. Sinulla ei ole rauhaa päivällä eikä yöllä. Sinua ympäröivät sekä ulkoiset että sisäiset viholliset. Pelkäät joka hetki, että joku iskee sinua petollisesti selkään. Kaikki alamaisesi, jopa kaikkein läheisimmät ihmiset, ovat tekopyhiä ja haluavat sinulta vain aineellisia etuja. Istut palatsissasi vuorokauden ympäri etkä voi edes käydä tarpeillasi ilman vartijoita. Ruokasikin tarkistetaan myrkyn varalta. Kutsutko sinä sitä elämäksi? Olet oman palatsisi, kehosi, mielesi, tunteidesi ja asemasi vanki. Minä puolestani kuljen kevyin askelin sinne, minne haluan. En pelkää ketään enkä mitään, en villejä petoja enkä edes rosvoja. Minulla ei ole huolia, ja olen täysin tyytyväinen elämääni. Koko maailma on kotini, ja kaikki elävät olennot ovat ystäviäni. Tietenkin voit sulkea ruumiini tähän vankilaan, mutta minua, henkeäni ja tietoisuuttani et voi rajoittaa millään tavoin.
jatkuu:
. Minulla ei ole huolia, ja olen täysin tyytyväinen elämääni. Koko maailma on kotini, ja kaikki elävät olennot ovat ystäviäni. Tietenkin voit sulkea ruumiini tähän vankilaan, mutta minua, henkeäni ja tietoisuuttani et voi rajoittaa millään tavoin. Meditaatiossa voin matkustaa paikkoihin, joita sinä et pysty edes kuvittelemaan. Ruumiilla ei ole minulle ratkaisevaa merkitystä. Se on vain sielun väliaikainen majapaikka. Tee sille mitä haluat. Minä pysyn silti aina vapaana, sillä todellinen vapaus on sielun vapautta.” Kuunneltuaan viisaan puhetta kuningas ymmärsi toimineensa typerästi ja katui tekoaan. Hän vapautti erakon. Vaikka kuningas oli ylpeä, kuten kshatriya-soturikastiin kuuluvat usein olivat, hän onnistui hillitsemään ylpeytensä ja antamaan järjen voittaa tunteensa. Hän ymmärsi, kuinka ainutlaatuinen ihminen hänen niin sanottu vankinsa todella oli. Itse asiassa yksikään hänen neuvonantajistaan ei ollut edes tämän erakon pikkusormen arvoinen. Viisas lähti kaupungista rauhallisin askelin. Hän oli jo melkein ehtinyt kaupungin porteille, kun hän kuuli takanaan kavioiden töminää. Kääntyessään hän näki kuninkaan ratsastavan häntä kohti. Kuningas laskeutui nopeasti hevosen selästä, kumarsi viisaalle kädet nöyrästi yhteen painettuina ja sanoi: ”Kunnioitettu viisas, pyydän sinua opettamaan minulle, kuinka voin olla vapaa. Olen valmis luopumaan valtakunnastani vaikka heti ja palvelemaan sinua niin kauan kuin haluat.” Viisas hymyili ja vastasi kuninkaalle: ”Sinun ei tarvitse luopua velvollisuuksistasi eikä dharmastasi, omasta tehtävästäsi ja elämäntehtävästäsi, saavuttaaksesi vapauden. Pysy kuninkaana, hallitse viisaasti ja oikeudenmukaisesti ja huolehdi siitä, mikä on uskottu vastuullesi, mutta älä kiinny mihinkään äläkä kehenkään. Tämä on ensimmäinen opetukseni. Kun hallituskautesi päättyy, nimeä arvoisesi seuraaja ja lähde itse metsään viettämään jäljellä oleva elämäsi itsetuntemuksen etsimiseen. Kun pohdit ahkerasti sielun olemusta ja meditoit kaiken olemassa olevan alkulähdettä, vapaudut lopullisesti mayan eli harhan vaikutuksesta. Kun ruumiisi kuolee, saavutat ikuisen vapauden, mokshan.” Tämän sanottuaan viisas siunasi kuninkaan, kääntyi ja jatkoi matkaansa. Kuningas puolestaan palasi velvollisuuksiensa pariin, mutta hän ei ollut enää sama ihminen kuin ennen.
Edellä ei ole minun tekstini, vaan:
https://www.youtube.com/watch?v=iTMBdEsfbqs
Transkriptio täältä:
Kertomus vapaudesta
Mitä me tästä opimme?
Mitä me tästä opimme?
Kertomuksen keskeinen oivallus on, ettei ulkoinen valta merkitse sisäistä vapautta. Ihminen voi hallita valtakuntaa mutta olla silti pelkojensa, ylpeytensä, halujensa ja riippuvuutensa vanki.
Toisaalta ulkoisesti rajoitetuissakin olosuhteissa ihminen voi säilyttää tyyneytensä ja sisäisen riippumattomuutensa.
Ja lisäksi todellinen vapaus ei tarkoita vain sitä, ettei mikään ulkopuolinen voi horjuttaa minua. Se tarkoittaa myös vapautumista väärästä käsityksestä itsestämme ja suhteestamme muihin eläviin olentoihin.
Kertomuksen erakko osoittaa, ettei viisautta voi omistaa vallan avulla eikä todellista rauhaa saavuttaa ulkoisilla saavutuksilla.
Mitä me tästä opimme?
Aaineellinen kiintymys ja väärä minäkäsitys sitovat tietoisuutta. Vapaus ei kuitenkaan tarkoita kylmyyttä, välinpitämättömyyttä tai rakkaudesta luopumista. Se tarkoittaa rakastamista ilman omistamisen tarvetta ja vastuunkantoa ilman, että oma arvo riippuu saavutuksista.
Todellinen viisaus ei tarvitse valtaa
Erakko ei suostu muuttumaan kuninkaan hovin koristeeksi tai vallankäytön välineeksi. Hän muistuttaa, että viisauden arvo ei riipu siitä, kuka sitä kuuntelee tai kuinka vaikutusvaltainen kuulija on.
Hän kykenee puhumaan totuudellisesti myös silloin, kun vastassa on häntä voimakkaampi ihminen.
Velvollisuuksista ei tarvitse paeta
Kertomuksen lopussa erakko ei kehota kuningasta hylkäämään valtakuntaansa. Hän neuvoo tätä hoitamaan tehtävänsä viisaasti mutta takertumatta asemaansa.
Tämä on erityisen tärkeä oivallus. Sisäinen kasvu ei edellytä, että ihminen luopuu perheestään, työstään tai yhteiskunnallisesta vastuustaan. Olennaista on se, millaisella tietoisuudella hän toimii.
Tämä liittyy dharmaan ja kiintymyksettömään toimintaan, mutta myös myötätuntoon ja palvelevaan asenteeseen.
Kuka meistä on todella vapaa?
Voimme omistaa paljon, saavuttaa asemaa ja saada muut tottelemaan meitä. Silti saatamme olla omien pelkojemme, ylpeytemme ja hyväksynnän tarpeemme vankeja.
Todellinen vapaus ei riipu yksin siitä, mitä meille tapahtuu, vaan myös siitä, miten suhtaudumme tapahtumiin. Se ei tarkoita vastuun välttelyä eikä tunteiden tukahduttamista. Se tarkoittaa kykyä toimia viisaasti ilman, että jokainen menetys tai pettymys ottaa meistä vallan.
Viisas ihminen ei tarvitse valtaa hallitakseen muita. Hän pyrkii hallitsemaan omaa ylpeyttään, toimimaan oikeudenmukaisesti ja kohtelemaan ihmisiä arvokkaasti heidän asemastaan riippumatta.
Meidän ei tarvitse paeta maailmaa löytääksemme rauhan. Voimme tehdä työmme, kantaa vastuumme ja rakastaa läheisiämme samalla, kun opimme luopumaan tarpeesta omistaa, hallita ja kontrolloida kaikkea.
Ehkä tärkein kysymys ei olekaan, kuinka paljon vapautta meillä on ulkoisesti, vaan kuinka paljon sisäistä vapautta olemme valmiita kasvattamaan.
Vapaus alkaa siitä, kun emme enää anna pelon ja takertumisen päättää puolestamme, millaisia ihmisiä olemme.
Jīvanmukta on henkilö, joka on saavuttanut vapautumisen jo fyysisen elämänsä aikana.
Hänellä on edelleen keho, hän syö, nukkuu, puhuu ja toimii maailmassa. Hänen tietoisuutensa suhde aineelliseen olemassaoloon on kuitenkin muuttunut perusteellisesti.
Tämä liittyy erityisesti ajatukseen, että ihminen ei ole aineellinen ruumis vaan ikuinen yksilöllinen sielu, jīva,
Vapautuminen ei tässä tarkoita pelkästään kärsimyksestä eroon pääsemistä tai persoonallisuuden häviämistä
Jīvanmukta tarkoittaa ihmistä, joka on vapautunut jo eläessään. Hänellä on edelleen keho, ajatuksia ja tunteita, mutta hän ei enää samaistu niihin samalla tavalla kuin ennen.
Vapautuminen merkitsee sisäistä riippumattomuutta ja oman todellisen olemuksen syvempää ymmärtämistä.
Tämä ei tarkoita persoonallisuuden katoamista, tunteettomuutta tai vetäytymistä elämästä. Ihminen voi edelleen toimia, rakastaa, ajatella ja kohdata vaikeuksia, mutta hänen sisäinen vapautensa ei ole yhtä riippuvainen siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Vapautunut ihminen voi edelleen tuntea kipua, väsymystä, surua tai ruumiillista sairautta.
Jīvanmukti ei välttämättä tarkoita sitä, että hermosto lakkaisi reagoimasta tai että ihminen olisi jatkuvasti euforisessa tilassa.
Ero liittyy siihen, miten kokemukset ymmärretään ja miten niihin kiinnitytään.
Esimerkiksi:
Tavallinen ihminen saattaa ajatella: ”Minä olen kärsimykseni, eikä minulla ole muuta identiteettiä.”
Sielun todellisuuden oivaltanut ihminen voi ymmärtää: ”Koen kärsimystä tässä ruumiillisessa elämässä, mutta koko olemassaoloni ei rajoitu tähän kokemukseen.”
Tämä on havainnollistava vertaus, ei tarkka määritelmä jokaisen vapautuneen ihmisen kokemuksesta.
Lisäksi sitä ei arvioida pelkästään tyyneyden, kivuttomuuden tai poikkeuksellisten kokemusten perusteella.
Jīvanmukti tarkoittaa vapautumista jo elämän aikana. Syvimmällä tasolla kyse on siitä, miten ihminen ymmärtää oman olemassaolonsa, suhtautuu kokemuksiinsa ja vapautuu sisäisestä pakosta määritellä itsensä kaiken sen kautta, mitä hänelle tapahtuu.
Kipu ja kärsimys eivät ole sama asia
Kipu voi olla kehollinen reaktio. Kärsimykseen voi puolestaan liittyä se, miten mieli tulkitsee kivun ja millaisia merkityksiä se sille antaa.
Sisäisesti vapautuneempi ihminen voi kokea saman kivun mutta suhtautua siihen toisin. Hän tunnistaa kivun yrittämättä kieltää sitä. Hän voi hakea hoitoa, levätä ja pyytää apua ilman, että hänen koko minuutensa romahtaa kokemuksen ympärille.
Vapautuminen ei siis välttämättä poista kipua, vaan se voi muuttaa ihmisen suhdetta kipuun.
Tämä ei tarkoita, että kaikki kärsimys olisi vain ajattelun seurausta. Sairaus, trauma, köyhyys ja väkivalta voivat aiheuttaa todellista kärsimystä, jota ei voi ratkaista pelkällä asennemuutoksella.
Kokemus ei ole sama asia kuin kokija
Tässä on yksi jīvanmukti-käsitteen keskeisistä filosofisista kysymyksistä.
Ajattele kolmea asiaa:
Kehossa tapahtuu jotakin.
Mielessä syntyy ajatuksia ja tunteita.
Ihminen muodostaa käsityksen siitä, kuka hän on näiden kokemusten perusteella.
Esimerkiksi suru voi muuttua ajatukseksi: ”Olen surullinen, joten elämäni on epäonnistunut.”
Tällöin hetkellinen tunnetila alkaa määrittää koko identiteettiä.
Syvemmässä itseymmärryksessä ihminen voi huomata, että suru on todellinen kokemus, mutta se ei välttämättä kerro koko totuutta hänen olemassaolostaan.
Hän voi tunnistaa surun ilman, että hänen täytyy rakentaa siitä pysyvää käsitystä itsestään.
Tämä ei edellytä tunteiden tukahduttamista. Päinvastoin, niiden tunnistaminen voi muuttua tarkemmaksi, kun niitä ei tarvitse jatkuvasti puolustaa, selittää tai paeta.
Mitä tapahtuu minuuden tunteelle?
Tavallisesti ihminen rakentaa käsitystään itsestään monista asioista:
omasta kehostaan ja ulkonäöstään;
muistoistaan ja menneisyydestään;
jne.
Nämä asiat eivät sinänsä ole ongelma. Vaikeus syntyy silloin, kun niiden ajatellaan määrittävän ihmisen koko olemuksen.
Sisäisen vapautumisen myötä tällainen riippuvuus voi heikentyä.
Hänellä on edelleen persoonallisuus, historia ja yksilölliset ominaisuutensa. Muutos koskee sitä, kuinka ehdottomasti hän pitää niitä oman olemassaolonsa perustana.
Vapaus ei tarkoita ajatusten katoamista
Keskeinen muutos on siinä, ettei jokaisen ajatuksen tarvitse muuttua käskyksi tai totuudeksi.
Jos mieleen nousee ajatus ”minä epäonnistuin”, ihminen voi havaita sen ajatuksena eikä välttämättä lopullisena kuvauksena itsestään.
Syvin filosofinen kysymys: kuka minä olen?
Jīvanmukti ei tarkoita kaikissa filosofisissa suuntauksissa samaa.
Advaita-vedantassa painotetaan todellisen Itsen (ātman) ja perimmäisen todellisuuden ymmärtämistä. Tässä näkökulmassa vapautuminen liittyy perustavanlaatuisen tietämättömyyden poistumiseen.
Gaudiyassa puolestaan korostetaan sielun ikuista yksilöllisyyttä ja sitä, ettei sielu ole sama olento kuin perimmäinen persoonallinen todellisuus. Vapautuminen merkitsee myös väärän samaistumisen ja aineellisen kiintymyksen ylittämistä.
Näitä käsityksiä ei pidä sekoittaa keskenään. Ne lähestyvät eri tavoin kysymystä siitä, mikä ihmisen todellinen olemus on.
Niitä yhdistää kuitenkin kiinnostus siihen, voiko ihminen vapautua tietämättömyydestä, joka saa hänet ymmärtämään oman olemassaolonsa liian kapeasti.
VAPAUTUMINEN EI OLE TÄYDELLISEKSI TULEMISTA
JĪVANMUKTIN KÄSITETTÄ EI TARVITSE YMMÄRTÄÄ AJATUKSENA IHMISESTÄ, JOSTA ON TULLUT EREHTYMÄTÖN, TUNTEETON TAI JATKUVASTI ONNELLINEN.
SYVEMPI TULKINTA ON, ETTÄ HÄNEN SUHTEENSA OMAAN OLEMASSAOLOONSA ON MUUTTUNUT PERUSTEELLISESTI. HÄN EI ENÄÄ RAKENNA KOKO MINUUTTAAN JOKAISEN AJATUKSEN, TUNTEEN, MENETYKSEN TAI ULKOISEN OLOSUHTEEN VARAAN.
VAPAUS EI TARKOITA SITÄ, ETTEI MIKÄÄN ENÄÄ SATUTA. SE TARKOITTAA, ETTEI JOKAINEN SATUTTAVA KOKEMUS ENÄÄ MÄÄRITÄ KOKO SITÄ, KUKA IHMINEN ON.
KÄRSIMYKSEN JATKUMINEN EI OSOITA HENGELLISTÄ EPÄONNISTUMISTA, EIKÄ RAUHALLINEN KÄYTÖS YKSIN TODISTA SYVÄSTÄ VAPAUTUMISESTA.
EIKÄ RAUHALLINEN KÄYTÖS YKSIN TODISTA SYVÄSTÄ VAPAUTUMISESTA.
VOIT OLLA EI-TÄYDELLINEN JA SILTI VAPAA.
Mene suoraan Jumalan luokse. Jätä väliportaat väliin.
Kristityille on omat palstat!
Perityn synnin ongelma. Perisynti
Anonyymi-ap
2026-06-11 11:11:44
Ilmoita
Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.
Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.
Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.
Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?
Myös huippututkijat ajattelevat samaa:
https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/
Räisäsen Rosoinen Raamattu
”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)
https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/
Räisäsen Rosoinen Raamattu
Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)
Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.
"Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
Se on vapautumista:
väärästä identiteetistä
karmallisesta sidonnaisuudesta
tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta
Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.
Onko mitään “mistä pelastua”?
EI OLE.
Ei ole ikuista kadotusta.
Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.
Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.
Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.
"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.
Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.
Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.
Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.
Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.
Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.
Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.
Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.
Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.
Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta
Piste.
Ei ole mitään muuta mistä pelastua.
Para-dukha-dukhi
https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/
”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”
https://vedabase.io/en/lib
Selitys
Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.
Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.
Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:
gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
se yāya vrajendra-suta-pāśa
Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.
namo mahā-vadānyāya kṛṣṇa-prema-pradāya te
kṛṣṇāya kṛṣṇa-caitanya-nāmne gaura-tviṣe namaḥ
Tällainen persoona edustaa todellisuudessa Śrī Caitanya Mahāprabhua, sillä hänen sydämensä on aina täy
Para-dukha-dukhi
Anonyymi-ap
2026-03-25 00:00:57
Ilmoita
https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/
”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”
https://vedabase.io/en/lib
Selitys
Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.
Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.
Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:
gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
se yāya vrajendra-suta-pāśa
Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.
namo mahā-vadānyāya kṛṣṇa-prema-pradāya te
kṛṣṇāya kṛṣṇa-caitanya-nāmne gaura-tviṣe namaḥ
Tällainen persoona edustaa todellisuudessa Śrī Caitanya Mahāprabhua, sillä hänen sydämensä on aina täynnä myötätuntoa kaikkia ehdollistuneita sieluja kohtaan.
Vāsudeva Datta: valmis kärsimään kaikkien elävien olentojen puolesta, riippumatta uskosta
Tämä nähdään rajattomana universaalina myötätuntona (mahā-vadānyatā).
Kärsimyksen teologia
Kukaan ei voi todella vapauttaa toista ilman Kṛṣṇan tahtoa.
Bhakta haluaa kärsiä toisten puolesta.
Jumala itse vapauttaa sielut nähdessään tällaisen rakkauden.
Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.
Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?
Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)
Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)
Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:
halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.
Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.
Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.
Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.
Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.
Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.
Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.
Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.
Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.
Äänestä
Para-duḥkha-duḥkhī – suora myötätunnon ilmentymä
Vāsudeva Datta näyttäytyy ennen kaikkea rakkauden äärimmäisenä ilmentymänä – ei vain pyhänä henkilönä muiden joukossa, vaan bhaktan ihanteena, jossa myötätunto saavuttaa lähes käsittämättömän laajuuden. Hänen rukouksensa, jossa hän on valmis ottamaan kaikkien elävien olentojen kärsimyksen kantaakseen, ei ole teologinen mekanismi vaan sydämen huuto: rakkaus, joka ei tunne rajoja, ei uskontoa, ei ehtoja.
Tässä kehyksessä vertailu Jeesus Kristus -hahmoon saa erityisen merkityksen. Mutta samalla tehdään teologinen erottelu: Jeesuksen pelastustehtävä ymmärretään kohdistuvan niihin, jotka turvautuvat häneen, kun taas Vāsudeva Dattan rukous ulottuu kaikkiin olentoihin ilman mitään ehtoa.
Vāsudeva Dattan erityisyys kiteytyy käsitteeseen para-duḥkha-duḥkhī – hän ei vain tunne muiden kärsimystä, vaan kokee sen omanaan ja on valmis kantamaan sen kokonaan. Tässä mielessä hänen myötätuntonsa esitetään universaalimpana: ei siksi, että se kumoaisi muiden hengellisten opettajien merkityksen, vaan siksi, että se laajenee rajattomaksi periaatteeksi – kaikki olennot, kaikissa maailmoissa, riippumatta uskosta tai asemasta.
Tästä syntyy se voimakas väite, että Vāsudeva Datta on “miljoonia kertoja korkeampi”. Gaudiya-ajattelussa tämä ei kuitenkaan tarkoita ontologista kilpailua tai sitä, että bhakta todella ylittäisi Jumalan lähettilään metafyysisessä asemassa. Se on retorinen tapa kuvata myötätunnon mittaamattomuutta.
Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.
Mutta tämä näyttää vielä rajalliselta muodolta karuṇāsta, myötätunnosta, koska siinä säilyy raja: vastaanottaminen, usko, kääntyminen. Ei siksi, että se olisi “väärin”, vaan siksi, että se toimii tietyn hengellisen lainalaisuuden sisällä – Jumalan ja sielun vastavuoroisuuden.
Vāsudeva Datta Ṭhākuran rukous edustaa yhtä syvimmistä ihanteista: para-duḥkha-duḥkhī — todellinen bhakta kokee muiden kärsimyksen omanaan. Tämä ei ole vain eettinen tai emotionaalinen myötätunto, vaan puhdasta bhakti-bhāvaa, joka kumpuaa rakkaudesta Jumalaan (Kṛṣṇa).
“Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot.”
Tämä rukous ei ole metaforinen liioittelu, vaan ontologinen ilmaus bhaktan sisäisestä tilasta. Vāsudeva Datta ei pyydä vapautusta, ei autuutta, ei edes omaa suhdettaan Jumalaan — hän pyytää kärsimystä, jos se voi vapauttaa kaikki muut.
Bhakti ylittää karman ja jñānan
Ei kilpailua, vaan rakkauden eri asteita
Vertailut muihin henkisiin opettajiin (kuten Jeesukseen) ovat teologisia keinoja korostaa bhakti-ihanteen syvyyttä.
Ero ei siis ole “kuka on parempi”, vaan:
missä määrin myötätunto on ehdotonta ja universaalia
ulottuuko se myös niihin, jotka eivät edes halua pelastusta
Vāsudeva Dattan myötätunto ei odota vastavuoroisuutta. Se on täysin yksisuuntaista rakkautta.
para-duḥkha-duḥkhī ei ole moraalinen ihanne, vaan ontologinen tila
rakkaus Jumalaan ilmenee universaalina myötätuntona
bhakta ei ole pelastaja, vaan armon kanava
rakkaus voi kokemuksellisesti ylittää jopa metafyysisen järjestyksen
Tämä tekee bhaktista suuremman kuin mikään filosofinen järjestelmä — ei siksi, että hän tietää enemmän, vaan siksi, että hän rakastaa enemmän.
Tässä tilassa rakkaus toimii itsenäisesti, ilman laskelmointia tai vastavuoroisuuden odotusta. Se ei kysy:
“Mitä minä saan?”
“Saavutanko vapautuksen?”
Vaan ainoastaan:
“Kuinka voin palvella?”
Juuri tästä syystä Gauḍīya-vaiṣṇava-ācāryat korostavat, että mokṣa on jopa toissijainen tai ei-toivottu päämäärä verrattuna premaan. Vapautus voi päättää kärsimyksen, mutta vain rakkaus täyttää olemassaolon tarkoituksen.
Tämä huipentuu ihanteessa para-duḥkha-duḥkhī: bhakta ei ainoastaan rakasta Jumalaa, vaan kokee kaikkien muiden kärsimyksen omanaan. Tällöin hänen tietoisuutensa laajenee yksilöllisestä universaaliksi.
Näin bhakti ei pääty vapautukseen — se alkaa vasta sen jälkeen.
Näin bhakti ei pääty vapautukseen — se alkaa vasta sen jälkeen.
Tässä mielessä tämä ihanne menee paljon, paljon, paljon pidemmälle kuin pelkkä pelastuksen tarjoaminen niille, jotka seuraavat tiettyä polkua, eli kristinuskossa.
Bhaktan myötätunto ei rajoitu seuraajiin, uskoviin tai tiettyyn yhteisöön, vaan kohdistuu kaikkiin eläviin olentoihin ilman ehtoja.
Tällainen rakkaus ei perustu siihen, kuka “ansaitsee” pelastuksen tai kuka kääntyy Jumalan puoleen, vaan siihen, että kaikki ovat ikuisesti yhteydessä Jumalaan. Siksi bhakta haluaa kaikkien vapautuvan — riippumatta heidän asemastaan, uskosta tai valinnoista.
Tällainen rakkaus ei perustu siihen, kuka “ansaitsee” pelastuksen tai kuka kääntyy Jumalan puoleen, vaan siihen, että kaikki ovat ikuisesti yhteydessä Jumalaan. Siksi bhakta haluaa kaikkien vapautuvan — riippumatta heidän asemastaan, uskosta tai valinnoista.
Tässä ilmenee para-duḥkha-duḥkhī-ihanteen radikaali luonne: myötätunto ei ole valikoivaa, kuten kristinuskossa, vaan täysin universaalia.
Bhaktan näkökulmasta ei ole jakoa “meihin” ja “heihin”. Kaikki jīvat ovat Jumalan ikuisia osasia, ja siksi myötätunto ulottuu jokaiseen ilman ehtoja. Bhakta ei ajattele, että pelastus kuuluisi vain seuraajille tai tiettyyn ryhmään, vaan hän toivoo vilpittömästi kaikkien vapautumista.
Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”
Kyse ei ole vain siitä, että bhakta haluaa auttaa kaikkia, vaan siitä, että hän ei enää kykene näkemään ontologista eroa “meidän” ja “heidän” välillä.
Kun tämä ymmärrys syvenee bhāvaksi ja lopulta premaksi, tapahtuu tietoisuuden muodonmuutos:
toiset eivät ole enää “toisia”
heidän kärsimyksensä ei ole “heidän”, vaan välittömästi koettua
myötätunto ei ole moraalinen valinta, vaan eksistentiaalinen pakko
Tässä tilassa “me vastaan he” -ajattelu ei ole vain väärin — se on mahdotonta.
Tämä universaalius eroaa hienovaraisesti monista pelastuskeskeisistä malleista. Bhakta ei rakenna identiteettiään sen varaan, kuka kuuluu pelastettujen joukkoon, vaan sen varaan, että kukaan ei ole lopullisesti ulkopuolella. Ei siksi, että pelastus tapahtuisi automaattisesti, vaan siksi, että Jumalan armo ei ole periaatteessa rajattu.
Tästä seuraa syvempi metafyysinen näkemys:
ero “pelastuneiden” ja “pelastumattomien” välillä on ajallinen, ei ontologinen
kaikki jīvat ovat ikuisessa suhteessa Jumalaan, vaikka se olisi peittynyt
Siksi bhaktan myötätunto ei tunne rajoja ajassa, tilassa tai ehdollisuudessa. Hän ei auta vain niitä, jotka ovat valmiita, vaan myös niitä, jotka vastustavat, unohtavat tai eivät tiedä.
Juuri tässä para-duḥkha-duḥkhī saavuttaa täyden merkityksensä: bhakta ei elä maailmassa, jossa on erillisiä ryhmiä — hän elää todellisuudessa, jossa on vain yksi jaettu kohtalo Jumalan kanssa.
Ja siksi hänen rakkautensa on universaalia — ei ideologisesti, vaan ontologisesti.
Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.
Gauḍīya-vaiṣṇavismin näkökulmasta tämä voidaan nähdä tiettynä dharma-rakenteena — Jumalan ja jīvan välinen vastavuoroisuus (reciprocity), jossa armo (kṛpā) kohtaa vastaanottavaisuuden.
Mutta para-duḥkha-duḥkhī-ihanteessa astutaan vielä askel tämänkin rakenteen “läpi”.
Tässä myötätunto (karuṇā) ei enää asetu vastavuoroisuuden kehykseen. Bhakta ei odota:
uskoa
kääntymystä
vastaanottamista
Hän ei edes aseta niitä implisiittisiksi ehdoiksi. Hänen näkökulmastaan toisen kärsimys on riittävä peruste toimia.
Näin para-duḥkha-duḥkhī ei kumoa vastavuoroisuutta, vaan paljastaa sen syvemmän tason. Se näyttää, että rakkaus voi ilmetä kahdella tasolla samanaikaisesti:
Tässä mielessä huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.
huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.
Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.
Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?
Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)
Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)
Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:
halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.
Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.
Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.
Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.
Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.
Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.
Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.
Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.
Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.
Eli myös ne "pelastuvat", jotka uskovat "väärin" ja "väärään jumalaan"!
Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”
Para-dukha-dukhi
https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/
https://vedabase.io/en/lib
Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.
Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.
Sekä Vāsudeva Datta että Haridāsa Ṭhākura ymmärretään poikkeuksellisiksi, jumalalliseen tehtävään liittyviksi persoonallisuuksiksi, eivät vain tavallisiksi ihmisiksi Heidän tarkka teologinen asemansa on kuitenkin erilainen.
On tärkeää erottaa kolme asiaa: Brahmān avatāra, Jumalan erityinen ilmentymä ja tavallinen elävä sielu eli jīva, nämä eivät tarkoita samaa.
Heidän hengelliset identiteettinsä
Haridāsa Ṭhākura — Brahmā
Caitanya-caritāmṛtan Antya-līlā 11.25:n kommentaarissa Śrīla Prabhupāda vahvistaa Haridāsa Ṭhākuran olevan Brahmān inkarnaatio.
Caitanya-caritāmṛta Madhya-līlā 15.165:ssä Śrī Caitanya Mahāprabhu kutsuu Vāsudeva Dattaa Prahlāda Mahārājan inkarnaatioksi.
Haridāsa Ṭhākura — Brahmā
Caitanya-caritāmṛtan Antya-līlā 11.25:n kommentaarissa Śrīla Prabhupāda vahvistaa Haridāsa Ṭhākuran olevan Brahmān inkarnaatio.
Caitanya-caritāmṛta Madhya-līlā 15.165:ssä Śrī Caitanya Mahāprabhu kutsuu Vāsudeva Dattaa Prahlāda Mahārājan inkarnaatioksi.
Olivatko he tavallisia sieluja?
He eivät olleet tavallisia, ehdollistuneita sieluja siinä merkityksessä, että he olisivat vain tavallisia ihmisiä.
Tässä on kuitenkin teologinen tarkennus:
Brahmā on universumin luoja ja erityinen elävä olento, ei korkein Jumala itse.
Prahlāda Mahārāja on suuri ikuinen bhakta, ei korkein Jumala itse.
Avatāra voi tarkoittaa Jumalan omaa laskeutumista tai erityisen jumalallisen tehtävän toteuttavaa ilmentymää. Kaikki avatārat eivät siis ole samaa ontologista luokkaa.
Siksi ei ole aivan täsmällistä sanoa, että Haridāsa Ṭhākura olisi yksinkertaisesti itse Korkein Jumala tai että Vāsudeva Datta olisi Viṣṇun avatāra. Heidät tunnistetaan erityisten jumalallisten persoonallisuuksien ilmentymiksi ja Caitanyan ikuisen seurueen jäseniksi.
Haridāsa Ṭhākura — Brahmān, universumimme luojan inkarnaatio!
Miksi tällä on merkitystä myötätunnon kannalta?
Vāsudeva Datta pyysi Caitanyaa ottamaan kaikkien elävien olentojen karmallisen kärsimyksen hänen kannettavakseen. Caitanya-caritāmṛta kuvaa, kuinka tämä pyyntö liikutti Caitanyaa syvästi.
Haridāsa Ṭhākura puolestaan osoitti, ettei pyhän nimen armo kuulu vain tietylle syntyperälle tai yhteisölle.
Näin heidän hengelliset identiteettinsä valaisevat kahta eri puolta samasta rakkaudesta: Prahlādan esimerkissä myötätunto ulottuu kaikkien kärsimykseen, Brahmān ilmentymässä korostuu pyhän nimen armon levittäminen.
Eli heidät ymmärretään erityisiksi jumalallisiksi persoonallisuuksiksi, ei pelkästään tavallisiksi ihmisiksi. Täsmällisemmin Vāsudeva Datta yhdistetään Prahlādaan ja Haridāsa Ṭhākura Brahmāan.
Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.
Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?
Ei.
Mutta silti Haridāsa Ṭhākura — Brahmā - universumimme luojan inkarnaatio.
Vāsudeva Dattaa - Prahlāda Mahārājan inkarnaatio.
Eli ei tavallisia ihmisiä!
Haridāsa Ṭhākura ja Vāsudeva Datta eivät olleet tavallisia ihmisiä hengellisen identiteettinsä merkityksessä, vaan poikkeuksellisia, jumalalliseen tehtävään liittyviä persoonallisuuksia.
Haridāsa Ṭhākura — Brahmān ilmentymä: Brahmā on universumimme luoja. Haridāsa Ṭhākuran yhteydessä korostuu pyhän nimen armon jakaminen kaikille.
Vāsudeva Datta — Prahlāda Mahārājan ilmentymä.
Vāsudeva Dattan yhteydessä korostuu hänen rajaton halunsa vapauttaa kaikki elävät olennot kärsimyksestä.
Tässä on kuitenkin yksi tärkeä teologinen ero: Brahmān tai Prahlādan inkarnaatio ei automaattisesti tarkoita, että kyseinen henkilö olisi Korkein Jumala itse, koska Jumalan avatārat, Hänen erityiset ilmentymänsä ja Hänen suuret bhaktansa ovat erotettavissa toisistaan.
Vāsudeva Dattan myötätunto kuvataan niin rajattomana, että hän on valmis ottamaan kaikkien olentojen kärsimyksen itselleen. Haridāsa Ṭhākuran palvelutehtävä puolestaan ilmentää armon ja pyhän nimen universaalia saavutettavuutta.
Molempien kautta ilmenee sama universaali rakkaus, mutta eri tavoin.
Valitan, mutta myötätuntoa on miljoonia kertoa enemmän kuin Jeesuksella!
Myös ne "pelastuvat", jota uskovat "väärin"!
Vāsudeva Dattan myötätunto haastaa kaiken sellaisen ajattelun, joka rajaa rakkauden vain oikeaoppisiin ja vääräoppisiin.
Vāsudeva Dattan rakkauden ihanne: myötätunto, joka ei hylkää ketään eikä vaadi ketään ensin kuulumaan "oikeaan uskoon".
Haridāsa Ṭhākura Brahmān ilmentymä.
Vāsudeva Datta esitetään Prahlāda Mahārājan ilmentymä.
Vāsudeva Dattan myötätunto on rajaton: hän on valmis ottamaan kaikkien elävien olentojen kärsimyksen itselleen.
Ei vain niiden, jotka uskovat "oikein"
Kauneimmassa ihanteessa rakkaus ei pysähdy uskonnollisiin rajoihin, opillisiin erimielisyyksiin eikä ihmisten tekemiin jakoihin.
Vāsudeva Dattan myötätunto ilmentää käsitystä rakkaudesta, joka ei kysy, kuka ansaitsee pelastuksen ja kuka ei, vaan kaipaa kaikkien elävien olentojen vapautumista kärsimyksestä.
Tässä on universaaliuden syvä sanoma: ei me vastaan he, ei omat vastaan vieraat, ei oikeaoppiset vastaan vääräoppiset.
Ei me vastaan he, ei omat vastaan vieraat, ei oikeaoppiset vastaan vääräoppiset.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, kuinka monta ihmistä suljemme rakkauden ulkopuolelle, vaan siinä, kuinka laajalle myötätuntomme ulottuu.
"Pelastetaanko" vain niitä, jotka ajattelevat kuten me, vai myös niitä, joiden usko ja käsitys Jumalasta poikkeavat omastamme?
Vāsudeva Dattan ihanne kutsuu ylittämään me vastaan he -ajattelun. Se kutsuu hengellisyyteen, jossa toisen kärsimys ei ole yhdentekevää ja jossa universaali rakkaus on suurempi kuin halu voittaa uskonnollisia kiistoja.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, kuinka monta ihmistä suljemme rakkauden ulkopuolelle, vaan siinä, kuinka laajalle myötätuntomme ulottuu.
"Pelastetaanko" vain niitä, jotka ajattelevat kuten me, vai myös niitä, joiden usko ja käsitys Jumalasta poikkeavat omastamme?
Ei vain omien pelastusta, vaan kaikkien hyvinvointia. Ei vihollisia, vaan eläviä olentoja.
Ei rakkauden rajoittamista, vaan rakkauden rajatonta laajentamista.
Vāsudeva Dattan myötätunto on jotakin käsittämättömän syvää: hän on valmis kärsimään itse kaikkien puolesta, jos sillä voisi vapauttaa kaikki elävät olennot kärsimyksestä ja pelastaa heidät kaikki — myös ne, jotka uskovat toisin, palvovat Jumalaa eri tavoin tai eivät edes tunne Häntä, palvovat "vääriä jumalia". Hän ei varaa rakkauttaan vain oikeaoppisille, omilleen tai niille, joiden hän katsoo ansaitsevan armon. Hänen sydämensä ei etsi ketään, jonka voisi jättää ulkopuolelle.
Juuri tässä avautuu rakkaudeb universaaliuden järisyttävä syvyys: ei me vastaan he, ei omat vastaan vieraat, ei oikeaoppiset vastaan vääräoppiset — vaan jokainen elävä olento on rajattoman myötätunnon arvoinen.
Ajatus siitä, että yksi on valmis ottamaan kaikkien muiden kärsimyksen kantaakseen, jotta kukaan ei jäisi pelastuksen ulkopuolelle, ylittää tavallisen oman edun tavoittelun.
Se on rakkautta, joka ei kysy, mitä se itse saa, vaan kuinka kaikki muut voisivat vapautua. Se ei iloitse siitä, että joku toinen tuomitaan, eikä rakenna omaa hengellistä suuruuttaan toisten poissulkemiselle. Se suree jokaisen kärsimystä ja kaipaa jokaisen vapautumista.
Vāsudeva Dattan ihanteessa edes vääränä pidetty usko ei tee ihmisestä rakkauden ulkopuolista. Vaikka joku ymmärtäisi Jumalan eri tavalla, kutsuisi Häntä toisella nimellä tai kulkisi hengellistä tietä, jota itse ei seuraa, hänen kärsimyksensä ei muutu merkityksettömäksi. Hänen kohtalonsa ei lakkaa koskettamasta myötätuntoista sydäntä.
Tällainen rakkaus ei vaadi toista ensin muuttumaan omanlaisekseen. Se ei aseta armon portille ehtoa: tule ensin meidän kaltaiseksemme, tunnusta ensin meidän käsityksemme oikeaksi, niin vasta sitten olet rakkautemme arvoinen. Päinvastoin se kysyy: kuinka voisin tavoitella omaa vapautumistani täydestä sydämestäni, jos en samalla kaipaisi myös niiden vapautumista, jotka ajattelevat toisin kuin minä?
Tämä ei merkitse sitä, että kaikki opit olisivat samanlaisia tai että hengellisillä eroilla ei olisi merkitystä. Se merkitsee jotakin vielä perustavampaa: opillinen erimielisyys ei saa tuhota myötätuntoa, eikä oman uskon rakastaminen edellytä toisen ihmisen hylkäämistä.
Tässä on ei me vastaan he -ajattelun todellinen hengellinen merkitys. Ei vain niiden puolesta, jotka kuuluvat omaan yhteisöön. Ei vain armon toivomista niille, jotka lausuvat oikeat sanat. Ei vain pelastuksen kaipaamista niille, joiden usko muistuttaa omaamme. Vaan sydämen avartamista niin, ettei yksikään elävä olento muutu pelkäksi ulkopuoliseksi, vääräuskoiseksi tai viholliseksi.
Vāsudeva Datta muistuttaa meitä siitä, että universaalin rakkauden mitta ei ole siinä, kuinka tarkasti osaamme erotella toisemme, vaan siinä, kuinka syvästi toisten kärsimys koskettaa meitä. Hänen esimerkkinsä haastaa kysymään, onko oma vapautumisemme meille todella riittävä päämäärä, jos lukemattomat muut olennot yhä kärsivät.
Ei me vastaan he.
Ei meidän pelastuksemme muiden kustannuksella. Ei rakkautta vain niille, jotka uskovat "oikein".
Siinä on Vāsudeva Dattan esimerkin universaali kutsu: älä tyydy rakastamaan vain niitä, jotka ovat sinulle helppoja rakastaa. Älä rajaa sydäntäsi oman uskosi rajojen kokoiseksi. Anna myötätuntosi ulottua myös niihin, joiden käsityksiä et ymmärrä, joiden kanssa olet eri mieltä ja jotka eivät ehkä koskaan kutsu Jumalaa samalla nimellä kuin sinä.
Sillä rakkaus, joka ulottuu vain samanmielisiin, on vielä rajallista. Mutta rakkaus, joka suree kaikkien kärsimystä ja toivoo kaikkien vapautumista, avaa ikkunan kohti universaalia hengellistä myötätuntoa.
Vāsudeva Dattan ihanne ei ole: pelastukoon se, joka kuuluu meihin. Se on: älköön kukaan jääkö kärsimykseen, jos rakkaus voisi edes kaivata hänen vapautumistaan.
https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/
”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”
https://vedabase.io/en/lib
Tämä Śrī Caitanya-caritāmṛtan säe (Madhya-līlā 15.163) ilmaisee juuri sen.
Vāsudeva Datta pyytää saada itse kärsiä ikuisesti helvetissä, jos kaikkien muiden elävien olentojen syntiset reaktiot voidaan ottaa hänen kannettavakseen ja heidät vapauttaa.
Hänen rukouksensa ei ole: pelasta minut ja pelasta myös muut.
Se on paljon radikaalimpi: anna muiden vapautua, vaikka minä itse joutuisin kärsimään ikuisesti.
Vāsudeva Datta ei aseta omaa vapautumistaan muiden edelle. Hän ei pyydä itselleen taivaallista autuutta samalla, kun muut jäisivät kärsimään.
Hän tarjoaa oman kohtalonsa kaikkien muiden puolesta — myös niiden, jotka uskovat toisin, palvovat muita jumaluuksia tai eivät kuulu hänen uskonnolliseen yhteisöönsä.
Vāsudeva Datta pyytää saada itse kärsiä ikuisesti helvetissä, jos kaikkien muiden elävien olentojen syntiset reaktiot voidaan ottaa hänen kannettavakseen ja heidät vapauttaa.
Hänen rukouksensa ei ole: pelasta minut ja pelasta myös muut.
Se on paljon radikaalimpi: anna muiden vapautua, vaikka minä itse joutuisin kärsimään ikuisesti.
Vāsudeva Datta ei aseta omaa vapautumistaan muiden edelle. Hän ei pyydä itselleen taivaallista autuutta samalla, kun muut jäisivät kärsimään.
Hän tarjoaa oman kohtalonsa kaikkien muiden puolesta — myös niiden, jotka uskovat toisin, palvovat muita jumaluuksia tai eivät kuulu hänen uskonnolliseen yhteisöönsä.
Tässä on para-duḥkha-duḥkhī -ihanteen syvin merkitys: toisten kärsimys koskettaa sydäntä niin voimakkaasti, että oma vapautuminen menettää merkityksensä, jos muut voidaan pelastaa sen sijaan.
Ei me vastaan he. Ei oma pelastus muiden kustannuksella. Ei rakkautta vain saman uskon jakaville. Vaan kaikkien vapautuminen, vaikka itse jäisi helvettiin.
Vāsudeva Dattan rukous on siksi niin voimakas kuvaus universaalista myötätunnosta: hän ei pyydä, että Jumala pelastaisi vain oikeaoppiset, vaan että kaikkien ehdollistuneiden sielujen aineellinen kärsimys päättyisi.
Säe ilmaisee Vāsudeva Dattan rukouksen ja hänen täydellisen valmiutensa uhrautua.
Hänen rakkautensa suuruus on siinä, ettei hän aseta edes omaa pelastumistaan kaikkien muiden pelastumisen edelle.
Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.
Mutta silti Haridāsa Ṭhākura — Brahmā - universumimme luojan inkarnaatio.
Vāsudeva Dattaa - Prahlāda Mahārājan inkarnaatio.
Eli ei tavallisia ihmisiä!
Mutta silti Haridāsa Ṭhākura — Brahmā - universumimme luojan inkarnaatio.
Vāsudeva Dattaa - Prahlāda Mahārājan inkarnaatio.
Eli ei tavallisia ihmisiä!
Vāsudeva Datta on valmis ottamaan kantaakseen kaikkien elävien olentojen synnit ja syntiset reaktiot, jos kaikki muut voisivat sen ansiosta pelastua. Hän pyytää Śrī Caitanya Mahāprabhulta, että saisi itse kärsiä helvetissä ikuisesti, kunhan kaikki muut vapautuisivat .
Oi, kuinka käsittämättömän syvää on tällainen rakkaus!
Hän ei tahdo jättää ketään kärsimään, ei edes niitä, jotka uskovat toisin, palvovat muita jumaluuksia tai joita pidetään vääräuskoisina.
Hän on valmis kantamaan kaikkien synnit, jotta kaikki muut pelastuisivat.
Tämä on para-duḥkha-duḥkhī: sydän, joka kärsii toisten kärsimyksestä ja kaipaa jokaisen elävän olennon vapautumista. Ei me vastaan he, ei omat vastaan vieraat, ei oikeaoppiset vastaan vääräoppiset — vaan kaikkien pelastus, vaikka hän itse joutuisi kärsimään muiden puolesta ikuisesti.
EI TAVALLISIA IHMISIÄ.
Brahmā: Śrī Caitanya-caritāmṛta, Antya-līlā 11.25, A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupādan selitys sanoo suoraan, että Haridāsa Ṭhākura on Brahmān inkarnaatio.
Prahlāda Mahārāja: Śrī Caitanya-caritāmṛta, Ādi-līlā 17.71, Prabhupādan selitys sanoo, että Caitanya Mahāprabhu ilmoitti Haridāsalle tämän olevan Prahlāda Mahārājan inkarnaatio.
Haridāsa Ṭhākura tunnistetaan näissä kahdessa Prabhupādan selityksessä sekä Brahmān että Prahlāda Mahārājan inkarnaatioksi.
Haridāsa Ṭhākura — Brahmān, universumimme luojan inkarnaatio!
Eli ei ihan tavallisia ihmisiä!
Haridāsa Ṭhākura on Brahmān inkarnaatio. Tästä on nimenomainen maininta Śrī Caitanya-caritāmṛtan Antya-līlā 11.25:n selityksessä.
Haridāsa Ṭhākura ei siis ole tavallinen ihminen, vaan Brahmāan yhdistetty jumalallinen palvelija ja Śrī Caitanya Mahāprabhun läheinen kumppani. Vāsudeva Datta puolestaan tunnetaan omasta erityisestä hengellisestä identiteetistään ja rajattoman myötätunnon ihanteestaan.
https://vedabase.io/en/library/cc/antya/11/25/
https://vedabase.io/en/library/cc/adi/17/71/
https://vedabase.io/en/library/cc/antya/11/
Brahmā pelkäsi, että hän saattaisi Kṛṣṇan Brahmā-vimohana-līlāssa tekemänsä loukkauksen kaltaisesti erehtyä uudelleen Gaurāṅga Mahāprabhun ajan leikeissä
Hän pyysi siksi saada syntyä vaatimattomaan, yhteiskunnallisesti alhaalla pidettyyn perheeseen, jotta hän voisi palvella nöyrästi ja välttää ylpeyden.
Kṛṣṇa myönsi tämän toiveen, ja Brahmān ilmestyi Haridāsa Ṭhākuran muodossa muslimiperheeseen.
BBT Tirtha – Brahmān syntymä Haridāsa Ṭhākurana
Bhakti Charu Swamin selitys: Two Sides of the Same Coin
Haridāsa Ṭhākuran syntymä ja hengellinen identiteetti
Sen keskeinen opetus on, ettei syntyperä tai yhteiskunnallinen asema määritä bhaktan hengellistä arvoa. Haridāsa Ṭhākuran elämä osoittaa tässä perinteessä, että pyhän nimen armo kuuluu kaikille.
https://www.v2.bbtirtha.org/EN/text/1425
https://www.bhakticharuswamiarchives.com/transcripts/mg/oon/239/two-sides-of-the-same-coin
https://nandgramdham.org/acharyas/haridasa-thakura/birth-and-early-life/
Brahmā pyytää itse saada syntyä vaatimattomaan perheeseen, koska hän pelkää toistavansa aiemman virheensä Śrī Kṛṣṇan leikeissä.
Brahmān virhe Kṛṣṇan leikeissä: Brahmā varasti Kṛṣṇan paimenpojat ja vasikat Brahmā-vimohana-līlāssa ja joutui tunnustamaan Kṛṣṇan ylivertaisuuden.
Brahmān nöyrtyminen: Myöhemmässä kertomuksessa Brahmā pelkää, että hänen asemansa UNIVERSUMIMME LUOJANA ja siihen liittyvä ylpeys voisi estää häntä kokemasta Gaurāṅga Mahāprabhun leikkejä oikein.
Pyyntö syntyä vaatimattomaan perheeseen: Hän pyytää saada syntyä perheeseen, jossa hän ei olisi ylpeä korkeasta asemastaan
Haridāsa Ṭhākurana syntyminen:
Brahmā syntyy Haridāsa Ṭhākurana muslimiperheeseen ja levittää pyhän nimen ylistystä.
https://mail.bbtirtha.org/EN/text/1425
https://nandgramdham.org/acharyas/haridasa-thakura/birth-and-early-life/
https://bvmlu.org/SCM/sggd.html
OM TAT SAT
Brahmān syntyminen Haridāsa Ṭhākurana ei tarkoita, että Brahmā olisi lakannut toimimasta universumimme luojana. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Brahmā jatkoi tehtäväänsä: Brahmā säilytti asemansa universumimme luojana ja jatkoi kosmista tehtäväänsä.
Brahmā ilmestyi Haridāsa Ṭhākurana.
Brahmā ilmestyi maan päälle Haridāsa Ṭhākurana palvelemaan Śrī Caitanya Mahāprabhua ja levittämään pyhän nimen ylistystä.
Kyse ei ole välttämättä tehtävän vaihtamisesta: jumalallisen persoonallisuuden erityinen ilmentyminen maan päälle ei itsessään tarkoita, että hänen aiempi kosminen tehtävänsä päättyisi.
Haridāsa Ṭhākurana ilmestyminen ei sellaisenaan merkitse, että Brahmā olisi menettänyt tai jättänyt luojan tehtävänsä.
Tärkeimmät lähteet ovat:
Śrī Caitanya-caritāmṛta, Antya-līlā 11.25 — Prabhupādan selitys tunnistaa Haridāsa Ṭhākurassa Brahmān inkarnaation.
vedabase.io
Gaura-gaṇoddeśa-dīpikā 93–95, selitys Haridāsa Ṭhākurasta
https://gaudiyahistory.iskcondesiretree....
— kuvaa Haridāsa Ṭhākuraa Brahmā Mahātapāsin ja Prahlāda Mahārājan yhdistettynä ilmentymänä.
Navadvīpa-dhāma-māhātmya -kertomus Brahmān syntymästä Haridāsa Ṭhākurana — kertoo Brahmān pyynnöstä syntyä maan päälle vaatimattomaan perheeseen.
https://www.v2.bbtirtha.org/EN/text/1425
Näiden lähteiden perusteella voidaan sanoa, että Brahmā ilmestyy Haridāsa Ṭhākurana osana Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää.
Tässä on linkki, jossa on se kertomus, syy, jonka jälkeen Brahma halusi syntyä ihmisenä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19220276/brahma-ihmeissaan
Haridāsa Ṭhākura — Brahmā: Śrī Caitanya-caritāmṛta, Antya-līlā 11.25, Prabhupādan selitys sanoo nimenomaisesti, että Haridāsa Ṭhākura on Brahmān inkarnaatio.
Vāsudeva Datta — Prahlāda Mahārāja: Śrī Caitanya-caritāmṛta, Madhya-līlā 15.165, Caitanya Mahāprabhu sanoo Vāsudeva Dattalle: “tumi — sākṣāt prahlāda” — eli ”sinä olet Prahlāda itse / Prahlādan ilmentymä”.
Haridāsa Ṭhākura yhdistetään Brahmāan, ja Vāsudeva Datta Prahlāda Mahārājaan. Haridāsa Ṭhākuran yhteydessä esiintyy lisäksi erillinen Prahlāda-yhteys joissakin gauḍīya-lähteissä ja selityksissä.
Eli yse ei ole tavallisten ihmisten asemasta, vaan Śrī Caitanya Mahāprabhun erityisten kumppanien hengellisestä identiteetistä.
https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/165/
Accepting Vāsudeva Datta as a great devotee, the Lord said, “Such a statement is not at all astonishing because you are the incarnation of Prahlāda Mahārāja. It appears that Lord Kṛṣṇa has bestowed complete mercy upon you. There is no doubt about it.
https://vedabase.io/en/library/cc/antya/11/25/
“Your role in this incarnation is to deliver the people in general. You have sufficiently preached the glories of the holy name in this world.”
Mutta tämä:
KR 1933/-38
Matt. 12:30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
------------------
Ei, tässä tapauksessa Vāsudeva Dattan rakkaus on universaalimpaa, samoin Haridāsa Ṭhākuran.
Ja lisäksi - he eivät ole tavallisia ihmisiä.
Eli myös ne "pelastuvat", jotka uskovat "väärin" ja "väärään jumalaan"!
Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”
Oṃ Śrī Kṛṣṇārpaṇam Astu
ॐ श्री कृष्णार्पणमस्तु ॥
Niin!