Ainoa

on että sinä rakastat minua. Sinulle tulee ikävä ja etsit minut. Minä en tee enää muuta kuin odotan.
Terkuin: pakarat hellänä pyöräilystä, enkä nähnyt sinua.
333038
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

itse yhteyttä? Olen aika epävarma kyllä sinun suhteesi..

Äänestä

mukava jos olisi rohkeutta ja voisi kertoa olevansa ihastunut, tai uskaltaisi tehdä jotain kirjoittaisi vaikka auton lähtisitkö kahville

Äänestä

Miksi minun pitäisi tehdä aina jotain asioiden eteen? Etkö itse välitä. Eli tyydyt siihen mitä minä teen tai jätän tekemättä. Eipä ole varmalla pohjalla tuo sinun kantasi. Jospa minä juuri haluaisinkin nähdä sinun tekevän jotain asian eteen.
No,pyöräilyhän tekee pakaroille hyvää.
Minä jos kuka sen tiedän. Ja kohta taas mennään.
Haluan siis sinun tekevän jotain... kyllähän minun ikävä ja kaipuu mutta sinun on osoitettava jotain näkyvää kiinnostusta, jotta tulisin etsimään...sinua. En halua sinun odottavan minua koska jos sinä et itse tee mitään tulkitsen sen, ettet sinä ole enää kiinnostunut.

Äänestä
  • tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. mutta tuskin olen se hnekilö jota pyöräillessä etsit. enkä toisaalta haluaisikaan että joku menettäisi yöuniaan takiani koska se on aika tuskallista

    Äänestä

  • rohkeutta ... kirjoitti:

    tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. mutta tuskin olen se hnekilö jota pyöräillessä etsit. enkä toisaalta haluaisikaan että joku menettäisi yöuniaan takiani koska se on aika tuskallista

    puhuin ihan omasta päästäni...

    Äänestä

  • ketjun aloittaja?

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    ketjun aloittaja?

    Kuhan koetin tsempata ketjun aloittajaa itseään tekemään jotain, eikä vaan täällä purkaan tunteitaan. Kuka sen meistä tietää vaikka koskisi juuri meistä jotakuta. Taitaa vaan olla niitä iänikuisia kaipuita... Meikä ajelee prätkällä vaan persaus ei ole puuduksissa mutten ole ketään etsimässäkään ollut.
    Lähtisikö joku kyytiin niin voitaisiin kaksistaan etsii vaikka sitä auringon laskua?=)

    Äänestä

  • rohkeutta ... kirjoitti:

    tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. mutta tuskin olen se hnekilö jota pyöräillessä etsit. enkä toisaalta haluaisikaan että joku menettäisi yöuniaan takiani koska se on aika tuskallista

    tässä tuli nyt joku sekaannus. En ole AP.
    Nakkasin tohon alle jo selvennykseksi viestin.
    Mä en tarvi nyt myötätuntoa vaan ketjun aloittaja tai enemmänkin potkua sinne puutuneisiin pakaroihin, ettei ala säälitteleen itteensä. Jos jotain haluaa on tehtävä sen eteen jotain. Odottamalla harvemmin mitään tapahtuu/saa. Ittestähän se on yleensä kiinni.
    Kylläpäs edellisessä viestissä ilmaisin itteeni tosi huonosti mutta mä nukun yöni ihan hyvin vaikka pikkasen menneet mullakin mielessä vielä pyöräilevätkin...;)

    Äänestä

  • Niiiiin kirjoitti:

    väärinkäsityksiä sattuu;) Odottavan aika on pitkä ja tuskin odottamalla saa muuta kuin päänsärkyä.

    Äänestä

  • rohkeus ... kirjoitti:

    väärinkäsityksiä sattuu;) Odottavan aika on pitkä ja tuskin odottamalla saa muuta kuin päänsärkyä.

    Aina ei nää aivotukset osu kohdalleen, ei edes joka kerta.
    Minusta jos jotain haluaa niin on itse tehtävä sen eteen jotain kuin odotettava. Siksi koetan usuttaa.;) Onkos siinä mitään hävittävää? Kun asia tulee selväksi niin on joka tapauksessa helpompi olo kuin epävarmuudessa, odotustilassa.
    Niin ja voi saada vielä sen mitä haluaa.
    Puskii siis!!:)
    Millanens pyöräily siellä päässä?;)

    Äänestä

  • Niiiiiin kirjoitti:

    labyrintti sokkelo jossa on menneisyyttä ja haavelua tulevasta. Sitten siihen soppaan sekoitetaan vielä mielikuvitus voila :) Pyörä on pöyyntymässä. Aiemmin tuli ajeltua mut ei nyt niin kovasti et pakaralihakset olis tullu kipeiks niinku ap:llä. Kummastihan se helpottais odotustila ei oo hyvä ku ei pääse eteenpäin.

    Äänestä

  • rohkeus kirjoitti:

    jokaisessa labyrintissahan täytyy olla ulospääsy.
    Se vaan täytyy etsiä!:) Siis sinun itse. Tosin toinenhan voisi tulla etsimään vaan hänhän voisi eksyä toisaalle siellä.
    Vai mielikuvituksella maustettu soppa. Eikös mielikuvitus vaan paranna sopan makua kun sitä hiukan vaan hämmentää, että tulee sellasta sopivaa sulatella lautasellinen kerrallaan.;)
    Noh, kesällä on mukava pyöräillä ja näin aurinkoisena kesänä varsinkin. Nyt kaivat sen heti esiin ja kokeilet huomenaamulla. Sovittu!:)
    Elämässä on mentävä eteenpäin, pois eilisen tieltä ja pysyteltävä huomisen kintereillä eli tässä päivässä. Aika ei odota. Rohkeutta ja sen myötä rohkeita tekoja sillä se täysipainoinen elämä ansaitaan ja palkitaan. Mitäs tuumaisit?

    Äänestä

  • Niiiiiiiin kirjoitti:

    sanoja :)
    Harmi ettei pyöräily onnistu kun se ei ole ajokunnos.
    Suurin este kaikelle onkin juuri omat ajatukset. Tunteiden vietäväksi pitäisi vain antautua.
    Tuumaisin että oikeassa olet. Jokainen hetki voi olla sé ratkaiseva. Eli suunta kohti tulevaa;)

    Äänestä

  • rohkeus... kirjoitti:

    olen rämpinyt tunteitteni, saamattomuuteni soissa. Nyt on vaan tullut noustua suosta ylös kulkemaan omia polkuja.
    Seurata omia haluja, tunteita, ajatuksia kohti omia päämääriä, seikkailuita, uusia tilanteita.
    Uskaltaa tehdä mitä itse oikeasti haluaa. Kestää seuraukset vääristä ratkaisuista muttei lannistua vaan vahvistua vastoinkäymisistä. Puskea kahta lujempaa kun vastustaa. Rohkeutta se vaatii mutta se myös antaa oikeat mahdollisuudet, ne mitä kukin haluaa. Näin minä asiaa olen miettinyt. Tokihan elämä rajoittaakin mutta pitää keksiä omat keinot ja luovia. Jep, ei jäädä liikaa menneisiin kiinni, sillä elämähän lipuu joka tapauksessa eteenpäin.
    Mikäs siinä pyörässä on rikki? Täältä saa virtuaaliapuja korjaukseen vai tartteeko tulla kotikäynnille.;)

    korjautua ;) Se on hyvä jos olet pystynyt nousemaan. Rämpiminen on raskasta. Useinhan ratkaisu asoihin on melkein käden ulottuvilla, mutta sitä ei vain näe.
    Elämä on selviytymistarina ja kukin suoriutuu siitä kykyjensä mukaan. Jos ei uskalla elää tänään niin myöhemmin voi kaduttaa. Paljon olen jo itsekin jättänyt menneisyyteen. Mutta rakkaus on suuri arvoitus, kiehtova sellainen. Se että uskaltaa edes unelmoida on jo rohkeaa, mutta se ei aina riitä. Todellista rohkeuttahan olisi se että uskaltaa toteuttaa ne.

    hankalaa korjat pyörää netin välityksellä.;)
    Periksiantamaton luonteeni hiukan haras vastaan
    joten asiaa piti märehtiä jonkin aikaa ennenkuin ymmärsikin mikä on periksiantamista.
    Jep, olet oikeassa, että ratkaisu asioihin ei ole useinkaan kovin kaukana mutta monesti puuttuu rohkeus toteuttaa asiat. Oman onnen unelmoimista ei pitäisi kenenkään pelätä ja sen tavoitelemista mutta usein pelätään sitä epäonnistumista niin paljon, ettei uskalleta yrittää. No, yrityshän voi tietysti epäonnistua, jolloin saa siipeensä ja se ruttaa sinut hetkeksi. Pelon ei pitäisi kuitenkaan antaa hallita ja kahlita elämää vaan uskaltaa, olla rohkea, mikä usein palkitsee rikkaammalla elämällä lopulta.
    Monia asioita muistaa omasta elämästä kun ei ollut rohkeutta kokeilla siipiiään mutta nyt sitä uskallusta pursuaa ja se rauhoittaa omaa mieltä kun tietää, että kun eteen tulee tilaisuuksia niihin oikeasta pystyy ja uskaltaa tarttua.
    Uskalla siis sinäkin olla rohkea. Taisi tulla varsinainen markkinapuhe tästä. Pyrinkin ensi eduskuntavaaleissa Tonin seuraksi kansan äänitorveksi!;)

    tuolla markkinapuheella vetoaa moneen äänestäjään :)
    Jos elämä olisi käsitellyt silkkihansikkain luulen että menettäisin siinä paljon. Epäonnistumisesta voisi oppia olemaan toistamatta samoja virheitä.
    Siitä olen iloinen että elämään mahtuu yllätyksiä. Koskaan ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Voihan ne tapahtumat olla huonojakin mutta siitä olisi vain jatkettava etiäpäin.
    Tilaisuuten pitäisi tosiaan tarttua. Olen jo vähän sillä kannalla että mun tilaisuudet meni mut jos niitä tulis vielä vastaan.
    Yritän olla rohkea, ollaan kaikki tästä päivästä lähtien rohkeita. :)

    Vai olisi mahkuja politiikkaan. Pitäisiköhän tarttua tilaisuuteen? Eeeeen mä uskalla.;)
    Jep, totta kirjoitat, että elämässä tulee ja pitää tulla hiukan kuhmujakin, jotta oppii selviytymään ja osaa arvostaa hyviä hetkiä. Just, virheistä pitää ottaa opiksi eli älä jätä tilaisuuttasi käyttämättä.
    Yllätykset on tietyllä tapaa elämän suola ne tulee pyytämättä ja katoavat käskemättä, melkein sinusta riippumatta siis.
    Tilaisuuksiahan tulee aina uusia. Yksi valinta vaikuttaa toiseen ja se taas jne.
    Muistappa kokeilla seuraavaa tilaisuuttasi, ihan tämän keskustelun pohjalta niin huomaat miten se vaikuttaa ja vaikka menisi ryteikköön niin silloin sillä on vahvistava vaikutustarkoitus.
    Itse olen jo hiukan yltiöpäisestikkin vahvistanut omaa elämän rohkeuttani, että täytyy hiukan rauhotella mutta kyllä se piristää ja antaa sellasta tarmoa hallita elämäänsä. Muuttaa ajattelunäkökulmaakin asioihin paljon pirteämmäksi. Mä olen taustatukena virtuaalisesti kun olet seuraavan kerran rohkea!;)
    Tästä keskustelustahan saa taas uusia virikkeitä kuule kokeilla...

    Äänestä

hankkinut pyörän? Ihanko minun innoittamana? Oih, kuinka suloista, puspus!
ps. Kyllä sinä vielä minut kiinni saat.. =D

Äänestä

skootteri on lälläripyörä...

Äänestä

tarkennusta kitoos

Äänestä

jota etsit. tykkään olla taaempana ja katsella niitä kipeytyviä pakaroitasi, ihan niinkuin rappukäytäviä noustessa. Et sinä minua enää tahdo, tiedän sen vaikka toivoisin asian olevan toisin.

Äänestä
  • ja sinä kyllä tunnet sen!!!

    Äänestä

satamassa katsellen niitä näitä...vaan eipä satuttu törmäämään.
Kuinka pitkän retken teit...10 kilsan vai..?
Tapaamme seuraavalla pyöräilymatkallas...tiedän sen...

Äänestä
  • 50km, olen saanut mittarin pyörääni, tiedäthän sen hienoksi muutenkin niin "tuunataan" sitä. kunto kasvaa hurjaa vauhtia ja eihän mulla ole muutakaan tekemistä, tiesithän senkin. reppuun evästä ja juotavaa ja eikun sotkemahan. itse olen aikani tunteita vuodattanut saamatta vastakaikua joten...... siun vuoro...

    Äänestä

  • retki kirjoitti:

    50km, olen saanut mittarin pyörääni, tiedäthän sen hienoksi muutenkin niin "tuunataan" sitä. kunto kasvaa hurjaa vauhtia ja eihän mulla ole muutakaan tekemistä, tiesithän senkin. reppuun evästä ja juotavaa ja eikun sotkemahan. itse olen aikani tunteita vuodattanut saamatta vastakaikua joten...... siun vuoro...

    mitä tarkoitat...on kiva kun laitat viestiä päivän retkestäs...minä söin hampurilaisen ja rippeetannoin...lokeille, muistatko kuinka paljon niitä onkaan rannoilla..saatvastakaikua..saanhan minäkin..odottelen sulta jotain..

    Äänestä

nyt sitten mies vai nainen? Ihailisin mieluummin miehen pakaroita- ja jos olisit se, jota ajattelen- sulla on kyllä kivat ;=)

Äänestä
  • mun punaisen polkupyörän. Pääsis ajelee.N

    Äänestä

  • korjais kirjoitti:

    mun punaisen polkupyörän. Pääsis ajelee.N

    niin saanko tanssin tangoa kanssasi.

    Äänestä

  • korjais kirjoitti:

    mun punaisen polkupyörän. Pääsis ajelee.N

    huomen pyörinemme ajelemaan tuonne kesään.

    Äänestä

siinä mielessä että toivoa on vaan yhteydestä silloin jos hänkin rakastaa. Satula on huono pyörässäni. Istumaluut siinä oikeastaan kipeytyi eniten. Nainen olen ja pelkäsin välillä alamäessä että rotiskoni leviää, piti jarruttaa varmuuden vuoksi.Olen itse vaihtanut takakumin ja ajattelin tuliko mutteri kiristettyä tarpeeksi, mutta kesti se. Mäkiä oli välillä ja kauniit maisemat, paljon metsää ja peltoja. Suoraa tietä. No se reissu piti kerran elämässä tehdä. Yhdessä kohdin tuli tunne että hän asuisi siinä kohdin, mutta en voi tässä paljastaa tuntemustani. Voinhan olla väärässäkin. Jätin perille muiston, vaikka tuskin hän sitä näkee ja senverran olen viisastunut että tässä en sitä laula(vaikka matkalla lauloinkin...)tulo matkalla ei laulattanut enää, kun oli takana yhteensä 72 kilometriä ja nälkäkin kurni suonissa.Ajattelin siinä pimeässä jo että aivan sama missä hän asuu, kunhan selviän hengissä kotiin. Siellä otan jugurttia ja hunajateetä. Se tuntui tärkeältä silloin, kun alkoi tulla vilukin- yöllä.
Elän toivossa että kohtaamme. Nyt tiedän mitä tietä hän päivittäin matkustaa.

Äänestä
  • jyrkkä ja pitkä, aika muhkurainenkin. jonkin tien varrella asuin joskus, paljon oli peltoja ja metsää, mutta minun kartano sijaitsi kuitenkin rantatontilla. Jos olet se ketä sydämeni vielä toistaiseksi ikävöi, muistat paikan, vietimme siellä mukavia hetkiä ja kävimme uimassa. Vai muiston veit, sitä tuskin tulen näkemään, sen verran olen minäkin viisastunut mutta mielenkiintoista olisi tietää mikä se on. jos todella toivot että kohtaamme niin mikset kerro sitä suoraan, vaan kulutat aikaasi täällä binäärilukujen viidakossa. tunteet täällä ovat vaan ykkösten ja nollien sekamelskaa ilman sitä, mitä joskus ainakin oli.

    Äänestä

  • tietää sen mäen kirjoitti:

    jyrkkä ja pitkä, aika muhkurainenkin. jonkin tien varrella asuin joskus, paljon oli peltoja ja metsää, mutta minun kartano sijaitsi kuitenkin rantatontilla. Jos olet se ketä sydämeni vielä toistaiseksi ikävöi, muistat paikan, vietimme siellä mukavia hetkiä ja kävimme uimassa. Vai muiston veit, sitä tuskin tulen näkemään, sen verran olen minäkin viisastunut mutta mielenkiintoista olisi tietää mikä se on. jos todella toivot että kohtaamme niin mikset kerro sitä suoraan, vaan kulutat aikaasi täällä binäärilukujen viidakossa. tunteet täällä ovat vaan ykkösten ja nollien sekamelskaa ilman sitä, mitä joskus ainakin oli.

    Hänen kanssaan ei olla koskaan käyty uimassa. Tiedän senkin että en palaa koskaan sille mäelle, pyörällä ainakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toivoni- kirjoitti:

on että sinä rakastat minua. Sinulle tulee ikävä ja etsit minut. Minä en tee enää muuta kuin odotan.
Terkuin: pakarat hellänä pyöräilystä, enkä nähnyt sinua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu