ydinperheissä. Huomata sen voi, kun lukee näitä rakkaudessa epäonnistuneita ihmisiä, miten he itkevät ja haukkuvat kaikkea mikä tielle osuu.
Kun aidosti rakastaa miestä/naista joka on omien lastensa toinen vanhempi, ei liikoja tarvi vaatia, kun on onnellinen.
Kun epäonnistuneet ihmiset löytävät toisen epäonnistujan, ei se voi koskaan onnistua semmonen yhdessä olo. Menneisyys painaa kumpaakin, ja elämä menee täysin sekaisin.
Kun ette vaadi toiseltanne liian paljon, niin ydinperhe onnistuu, mutta toinen kerta on enemmänkin entisen paikkaamista, ja korvaus avioliitto, jolla ei ole onnistumisen siementäkään.
Se ensimmäinen onni, on aito onni, ensirakkaus on aito rakkaus, siihen palaa useimmat aina uudelleen.
Kun aidosti rakastaa miestä/naista joka on omien lastensa toinen vanhempi, ei liikoja tarvi vaatia, kun on onnellinen.
Kun epäonnistuneet ihmiset löytävät toisen epäonnistujan, ei se voi koskaan onnistua semmonen yhdessä olo. Menneisyys painaa kumpaakin, ja elämä menee täysin sekaisin.
Kun ette vaadi toiseltanne liian paljon, niin ydinperhe onnistuu, mutta toinen kerta on enemmänkin entisen paikkaamista, ja korvaus avioliitto, jolla ei ole onnistumisen siementäkään.
Se ensimmäinen onni, on aito onni, ensirakkaus on aito rakkaus, siihen palaa useimmat aina uudelleen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Onnellinen ydinperhe - jokin uusi TV-sarja vai?
luettua "ah, niin romanttista!" pokkaria!?
"Ensirakkaus", "ydinperhe"...
-Kuinkahan monen kohdalla TUO yhdistelmä todellisuudessa toteen käynyt?
"Epäonnistuneet" ihmiset?
-Kuka meistä on oikeutettu moisen tittelin toiselle antamaan? Ei KUKAAN NIIN viimeisen päälle täydellinen ole.
... ...
Kauniit ja Rohkeat-sarja jatkunee myöhemmin syksyllä, ken sitä katsoa haluaa.
: D!
Olipa hyvin sanottu :D
Ja sit se tunteita ja tuoksuja hehehehheee.
En tiedä tuttavapiirissä kuin 2 perhettä jotka niinku jotain 15vuotta olleet yhessä. Eipä ole niillä(kään) ruusun päällä tanssimista niinkuin ei varmaankaan ole uusperheessäkään eikä "korvaavassa avioliitossakaan"
Perhana että naurattaa kuka tuollaseen prinsessa satuun edes haluaisikaan hehe.Mukava riidellä joskus ja puhdistaa ilmapiiriä sit sopia sängyssä ;) nämäki epäonnistuneet korvaavassa liitossa elävät tekevät sillai,,, eikä pelkästään YDINperheet.
Voi luoja hehehhe
Kerrotko minkälaisessa idyllissä asut, uusperhe vai?
Kirjoituksestasi paistaa läpi jotenkin että olet itse epäonnistunut tai elät suhteessa lastesi isän kanssa ja tällä kirjoituksella haet kivijalkaa miksi jatkaa suhdetta joka ei toimi?
Onko se epäonnistumista jos kasvaa erilleen toisistaan? Meillä ero tuli ainakin sillätavalla. EI toisia naisia/miehiä.
En itse ainakaan näe nykyistä avomiestäni epäonnistujana. Enkä koe itsekkään olevani sellainen. Jotkuthan lähtee kokeilemaan vihreämpää ruohoa aidan takaa mutta mutta. Eipä laiteta kaikkia samaan lokeroon!
Painaako sinua itseäsi menneisyys? Minua ei paina, olen elänyt erovaiheen yli ja hyväksynyt sen. Pyrin olemaan väleissä lasteni isän kanssa vain lasten takia. Välit ovat viileät mutta pystymme puhumaan toisillemme. Hänelläkin on uusi suhde ja yhteinen lapsikin syntyi vasta.Onnea vaan heille.
Mitenkä perustelet että uudelleen naimisiin meneminen olisi korvaava liitto?
Mulla on mies ja neljä lasta, kaikki saman miehen kanssa. Edelleen sama mies johon rakastuin. Kaksi vanhinta jo omissaan, ja meillä on yksi lapsen lapsikin. Asumme omakotitalossa, vanhassa josta olemme vuosien saatossa tehneet itsellemme lähes kartanon. Meillä on asiat tosi hyvin. Kaikki lapset saman miehen kansa ja onni kukoistaa.
On auto, kesämökki, ystäviä sukulaisia, töitä, lomaa ja kaikkea, mitä rahalla ei saa. Olemme perfektionisteja, täydellisyyden tavoittelijoita. Joten olemme ONNISTUJIA!
Hyvä hyvä. Muistakaa pitää kulissit kunnossa :)
sinä täyädellisessä liitossa oleva luet sitten yhteis-/ yksinhuoltajien palstaa :D Taitaa tosiaankin olla niin että mies hyppää vieraissa sinä yrität tuudittautua siihen että kaikki on hyvin :D Istut illat tietokoneella ja ukko on kapakassa vieraita naisia nuolemassa :D
HÄpeä edes selittää tollasta että kaikki on täydellistä. Sekä tekee suhteestä niin täydellisen että on autot kesämökit ym. En ole kateellinen, minä asun myös omassa talossa, meillä on KAKSI autoa (kutti), ystäviä on ja lomaa meilläki. Meillä on omaa aikaa myös vaikka ollaankin uusperhe. Varmaan sua harmittaa kun uusperheet voi hyvin eivätkä ole sellaisia kuin aikaisemmassa kirjoituksessa luettelit.
Pikkasen naurattaa kuin tyhmää porukkaa voi olla :)
todellakin onnellinen, sinulla tuskin olisi syytä tulla halveksimaan tälle palstalle meitä "epäonnistujia". Ilmeisesti onni ei asu sittenkään ihan siellä sinun sydämessäsi.
Ulkokullattuakin onnea on toki olemassa. Vai pitäisikös sanoa, kulissionnea.
Heh, kun toisilla on asiat hyvin, täytyy asioista tietamättömien sitäkin mollata, muka kulissiliitoilla sun muilla! Tuo ei voi olla muuta kuin suuren suurta kateutta, kun itsellänne on asiat perin huonosti! Suomalainen nainen on niin kateellinen toisten onnelle, että ellei muuten saa toisten liittoja rikki ja hajotettua, täytyy alkaa mollaamaan ja keksimään mitäkummallisimpia juttuja, jotta tuntisi että kaikilla olisi yhtä huonosti kuin itsellä! Voi jeeves teitä naisia, kuin osaattekin olla ilkeitä ja kateellisia...
kaukana minusta :)
Nykyinen (ja viimeinen) rakkauteni kohde kävi äsken ja ikinä en voisi vaihtaa tätä tunnetta siihen, mitä sinä tunnut arvostavan. Lasteni isää kohtaan en ikinä voisi tuntea samoin, kuin tätä rakastani kohtaan tunnen :)
Onnea ja menestystä vain sinulle ja miehellesi. Sitä en kylläkään käsitä, miksi tunsit tarvetta tulla mollaamaan meitä uudelleenyrittäjiä. Oliko sekin kenties kateutta???
Tuo nyt ei ainakaan kuullostanut ONNELLISEN ihmisen tekstiltä :) Taitaa sittenkin olla paha olo kun tuollaisen purkauksen päästit.
Vai luulet sinä vielä että sulle kateellisia oltais :D
ehkä mulla ne on vielä edessä, eihän sitäkoskaan tiedä, mutta vain katkerat ihmiset mollaavat toisia,jottei oma epätoivo tunnu niin kovalta ja pahalta kestää.
``Se ensimmäinen onni, on aito onni, ensirakkaus on aito rakkaus, siihen palaa useimmat aina uudelleen.´´
Huh hah hei! .. Monesti ensirakkaus koetaan teini-iässä ja se on todellakin ikimuistoinen ja koskettava kokemus, mutta haluaisinko elää ensirakkaani kanssa läpi elämän... heh heeh, no en todellakaan :)
Hän oli pitkänhuiskea vaalea kaitakasvoinen nuorimies, hieman ujo ja vakava mutta hänen rakkautensa oli sitäkin voimallisempaa ja vallattomampaa, kun tukahdetut tunteet pääsivät irti , ooo ja mikä suutelija!!
Olimme 16 vuotiaita :)
Ole hyvä, älä lue tästä eteenpäin, jos et ole ollut avioliitonkaltaisessa suhteessa yli 15 vuotta.
Täydellisen ydinperheen onnen takana muhii aika usein tylsyys ja tapahtumaköyhä elämä johon todennäköisesti ainakin toinen puoli pariskunnasta on hakenut lohtua/ruohoa aidan takaa. Lohdukkeeksi käy mikä tahansa aivojen mielihyväkeskusta kutittava tapahtuma. Ja toinen puolisko elää täysin tietämättömän onnellisena onnellisessa parisuhteessa. Sitä kutsutaan kulissiliitoksi. Mutta en minä halua romuttaa sinun lapsellisia mielikuviasi onnellisesta ydinperheestä, joten jätäthän lukematta tämä vuodatukseni ;D
Siis oikeesti...kyllä me olemme ihan se ns."ydinperhe"omassa perheessämme...tämä on meidän oma perheemme,vaikka lapsia oiskin muiden kanssa...niin,ja kuten jossukin sanoi,en ikinä unohda ensirakkauttani,mutta en kyllä hänen kanssaan yhteen enää haluaisi...ja ikää oli just toi 15vee =D
meillä ydinperheeseen kuuluu minä,mieheni,kaksi poikaamme,vanhemman pojan biologinen isä vaimokkeensa kanssa ja heidän tyttärensä,kaikki mummot ja papat,tädit ja sedät lapsineen.
eihän se perinteinen ydinperhe ole mutta toimii todella hyvin ja kitkattomasti.ihminen on sopeutuvainen ja minkäs teet kun ihmiset tuntee olevansa perhettä niin paha heille on sanoa että ette ole perhe.
onnea kaikille erilaisille ja tavanomaisille perheille.
Onneksi en enää ole sinun tarkoittamassasi "ydinperheessä". Ensirakkauskin on ihan eri ihminen kuin 1.aviomieheni.. Luulisin, etteivät olisi suostuneetkaan mihinkään yhteisasumiseen, mutta sinun kaavallasi ehkä olisi pitänyt ehdottaa ainakin? Sori, mutta minun moraalini ei kestäisi 2n miehen pitoa. Itsehän kuitenkin voit tehdä (tai haaveilla) millaisista kommuuneista vaan.
Olemme olleet nykyisen mieheni kanssa 13v yhdessä, kauemmin kuin 1. liittoni kesti. Eikä ainakaan vielä ole minkäänlaista katumusta iskenyt, enkä usko tulevankaan! Miehelleni tämä meidän liittomme on muuten se ensimmäinen, eli onko tämä "puoliydinperhe"?
Kerroit jossain myös omaisuudestanne. En kyllä huomannut siinä mitään erikoista, tavallisen perheen "tavaroita". Tuli vaan jotenkin mieleen, että sinulle on tärkeämpää tuo materia puoli, koska siitä piti mainitakin. Sen kirjoituksen pohjalta tuli tunne, ettei se mies niin rakas olekaan, mutta se mökki ja muut...
Tuossa se tuli.
Mikähän minä olen kun en oikeasti muista kuka minun ensirakkaus oli :(?
Naurattaa toi puoliydinperhe :) Hih, varmaan te ainaki sitä ootte ton kirjoittajan "kaavion"mukaan.
Samaa mietin itsekki kun mainitsi noita tavaroita erikseen että mitäpä sillä miehellä mut kun on mökkiä ja kaikkee. Höhö, meilläki on kaksi asutoa mutta vain sen takia ku ollaan niin eriaikaan töissä ettei yksi auto riitä. Mielelläni luopuisin siitä jos pääsisi jollain muulla töihin.
Ei kai mun nyt sitten pitäis olla yhdessä sen yhden Janin kanssa, jonka perässä juoksin joskus ala-asteella ;DDDD
Hyi mua!!! ;))) Ehdin senkin jälkeen vielä rakastua ties kuinka moneen jätkään ja sittenkin menin vielä ihan "tuntemattoman" kanssa naimisiin ja "jätin" Janin, kuin vanhan rukkasen ;)))
Meillä myös tulossa tuo puoliydinperhe :))) Hih!
Eiks toisaalta ole mukavaa, kun tuollaiset "ydinperheelliset" antaa meille uusia keskustelunaiheita ja luovat uusia näkökulmia ja pistävät jopa muistelemaan niitä vanhoja rakkauksia ;)))
kysyä siltä nykyiseltä mieheltäsi, että josko Jani ainakin voisi teille muuttaa. Ja tietysti Janin mahdollinen vaimo.
Ajatteles! Kotitöitäkin voi jakaa useammalle aikuiselle.
Onhan tuollainen kimppakiva myös lapsien kehitykselle suotavaa, heistähän tulee yltiöpäisen sosiaalisia!
No, hopihopi, puhelin kouraan!
Sinun pitää kyllä heti etsiä käsiin se että saisitte sen ihanan, aidon oikean YDINperheen joka ainoa hyväksyttävä asuinmuoto :D
Kyllä minuaki hävettää ko en muista sitä ensirakkautta, en ollu kyllä edes humalassa kun alaikäinenkin olin :).
Meillä on kans mun mielestä puoliydinperhe, onhan meillä tosiaan joka toinen viikonloppu 5 minuutin ajan sitä real- ydinperhettä kun lasten biologinen isä hakee heidät luokseen hih hih.
Pitää varmaan hakee masennuslääkkeet kun olen ihan luuseri :)))
On hienoa kuulla, että vielä raadollisessa ja itsekkyyttä ihannoivassa nykymaailmassa joku on onnistunut saavuttamaan sen, mitä jokainen avioituva ihminen tavoittelee: pysyvää ja tasapainoista parisuhdetta, lapsia ja lapsenlapsia sekä ehkä sitä punaista tupaa ja perunamaata.
Sitä en vain ymmärrä, mitä haluat kirjoituksellasi viestittää yksinhuoltajapalstalaisille? Oletko kenties siinä käsityksessä, että me eronneet olemme kaikki lähteneet heppoisin perustein kokeilemaan, onko ruoho vihreämpää aidan takana ja vaihdamme miestä/naista kuin pipoa? Ero on aina tragedia ja kaikilla meistä on oma kipeä tarina kerrottavanamme. Toki joukossamme on edellä kuvatun kaltaisiakin ihmisiä, mutta monilta löytyy taustalta väkivaltaa, uskottomutta, alkoholismia, hylätyksi tulemista jne. Sellaisen ihmisen, jolla asiat ovat hyvin, on helppo toimia tuomarina ja arvostella, mutta tragedia voi sattua kenen tahansa kohdalle. Elämä ei ole mustavalkoista, emmekä voi viime kädessä kontrolloida kuin itseämme.
Ja tuosta täydellisestä onnesta -sellaista en ainakaan omassa avioliitossani kokenut kuin aluksi. Menin rakkaudesta naimisiin miehen kanssa, joka oli ensirakkauteni ja jonka tapasin jo yläasteella. Naimisiin mentiin kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen täynnä unelmia ja toiveita. Lapset olivat toivottuja ja niitä siunaantui kaksi. Toisen lapsen ollessa vielä sylivauva mies ilmoitti, että arki olikin tylsempää kuin hän oli kuvitellut. Siitä alkoi vuosien uskottomuuskierre, joka päättyi miehen lähdettyä erään ihastuksen perään. Mikään pitkän seurustelun aikana ei varoittanut tulevista tapahtumista, myös miehen vanhemmat ja sisarukset olivat tapahtuneesta shokissa.
Tapahtumien jälkien korjaaminen vei minulta pitkään. Nyt olen myös uudessa liitossa, erittäin pitkän harkinnan ja varovaisuuden jälkeen. En tiedä täydellisestä onnesta, mutta ainakaan tämän onnellisempi en osaa kuvitella olevani; on mies, joka rakastaa ja arvostaa sekä minua että lapsiani ja minä häntä sekä hänen lapsiaan. On se talo ja vielä mökki, jonka tosin olen ymmärtänyt kokemani jälkeen olevan toissijaisia onnellisuuden kannalta.
Sinulle siis alkuperäinen kirjoittaja: onnittelen onnestasi ja pidä siitä kiinni. Inhimmillisyyttä kuitenkin tarvitset, jotta myös muut lähelläsi voisivat hyvin. Hyväsydämisyyden mittarina pidetään nimittäin usein sitä, miten suhtaudut niihin ihmisiin, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin itselläsi.
Osuit naulan kantaan. Mikäs sitä paremmin itsekkään ihmisen egoa pönkittää kuin toisten mollaaminen?
satuin eksymään tälle palstalle ja tämä kirjoitus pisti silmään. En voi kun todeta että jeeveli, mitä yksisilmäisyyttä tämä kirjoittajakin edustaa. Itse erehdyin menemään pullossa kasvaneena maaseudun tyttönä naimisiin sen ensirakkauden kanssa kunnen paremmasta tiennyt. Pari lastakin tehtiin hirvittävässä tohinassa. Kun siitä kasvettiin tultiin molemmat siihen tulokseen, että ei sitä teeskentelyä kannata pitemmälle jatkaa. Kokosin kimpsut ja kampsut ja jätin elämäni maatalon emäntänä.
Sittemmin löysin oikean elämäni miehen ja tässä minä rakkaudessa epäonnistunut vaan olen keikkunut täysin tyytyväisenä päälle kakskytä vuotta. Eikä loppua näy.
Virolaisella oli siis mielestäsi kulissiavioliitto, jossa molemmat todellisuudessa haikailivat entistensä perään? Käsittääkseni elivät onnellisina yhdessä toisiinsa sitoutuen Johanneksen kuolemaan saakka. Joskus vain käy niin, että ihmiset kasvavat eri suuntiin vuosien varrella omasta tahdosta ja panostamisesta huolimatta.
Siinä olet oikeassa, että ydinperhe on ihanne ja tavoite, mutta jos liitto on kovankin vuosien yrittämisen jälkeen huono ei siitä kynsin hampain kannata pitää kiinni. Aika kovaa tekstiä, kun leimaat avioeron kokeneet loppuiäkseen epäonnistujiksi.
Taaskin yksi jeesustelija. Jos ukko juoksee vieraissa, hakkaa muijansa ja kakaransa, huutaa, paiskoo tavaroita..... pitäisikö olla siihenkin tyytyväinen?? Sellaistako jonkun pitäisi sietää???
Sanon sulle, että, haista paska.
Seuraava suhde voi olla todella onnistunut ja onnellinen... niin kävin minulle.
Virheistään voi oppia. Onnea sulle, jos olet onnellinen, mutta onko akkasi. Viikon päästä itket täällä, että akalla on ollut pari vuotta salainen suhde, enkä osannut edes aavistella. Sellaista se elämä on pojuseni :). Sun nimittäin täytyy olla poju, koska nainen ei kirjoittaisi moista paskaa ellei ole sitten ihan päästään vinksahtanut.