Miksi autot pitää viedä (merkki)korjaamoon? Itse vaihdan öljyt, suodattimet, tulpat yms. itsekkin. Osaan myös katsoa auton alta onko kumit yms. ehjiä. Jakopään remmin vaihto ei kyllä onnistu. Eikö näillä taidoilla pärjää jo aika pitkään? Jos vikaa tulee, niin sitten vasta huoltoon. Olen ollut joskus merkkihuollossa autoni kanssa ja he katsovat lampulla auton pohjan alle minuutissa ja kuittaavat valtavan listan töitä tehdyksi. Tietysti heillä on silmää etsiä vikoja mutta miksi maksaa uudehkosta auton huollosta useita satoja euroja?
Auton huollot itse
52
9661
Vastaukset
- Kirkkonummi
Takuusta se johtuu.
Itse huoltamalla säästää pitkän sentin vuoden/vuosien mittaan.
Uskon sinun pystyvän vaihtamaan myös sen jakohihnankin, joten ei kannata aliarvioida itseään.
Ei sekään niin vaikeaa ole, kuin annetaan ymmärtää ja korjausoppaitakin löytyy.kieltäytyy takuukorjauksesta sillä perusteella, että et ole käyttänyt autoasi merkkihuollossa, on se velvollinen näyttämään toteen, että autosi rikkoutuminen johtui nimenomaan siitä, ettet käyttänyt sitä heillä merkkihuollossa.
Muutenkin se takuu on lähes yhtä tyhjän kanssa. Kuluttajansuojalaki edellyttää tuotteelta jo muutenkin määrätynlaista kestävyyttä ilman mitään takuujuttuja, joten se on lähinnä vain muodollisuus ja rahanimuriuntimenettely juuri kohtuuttoman kalliiden "määräaikaishuoltojen" takia.- xyz
sitroen kirjoitti:
kieltäytyy takuukorjauksesta sillä perusteella, että et ole käyttänyt autoasi merkkihuollossa, on se velvollinen näyttämään toteen, että autosi rikkoutuminen johtui nimenomaan siitä, ettet käyttänyt sitä heillä merkkihuollossa.
Muutenkin se takuu on lähes yhtä tyhjän kanssa. Kuluttajansuojalaki edellyttää tuotteelta jo muutenkin määrätynlaista kestävyyttä ilman mitään takuujuttuja, joten se on lähinnä vain muodollisuus ja rahanimuriuntimenettely juuri kohtuuttoman kalliiden "määräaikaishuoltojen" takia.Ja hassuinta koko hommassa on se,ettei auto itse korjaten rikkoonnu.Kerran liikkeessä korjattavana on sama kuin aina korjaamolla.Naapuri laitti Saabiin sinetin venttiilikopan kanteen.Korjaamo laskutti venttiilien säädöstä vaikka sinettiä ei oltu edes rikottu.Sinetin nähtyään lasku mitätöitiin.
Viikonloppuna vaihdoin esimerkiksi tuulilasin.Pilkington maksoi 100e,imukupit ja ikkunatiiviste 20e.120e koko homma.Liikkeesä se olisi maksanut 280e 2viikon odotusajalla.
Pari viikkoa sitten vaihdoin kampiakselin ulomman stefan,5 eurolla.Viime vuonna meni jarruputki 20e. - carman 65
sitroen kirjoitti:
kieltäytyy takuukorjauksesta sillä perusteella, että et ole käyttänyt autoasi merkkihuollossa, on se velvollinen näyttämään toteen, että autosi rikkoutuminen johtui nimenomaan siitä, ettet käyttänyt sitä heillä merkkihuollossa.
Muutenkin se takuu on lähes yhtä tyhjän kanssa. Kuluttajansuojalaki edellyttää tuotteelta jo muutenkin määrätynlaista kestävyyttä ilman mitään takuujuttuja, joten se on lähinnä vain muodollisuus ja rahanimuriuntimenettely juuri kohtuuttoman kalliiden "määräaikaishuoltojen" takia.Joo samaa mieltä asiasta. Sitten siinä on vielä semmoinen juttu, kun minäkin edustan edellistä
nuorta sukupolvea, milloin vielä pystyi autoja korjailemaan ihan paljonkin,niin nykytekniikan mukaiset pelit passivoivat nuoria.Ei voi, ei osaa
ei pysty, halua voisi löytyäkkin jos konepellin alta pilkistäisi edes vähän moottoriakin. - todella vaikeaa
carman 65 kirjoitti:
Joo samaa mieltä asiasta. Sitten siinä on vielä semmoinen juttu, kun minäkin edustan edellistä
nuorta sukupolvea, milloin vielä pystyi autoja korjailemaan ihan paljonkin,niin nykytekniikan mukaiset pelit passivoivat nuoria.Ei voi, ei osaa
ei pysty, halua voisi löytyäkkin jos konepellin alta pilkistäisi edes vähän moottoriakin.Vai ei pilkistä moottori yhtään konehuoneesta.
Eipä siinä mene kuin minuutti tai kaksi kun muovikamat on poissa siitä edestä. Ja alta paljastuu melkein samat perusmoottorit kuin vaikka kymmmenen vuotta sitten. Ei ne lisääntyneet sähköt (ruiskulaitteet) tee siitä juurikaan yhtään sen vaikempaa.
Kannattaa ainakin tutkia mahdollista vikaa itse ennen korjaamolle vientiä, niin hyvällä tuurilla voit säästää satoja euroja. Joskus vika voi olla haljenneessa letkussa/putkessa, katkenneessa/irronneessa johdossa tai likaantuneessa liittimessä. - Remppa2
Jakohihnan vaihto ei itsetehtynä tarvite olla vaike. Mutta jos se esimerkiksi hajoaa ennen vaihtokilometrimäärää niin takuun suhteen tulee taatusti vaikeuksia.
Itse huolsin aikoinani Hiacen uudesta lähtien 300 tuhanteen kilometriin saakka. Maahantuoja sanoi, että se kenen korjauksen seurauksena auto hajoaa on sitä vastuussa. Hyvin yksinkertaista.
Tämän palstan erässä kirjoituksessa vähätellään uusien autojen korjauksia, "muovit pois koneen päältä" ja siitä vaan hommiin. Ei nyt ihan niinkään. Jonkin johdon tosiaan osaa kiinittää, tai letkun vaihtaa, mutta on siellä elektroniikkaa jota ei yksin sähkökynällä mitata. - Opelisti
xyz kirjoitti:
Ja hassuinta koko hommassa on se,ettei auto itse korjaten rikkoonnu.Kerran liikkeessä korjattavana on sama kuin aina korjaamolla.Naapuri laitti Saabiin sinetin venttiilikopan kanteen.Korjaamo laskutti venttiilien säädöstä vaikka sinettiä ei oltu edes rikottu.Sinetin nähtyään lasku mitätöitiin.
Viikonloppuna vaihdoin esimerkiksi tuulilasin.Pilkington maksoi 100e,imukupit ja ikkunatiiviste 20e.120e koko homma.Liikkeesä se olisi maksanut 280e 2viikon odotusajalla.
Pari viikkoa sitten vaihdoin kampiakselin ulomman stefan,5 eurolla.Viime vuonna meni jarruputki 20e.voisitko vaihtaa minun Vectraan jakopään hihnan ja venttilin kumit(16v.)sopuhintaan 300 euroa osat ?
- vaihtamatta jää
todella vaikeaa kirjoitti:
Vai ei pilkistä moottori yhtään konehuoneesta.
Eipä siinä mene kuin minuutti tai kaksi kun muovikamat on poissa siitä edestä. Ja alta paljastuu melkein samat perusmoottorit kuin vaikka kymmmenen vuotta sitten. Ei ne lisääntyneet sähköt (ruiskulaitteet) tee siitä juurikaan yhtään sen vaikempaa.
Kannattaa ainakin tutkia mahdollista vikaa itse ennen korjaamolle vientiä, niin hyvällä tuurilla voit säästää satoja euroja. Joskus vika voi olla haljenneessa letkussa/putkessa, katkenneessa/irronneessa johdossa tai likaantuneessa liittimessä.et ainakaan saa autoasi sen jälkeen käyntiin, kun pitää ajonestot sun muut CAN-väylät ensin aktivoida ja koodata. Jopa akun hetkellinen irrotus voi tuottaa ongelmia. Takana on ajat, kun kupla-Volkkariin vaihtoi koneen alle tunnissa ja meno jatkui.
- onnistu
Remppa2 kirjoitti:
Jakohihnan vaihto ei itsetehtynä tarvite olla vaike. Mutta jos se esimerkiksi hajoaa ennen vaihtokilometrimäärää niin takuun suhteen tulee taatusti vaikeuksia.
Itse huolsin aikoinani Hiacen uudesta lähtien 300 tuhanteen kilometriin saakka. Maahantuoja sanoi, että se kenen korjauksen seurauksena auto hajoaa on sitä vastuussa. Hyvin yksinkertaista.
Tämän palstan erässä kirjoituksessa vähätellään uusien autojen korjauksia, "muovit pois koneen päältä" ja siitä vaan hommiin. Ei nyt ihan niinkään. Jonkin johdon tosiaan osaa kiinittää, tai letkun vaihtaa, mutta on siellä elektroniikkaa jota ei yksin sähkökynällä mitata.Kaveri onnistui muutama vuosi sitten pudottamaan Pösön jakohihnan vaihdon yhteydessä yhden suojakotelon prikan hihnan ja hihnapyörän väliin seurauksella että hihna parin sadan kilsan päästä poiki ja venttiilit osuivat mäntiin. Tuli aika kallis opetus TI-miehelle.
- Kirkkonummi
onnistu kirjoitti:
Kaveri onnistui muutama vuosi sitten pudottamaan Pösön jakohihnan vaihdon yhteydessä yhden suojakotelon prikan hihnan ja hihnapyörän väliin seurauksella että hihna parin sadan kilsan päästä poiki ja venttiilit osuivat mäntiin. Tuli aika kallis opetus TI-miehelle.
on mahdollista ammattilaisellekin.
- Anonyymi
xyz kirjoitti:
Ja hassuinta koko hommassa on se,ettei auto itse korjaten rikkoonnu.Kerran liikkeessä korjattavana on sama kuin aina korjaamolla.Naapuri laitti Saabiin sinetin venttiilikopan kanteen.Korjaamo laskutti venttiilien säädöstä vaikka sinettiä ei oltu edes rikottu.Sinetin nähtyään lasku mitätöitiin.
Viikonloppuna vaihdoin esimerkiksi tuulilasin.Pilkington maksoi 100e,imukupit ja ikkunatiiviste 20e.120e koko homma.Liikkeesä se olisi maksanut 280e 2viikon odotusajalla.
Pari viikkoa sitten vaihdoin kampiakselin ulomman stefan,5 eurolla.Viime vuonna meni jarruputki 20e.Asun pienessä kylässä ja monesti olen tullut katumaan, kun pitikin muuttaa tänne. Yksi asukas on niin kettumainen ja on sanomassa pienestäkin asiasta. ( muut asukkaat antaneet liian paljon löysää siimaa ns. ) Olin vaihtamassa autooni jarru osat uusiksi. Levyt, palat, liut, rummut ja jarrukengät. Hän meni selkäni takaa asunnon taakse ja sanoi. Et tee sitä enää, auto on tiellä siinä. Loppuvaiheessa hän toi roskapussin keräilylaatikkoon, aukaisi kannen ja sanoi roskalaatikolle, et tee sitä enää, auto on tiellä siinä. Näkikö hän pikku- ukkoja auton kimpussa roskalaatikossa. Meni hirveäksi jutskat, kun asunto muuttui yksityiseen omistukseen. ( rivitalo ) Viime talvena satoi paljon lunta ja olin putsaamassa auton päältä ja maasta lumia syrjään. Kuului kova huuto ikkunan läpi ulos. AINA SE ON TUOTA AUTOONSA RASSAAMASSA! Henkilön luonne viittaa pahaan narsismiin.
- Anonyymi
todella vaikeaa kirjoitti:
Vai ei pilkistä moottori yhtään konehuoneesta.
Eipä siinä mene kuin minuutti tai kaksi kun muovikamat on poissa siitä edestä. Ja alta paljastuu melkein samat perusmoottorit kuin vaikka kymmmenen vuotta sitten. Ei ne lisääntyneet sähköt (ruiskulaitteet) tee siitä juurikaan yhtään sen vaikempaa.
Kannattaa ainakin tutkia mahdollista vikaa itse ennen korjaamolle vientiä, niin hyvällä tuurilla voit säästää satoja euroja. Joskus vika voi olla haljenneessa letkussa/putkessa, katkenneessa/irronneessa johdossa tai likaantuneessa liittimessä.Vanhempien autojen remontit on yhtä helppoa, kuin heinän teko. Helppouden ja taitojenkin vuoksi pidän vanhoista autoista. Ikä haarukka 1992 - 1999 vuosikerrat. Niissä ei monessakaan ole niitä tietsikka fermeitä. Ruiskutus ja katalysaattori on jo monessa tuon ikäisissä. Niitä säätelee ohjausyksikkö itsestään, mikä niissä on ohjelmana. Autoni on vm. 1995 ja ajettu 505000km. Kerran tehty täysremppa moottoriin ja hyvä on ajeluillani auto ollut. Koputan maalaamatonta puuta.
- Anonyymi
Opelisti kirjoitti:
voisitko vaihtaa minun Vectraan jakopään hihnan ja venttilin kumit(16v.)sopuhintaan 300 euroa osat ?
Vaihdoin omaan autoon venttiilin ohjainten kumit. Moottori oli 8-venttiilinen. Jakohihna ja nokka-akseli irti. Mäntä yläasentoon ja mulla oli kuminen tulppa, joka mahtui männän päälle tulpan reiästä ja venttiililautasen alle. Onneksi on bensiini moottori. Jousen puristimella painatin venttiili varren lukitus osat irralleen. Jousi osa ylös ja alla on se venttiili ohjaimen tiiviste. Vanha irti ja uutta tilalle. Silleen kävin kaikki venttilit läpi. Nokka-akseli kiinni ja jakohihna oikeille pykälille kiristys myös. Savuttaminen loppui, kun puristus paineet oli vielä hyvät, eiku ajoa vaan hyvillä mielin. Sylinterikansi oli kiinni lohkossa koko toimituksen ajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhempien autojen remontit on yhtä helppoa, kuin heinän teko. Helppouden ja taitojenkin vuoksi pidän vanhoista autoista. Ikä haarukka 1992 - 1999 vuosikerrat. Niissä ei monessakaan ole niitä tietsikka fermeitä. Ruiskutus ja katalysaattori on jo monessa tuon ikäisissä. Niitä säätelee ohjausyksikkö itsestään, mikä niissä on ohjelmana. Autoni on vm. 1995 ja ajettu 505000km. Kerran tehty täysremppa moottoriin ja hyvä on ajeluillani auto ollut. Koputan maalaamatonta puuta.
Omani vm -89 Pösö 205, ajettu 540 000 km. Ei moottoriremontteja paitsi jakohihnoja vaihdeltu. Nyt pitäisi vaihtaa vesipumppu, on alkanut vuotamaan vähän. Ja kampialkselin etupään stefa. On siinä venttiilivarren tiivisteetkin vuotaneet kauan ja öljyä jäähdytysnesteen sekaan, mutta en viitsi alkaa moottoria purkamaan niitten takia. Viime kesänä 1150 km kokeen vuoksi 80 km/h; kulutus oli 4,33 l/100 km 98 oktaanista. Tällä mennään, ei löytynyt katsastuksessa vieläkään sanottavaa.
- Anonyymi
vaihtamatta jää kirjoitti:
et ainakaan saa autoasi sen jälkeen käyntiin, kun pitää ajonestot sun muut CAN-väylät ensin aktivoida ja koodata. Jopa akun hetkellinen irrotus voi tuottaa ongelmia. Takana on ajat, kun kupla-Volkkariin vaihtoi koneen alle tunnissa ja meno jatkui.
Joo mulla ilmotti vaan engine proctecion fault jarrurempan jälkeen.
Eikä auto enää käynnistynyt.
Että semmosia ongelmia helposti tulee kun ite korjailee autoaan.
- montööri
ovat autokorjaamoille ns. tee-se-itse-miehet. Maksavat laskun mukisematta.
- Anonyymi
Ostin käytetyn auton ja ajelin jonkun aikaa. Auto pelasi hyvin ja kilometrejä vuodessa 20000. Tuli kesä ja auto merkkaili reviiriään parkissa ja alusta oli öljyinen. Auto pudotti moottoriöljyn tielle ja aavistelin pahaa. Mittatikku kastui hieman ja mukana ei ollut moottoriöljyä. Ajoin hiljaa ja simmu kovana, jos öljynpaineen valo syttyy palamaan. Öljyn määrä pysyi siinä, että tikku kastui hieman. Sain ajettua auton huolto paikkaani. Irroitin vaihdelaatikon ja moottorin puolelta kytkin osat. Vauhtipyörän takana on kampiakselin tiivisterengas ja se oli öljyinen. Irroitin tiivisteen ja voi VEE sentään. Tiivisterengas oli rikottu paikoilleen laitettaessa ja korjattu Sikafleksillä. Kiinnitys petti ja öljyt lurahti mäkeen moottorista. On ollut asentaja asialla. Olisi hakenut uuden tiivisteen rikotun tilalle. Tiedättekö, mikä on amatöörin ja ammattilaisen ero?.... Ammatti mies pystyy peittämään virheensä 🤔😳 Vaihteistoon laitoin kaikki osat uusiksi, kun loota oli irti.
- Audissimo
Olen ollut näihin päiviin saakka sitä mieltä, että autot voi huoltaa itsekin. Miksei, nykyistä edeltävä autoni oli siihen mennessä nuorin auto (-90 Vectra). Eipä nuo huollot ja korjaustoimet paljoa itse tehtynä maksaneet, eikä niin paljon taitoakaan. Riittävä määrä tervettä maalaisjärkeä yleensä on riittänyt.
Nyt sitten talossa on pari 2000-luvun autoa, joissa on mm. CAN-väylä. No tuo väylä ei sinänsä tuo mitään erikoista huoltoon. Mutta asia, jota en tiennyt on se, että muunmuassa -poislukien öljynsuodattimen- suodattimien vaihto vaatii ECU:n anturitietojen sopeuttamisen. Toki olen käyttänyt nämä uudemmat merkkihuollossa säännöllisesti. Useilla merkeillä on ns. liikkumisturva, joka on voimassa kun autoa on säännölisesti huollettu merkkihuollossa. Tämä liikkumisturvan laajuus vaihtelee automerkeittäin jonkin verran, Audilla esim. antaa sijaisauton veloituksetta, kunnes auto on kunnossa tai vaihtoehtoisesti hotelliyöpymiset matkustajille korjauksen ajaksi, ilmainen hinaus merkkikorjaamolle jne.
Ja lopuksi voisi todeta sen, että pitää hankkia sellainen auto, jota on varaa huoltaa. Turhaa lienee ostaa 30-40 k€ autoa ja sitten kitistä huoltojen kalleudesta.ainakin on humpuukia.
Merkkihuollolla sen maksat monikertaisesti ja kuitenkin jossakin on pykälä, että mikään ei korvaa mitään.
Ainut kerta jolloin olen autolla tien päälle jäänyt viimeisen 800 000 km:n aikana oli, kun laturin hiilet loppui. Silloin sain toisesta autosta sähköä sen verran, että pääsin lähimmälle huoltoasemalle, jossa akku ladattiin ja sillä ajelin kotiin. Sitten ostin vaihtolaturin.
Enkä ole huollattanut autojani merkkiliikkeissä paitsi kahta ensimmäistä tyhmyyttäni ensihuollossa. Huollan itse, ilmaiseksi, ja takuulla ainakin yhtä hyvin kuin liikkeessä!
Helppoa kun sen osaa!- rtjrtyktklt
"Mutta asia, jota en tiennyt on se, että muunmuassa -poislukien öljynsuodattimen- suodattimien vaihto vaatii ECU:n anturitietojen sopeuttamisen."
Täyttä puppua. Kyllä se ECUn softa osaa sopeutua ihan itsestään muuttuneisiin olosuhteisiin, ei siinä tarvita merkkihuoltoa. Tollasilla jutuillako ihmisiä pelotellaan merkkihuollon riistettäviksi?
- töitä riittää
Minä olen ollut autokorjaamoalalla pitkään.
Nykyään korjaan paljon uudempia kehittyneellä elektroniikalla varustettuja autoja.
Usein on vain niin että korjaamolle tuodaan hinurilla autoja, jotka ovat rikkoontuneet huollon puutteesta, tai osaamattoman korjauksen takia. Toisaalta monet ovat järkeviä ja tuovat autonsa asiantuntevaan huoltoon, jolloin ei tarvitse itse maksaa oppirahoja.
Tämä koskee etenkin isompia ja uudempia autoja.
Myös vianetsintä vanhemmastakin autosta on harrastajalle ylivoimaista, kun puuttuu osaamista ja välineitä.
Suurin osa huoltotöistä vaatii tietoa, joka pitää onkia jostain, sitä ei kerrota auton ohjekirjassa.
Monissa autoissa on toki osa-alueita, joita harrastaja voi korjata, mutta täysin ilman kokemusta ja työkaluja ei mikään homma onnistu.
Jos olette taitavia tee-se-itse miehiä ja arvelette pystyvänne kaikkeen autokorjaukseen, tulkaa ihmeessä alalle töihin. Täällä on pulaa osaavista työntekijöistä.- Kirkkonummi
se vian etsintä on monta kertaa ylivoimaista ammattitaitoiselle korjaajallekkin vaikka olisi työkalut ja testerit vaihdellaan osia joiden luullaan olevan rikki.
Autoonsa perehtyminen auttaa minusta asentajaakin työssään kun ei tarvitse yrittää vaakuttaa asiakasta osien vaihtamisen tarpeellisuudesta.
Hinausautoista sen verran että kyllä niitä autoja tuodaan korjaamolle myös vaikka olisi säännöllisesti huollettukin "asiantuntijalla".
Vanhemmalle autolle huoltojen(ns. pikkuhuollot, pystyy yleensä tekemään itsekkin) lisäksi riittää vuosikatsastuksen yhteydessä tehtävä syyni vallan mainiosti.
Jakohihna vaihdot voi taas suorittaa korjaamoilla jos itsellä ei ole halua tehdä, mutta ketjuun nykyään ollaan palaamassa/palattu takaisin monessa automallissa.
On turha antaa kuvaa että ammattiasentajalla käytetyssä autossa ei voi tulla esim. akku, startti/laturi, laakeri, yms. vikaa joka katkaisee matkanteon.
Töitä riittää siksi että kaikki eivät halua korjata autojaan itse ja sitten on tämä harhakuva.
Eihän jokainen leivo leipäänsäkään itse.
- Audissimo
Tässä huoltoasiassa lienee yhtä monta mielipidettä kuin on miehiäkin. Luonnollisesti jokainen huollattaa autonsa niin kuin parhaakseen näkee.
Liikkumisturvasta: tiedän toki maksavani sitä vuosihuoltojen yhteydessä, en niin sinisilmäinen ole että luulisin sitä ilmaiseksi. Ilmaista lounasta ei ole... Yhden kerran olen liikkumisturvaa käyttänyt, kun aamulla auto ei käynnistynytkään rikkoontuneen polttoainepumpun takia. Tällöin sain veloituksetta saman kokoluokan auton käyttööni, kunnes oma autoni oli kunnossa.
ECU:n sopeutuksesta: kyllä se ECU osaa itsensä sopeuttaa, tämä tapahtuu vain pienellä viiveellä, jona aikana saattaa esiintyä satunnaisia häiriöitä, jotka sitten tallentuvat ECU:n vikamuistiin. Sopeuttamalla ECU:n anturitiedot huollon jälkeen, voidaan varmistua, ettei mitään häiriöitä ole.
Nykyään ei ole pakko käyttää ns. merkkiliikettä huoltoihin takuun raukeamisen pelossa. Tämä "sääntely" poistui lokakuussa 2003, jonka jälkeen takuu säilyy, mikäli autoa on huollettu virheettömästi huolto-ohjelmansa mukaan.
lisätietoa:http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default_mag.asp?id=16978&site=38&tmf=10226&lmf=16232&mode=readdoc&1=1#top- kallelle puita
"Nykyään ei ole pakko käyttää ns. merkkiliikettä huoltoihin takuun raukeamisen pelossa. Tämä "sääntely" poistui lokakuussa 2003, jonka jälkeen takuu säilyy, mikäli autoa on huollettu virheettömästi huolto-ohjelmansa mukaan.
lisätietoa:http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default_mag.asp?id=16978&site=38&tmf=10226&lmf=16232&mode=readdoc&1=1#top"
Mistä tiedätte oikean huolto-ohjelman?
Huoltokirjassa oleva huoltokaavio on viitteellinen. Huoltokirjoja on painettu pari eri mallia ja ne kattaa kaikki kyseisen merkin mallit.
Ei sinne päivity huolto-ohjeiden lisäykset tai päivitykset.
Toinen mikä merkkihuollossa käyttöä puoltaa, on ohjainlaitteiden ohjelmapäivitykset.
Mitäs sitten, kun moottorin merkkivalo syttyy ja tiskillä kerrotaan, että autoon ei ole huolto-ohjeen mukaisesti päivittetty ohjelmistoa (olisi pitänyt tehdä eka huollossa). Silloin asiakas / huollon tehnyt Teboil on vastuussa auton ongelmista. - Audissimo
kallelle puita kirjoitti:
"Nykyään ei ole pakko käyttää ns. merkkiliikettä huoltoihin takuun raukeamisen pelossa. Tämä "sääntely" poistui lokakuussa 2003, jonka jälkeen takuu säilyy, mikäli autoa on huollettu virheettömästi huolto-ohjelmansa mukaan.
lisätietoa:http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default_mag.asp?id=16978&site=38&tmf=10226&lmf=16232&mode=readdoc&1=1#top"
Mistä tiedätte oikean huolto-ohjelman?
Huoltokirjassa oleva huoltokaavio on viitteellinen. Huoltokirjoja on painettu pari eri mallia ja ne kattaa kaikki kyseisen merkin mallit.
Ei sinne päivity huolto-ohjeiden lisäykset tai päivitykset.
Toinen mikä merkkihuollossa käyttöä puoltaa, on ohjainlaitteiden ohjelmapäivitykset.
Mitäs sitten, kun moottorin merkkivalo syttyy ja tiskillä kerrotaan, että autoon ei ole huolto-ohjeen mukaisesti päivittetty ohjelmistoa (olisi pitänyt tehdä eka huollossa). Silloin asiakas / huollon tehnyt Teboil on vastuussa auton ongelmista.Tämän sääntelyn poistumisen myötä, muillakin huoltokorjaamoilla kuin merkkihuolloilla on mahdollisuus käyttää samoja tietokantoja, missä on automerkkien ja -mallien huolto-ohjelmat. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että korjaamo on hankkinut ko. automerkin huolto-ohjelmiston.
- kallelle puita
Audissimo kirjoitti:
Tämän sääntelyn poistumisen myötä, muillakin huoltokorjaamoilla kuin merkkihuolloilla on mahdollisuus käyttää samoja tietokantoja, missä on automerkkien ja -mallien huolto-ohjelmat. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että korjaamo on hankkinut ko. automerkin huolto-ohjelmiston.
"Tämän sääntelyn poistumisen myötä, muillakin huoltokorjaamoilla kuin merkkihuolloilla on mahdollisuus käyttää samoja tietokantoja, missä on automerkkien ja -mallien huolto-ohjelmat. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että korjaamo on hankkinut ko. automerkin huolto-ohjelmiston."
Tuo on aivan totta, tiedot on ostettavissa valmistajan tietopankista.
Ei vaan taida Suomessa olla montaa firmaa, kenellä on halua siihen, koska ne on sikamaisen kalliita. Jos nyrkkipaja ostaa esim. lisenssin Skodojotan tietoihin, niin niitä autoja pitää käydä muutama päivässä jatkuvalla syötöllä, ympäri vuoden että se kannattaa.
Tämän takia Suomessa ei kukaan ole lähtenyt sille linjalle, vaan tyytyy vaihtelemaan niitä pakoputkia ja jarrupaloja.
- siksi että
siksi että esim.
-Takuu säilyy
-Seuraaavalle ostajalle on tärkeää se että
autossa on täyd. huoltokirja
jne- S. Aita
Olen silti sitä mieltä että rahoille ei saa vastinetta, jos huoltaa aina korjaamolla. Mitä eroa sillä on vaihdanko itse öljyt vai (merkki)korjaamo? Se voi laskea hitusen auton arvoa myydessä sitä mutta ottaen huomioon korjaamoiden sikahinnat niin olen siinä silti häviöllä kun huomioidaan auton myyntihinta ja korjaamolaskut. Nyt en tarkoita näillä mitään vaativampia hommia, kuten aurauskulmat joita on lähes mahdoton tehdä itse ilma oikeita (ja kallita) työkaluja. Auton pikkuhuolto on kuitenkin vaativuudeltaan erittäin helppo tehdä itsekkin.
- pysyy kunnossa
parhaiten, kun et vie sitä ollenkaan huoltoon. Näin ainakin Peugeotit, jos vältät Herttoniemen Maan Auton korjaamoa. Jokaisen käynnin jälkeen joudut parin päivän päästä viemään auton uudelleen pukille, kun ns. huollossa on tehty uusi vika. Samanlaista totesi aikoinaan TM- lehti pariinkiin otteeseen merkkihuoltamoiden testeissä. Korjaamo oli jumbo. Eikä tilanne tunnu parantuneen, vaikka toimitusjohtajaa myöten lupailivat lehdelle korjausta asiaan. Sen sijaan verukkeiden kirjo selityksissä on monipuolistunut.
- Romunkuski
Autot toimii kyllä ilman huoltoakin kunhan vaan korjaat havaitut viat ennenkuin ne jättää tielle!
Öljyä pitää toki laittaa lisää jos se on päässyt katoamaan johonkin.
Useimmiten viat antavat merkkejä itsestään hyvissä ajoin jolloin kannattaa ainakin alkaa suunnittelee jotain korjaustoimenpiteitä.
Ruiskut on aina olleet minusta niitä kaikkein helppohoitoisimpia vehkeitä.
Näin olen itse toiminut ja koskaan auto ei ole teknisen vian takia tielle jättänyt.
Joskus olen jättänyt korjaamatta oireita aiheuttavan vian ja siitä on muutama "linjalle" jäänti johtunut! Nehän on sit mun vikoja eikä huonon tekniikan :)
Ja huomautukseksi vielä että olen lähes poikkeuksetta ollut se ajokin loppukäyttäjä eli kalusto on ollut aika loppuun ajettua, muttei aina kuitenkaan teknisesti antiikkista.
Tällä hetkellä Rellu19 vuodelta -94 ja mittarissa 300tKm ja toimii kuin junan vessa!! - Kirkkonummi
Romunkuski kirjoitti:
Autot toimii kyllä ilman huoltoakin kunhan vaan korjaat havaitut viat ennenkuin ne jättää tielle!
Öljyä pitää toki laittaa lisää jos se on päässyt katoamaan johonkin.
Useimmiten viat antavat merkkejä itsestään hyvissä ajoin jolloin kannattaa ainakin alkaa suunnittelee jotain korjaustoimenpiteitä.
Ruiskut on aina olleet minusta niitä kaikkein helppohoitoisimpia vehkeitä.
Näin olen itse toiminut ja koskaan auto ei ole teknisen vian takia tielle jättänyt.
Joskus olen jättänyt korjaamatta oireita aiheuttavan vian ja siitä on muutama "linjalle" jäänti johtunut! Nehän on sit mun vikoja eikä huonon tekniikan :)
Ja huomautukseksi vielä että olen lähes poikkeuksetta ollut se ajokin loppukäyttäjä eli kalusto on ollut aika loppuun ajettua, muttei aina kuitenkaan teknisesti antiikkista.
Tällä hetkellä Rellu19 vuodelta -94 ja mittarissa 300tKm ja toimii kuin junan vessa!!harvoin tulee huollettua omaa kulkupeliä(-85) n.40000 ajokilometriä takana.
Öljyt ja ilmanputsarin sain vaihdettua tänä kesänä, vaikka piti tehdä jo viime kesänä.
Katsastuksessa helmikuussa oli alapallo väljä ja sormenpään kokoinen reikä helmassa.
Huvittavaa on että auto maksoi kokonaisen 100e ja ostin suomi24 myydään palstalta ja en edes koeajanut.
Hyvä kulku peli kaikin puolin ja halpa, mutta vanha.
Mittarissa 340tkm.
- paras apu
Auton huollot itse? Ehdottomasti! Auton perushuollot ovat niin helppoja tehdä, että teinipoika ja -tyttökin osaa ne pienen opettelun jälkeen. Öljyn, suodattimien, tulppien, ym. vaihtoon ei tarvita insinööritutkinnon suorittanutta ihmistä. Vaikeammatkin hommat onnistuvat vaatimattomillakin välineillä, kunhan vain on uskallusta ryhtyä toimeen. Pieni pähkäily ja hyvä logiikka auttavat erittäin pitkälle.
Tekemällä oppii ja lähes kaiken pystyykin tekemään itse. Autokohtaiset korjausoppaat auttavat niin miestä kuin naistakin näissä hommissa. Itsetehdyt huollot ja korjaukset ovat autoilijan etu, ja säästetty rahamäärä on vuosien mittaan lähes järkyttävän suuri!- tunaroida?
Pääkaupunkiseudulla ei ole paikkoja missä tunaroida.
Kerotalojen parkiksilla on kaiki korjaus kielety.
Mene johinkin yleiselle parkkikselle, poliisi pyörii ympärillä.
Nosturipaikkoja vähän ja ti-haleissa muutenkin sika velotus. - Kirkkonummi
tunaroida? kirjoitti:
Pääkaupunkiseudulla ei ole paikkoja missä tunaroida.
Kerotalojen parkiksilla on kaiki korjaus kielety.
Mene johinkin yleiselle parkkikselle, poliisi pyörii ympärillä.
Nosturipaikkoja vähän ja ti-haleissa muutenkin sika velotus.hyvä ja halpa(10,20e/h eli 1mk/minuutti) paikka muuralan nesteen ti-halli ja motonetti vielä vieressä.
- Audissimo
Tein itse ja säästin selvää rahaa...
Niinpä, olen omistanut elämäni aikana noin 10 erilaista ja eri-ikäistä autoa. Nykyistä lukuunottamatta kaikki olen huoltanut itse, eikä koskaan autot ole välille jättäneet huonon huollon takia. Näillä autoilla olen ajanut yhteensä liki 700 tkm vajaan 20 vuoden aikana. Ja kädet on ollut öljyssä aivan tarpeeksi.
Nykyinen auto on nelisen vuotta vanha, noin 90 tkm, josta itse olen ajanut 20 tkm. 20 vuoden aikana olen saanut autoja ropata sen verran tarpeeksi, että enään en viitsi, vaan vien mieluummin autoni autohuoltoon, jonka ei tarvitse olla merkkihuolto. Olen tämänkaltaisen "laiskuuden" mielestäni ansainnut. Mutta kuten jo sanottua, jokainen tekee niin kuin tykkää.
P.S.
Miksikähän kukaan ei ole vielä aloittanut topiccia aiheesta "tein itse ja säästin selvää rahaa...". Olisi kiva kuulla, mitä tällaiset ti-jutut voivatkaan tulla maksamaan.- esimerkki!!
Paljon olen itse huoltanut autoja. Nyt on vaikeeta, kun ei paikkoja.
Laskin kerran yksi syksy parissa kuukaudessa tienesti.
Vaihdoin saman talouden kumpaankin autoon jarru/levyjä, kilpiä/ kenkiä. Siis kaikki uusittava uusiksi. Toiseen autoon asensin hälyttimen. Tienesti yli 1000€.
Nykyään ei kyllä enää viitsiskään.. - vagisti
esimerkki!! kirjoitti:
Paljon olen itse huoltanut autoja. Nyt on vaikeeta, kun ei paikkoja.
Laskin kerran yksi syksy parissa kuukaudessa tienesti.
Vaihdoin saman talouden kumpaankin autoon jarru/levyjä, kilpiä/ kenkiä. Siis kaikki uusittava uusiksi. Toiseen autoon asensin hälyttimen. Tienesti yli 1000€.
Nykyään ei kyllä enää viitsiskään..Suomesta löytyy liike, joka myy noita vikakoodiskannereita. On muuten kätevä laite. Ei tartte arvailla, mikä on vialla. Tuolla minunkin ostamalla laitteella pystyy katsomaan vikakoodit lähestulkoon kaikista vuotta 96 uudemmista autoista. Vikakoodit voi myös poistaa tuolla. Hinnan säästää takaisin jo eka käyttökerralla. =)
Noita vehkeitä löytyy osoitteesta www.vag-com.fi - vanhemmasta
vagisti kirjoitti:
Suomesta löytyy liike, joka myy noita vikakoodiskannereita. On muuten kätevä laite. Ei tartte arvailla, mikä on vialla. Tuolla minunkin ostamalla laitteella pystyy katsomaan vikakoodit lähestulkoon kaikista vuotta 96 uudemmista autoista. Vikakoodit voi myös poistaa tuolla. Hinnan säästää takaisin jo eka käyttökerralla. =)
Noita vehkeitä löytyy osoitteesta www.vag-com.fiCorollasta pysty lukee johdon pätkällä, äänen mukaan.
- munat kiehuu
vanhemmasta kirjoitti:
Corollasta pysty lukee johdon pätkällä, äänen mukaan.
en käsiäni paskaa jonkun auton takia, jos ei ole vara viedä korjaamolle niin seisökoon pihalla. taksit kulkee...
- vai ??
munat kiehuu kirjoitti:
en käsiäni paskaa jonkun auton takia, jos ei ole vara viedä korjaamolle niin seisökoon pihalla. taksit kulkee...
No eihän kaikki olekäteviä käsistään !!!
- Osataan
vagisti kirjoitti:
Suomesta löytyy liike, joka myy noita vikakoodiskannereita. On muuten kätevä laite. Ei tartte arvailla, mikä on vialla. Tuolla minunkin ostamalla laitteella pystyy katsomaan vikakoodit lähestulkoon kaikista vuotta 96 uudemmista autoista. Vikakoodit voi myös poistaa tuolla. Hinnan säästää takaisin jo eka käyttökerralla. =)
Noita vehkeitä löytyy osoitteesta www.vag-com.fiNo entäs sitten kun olet saanut vikakoodin luetuksi, ja vaihdat jonkun osan, eikä vika korjaannu?
Tai kun vikakoodi ei kerrokaan sinulle suoraan, mikä osa on rikki.
Menetkö sitten ammattikouluun ja opettelet oikeasti auton korjausta? (Vai oletko jo perustanut autokorjaamon skannerisi varaan?) - Kirkkonummi
Osataan kirjoitti:
No entäs sitten kun olet saanut vikakoodin luetuksi, ja vaihdat jonkun osan, eikä vika korjaannu?
Tai kun vikakoodi ei kerrokaan sinulle suoraan, mikä osa on rikki.
Menetkö sitten ammattikouluun ja opettelet oikeasti auton korjausta? (Vai oletko jo perustanut autokorjaamon skannerisi varaan?)monella merkkikorjaamollakin vaihtelevat osia testerinilmoituksen perusteella ja viat ei välttämättä korjaannu.
Tämä on taas sitä nyky auton omistamisen iloa.
Jos nuo kyseiset laitteet toimivat niin aion ehdottomasti hankkia niitä, koska ilmoitus toi ainakin valoa meikäläisen auton rassaukseen.
- Anonyymi
Laitan autoani aina itse ja pystyn vaihtamaan kuluneita-väljiä osia, koska haluan, että auto menee katsastuksesta huomautuksetta läpi. Olen jonkin sortin perfektionisti. Auto on vanha, mutta hyvässä kunnossa. Ei ole hitsailtu mistään ja olenkin huolehtinut, että pohja on ruostevapaa ja massattu. Nyt menneenä kesänä laiton jarruputkiston uusiksi kokonaan. Tuli vuotoa ja poistin jarrunesteen kokonaan, ettei auto merkinnyt reviiriä enää. Auton siirtely oli käsijarrun varassa 3- kuukautta. Naapurit ryhtyivät vihjailemaan ohi kävellessään, että ainako sitä pitää rassata. En ole velvollinen antamaan työselostetta kellekään. Huoltoon oli lupa asunnon omistajalta, kunhan ei maalata, eikä hitsi- rälläköidä. Osat oli kuivia, mutta ruoste oli tehnyt jarruputkista romua. Sitä vaan ihmettelin, kun tuntematon jakeluauton kuljettaja pysähtyi monet kerrat kadun varteen ( alueeni ei ollut hänen tilaansa millään lailla, halusi vain kettuilla )ja yhtenä lämpimänä päivänä kuljettaja sanoi ääneen, että aina sitä rassaat. En ehtinyt kuljettajalta kysymään, että mikä on työsi kuva. Kuuluuko työhösi puuttua toisen tekemiseen millään lailla? Jakelu autoa ajoi nuori nainen ja se pisti hämmästelemään, että hän aukaisi leukaperänsä. En millään uskonut sitä. Auto meni katsastuksesta läpi huomiotta ja olin mielissäni, yippee!
- Anonyymi
Joitain ryhtyy vtuttamaan, kun on osaavia autojensa laittavia ihmisiä. Säästyy paljon euroja. Omaa kärryä laitan ja huollan. Muihin en koske, huollattakoon muualla.
- Anonyymi
Jakeluauton kuljettaja oli sen näköinenkin, että muuhun siitä ei olekaan, kun vellikattiloiden jakoon. Ilkeääkin tulla soittamaan suutaan tuntemattomille ihmisille asioista.
- Anonyymi
Se nainen yritti iskeä sinua, mutta et vain älynnyt... Itsellä samaa vikaa...
- Anonyymi
Joku osaa joku ei, ja joku vaan luulee osaavansa ja säheltää autonsa pilalle. Mutta ei siinä mitään, ihmisiä ne on siellä korjaamollakin, ei se mitään yliluonnollisia kykyjä vaadi. Tosin hyvät tilat, laitteet ja työkalut edistää kyllä homman onnistumista.
- Anonyymi
Itse olen autoni korjannut ja huoltanut, Armeijan autokomppaniassa sai aikanaan hyvän perusopetuksen ja itse olen tekemällä oppinut. Ostan autoni moottorivikaisina tai muuten pikkuvikaisina ja korjannut kuntoon kuten viimeisin hankintani Peugeot 3008, 2017 mallia jossa kone leikannut kiinni(Huollot tehty liian pitkillä öljynvaihtoväleillä sekä väärä öljylaatu dieseliin jossa turbo!..Koneen otin pois, Autodatasta löytyy korjausohjeet ja perustaidot riittää, kiinan piraattimerkkitesterillä sopeutukset, Kolariautosta tuli vaihtomoottori johon apulaitteet vanhasta motista, Uuden motin laitto paikoilleen, samalla uusin kytkimen ettei tarvii sitä avata enää, pallonivelet ja muut hilppeet samalla uusiksi kuten vetareiden stefat..Tuohon meni aikaa 1kk kun tein työn ohella iltaisin ja viikonloppuisin mutta kannatti!! Toimii ja auto on hyvä kun mittarissa vasta 64 000tkm ja moottorilla jonka laitoin menty vain 30 000tkm ja en todellakaan ole autonasentajan koulutsta saanut vaan itseoppinut joka harrastaa autoja ja niiden korjaus kiinnostaa, Yleensä harrastajat tekevät tunnollisesti rempat ja huollot ja pitävät autonsa kunnossa..toisin kuin se turkkilainen tai irakilainen pälvikalju tai tötteröfleda joka saanut asentajan paperit lähes tekemättä mitään, eihän asentajille edes opeteta moottorin peruskorjausta tai turbon kunnostusta...Ja autoala on mamuduunia kuten taksihommatkin..Ei kiitos.En halua rahojani irakilaisten taskuun joiden osaaminen pyöreä nolla.
- Anonyymi
Monissa uusissa autoissa on tuo jälkimarkkinointi tosiaan kohdallaan. Tehdään ohjelmistot yhtä huonosti kuin Microsoft että pitää aina päivittää. Monissa häipyy ohjemointi kun akun ottaa irti. Niitä tietonsa säilyttäviä muistipiirejä on ollut kymmeniä vuosia markkinoilla. Sähköjärjestelmät tehdään niin heikoiksi, lapsellisiksi ja halvallla että aina on ongelmia. Tämä on täysin tahallista ihmisten kusetusta ja sitä kehutaan nykyaikaiseksi tekniikaksi. Kuitenkin autoissa oleva sähköteknikkaa on jo vanhaa tavaraa jota on ollut muualla käytössä jo pitkään.
- Anonyymi
Hauska viestiketju. Huomaa kuinka viestit vanhenevat kauniisti autojen mukana. Ketjun alkupäässä kerrotaan kuinka mahdotonta on rempata jotain vuoden 2005 autoa. Ei edes moottoria näkyvissä ja vaikka olisikin, niin kone on niin mahdottoman nykyaikainen, että sen huollosta ei millään selviä ilman merkkihuollon varusteita.
...nyt nuo 2005 vuosimallin autot ovat lähes järjestäen tee-se-itse-miesten työmaata. Ja ilman mitään ongelmia. Youtubesta katsotaan miten mikäkin osa vaihtuu ja sitten ei kuin hommiin. - Anonyymi
Huollot ja uudet renkaat ovat monelle kalliinkin auton omistajalle kipupisteet, jotka aiheuttavat tuskaa. Mistä saa halvalla.
- Anonyymi
Siis itselleen liian kalliin auton haltijalle...?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1161709
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371449Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221318Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272- 1461240
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1511209- 521178
- 571103
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.47995