Matt. 7:21
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Tämä saarna kaikui ihanasti lämpimässä kesäillassa. Mikä tuo taivaallisen Isän tahto on? Sehän on tietysti vl-parannus! Kyllä oli vahvistavaa.
Lisäksi todettiin, että "kaikki kyllä tiedämme mistä oikean uskon erottaa, en lähde niitä nyt tässä kertaamaan".
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Tämä saarna kaikui ihanasti lämpimässä kesäillassa. Mikä tuo taivaallisen Isän tahto on? Sehän on tietysti vl-parannus! Kyllä oli vahvistavaa.
Lisäksi todettiin, että "kaikki kyllä tiedämme mistä oikean uskon erottaa, en lähde niitä nyt tässä kertaamaan".
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eikö saarnaajan tarvinnut muuta sanoa, kun kaikki tietää jo kaiken?
Kyllä puhuja käytti täydet kolme varttia. Puhui tämän ajan ylihengellisistä ihmisistä. Heille sanotaat viimeisellä tuomiolla, että en minä teitä tunne. Ei maininnut mitään Ananiaksesta/Saulukseta, josta voin antaa plussaa. Ehkä sitten ensi kerralla.
Siis se vl-pinnallisuus on oikeanlaista uskovaisuutta, että oma-aloitteisesti ei pohdita hengellisiä kysymyksiä vaan sitä, miten saataisiin lisää rahaa.
Puhuja käytti todella termiä "ylihengellinen." Tarkoitti uskonnollisen vakaumuksensa vahvasti esiin tuovaa vl-liikkeen ulkopuolista henkilöä.
Tuo tuntui niin tutulta, että olimme varmaan samoissa seuroissa.
Jaa olenkin kuunnellut vl-saarnan viimeksi suviksissa.
Olikohan tuo kopio siitä?
Varsinkin tuo loppu oli ihan varmasti sama.
Oli uunituoretta tavaraa tuo teksti. Kyllähän nuo meinaa olla joskus deja vu fiilikset puhetta kuunnellessa.
Mitähän tässä tarkoittaa uunituore?
Miltä vuosisadalta tämä nisu on?
Vai onko tänään paistettua?
Vanhan liiton Manna ei saanut olla eilisen päivän tuotetta, sillä se meni pilalle ja tukki ruoansulatuksen.
Pakastettu Manna ei taida niin pahaa olla? Suussa sulavaa ja kylmän kalseaa.
Ei maistu eikä ole herkutteluun tarkoitettu.
On aika tavalla sellaisia Raamatun kohtia, joista ei jostain syystä suosita saarnan tekstinä.
Yksi tällainen on Matteuksen evankeliumi 24:31 – 40.
"Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni."
Toinen saarnoissa vältelty kohta on:
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan." (Matt. 7:1-2)
1.Piet. 5:5
"Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
Tätä palstaa seuratessani olen huomannut, että Jeesus esitti ja selitti itseasiassa kaksi kylväjävertausta. Toinen niistä on jäänyt vähemmälle huomiolle, en ole koskaan kuullut siitä saarnattavan.
Tuon ensimmäisen olen kyllä kuullut seuroissa.
Häiritseeköhän teologia sitten joidenkin Raamatun paikkojen vähän kuuluminen puheissa?
Saarnaatko ehkä itse näistä paikoista?
Että sillä kuvataan uskoa, otammeko Jeesuksen vastaan joka tilantessa. Tietysti elämässä tulee pyrkiä ottamaan huomioon toiset apua tarvitsevat lähimmäisemme. Mutta täydellisiä meistä ei tule koskaan. Siksi tarvittiin Jeesuksen uhrikuolema.
Omilla töillämme emme ansaitse autuutta.
Matteuksen evankeliumi 24:31 – 40
Muutamaankin kertaan.
Liekö ollut meilläpäin erään veljen suosikkilistalla. :-)
...tulkintoja voi kehitellä itsekin, tottakai. Mutta et kai sentään ole tuota "tulkintaa" seuroista kuullut. :-)
...puhutaan.
Viimeisellä tuomiolla Jeesus toistaa taas jälleen sen tosiasian että hän onkin koko ajan vaeltanut täällä maan päällä omissaan.
Hän on uskovaisen sydämessä kokenut nälän, janon jne. ja häntä on palveltu.
Mitä ite ajattelet sanojen tarkoittavan ??
Lähden siitä että olet tätä kysyessäsi vilpittömällä sydämellä. Saatat tietenkin tehdä kysymyksesi myös pilkkamielellä, mutta siitä kannat ihan itse vastuun.
Voimme tarkastella tätä Jeesuksen vertausta kahdesta näkökulmasta.
Yhtäältä voimme ajatella, että siinä tosiaan kuvataan viimeistä tuomiota. Jeesuksen sanoma meille näyttää olevan, että viimeinen tuomio jaetaan tekojen perusteella. Jeesus vaatii meitä täyttämään rakkauden käskyn täydellisesti.
Jeesus on tässä hyvin ankara ja ehdoton tuomari, hän on palannut Kuninkaana maan päälle. (Kuten tunnettua, tämä käsitys vallitsi vielä kauan Jeesuksen kuolemn jälkeen varhaiskristillisyydessä, että Jeesus palaa ja tulee ottamaan ajallisena kuninkaana vallan käsiinsä.)
Pelastumiseen tarvitaan niin täysin epäitsekästä elämää, niin suurta vanhurskautta ja niin sanomattomia hyviä tekoja, että niitä ei ollut edes fariseuksilla (Matt 5:20). Miten sitten kukaan voi pelastua?
Silloin on parasta turvautua Jeesuksen hyviin tekoihin ja hänen vanhurskauteensa. Kristuksen armo kelpaa esitellä kuninkaalle viimeisellä tuomiolla. Hän on välimiehenä.
Vasta kun Jeesuksen ankarat ja vaativat sanat ottaa täydestä todesta, myös Jumalan armo loistaa täydeltä terältä.
Sillä me kysymme, miten Jeesuksen hyvyyden voi saada omalle tililleen. Kaikki, jotka uskovat häneen, ovat pukeneet hänet päälleen (Gal 3:27). Tämä lahjavanhurskaus saadaan uskossa ja se perustuu Jumalan armoon. usko riittää, sillä Kristus on Suurena Välimiehenä sovittanut rakkaudessa ja lähimmäisyydessä osoittamamme heikkouden ja vajavaisuuden.
Toinen, yhtä perusteltu ja kristinopillisesti painokas näkökulma vertaukseen avautuu siitä, että Jeesus voimallisesti tähdentää lähimmäisenrakkautta.
Kärsivä Kristus on tässä ajassa tullut lähellemme. Hän on läsnä kärsivässä lähimmäisessämme. Näemmekö Hänet, suostummeko Häneen; käännymmekö auttamaan kärsivää ja puolustammeko heikompaa? Jeesus tekee meille viiltävän kivuliaita ja ankaria kysymyksiä, joista tulee epämukava olo. Millainen on asennoitumisemme muualta tänne muuttaneisiin, muukalaisiin, entä vangittuun rikoksentekijään?
Raamatun tutkijoiden mukaan tämä Matteuksen evankeliumin kohta (Matt 25:31-46) ei varsinaisesti kerrokaan ensi sijalla viimeisestä tuomiosta, vaan siitä että hädässä olevaa lähimmäistä tulee ja myös kannattaa aina auttaa. Tätä aspektia pitävät monet siten vertauksen ensisijaisena sanomana.
Yksi teema kertomuksessa on myös se, että tosiaan: hyvät ja pahat erotellaan vasta viimeisellä tuomiolla.
Ei täällä ihmisten maailmassa. Ks. myös nuotta- ja puimatantereen puhdistus –vertaus (Matt 13).