Itsevarmuuteni on muuttunut useaan otteeseen nuoruusvuosien varrella. Tässä "tilastoni" viimeisistä vuosistani. :D
Itsetuntoni oli koulunumeroilla kuvaten...
12-vuotiaana 9 :)
13-vuotiaana 6
14-vuotiaana 7
15-vuotiaana 8
16-vuotiaana 9 :)
17-vuotiaana 9 :) (puolet vuodesta oli...)
18-vuotiaana 6
19-vuotiaana 5
20-vuotiaana 6
...eli heikoilla olen yhä, mutten tietääkseni niin heikoilla kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. Menneisyydessäni on monia ihmisiä, jotka olen päästänyt henkisesti lähelleni ja jotka ovat muokanneet rajusti persoonaani. Se inhottaa, mutta menneiden muistelu ei muuta asiaa. Nyt olen oppinut sen, että ketään -yhtikäs ketään- ei pidä päästää niin lähelle että oma minä muuttuu. Eri asia on, jos on kyseessä joku aivan mainio henkilö, jonka kanssa synkkaa, mutta muussa tapauksessa ihmiset on pidettävä ehdottomasti loitolla. En ole tajunnut tuota asiaa kahteenkymmeneen vuoteen! Nyt tajuan, hetkittäinen raivoni on muistuttamassa siitä minulle. Mutta voi kunpa olisin tiennyt sen jo ollessani 15-vuotias! Tai ehkä se on niin, että sitä asiaa ei voi ymmärtää ennenkuin kokee henkilökohtaisesti seuraukset. Olen liian kiltti muille. Olen ollut koko ikäni. Enää en aio olla. En tarkoita, että muuttuisin joksikin lapselliseksi ja häijyksi, vaan tarkoitan että enää en aio kantaa toisten ongelmia harteillani! Jos joku ihminen pyrkii jatkossa hyödyntämään minua loismaisesti (puristaa pois kaiken jaksamisen minusta polkemalla minut alas ja itse siinä samalla nousee ylös!), pistän rajani selvästi näkyville. Aikaisemmin en pitänyt minkäänlaisia rajoja ihmisten suhteen. Mutta nyt... nyt teen selväksi, miten minua kuuluu kohdella. Esimerkiksi eräs kaverini on ollut minulle Suuri Loinen viimeisen vuoden ajan ja enää en aio katsella sellaista meininkiä. Sanon vaikkapa typerästi suoraan että "turpa tukkoon", jos ei muu auta. Olen saanut tarpeekseni nössöilystä ja ovimattona olemisesta! minusta ei viedä voimia. siitä aion pitää huolen.
Itsetuntoni oli koulunumeroilla kuvaten...
12-vuotiaana 9 :)
13-vuotiaana 6
14-vuotiaana 7
15-vuotiaana 8
16-vuotiaana 9 :)
17-vuotiaana 9 :) (puolet vuodesta oli...)
18-vuotiaana 6
19-vuotiaana 5
20-vuotiaana 6
...eli heikoilla olen yhä, mutten tietääkseni niin heikoilla kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. Menneisyydessäni on monia ihmisiä, jotka olen päästänyt henkisesti lähelleni ja jotka ovat muokanneet rajusti persoonaani. Se inhottaa, mutta menneiden muistelu ei muuta asiaa. Nyt olen oppinut sen, että ketään -yhtikäs ketään- ei pidä päästää niin lähelle että oma minä muuttuu. Eri asia on, jos on kyseessä joku aivan mainio henkilö, jonka kanssa synkkaa, mutta muussa tapauksessa ihmiset on pidettävä ehdottomasti loitolla. En ole tajunnut tuota asiaa kahteenkymmeneen vuoteen! Nyt tajuan, hetkittäinen raivoni on muistuttamassa siitä minulle. Mutta voi kunpa olisin tiennyt sen jo ollessani 15-vuotias! Tai ehkä se on niin, että sitä asiaa ei voi ymmärtää ennenkuin kokee henkilökohtaisesti seuraukset. Olen liian kiltti muille. Olen ollut koko ikäni. Enää en aio olla. En tarkoita, että muuttuisin joksikin lapselliseksi ja häijyksi, vaan tarkoitan että enää en aio kantaa toisten ongelmia harteillani! Jos joku ihminen pyrkii jatkossa hyödyntämään minua loismaisesti (puristaa pois kaiken jaksamisen minusta polkemalla minut alas ja itse siinä samalla nousee ylös!), pistän rajani selvästi näkyville. Aikaisemmin en pitänyt minkäänlaisia rajoja ihmisten suhteen. Mutta nyt... nyt teen selväksi, miten minua kuuluu kohdella. Esimerkiksi eräs kaverini on ollut minulle Suuri Loinen viimeisen vuoden ajan ja enää en aio katsella sellaista meininkiä. Sanon vaikkapa typerästi suoraan että "turpa tukkoon", jos ei muu auta. Olen saanut tarpeekseni nössöilystä ja ovimattona olemisesta! minusta ei viedä voimia. siitä aion pitää huolen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ehkäpä jotkut ihmiset tajuavat sittenkin tuollaisen asian (rajojen pistämisen muille) jo lapsena!!
Kirjoitan nykyisin esim. paljon typerämmin kuin aikaisemmin. Aikaisemmin minulla oli uskoa itseeni ja jaksoin viimeistellä lauseet järkevän kuuloisiksi. Nyt viimeisen vuoden aikana, kun itsetuntoni on ollut pohjamudissa (vitosen tasolla), en ole pystynyt edes ajattelemaan! Olen ollut kamalan pelästynyt siitä, kuinka löystyneet aivoni ovat olleet tämän kuluneen vuoden ajan. Mutta en anna periksi. Ketään en päästä enää niin lähelle, että toinen voisi muokata minut mielensä mukaiseksi. Olen ollut hullu, kun olen antanut sellaiseen mahdollisuuden! Ihmisiin ei ole luottamista. Ihmiset ovat täysiä eläimiä. Ne pyrkivät painamaan kaikkein heikoimpia yksilöitä alas eli juuri sellaisia, jotka eivät osaa (tyhmyydestään johtuen) pitää puoliaan! en ole koskaan pitänyt puoliani. olen aina luullut, että toinen viisastuu eikä enää kohtele yhtä nöyryyttävästi. Mutta ei, eihän ihmiset edes tajua käytöstään, ellei heille huomauta! Inhoan huomauttelua yli kaiken, mutta näköjään se on pakko tehdä tai muuten muuttuu ihmiseksi, joka ei osaa kohta enää edes puhua! Joko huomautan tai sitten pistän välit kokonaan poikki.
Uskon kuitenkin jollain tasolla itseeni. Olisikohan se jollain esitietoisella alueella? Eli alueella, joka on kyllä tietoisuudessa, mutta jonka tietoiseksi saamiseen joutuu näkemään pikkaisen vaivaa. Eli muistelemaan ja pohtimaan asioita. Minulla on aikaisemmin ollut varsin hyvä itsetunto ja uskon rehellisesti sanottuna saavani sen työskentelyn tuloksena vielä takaisin. En tosin tiedä, että milloin....
Samalla tavalla on omakin itsetuntoni tullut alaspäin. Vielä yläasteella luulin, että saisin kenet tytön vain. Muutamia vuosia sen jälkeen tajusin etten saa ketään, ulkonäkö ym. Tästä alemmas vielä niin en uskalla edes ulos...