Onko teillä ylipainosta johtuvia kipuja jaloissa,kuten nilkat,polvet.Jalka ei kantapään kohdalla kestä painoani,särkee kovasti.Olen n.160 pitkä ja painan n.75kg.Kovia kipuja,enkä keksi syyksi kuin ylipainon.
Kipuja
40+
4495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla yksi syy oli askellusvirhe. Eli olen "lättäjalkainen". Tuli iän myötä. Sain "erikoispohjalliset" kun kävin yksityisellä fysiologilla, joka katsoi tilanteen.
Käy lääkärissä, joka on erikoistunut liikkumiseen, koska syy voi olla muuallakin kuin ylipainossa. Se voi olla osatekijä, muttei koko syy välttämättä.
Kun itse painoin melkein 120kg aloittaessani laihduttamisen, kantapääni särkivät ja olivat arat kävellessä. Kävin lääkärissä, joka sattui onnekseni olemaan urheiluvammoihin perehtynyt. Hän sanoi, että kantapäässä oleva iskunvaimentimen tavoin toimiva osa kantakalvo oli ylirasittunut ja tulehtunut kävelemisestä. Kävelinhän silloin noin 5-10km päivässä. Kipua kesti kyllä pitkään, mutta meni lopulta ohi oikealla hoidolla. Vaikka en kävelemistä tämän takia lopettanut.
mittani ovat 155/73. Nilkkoja ja polvia särkee. Kun on vielä yliliikkuvat nivelet niin taitan nilkkani vähän väliä. Painoa tuli 20 kg 9 kuukaudessa niin elimistöllä ei ole ollut aikaa sopeutua muutoksiin.
mahdollisia syitä kaikki,kiitos.Kai sitä on lääkäriin hakeuduttava.Mulla vielä tuossa kipeämmässä jalassa vaivasenluu,joka sietäisi leikata.Menen varmaankin kirurgin vastaanotolle.Tuntuu kuin kivut vain lisääntyvät ja voimistuvat tässä menneenä kesänä,alkoivat joskus alkukeväällä.Kirjotelkaa lisää,jos ko.asiasta tulee mieleen jotain.