Huono ihminen

Mikä ihmisen siihen ajaa, yksinäisyyteen riivaa? Ihminen, joka pystyy ymmärtämään, rakastamaan, suremaan, iloitsemaan, vain huomaamatta jää muiden jalkoihin. Olo on kuin varjolla seinässä, joka vain katsoo ja kadehtii, kun muut voivat nauttia seurastaan. Sitä alkaa väkisinkin ajattelemaan, että "pystynkö ajattelemaan muita kuin itseäni?". Sitten tuntee itsensä vain itsekkääksi paskaksi ja häpeää itseään- tuolloin ollaan synkillä vesillä. Mikä ajaisi ujon ihmisen toisen luo, no ei mikään tai kukaan, eihän yksinäisillä ole ketään.

Ei ihmisen tarvitse olla ruma ollakseen yksinäinen. Usein "einiinkauniillaihmisillä" on kauneimmat ystävät, ja minä kadehdin. Miksi hyvät ihmiset rakastavat pahoja? Kaunis ystävä ei jätä, uhohda, häpeä - on aina lähellä kun tarvitaan, tukee, rakastaa, ymmärtää, kuulee ja opastaa. En minä sitä kiellä, ei kukaan sitä voi kieltää; kaunis ystävä voi olla myös kaunis ulkoisesti. Mutta kun ulkoisesti kaunis ystävä ei ajattele itseään kauniina, ei hän myöskään ole ylimielinen - paras ihminen ikinä. Kadehdin ihmisiä joista sanotaan, että he hymyilevät aina eivätkä koskaan suutu kenellekään, mutta tarvittaessa pystyisivät siihen.
Tänään kijoitin koneelle, isolla fontilla tuon fraasin; "itsekäs paska", ja en voinut muutakun miettiä, että onko tuo totta.
5588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Mutta kun ulkoisesti kaunis ystävä ei ajattele itseään kauniina, ei hän myöskään ole ylimielinen - paras ihminen ikinä"

Ymmärsin tuon niin, että mielestäsi "paras ihminen ikinä" on sekä ulkoisesti että sisäisesti kaunis. Tarkoititko lauseessasi sitä?
Jos tarkoitit, voin sanoa että ulkoisella kauneudella ei ole enää mitään väliä siinä vaiheessa, kun on löytänyt jonkun aivan mahtavan persoonan. Ymmärtäväisen, kärsivällisen, uskollisen, luotettavan ja mielenkiintoisen persoonan. Tuo mielenkiintoisuus on tosin hyvin ihmiskohtainen kysymys, joten se pistää vielä vaikeammaksi sellaisen ihmisen löytämisen (on vaikeata löytää ihmistä, joka olisi kiinnostunut vieläpä täsmälleen samoista asioista kuin itse!)

Äänestä
  • Ja vastaus itse kysymykseen: Et ole huono ihminen, vaan ainoastaan pikkaisen herkkä. Herkkyyden voi huomata myös tekstisi muotoilusta; olet nähnyt paljon vaivaa saadaksesi siitä hienon. Ei kukaan paatunut ihminen jaksaisi edes välittää mistään tuollaisesta.

    Äänestä

  • Toi on ihan hyvä pointti. Jos asiaa voi miettiä tuolta kannalta, niin mennään sitten todella universaalille/luolamies tasolle; asia ei suoranaisesti liity mitenkään ystävyyteen, mutta kuten sanotaan "kauneus on katsojan silmissä" ja mä varmaan kuullostankin tosi typerältä kun sanon tämän; kauneus on rikkaus, myös katsojan silmissä...en tarkoita tätä pahalla ja toivottavasti kukaan ei ajattelekaan että olisin jotenkin nirso ystävien suhteen. Eli en suoraan tarkoittanut sitä mitä hait, mutta myönnän että kauneus on kaunis asia=) Kiitos muuten palautteesta

    Äänestä

  • edelliseen... kirjoitti:

    Ja vastaus itse kysymykseen: Et ole huono ihminen, vaan ainoastaan pikkaisen herkkä. Herkkyyden voi huomata myös tekstisi muotoilusta; olet nähnyt paljon vaivaa saadaksesi siitä hienon. Ei kukaan paatunut ihminen jaksaisi edes välittää mistään tuollaisesta.

    aijuu...unohtui yksi seikka.
    Kuvittelehan "ideaali", pyyteetön ihminen; Ihminen joka todella on hyvä ystävä. Ystävä joka ”ei jätä, uhohda, häpeä - on aina lähellä kun tarvitaan, tukee, rakastaa, ymmärtää, kuulee ja opastaa”. Hyvän ystävän lisäksi (kuulostaa vähän triviaalilta, mutta viittaa pyyteettömyyteen) on ulkoisesti kaunis, tietää sen mutta ei ole ylimielinen. Vähän sama asia kuin ihminen olisi äärimmäisen viisas, suoranainen nero, mutta ei yltiöpäisesti korosta sitä persoonassaan ja näin pidä itseään parempana ihmisenä - positiivinen asia ystävässä silti. Tää jo kuulostaa lakitekstiltä… pahoittelen.

    Äänestä

  • olenko? kirjoitti:

    Tuo kuulostaa oikeastaan lakitekstiä vaikeammalta! En saanut mitään tolkkua. Tyhmä kun olen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olenko? kirjoitti:

Mikä ihmisen siihen ajaa, yksinäisyyteen riivaa? Ihminen, joka pystyy ymmärtämään, rakastamaan, suremaan, iloitsemaan, vain huomaamatta jää muiden jalkoihin. Olo on kuin varjolla seinässä, joka vain katsoo ja kadehtii, kun muut voivat nauttia seurastaan. Sitä alkaa väkisinkin ajattelemaan, että "pystynkö ajattelemaan muita kuin itseäni?". Sitten tuntee itsensä vain itsekkääksi paskaksi ja häpeää itseään- tuolloin ollaan synkillä vesillä. Mikä ajaisi ujon ihmisen toisen luo, no ei mikään tai kukaan, eihän yksinäisillä ole ketään.

Ei ihmisen tarvitse olla ruma ollakseen yksinäinen. Usein "einiinkauniillaihmisillä" on kauneimmat ystävät, ja minä kadehdin. Miksi hyvät ihmiset rakastavat pahoja? Kaunis ystävä ei jätä, uhohda, häpeä - on aina lähellä kun tarvitaan, tukee, rakastaa, ymmärtää, kuulee ja opastaa. En minä sitä kiellä, ei kukaan sitä voi kieltää; kaunis ystävä voi olla myös kaunis ulkoisesti. Mutta kun ulkoisesti kaunis ystävä ei ajattele itseään kauniina, ei hän myöskään ole ylimielinen - paras ihminen ikinä. Kadehdin ihmisiä joista sanotaan, että he hymyilevät aina eivätkä koskaan suutu kenellekään, mutta tarvittaessa pystyisivät siihen.
Tänään kijoitin koneelle, isolla fontilla tuon fraasin; "itsekäs paska", ja en voinut muutakun miettiä, että onko tuo totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu