Umpikujassa

Tiedän että on aivan turhaa kirjoittaa tänne kun ei tämä mun yksinäisyyttäni poista. Minä vaan vingun omaa surkeuttani kun tänään tuli jotenkin surullinen olo ja alkoi itkettää tämä loputon yksinäisyys. Yleensä olen suht. tyytyväinen ja jaksan iloitakkin arkipäivän asioista mutta toisinaan tulee tälläinen itkupäivä.

Alan olla jo siinä iässä että pitäisi olla vakituinen työ ja ehkä jo parisuhdekkin. Olen kuitenkin ollut vaan pätkittäin töissä ja taas työttömänä. Tulevaisuuden suhteenkin olen vielä aivan hukassa vaikka ammattipätevyys on hankittuna. Oman alan töitä ei ole kuitenkaan löytynyt ja sekin rassaa että joutuu tekemään ns. kouluttamattomien töitä.

Minulla pitäisi kait olla jo kova vauvakuume mutta sellaista ei ole koskaan ollut vaikka olen lähemmäs 30-vuotias. Olen varmaankin tosi omituinen kun en halua lapsia. Seurustelua olen yrittänyt mutta olen liian vapaudenkaipuinen eli minusta tuntuu että saisin vain jonkun komentamaan itseäni. Minusta tuntuukin että elämä lipuu ohitseni enkä saa siitä kiinni. Jään tähän ikuiseen työttömyyden ja pätkätöiden ja yksinäisyyden loukkuun.
4531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

et ole yhtään sen kummempi kansalainen kuin kuka tahansa, ei kaikki ihmiset esim. lapsia halua.Matka voi olla mutkikasta vaikka vuosikymmeniä, joskus vain asiat eivät mene kuin toivoisimme. ollaan terveitä ja muuten aistivia ihmisiä. muistetaan se. ei minullakaan ole sellainen puoliso, joka olisi se ihanne. niin vain jouduin pois työelämästä, aikaa otti kun selvisin sen asian yli, en vieläkään ja vuosia mennyt.työkyvytön. pääsen liikkumaan jne.paljon olen yksin. olen yksinäinenkin.

Äänestä

...et ole ainut tällä yksinäisyyden saralla. Minä kai olen vapaaehtoisesti valinnut tämän tien...
Sinä olet vielä nuori; tee vain niitä asioita joista nautit; ei kaikkien ole pakko niitä lapsia maailmaan saattaa...eikä sitä miestä/naista itselleen ottaa. Minulla on tuo koira, josta on kyllä seuraa.
Kyllä minuakin joskut itkettää tää surkeus, mutta sitten ajattelen toista vaihtoehtoa ja elämä hymyilee yleensä taas. Ei se ole mannaa parisuhteessa eläjän elämäkään; usko pois!
Rupea harrastamaan jotain mikä kiinnostaa; ei kaikkeen loppujen lopuksi tarvitse kovin paljon sitä rahaakaan. Älä jää vain sinne kotiin surkeilemaan! Tseppiä sinulle!

Äänestä

Eihän sun mikään pakko ole seurustella. Hanki nyt ensin alkuun pari kaveria.

Äänestä

...velvollisuus hankkia parisuhdetta, lapsia ja vakituista työtä. Ne ovat vain yleisiä normeja, joista poikkeavia pidetään helpost "epäonnistuneina". Ja vitut, sanon minä. JOkainen kulkekoot elämäänsä kuten haluaa. Ei tarvi tehdä mitään, mikä ei tunnu hyvltä. Vain pelästyneet eläimet seuraavat laumaa jyrkänteeltä alas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elämän_vitutus kirjoitti:

Tiedän että on aivan turhaa kirjoittaa tänne kun ei tämä mun yksinäisyyttäni poista. Minä vaan vingun omaa surkeuttani kun tänään tuli jotenkin surullinen olo ja alkoi itkettää tämä loputon yksinäisyys. Yleensä olen suht. tyytyväinen ja jaksan iloitakkin arkipäivän asioista mutta toisinaan tulee tälläinen itkupäivä.

Alan olla jo siinä iässä että pitäisi olla vakituinen työ ja ehkä jo parisuhdekkin. Olen kuitenkin ollut vaan pätkittäin töissä ja taas työttömänä. Tulevaisuuden suhteenkin olen vielä aivan hukassa vaikka ammattipätevyys on hankittuna. Oman alan töitä ei ole kuitenkaan löytynyt ja sekin rassaa että joutuu tekemään ns. kouluttamattomien töitä.

Minulla pitäisi kait olla jo kova vauvakuume mutta sellaista ei ole koskaan ollut vaikka olen lähemmäs 30-vuotias. Olen varmaankin tosi omituinen kun en halua lapsia. Seurustelua olen yrittänyt mutta olen liian vapaudenkaipuinen eli minusta tuntuu että saisin vain jonkun komentamaan itseäni. Minusta tuntuukin että elämä lipuu ohitseni enkä saa siitä kiinni. Jään tähän ikuiseen työttömyyden ja pätkätöiden ja yksinäisyyden loukkuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu