Pelottaa etten olekaan tarpeeksi fiksu opiskelemaan yliopistossa! Pääsin sisään rimaa hipoen ja nyt pelottaa, että jäänkin jälkeen enkä ymmärrä mistään mitään. Toisaalta pidän enemmän itsenäisestä opiskelusta ja yksin lukeminen on parasta mitä tiedän mutta entä jos laiskattaa tosi paljon, eikä kukaan olekaan potkimassa eteenpäin... Eikä ala, mitä menen opiskelemaan, ole kuitenkaan mikään unelma-alani, sellaista en vielä ole keksinytkään.. Mutta kai se on pakko yrittää.
pelottaa..
huuit
1480
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Parasta yliopisto-opiskelussa on se, että kukaan ei hakkaa selkään ja saa opiskella omaan tahtiin. Älä valitse alkuun liikaa kursseja tai tenttejä. On kyllä itse kullekin todella vaikea joskus saada mitään aikaiseksi, mutta kannattaa ottaa itselleen yksi tavoite kerrallaan. Aika harva yliopisto-opiskelija loppujen lopuksi vielä ensimmäisenä vuonna tietää, mihin alaan haluaa valmistua tai minkä parissa työskennellä. Sellaiset asiat selvenevät pikku hiljaa opintojen kulumisen myötä. Tärkeintä on kuitenkin, että opiskelet jotain ja teet parhaasi. Aina on mahdollisuus vaihtaakin. Kyllä varmasti pärjäät älykkyyden puolesta, jos olet kerta sisään päässyt, vaikkakin rimaa hipoen. Joskus vain kestää kauemmin että löytää oman itselleen sopivan opiskelutekniikan. Siinäkin voi tuutorit tai oman laitoksen henkilökunta auttaa.