Eilen jätettiin yli 20 000 viestiä, jotenkin kummasti kuitenkin taidettiin törmätä, sattumaako vain, niin kai sitten.
Näin taas unta sinusta, hyvää sellaista, joskus kuitenkin herään painajaisiin täristen kuin pikkulapsi soutuveneessä keskellä myrskyä ilman airoja. Sinä todella jäit sydämeeni, en olisi ikinä voinut uskoa miten tärkeäksi voi yksi ihminen muodostua toiselle. Kaipaan niin paljon läheisyyttäsi, hengitystä ihollani, pehmeiden huulien suukkoa iltaisin kun kömmin peiton alle. Ja ennen kaikkea sitä hymyä, se sai sieluni loistamaan. Kaipaan niitä punaisia hassuja varpaankynsiä, kinasteluja aamuisin kylpyhuoneessa kumpi pesee hampaat ensin. Kaipaan tuoksuasi tyynyllä, kutittavia hiuksiasi kasvoillani. Kaipaan sitä kaikkea mikä muodostui jo arkiseksi elämäksemme.
Sanotaan että kaikella on tarkoitus, sanon että minulle tämä on rangaistus. Tein väärin, niin teit joskus sinäkin, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Itseään voi kuitenkin muuttaa, ja pidän sen päätökseni, olallani istuu pieni piru joka muistuttaa minua koko ajan mitä menetin huonossa vaihtokaupassani sitä vastaan mistä sen jälkeen luovuin. Ei ole helppoa pysyä siinä päätöksessä, mutta tiedä pystyväni siihen, olenhan kokenut, oppinut ja nähnyt jo elämässäni niin paljon muutakin ettei se tule olemaan ongelma.
Ongelma on se, etten voi koskaan unohtaa sinua, pelkään etten enää näe sinua ja että menetin kaikki ne ihanat unelmat joita oli paljon, pieniä, vaatimattomia mutta kuitenkin niin konkreettisia, kerrankin olin onnellinen. Pelkään että joskus tulevissa suhteissani vertaan kumppaneita sinuun, olethan kuitenkin epätäydellisyydestäsi huolimatta juuri täydellinen.
Miksi näitä tunteita vuodatetaan täällä, eikä kerrota suoraan toisillemme, olemmehan sentään aikuisia. Sanoit pakenevasi itseäsi, älä pakene minua ja voisit ehkä myös itsekin pysähtyä joskus, on olemassa paljon sananlaskuja, minkä taakseen jättää sen edestään löytää, totuus ei pala tulessakaan jne.. Pysähtyisit mussukkani edes hetkiseksi, vai etkö ole vielä valmis siihen.
Luin jostain pitkän tarinan, siinä oli niin paljon tuttua, että kuvittelin ja toivoin sen olevan sinulta. Todella koskettava kirjoitus, itkuhan siinä tuli. Heräsi paljon muistoja ja kovia tunteita.
Niinkuin aallot jättävät ajan kanssa jälkensä rantakallioon, sinä jätit tyhjyyden sydämeeni. Paljon oli kirjoitettavaa, mutta nyt menin jotenkin lukkoon, en voi olla ajattelematta sinua, kyyneleet valuvat poskiani pitkin ja päässäni on kaaos jota en saa loppumaan.
Koko maailma muistaa syyskuun 11:sta päivän, minä muistan syyskuun toisen, silloin minun maailmassani tapahtui jotain peruuttamatonta. Joskus toivon etten olisi koskaan sinua tavannutkaan, mutta siltikään en luopuisi sekunnistakaan siitä ajasta minkä sain viettää kanssasi.
Toivon että voisin pitää sinut jollain tapaa elämässäni, edes ystävänä, ehkä se on mahdotonta tunteiden takia, ehkä ei. Kaikki riippuu sinusta, joko inhoat minua todella paljon tai sitten pelkäät jotain etkä näe tilanteelle muita vaihtoehtoja kuin katkaista yhteydet kokonaan, mutta toivoisin että saisin vielä kuulla äänesi, nähdä hymysi ja viettää aikaa kanssasi.
Niin paljon oli vielä nähtävää ja koettavaa, rakastan sinua vaikka miten haluaisin olla rakastamatta.
Näin taas unta sinusta, hyvää sellaista, joskus kuitenkin herään painajaisiin täristen kuin pikkulapsi soutuveneessä keskellä myrskyä ilman airoja. Sinä todella jäit sydämeeni, en olisi ikinä voinut uskoa miten tärkeäksi voi yksi ihminen muodostua toiselle. Kaipaan niin paljon läheisyyttäsi, hengitystä ihollani, pehmeiden huulien suukkoa iltaisin kun kömmin peiton alle. Ja ennen kaikkea sitä hymyä, se sai sieluni loistamaan. Kaipaan niitä punaisia hassuja varpaankynsiä, kinasteluja aamuisin kylpyhuoneessa kumpi pesee hampaat ensin. Kaipaan tuoksuasi tyynyllä, kutittavia hiuksiasi kasvoillani. Kaipaan sitä kaikkea mikä muodostui jo arkiseksi elämäksemme.
Sanotaan että kaikella on tarkoitus, sanon että minulle tämä on rangaistus. Tein väärin, niin teit joskus sinäkin, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Itseään voi kuitenkin muuttaa, ja pidän sen päätökseni, olallani istuu pieni piru joka muistuttaa minua koko ajan mitä menetin huonossa vaihtokaupassani sitä vastaan mistä sen jälkeen luovuin. Ei ole helppoa pysyä siinä päätöksessä, mutta tiedä pystyväni siihen, olenhan kokenut, oppinut ja nähnyt jo elämässäni niin paljon muutakin ettei se tule olemaan ongelma.
Ongelma on se, etten voi koskaan unohtaa sinua, pelkään etten enää näe sinua ja että menetin kaikki ne ihanat unelmat joita oli paljon, pieniä, vaatimattomia mutta kuitenkin niin konkreettisia, kerrankin olin onnellinen. Pelkään että joskus tulevissa suhteissani vertaan kumppaneita sinuun, olethan kuitenkin epätäydellisyydestäsi huolimatta juuri täydellinen.
Miksi näitä tunteita vuodatetaan täällä, eikä kerrota suoraan toisillemme, olemmehan sentään aikuisia. Sanoit pakenevasi itseäsi, älä pakene minua ja voisit ehkä myös itsekin pysähtyä joskus, on olemassa paljon sananlaskuja, minkä taakseen jättää sen edestään löytää, totuus ei pala tulessakaan jne.. Pysähtyisit mussukkani edes hetkiseksi, vai etkö ole vielä valmis siihen.
Luin jostain pitkän tarinan, siinä oli niin paljon tuttua, että kuvittelin ja toivoin sen olevan sinulta. Todella koskettava kirjoitus, itkuhan siinä tuli. Heräsi paljon muistoja ja kovia tunteita.
Niinkuin aallot jättävät ajan kanssa jälkensä rantakallioon, sinä jätit tyhjyyden sydämeeni. Paljon oli kirjoitettavaa, mutta nyt menin jotenkin lukkoon, en voi olla ajattelematta sinua, kyyneleet valuvat poskiani pitkin ja päässäni on kaaos jota en saa loppumaan.
Koko maailma muistaa syyskuun 11:sta päivän, minä muistan syyskuun toisen, silloin minun maailmassani tapahtui jotain peruuttamatonta. Joskus toivon etten olisi koskaan sinua tavannutkaan, mutta siltikään en luopuisi sekunnistakaan siitä ajasta minkä sain viettää kanssasi.
Toivon että voisin pitää sinut jollain tapaa elämässäni, edes ystävänä, ehkä se on mahdotonta tunteiden takia, ehkä ei. Kaikki riippuu sinusta, joko inhoat minua todella paljon tai sitten pelkäät jotain etkä näe tilanteelle muita vaihtoehtoja kuin katkaista yhteydet kokonaan, mutta toivoisin että saisin vielä kuulla äänesi, nähdä hymysi ja viettää aikaa kanssasi.
Niin paljon oli vielä nähtävää ja koettavaa, rakastan sinua vaikka miten haluaisin olla rakastamatta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
minulle ? Anna jokin vinkki. Tämä voi sopia monelle. Edes ensimmäinen kirjain etunimestä.