Kuinka syömishäiriöstä paranee? Miten olette siinä onnistuneet? Miten pystyn keskittymään taas oikeaan elämään? Vai paranenko täydellisesti koskaan? HALUAN PARANTUA! Ja HALUAN taas ELÄÄ, mutta kun se on niin helvetin vaikeaa! Pitäis puhua (kaikki kyllä tietää muutenkin), mutta kun hävettää..
Olen sairastanut n5vuotta. Oireeni ovat sekä bulimisia että anorektisia, viime vuonna mukaan tuli masennus. Elämäni on vain syömistä, liikkumista ja niiden suunittelua. En yksinkertaisesti enää pysty keskittymään mihinkään muuhun. Rutiinia, toistoa, ei mitään muuta. En edes ajattele, uneksi tai puhu kuin kaloreista, ruuasta ja liikunnasta. En tiedä, enkä ole kiinnostunut mistään muusta kuin ruuasta. Sosiaalinen elämäni kutistuu jatkuvasti. Ystävät kaikkoavat ympäriltäni yksitellen.
Olen sairastanut n5vuotta. Oireeni ovat sekä bulimisia että anorektisia, viime vuonna mukaan tuli masennus. Elämäni on vain syömistä, liikkumista ja niiden suunittelua. En yksinkertaisesti enää pysty keskittymään mihinkään muuhun. Rutiinia, toistoa, ei mitään muuta. En edes ajattele, uneksi tai puhu kuin kaloreista, ruuasta ja liikunnasta. En tiedä, enkä ole kiinnostunut mistään muusta kuin ruuasta. Sosiaalinen elämäni kutistuu jatkuvasti. Ystävät kaikkoavat ympäriltäni yksitellen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen parantunut LÄHES täysin...
Pystyn elämään normaalia elämää, syön kyllä vähän miten sattuu, mutta ruoka ei ole enään mun elämä!!!
Pitkän tien takana se oli!
Sairastin 97-03 anoreksiaa, bulimiaa, masennusta..
Masennus on niistä jäljellä, tosin joskus saatan ostaa litran jätskiä ja oksentaa sen :(
Mutta siihen se on jäänyt.
Minun pelastukseni oli lapsi joka ilmoitti yllättäin tulostaan.
Oli pakko ruveta ajattelemaan muitakin kuin vain itseään!!
Luulen etten TÄYSIN parane koskaan, mutta nyt on ihan hyvä näin!
Tsemppiä kaikille!
Järkyttävän tutulta. Itsellä alkaa olla sama tilanne. Kaverit kaikkoaa, kun itse tekee koko ajan. Rutiinia ja liikuntaa niin, että olo on todella väsähtänyt. Ruoka pyörii koko ajan mielessä. En tiedä mitä tehdä...
olen itsekin oireillut samalla lailla. mielestäni
olet jo ensimmäisen askeleen kohti parantumista ottanut: olet myöntänyt
asian ja sanonut sen vielä ääneen. se on hieno asia.
seuraavaksi sinun pitää mennä psykiatrille/psykologille. Tämä askel on
EHDOTON jos haluat parantua. Siellä opit näkemään todellisen syyn, joka
sinut ajoi tähän elämäntilanteeseen.
kolmantena ohjeena sanoisin, että hanki joku uusi, kiva harrastus. Yritä
olla intohimoinen jotakin asiaa kohtaan, josta saat nautintoa. Varo
kuitenkin addiktoitumista! Minulle kävi niin, että aloin treenaamaan
syömisen sijaan. Menin siinä liian pitkälle ja ajan myötä edessäni oli taas
sama ongelma: ahmiminen ja oksentelu.
Tämä kuulostaa helpolta, mutta tiedän kokemuksesta että se on todella
vaikeaa. Sitä paitsi, en usko että syömishäiriöistä voi kokonaan parantua.
Sen kanssa vain oppii elämään.
Vielä muutama käytännön vinkki:
1.Hankkiudu eroon materiasta, joka sinut ajaan oksenteluun. Esimerkiksi
heitä vartalopeilit pois kokonaan.
2.Älä käytä liian kireitä vaatteita, vaan hyvin istuvia ja mukavalta
tuntuvia.
3.Älä osta kotiin herkkuja, voit välttää tämän ottamalla mukaan jonkun
läheisen joka tietää sairaudestasi.
4. Jos mahdollista, hanki tukihenkilö, esimerkiksi poika/tyttöystävä tai oma
äiti.
5. Älä katso televisiosta ohjelmia, jossa kauniita naisia ja paljasta
pintaa. Mieti etukäteen, mitä kannattaa sieltä katsoa. Emme aina muista
sitä, kuinka paljon saamme vaikutteita median kautta.
6. Älä missään nimessä käperry itseesi. Pakota joka päivä itsesi soittamaan
ainakin yhdelle ystävälle.
7. Ahdistustilanteessa on liian helppo tukeutua ruokaan ja oksenteluun. Kun
tulee ahdistavia ajatuksia, keksi muuta tekemistä. Esimerkiksi virkkaamista,
lukemista tai mene kävelylle.
8.Tämä on tärkeä juttu. Koska haluat näyttä hyvältä ja laihalta, niin muista
syödä terveellisesti:hanki jääkaappiin PALJON ruokaa, mutta terveellistä
sellaista. Älä osta mässyjä kotiin. Näin voit nauttia runsaasti ruoasta.
Nämä ovat auttaneet minua eteenpäin. Vieläkin paha olo joskus ja
ulkonäkökeskeinen ajattelu on jokapäiväistä elämää, mutta se ei enää ahdista
samalla tavalla. En ole ahminut yli puoleen vuoteen. Jatkuvasti kuitenkin
joudun itseäni tarkkailemaan:)
mulla auttoi 4 vuoden psykoterapia. opin taas tunnistamaan tunteita ja rakastamaan(?) itseäni. itsetuntoa nousi ja opin sanomaan ei. riippuvuudet ja neuroosit vähenivät. Itse uskon, että syömishäiriöillä on neuroottinen alkuperä ja sairastuneen itsetunto on pahasti hakusessa. Taustalla mulla oli isän kuolema ja huono äitisuhde.
Hae apua ammattiauttajalta, ei siitä voi olla haittaakaan.