Ootteko intona odottamassa uutta lukukautta? Alkaako homma leipiinnyttää?
Olen varmaan ihan omalla lempialallani sosiaalialalla, mutta opiskelu leipiinnyttää. Fuxina olin tosi innokas, luennoille oli kivaa mennä ja kotonakin suunnittelin kaikenlaisia opintovaihtoehtoja. Sitten menin oman alan työharjotteluun ja totesin, että ei lainkaan kiinnosta (sosiaalityö). Päätin suuntautua eri hommiin ja vaihdoin pääainetta.
Olen opiskellut pois alta kaikki kiinnostavat kurssit ja nyt edessä kirjatenttejä ja tosi ryydyttäviä luentosarjoja, joissa läsnäolopakko. Lisäksi osa kurssikavereista jäi vanhaan pääaineeseen ja hyppäsin tavallaan uuteen uusien kurssikaveriden joukkoon. Nyt opiskelen "fuksikursseja" vaikka minulla on jo yli 50 oparia. Olisiko se sitten osaltaan syynä ryytymiseen?
Oman alan kesätöitä en ola saanut, se syö naista. Kuinka motivoivaa onhaan pakata jauhelihaa HK:n tehtailla vuodesta toiseen ja suuntautua sitten akateemiselle työuralle! Heh. Ei paljon naurata.
Jos jollakulla on mielessä hyvä vinkki, miten saisin potkua opiskeluuni niin kertokaahan ihmeessä. Myös muiden kokemuksia olisi kiva kuulla.
.. Tässä tällainen toisenlainen juttu innokkaiden opiskeluaan aloittelevien hehkutuksen sekaan...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse odotan syyskuun alkua kuin kuuta nousevaa. Jostain syystä nämä kesätyöt saa aina opiskelumotivaation nousemaan. Itse olen alan töissä (tuleva DI). Näkeepähän sitten kaikki kaverit, jotka keväällä vapun jälkeen levisivät kuka minnekkin päin Suomea.