Onko teillä yliopistossa opiskelevilla tapana mennä paikalle ensimmäisenä päivänä, kun on kirkko ynnä muuta ei niin tärkeää..? Vai saako silloin jo jotain tärkeää tietoa niin että kannattaa mennä paikalle, varsinkin ekana vuotena?
eka päivä
soppa
41095
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tää on taas näitä provoja, älä vaivaudu vastaamaan, muuten tätä p...kaa tulee lisää koko ajan!
Anteeksi, mutta ihan tosissani olin. Älkää toki vastatko, ongin tiedon muualta.
Moi!
Ainakin meillä oli ensin pääsalissa rehtoreiden pitämä aloittamispuhe ensin. Kokoonnuimme oman pääaineemme mukaisiin ryhmiin, käteltyämme ensin yliopiston rehtoreita. Tämän jälkeen siirryimme pääsaliin (joensuun yliopiston tapauksessa Carelia-sali) ja siellä oli kaikenlaista juhlapuhetta.
Tämän jälkeen oli lounastauko ja tiedekunnan dekaanin pitämä puhe ja pieni tauko tämän jälkeen. Lopulta siirryimme laitoksen esittelyyn jossa laitos esiteltiin perin pohjin. Lopulta oli luvassa opettajatuutorointia, henkilökohtaisten opintosuunnitelmien täyttämistä ja muuta sellaista joka oli orientaatiojakson pakollista osuutta.
Yleensä tiedekunnalta tulee fukseille ilmoitus ensimmäisten päivien ohjelmasta. Itse sain jo ennen ensimmäisen vuoden alkua tietopaketin yliopistosta jossa oli opinto-oppaat ja muut vastaavat dokumentit.
Tietyt luennot ensimmäisinä päivinä ainakin meillä oli pakollisia, ja tietyt luennot sitten täysin vapaaehtoisina. Itse osallistuin ensimmäisen päivän lisäksi vain tuutorointeihin ja ainejärjestön järjestämiin opiskelijapippaloihin jotka toimivatkin sitten kevennyksenä.
Varsinainen opetus alkaa kurssiohjelman mukaisesti, katso opinto-opas.
Kiitosta vain asiallisesta vastauksesta, ne ovat aina mukavaa vaihtelua!