Kiitos kaikille hienoille bändeille, jotka teitte Dark River-festareista ainutlaatuiset. Erityisesti mieleen jäivät Insert Remedy ja Twelve Inches. Myös Domination Blackin pommi-shouw oli vaikuttava. Erityismaininta lähtee hulppealle laulu-yhtyeelle Harmony Twisted Sisters! Ei olla tyttöjen kanssa pitkään aikaan kikatettu noin paljon.
Myös järjestyksenvalvojille lähtee kiitos. Olitte jättäneet tiukat pipot kotiin. Se lievästi hevi-tyyppinen kundi sai väen hyvälle tuulelle, mutta erityinen ykkönen oli se hieman vanhempi pikku-ukko, jolla oli koko ajan pilke silmäkulmassa. Tuollaisia ovat hyvät järkkärit. Yleisön palvelijoita ilman mitään itsekorostusta. Samaa kategoriaa edusti myös muu talkooväki aina oluenmyyjistä äänitekniikoihin.
Festareitten juontaja oli ihan ykkönen! Sanavalmis verbaalikko. Opittiin uusi olutta merkitsevä sanakin.
Koko viikonlopun ajan vallitsi Kymissä lämminhenkinen tunnelma. Kukaan ei riehunut, eikä räyhännyt. Paitsi tietysti bändit. Oli hienoa tuoda ulkopaikkakuntalaiset vieraat kylään ja varmasti tuon ensi vuonnakin.
Kiitos!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan samaa mieltä kuin ketjun aloittaja! Mukavaa oli ja kaikkialla oli semmoinen leppoisa ja mukava fiilis. Ainoatakaan tappelua ei ollut ja kaikki tulivat todella kuuntelemaan musaa ja tapaamaan samanhenkisiä. Viime vuonna oli kyllä ihan yhtä mukavaa kuin tänäkin vuonna. Harmony-äijät oli hauska yllätys! Ensi vuoteen!!!
oli kyllä ehdottoman hauska! Se oli muuten se hevimmän näköinen järjestyksenvalvoja siinä porukassa mukana laulamassa. Ketäköhän ne muut oli ja tekeekö ne ylipäänsä mitään keikkaa muuten, vai oliko vaan tuota juttua varten perustettu? Kysyntää olisi varmasti. Itse kävin siinä myyntikojussa kysymässä demoa, mutta eivät ole kuulemma tehneet. Tosi mielenkiintoinen porukka kyllä.
HTS oli mukana jo viime vuonna, jolloin oli molempina päivinä settiä, mutta upea oli tämän vuoden settikin, nettisivut-> http://www.harmonytwistedsisters.com/
Lökömentti.com:n puolesta kiitän kaikkia festarille osallistuneita, oli loistava meno molemmin puolin! (Saapi nähdä tarjoillaanko jotain videomatskua festareista, sitä tuli jonnin verran.) Ja Lököpäälikkö on verraton äijä, aziaa ja fucking great!
- J.Heino / lokomentti.com
Kiitos saamastamme hyvästä palautteesta. Lauluryhmäämme Harmony Twisted Sisters voi tosiaan tutustua noilla sivuilla, jotka Heino jo tuohon linkitti.
Aika moni on kysellyt meiltä demoa. Valitettavasti ei olla sellaista edes ihan vakavalla mielellä ajateltukaan (mitäs me muutenkaan vakavalla mielellä ajateltaisiin?) tehdä. Palaute on nyt kuitenkin ollut sellaista, että varmaan pakko alkaa miettimään.
Kysyttiin myös, että keitä me ollaan. Itseni lisäksi Dark Riverissä esiintyivät Mikko Pennanen, Teemu Jokela ja Jussi Serengil. Myös Ville Kuitunen on vaikuttanut ryhmässämme ja päivittelee myös noita mainittuja nettisivujamme. Tänä vuonna Ville ei kiireiltään ole joukkoomme ehtinyt sitten Louhivaaran synttäreiden.
Keikkailemme aika harvakseltaan. Joulun alla pikkuveljemme Rienapojat on aktiivisempi. Seuraava keikka on hieman murheellisempi tapahtuma. Osa ryhmästämme esiintyy "murjaanien kuninkaan" eli "leader of the faggotin" hautajaisissa.
Seuratkaa sivujamme. Ilmoittelemme sieltä käsin, jos keikkoja tulee.
P.S. Snadisti hevin oloinen järkkäri kiittää myös saamastaan palautteesta.
paska paikka.ei jaksan lähtee sinne jumalan selän taakse