Noniin.
Itselleni ainakin oivallinen kalenteri on välttämätön väline yliopisto-opiskeluissa. Olenkin taas tuskastuneena yrittänyt vertailla kauppojen anteja, mutta laihoin tuloksin. (tai laihoin päätöksin)
Kysyisinkin teiltä, arvon opiskelijat, millaista kalenteria käytätte? Minkä olette koenneet parhaaksi, mitä suosittelette? :)
Itse vaadin kalenterilta runsaanlaisesti tilaa päivien kohdalle, ja tämän vuoksi yliopiston jakama pikkuruinen kalenteri ei tule kysymykseen. Ei etenkään, kun kalenteri toimii myös mielen piristäjänä ja haaveiden kartoittamisen välineenä :) Sen siis tulisi myös olla mukavan näköinen, sisältä ja ulkoa.
Olen aiemmin käyttänyt solidaarisuuskalentereita, mutta nyt haluan lukuvuosikalenterin, jotta voin suunnitella opintoja ensi vuoden puolellekin.
Kiitos.
Paras KALENTERI? ;)
8
3749
Vastaukset
- kiva keskustelu :)
no niin, minä ostin juuri uuden kalenterin, sellainen ku "Colors of life" suomalaisesta kirjakaupasta. samanlainen minulla oli viime vuonna ja hyvin toimi :) kalenterin koko on A5 ja joka päivälle on riittävästi tilaa merkinnöille. myös tyhjiä sivuja löytyy paljon kalenterin lopusta. suosittelen!
- on alunperin
ihan sikakallis Filofax. Joskus -98 ostin oikein aitoa nahkaa olevat kannet (h-vetin kalliit), ja sitten joka vuosi uudet sisälmykset. Mahtuu paljon sälää, muistiinpanopapereita, lippulappusia taskuihin, puhelinnumerot yms. Kalenterissa on viikko per aukeama, riittää vielä näin virkamiehenäkin. Vuosisuunnitelmaan merkkaan jotain kanssa. Monikielisiä Filofax-kalentereita saa myös päivä/sivu-mallia, mutta silloin paperia tulee niin paljon että kannet ovat kyllä ihan pullollaan. Kannet ovat kestäneet hyvin, kuluneet vähän laukun pohjalla pyöriessä. Mekanismi edelleen pelittää.
- Samasta syystä.
Samasta syystä käytän itse Ajaston A5-kokoista viikkoaukeamaista kalenteria. Siihen mahtuu tarpeelliset tiedot ja koko viikko näkyy samalla.
- assarikalenterit
Joku kunnon business-kalenteri hyvä esim. assistentti ja vastaavat. Vaatii hieman tilaa laukussa ja on hinnakas, mutta ah niin käytännöllinen jos vain tarvetta ko. ratkaisuille on =)
- kookosta
Itselläni on aina ollut Ajaston unika-kalenteri. Viikko näkyy heti kerralla oikealla sivulla ja vasemman puoleinen sivu on pyhitetty muistiinpanoille. Tuntuu vain, että ne viedään aina käsistä ennen kuin edes tajuan, että kalenteri pitäisi ostaa. Viime vuonna kävi näin... :( Ja luultavasti tänäkin vuonna :D Parasta lähteä kirjakauppaan heti.
- Emma
Sitä vaan mietin, että saako yliopistolta minkäännäköstä kalenteria, johon voi merkitä "lukujärjestyksen" eli luennot.
Ite kattelin kaupassa kanssa A5-kalenteria(Unika), mutta se vie laukussa/repussa aika paljon tilaa ja siinä on ne uusiopaperikannet. Riittääkö siis pienemmän kokonen kalenteri, jossa ei oo mitään lukujärjestystilaa ja mihin yleensä merkataan se, että mitä luentoja on milloinkin?
Sitten mua mietityttää vielä se, että onko yliopistossa jonkinnäköset jaksot vai miten aina tietyt luennot jaksottuu?
Saattaa vaikuttaa tyhmiltä kysymyksiltä, mutta eihän eksyvä tietä kysy:)- Tampereelta
Tampereella ylioppilaskunta jakaa sellaisen ilmeisesti mainoksilla rahoitetun kalenterin vuosittain. Koko vaan on suunnilleen kai n. puolet A5:stä. Kalenteri näyttää olevan monilla käytössä, mutta mieluummin itse käytän tuota vähän isompaa (ja maksan vaikka siitä sen n. 10 e), kun siihen mahtuu paremmin tarpeelliset asiat kirjoittamaan.
- kalenteri
Meidän yliopistostakin sai ilmaiseksi ylioppilaskunnan kalentereita ,itta niissä oli kaikenlaista mainosta ym sekä oli liian pieni kirjoitustila. Mä tilasin täältä itelleni: http://www.smartphoto.fi/tuotteet/kuvakalenterit/pöytäkalenteri
Pöytäkalenteri omilla ottamilla valokuvilla :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai939022Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki494790Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414481Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit492765Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401326
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441266Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota401187Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140