Jäätelö

Mulla on ollut jo pitkään outoa ripulia, jota olen saanut kuriin Agiocur-rakeilla. Yritän edelleen selvittää alkulähdettä ja kas, jotain ainakin selvisi. Olen pitänyt taukoa jäätelön syönnistä ja vatsa on ollut suht ok. Kuitenkin yhtenä iltana söin ison kupillisen jäätelöä (otin laktoosipillerin varmuuden vuoksi, vaikken kait olekaan intolerantikko). Seuraavana aamuna vatsa oli löysempi ja oli pitkään oksettava olo. Samana iltana söin jälleen jätskiä ( laktoosipillerin), tosin vähemmän. Seuraavana aamuna olikin sitten kunnon ripuli. Muistan aiemminkin kiinnittäneeni huomion siihen että jos syön illalla jäätelöä, aamulla vatsa on löysällä.

Mikäköhän tässä on jujuna? Maitoallergia?
21199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Ruoka-aineallergia voi oirehtia hyvin monella eri tavalla, mutta ruoka-aineen aiheuttaessa toistuvasti samanlaisia oireita on syytä epäillä allergiaa. Tyypillisimpiä oireita ovat iho-, suolisto- ja hengitystieoireet, tosin samallakin ihmisellä eri ruoka-aineallergiat voivat oireilla eri tavalla. Ruoka-aineallergiaan liittyy kuitenkin aina suolitulehdus. - Suolen tulehdustila vähentää ruoka-aineiden imeytymistä ja altistaa lisäallergioille, Alanko kertoi"
- Proviisorilehdessä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei sovi kirjoitti:

Mulla on ollut jo pitkään outoa ripulia, jota olen saanut kuriin Agiocur-rakeilla. Yritän edelleen selvittää alkulähdettä ja kas, jotain ainakin selvisi. Olen pitänyt taukoa jäätelön syönnistä ja vatsa on ollut suht ok. Kuitenkin yhtenä iltana söin ison kupillisen jäätelöä (otin laktoosipillerin varmuuden vuoksi, vaikken kait olekaan intolerantikko). Seuraavana aamuna vatsa oli löysempi ja oli pitkään oksettava olo. Samana iltana söin jälleen jätskiä ( laktoosipillerin), tosin vähemmän. Seuraavana aamuna olikin sitten kunnon ripuli. Muistan aiemminkin kiinnittäneeni huomion siihen että jos syön illalla jäätelöä, aamulla vatsa on löysällä.

Mikäköhän tässä on jujuna? Maitoallergia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu