Hep.
21 v. mies olen, ei merkittävämmin ylipainoa, en polta ja nykyään juon ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. 5kk sitten liiallisesta urheilusta ja vähästä syömisestä aiheutui ylikunto jonka mukana syke ja sykkeen voimakkuus nousivat. Hellittelin hieman reeniä mutta kun ei ollut mennäkseen ohi kävin urheilulääkärillä. Mm. vapaa testosteroni mitattiin verestä (roimasti laskeneena) ja diagnoosi oli selvä ylikunto. 2kk otin sen jälkeen totaalilepoa ja senkin jälkeen rauhallisesti.
Nyt lepopulssi ja ortostaattisen sykkeen testi ovat normaaleja joten kyse ei ole ylikunnosta. Oireeksi on kuitenkin jäänyt tuo voimakas pulssi joka on jatkuvana vaivana. Vielä hetki sitten en saanut nukuttua kun tuntui koko kroppa jytkivän sykkeen tahdissa. Makuullaa ollessa oire voimakkaampi. Nykyään saan nukuttua mutta esimerkiksi rasituksen ja urheilun jälkeen sydän tuntuu kirjaimellisesti puskevan ulos rinnasta. Oire ei ole vain kuviteltua tai seurausta ko. asian ajattelusta. En tiedosta koko asiaa kunnes sitä siirtyy pohtimaan väkisinkin voimakkaan sykkeeen ansiosta, tämä siis lähinnä kun ei puuhaile mitään. Sykkeen voi myös nähdä esimerkiksi vaatteet päällä rintakehän pamppailuna.
Verenpaineet ovat kohdillaan niin pulssin ollessa voimakkaimmillaan kuin myös tämänhetkisen "normaalin" olotilan vallitessa. Eroa ei siis juurikaan arvoissa ole (verenpainemittari löytyy kotoa).
Lääkärillä on käyty ja kaikki ovat ihmetelleet sitä miten se on noin vain "syntynyt". Joillakin ihmisillä kehon rakenne aiheuttaa sen että se tuntuu voimakkaammin, mutta itse en moisesta kärsinyt aikaisemmin. Rasituskoe on tehty, EKG otettu useampaankin kertaan ja tulokset normaaleja. Sydämen UÄ vielä tulossa tämän kuun 21 pv.
Lähinnä pelkään sydämen / sydänlihaksen paksuuntumista vaikken käsitäkään mistä moinen voinut syntyä. En käytä hormoneita tms. Myös pipo rupeaa kiristämään koska en ole nyt päässyt viiteen kuukauteen kunnolla urheilemaan vaikka siihen olen pääni ja kroppani siihen totuttanut. Urheilusta seuraa vielä tavallista voimakkaampi jumputus jonka ansiosta en saa nukuttua ja näin jatkuu noidankehämäisesti pahimmillaan kokonaisen viikon unenpuutteen aiheuttaessa lisää pamppailua.
Vastaavanlaisia kokemuksia, ratkaisuja, ehdotuksia?
Voimakas pulssi
19
20214
Vastaukset
- Hyvä tutkimus
Voimakas lepopulssi voi viitata johonkin sydänperäiseen vaivaan esim. sydämen vajaatoimintaan. Oletko urheillut flunssaisena tai toipilaana siitä ? Sydänlihastulehdusriski on tällöin olemassa.Urheilijoilla voi toisilla olla sydämen laajentumaa, mutta lääketieteellinen kykyni ei riitä määrittelemään syitä siihen.
Nämä tulivat mieleeni, kun suvussa on sydämen vajaatoimintaa potevia. Ultrassa selviää paljon.- Pepe
Sitähän tuo lekurikin varoitteli että kun on urheilutaustaa ollut niin sydänlihas voi olla paksuuntunut "hyvälaatuisesti". Huonolaatuinen sitten erikseen joka muodostaa ns. sidekudosta sydämeen haitaten sen toimintaa.
Sairaana en ole urheillut, lähipiirissä ollut useampikin sydänlihastulehdus ja olen ollut tietoinen riskeistä :).
Oireena tällä hetkellä on lähinnä tuo "voimakas" sydämen lyönti. Nopeapulssisuus tulee sitten esim urheilun jälkeen ja saattaa kestää jopa päivän. (ylikunnon aikaan tämä oli siis myös jatkuva oire)
- Olisiko paikallaan ?
Meinaan siitä urheilusta siihen asti kunnes olet siellä ultrassa käynyt ja tulokset siitä saanut.
- Pepe
Niin tässä on tarkoitus. Harmi vain että taukoa on pidetty jo pirusti ja rupeaa harmitteleen/stressaan/miettiin vaan entistä enemmän kun ei pääse tekemään :
- luultavasti on
Sinustakykardia on yksi hyvälaatuisen rytmihäiriön muoto. Tälle ei ole anatomista selitystä mikä tarkoittaa sitä että kaikesta EKG, UÄ ja rasituskokeista ei pystytä todentamaan tätä. Ainoastaan kardiologit pystyvät tunnistamaan oireyhtymän jos poteat tiheälyöntisyyttä samanaikaisesti kuin sulta otetaan 24tuntinen holter tai EKG. Tämä oireyhtymä johtuu nykykäsityksen mukaan fysiologisesta ongelmasta mitä ei pystytään korjamaan. Beetasalpaajia ja calsiumsalpaajia käytetään tarvittaessan rauhoittamaan sykettä mutta kuten totesit itsekin, verenpaineesi ovat hyvin normaalit minkä vuoksi epätarkoituksenmukainen sinustakykardia aiheuttaa hyvin harvoin sydänlihaksen paksuuntumista. Tämä kaikki siis olettaen että sulta on suljettu kaikki perussairaudet verenkuvan avulla kuten kilpirauhasen liikatoiminta ym.
- Pepe
Joo, äiten suvun puolella taitavat sekä äiti että isoäiti popsia beetasalpaajia rytmihäiriöön. Eli kyse voi olla hyvinkin tuonlaisesta tapauksesta. Itseäni tässä mietityttänyt että miksi se olisi alkanut juuri tuon ylikunnon jälkeen, jossa siis oireena oli juuri tiheälyöntisyys ja lyöntien "voimakkuus". Eli maallikkojärjellä ajateltuna tuntuisi että tämä vaihe on rikkonut jotain, koska tila on ikään kuin jäänyt päälle. Tällä hetkellä oireina (jos en urheile) on siis enemmänkin tuo voimakas/vahva sydämen lyönti. Pulssi on levossa kuitenkin sen 60-65. paitsi urheilun jälkeen se voi olla neljäkin tuntia rasituksen jälkeen 90 tienoilla ja koko päivän normaalia korkeampi.
Kilpirauhasarvot mittasi jo urheilulääkäri kun ensimmäistä kertaa menin ylikunnon oireista, normaalit olivat.
Perussairautenani on IgA-nefropatia. Useat lääkärit ovat kuitenkin todenneet että sillä ei pitäisi olla vaikutusta nykyisiin oireisiini ja siksi päätin jättää sen mainitsematta etten sekottaisi enempää jo nytkin vaikeaselkoista asiaa :).
Toivottavasti joku syy selviäisi, epätietoisuushan se raastaa kun miettii pahimpia vaihtoehtoja jne. luonnollisesti.
- tinttu
Mulla täysin samat oireet. Alkuvuodesta ylikuntoon, jolloin syke oli nopea ja voimakas muita ylikunnon oireita. Syke pamppaili lihaksissa ja häiritsi erityisesti öisin. Nyt tuosta jo reilu puoli vuotta, mutta voimakas syke on tuosta jäänyt päälle. Illalla nukkumaan mennessä erityisesti tuntuu rinnassa, selässä ja sormenpäissä. Syke ei ole erityisen nopea (60-70, joskus enemmän päivän touhuista riippuen) EKG ja thorax otettu, ei mitään poikkeavaa niissä ainakaan näkynyt.
Liikuntaa harrastan nyt jonkin verran niin, ettei syke nouse kovin korkealle. Öisin kuitenkin tuo tyke tuntuu voimakkaana, mutta olen jo melko tottunut, joten ei häiritse nukkumista. Missään vaiheessa ei ole ollut rytmihäiriöitä, rintakipua, tms., ainoastaan tuo ärsyttävä pamppailun tunne.
Joissain tapauksissa ylikunto voi vetää hermoston jumiin, joka voisi mahdollisesti selittää tuota pamppailun tunnetta. Myös voimakasta hikoilua voi esiintyä, jos hermosto on pahasti tukossa.- Pepe
Jeps. Samat oireet, tuntuu nimenomaan samalla lailla. Itse olen jättänyt liikunnat nyt pois juuri tuon takia että se voimistuu varsinkin jos vähänkin korkeammalla sykkeellä liikkuu. Tämä nakertaakin sitten perinpohjaisesti, elämä alkaa oleen aika remontissa tällä hetkellä, tuntuu vaan kaikki kasautuvan kun ei pääse hikilenkille purkamaan.
Hikoilu myös tuttua, eli varsinkin liikunnan jälkeen hikeä pukkaa pintaan vielä myöhään illalla ja nukkumaanmennessä.
Mutta mikä tähän sitten olisi ratkaisu? Tähän hermoston jumittamiseen, kohta 5kk mennyt. Onko olemassa lääkitystä tai kenties muuta hoitoa mikä auttaisi kenties? Olen valmis mihin tahansa :( - Pepe
Pepe kirjoitti:
Jeps. Samat oireet, tuntuu nimenomaan samalla lailla. Itse olen jättänyt liikunnat nyt pois juuri tuon takia että se voimistuu varsinkin jos vähänkin korkeammalla sykkeellä liikkuu. Tämä nakertaakin sitten perinpohjaisesti, elämä alkaa oleen aika remontissa tällä hetkellä, tuntuu vaan kaikki kasautuvan kun ei pääse hikilenkille purkamaan.
Hikoilu myös tuttua, eli varsinkin liikunnan jälkeen hikeä pukkaa pintaan vielä myöhään illalla ja nukkumaanmennessä.
Mutta mikä tähän sitten olisi ratkaisu? Tähän hermoston jumittamiseen, kohta 5kk mennyt. Onko olemassa lääkitystä tai kenties muuta hoitoa mikä auttaisi kenties? Olen valmis mihin tahansa :(Eli liikunnan estää juurikin se että seuraavana yönä ei saa nukuttua ja se taas pahentaa asioita entisestään..
- tinttu
Pepe kirjoitti:
Eli liikunnan estää juurikin se että seuraavana yönä ei saa nukuttua ja se taas pahentaa asioita entisestään..
Aivan, jos harrastaa liikuntaa, niin nimenomaan yöllä on kova hikoilu ja syke tuntuu. Joskus päivisinkin hikoiluttaa, mutta ei niin paljoa.
Pahaksi päässyt ylikunto voi vetää hermoston niin jumiin, että toipumiseen voi hyvinkin mennä vuosi, enemmänkin... Itse en enää jaksa kuulla selityksiä "sulla on ylikuntoa, lepää" vaan pyysin päästä erikoislääkärille.
Itse olen nyt päättänyt liikkua tuntuman mukaan, syödä hyvin, venytellä paljon ja käydä hieronnassa usein, sekä muistaa levätä riittävästi. Mutta totaalilepo saa luvan loppua. Toipumisen kannalta itsensä rapakuntoon päästäminen kun tuskin on paras vaihtoehto.
Päältä vaatii paljon elää asian kanssa, kun on tottunut liikkumaan paljon. Mutta sanoisin, että liiku sen verran mikä tuntuu hyvältä ja hoida itseäsi kaikin mahdollisin keinoin. Ja sitten käyt sanomassa lääkärille, että mä en kestä enää, nyt tutkitaan niin että vika löytyy! =) - Pepe_
Rupeaa menemään epätoivoiseksi kun ei ratkasuja löydy, en pysty nyt edes alhaisilla sykkeillä liikkumaan jos haluaa yönsä nukkua.
Tästä on useampi lääkäri tosiaan sanonu mielipiteensä eikä kukaan oo keksiny mikä on, rupeaa kalvamaan pahemman kerran miestä :
- Pepe
Ultra tehtiin tänään tuossa päivemmällä, normaali löydös eli ei ihmeellistä. Joku harmiton "mitraalivuototussahdus" oli nähtävissä, ilmeisesti viaton tuo?
Reeniä rauhallisesti, venyttelyä, paljon unta ja terveellistä safkaa ja toivotaan että oireetkin siitä sitten ennemmin tai myöhemmin laantuvat.
Kiitoksia tähänastisista vastauksista ja hyviä syksynodotuksia! - t.a.f
terve et ole vaivasi kanssa yksin .. olen harrastanut punttia jo seitsemän vuotta ja se loppui kesällä kuin katketen johtuen rasituksesta aiheutuneesta pyörrytyksestä hikoilusta ja tykyttämisestä. kaikki voimat hävisi ja olo on kuin 70v miehellä . kävin sit yksityisellä sydänlääkärillä ja vastaus oli tyly sydänlihaksen paksuuntuminen .. todellellinen vastaus tulee vasta 19.11 joten odottavan aika on pitkä . pää ei kestä jos joudun lopettaa. nyt ei ole edes voimia hölkätä . heti kun rasittuu alkaa pyörryttää. katso sydänliiton sivulle siellä on siitä hyvin kerrottu. ja varmaan oletkin jo kurkannu .
- 22v inttialikessu
Moi mä oon harrastanu n5v tietokoneella pelaamista nuoruudessa jollon tuli useasti valvottua öitä ja pelattua n8 h / päivässä.
Sitten kyllästyin siihen, mutta sama kilpailuhenki painoi päälle ja siirryin tekemään punnerruksia n18 vuotiaana.. vuoden tein niitä hulluna. ja leukoja ja sitten alkoi armeijan ihanuus.. no armeijassa tietenki sama taistelutahto puski päälle ja tunsin syyllisyyttä pelivuosistani.. aioin ottaa kaikki kiinni ja painoin 24/7 liikuntaa ja aina salille ku oli vapaa-aikaa..
No nyt intin jälkee jotenki olin iha järkytyksessä ku samaa elämäntapaa ei voinukkaa jatkaa.. Yritin liikkua ja kävin monesti yölläkin lenkillä ja tein punnerruksia, mutta minulle tuli tuo sama että jos tein muutamanki punnerruksen illalla ni se oli heti uni pois ja hengitysvaikeiksia yöllä.
No nyt on kaksi vuotta siitä ku tulin intistä ja mitään järkevää en oo saanu vielä aikaseksi. Oon hermostunut eikä olo ole yhtään normaali..
Minulla tuntuu samoin korkea leposyke ainaku rauhottuu .. eikä koskaan pääse ns. normaalitilaan (okei 1 kerran inti jälkee heräsin puolen tunnin unie jälkee yöllä ja olo oli normaali, mutta väsynyt)..
Oon yrittänyt ottaa nää kaks vuotta rauhallisesti muttei tuo korkea syke vaa mee pois.. Joka päivä tulee herättyä siinä 8 maissa, mutta olo on paha ja on pakko mennä nukkuu uusiks ja sit heräilen siinä myöhään iltapäivällä. On myös paha ku ei saa koskaa hoidettua asioita ku ei vaa jaksa.
Ja tuo korkea syke siis jatkuu aamulla ku herään.. En tosiaankaa tiiä että mitä tehdä en ees jaksa lääkärissä käyä ku en osaa selittää mikä mua vaivaa. Mutta pahinta on tällä hetkellä tuo häiritsevän korkea syke ja se että pistää rintaan liikuttaessa eikä jaksa tehdä mitään.
Toivottavasti tähä löytyy joku selitys millä voi korjata asian.. Kerra otin jotai rauhottavaa ja se tuntu auttavan oloon.
Eilenki menin suht ajoissa kymmeneltä nukkumaan mutta jaksoin nousta sängystä vasta klo 16. - tuppi87
Nostetaan.Itsellä samanlaista oiretta,eli sydämen lyönnit tuntuu todella voimakkaina,ihan näkeekin itse lyönnit rinnassa selvään..Ei ole testeissä tullut mitään esille.Toivo hiipuu,lamauttavaa...
- Sam333333
Ootteko käyny kattoo et hampaat on kunnossa? Meinaa sil voi olla yhteyttä sydämmeen.
- asdasdass
Terve!
Mulla on tämmönen fiilis rinnassa että sydän tuntuu vähän tulehtuneelta... Syke on voimakasta mutta suht. hidastahtista... Tuntuu että joutuu kokoajan korjailemaan asentoaan, oikaisemaan rintaa ja esim. bussissa istuminen on välillä vaikeaa.
En tiedä mistä tämä johtuu. Joskus urheilin fysiikan äärirajoilla reilun vuoden ajan... Aivan hulluja lenkkejä väh. kolme kertaa per viikko ja perään tulikuumia saunoja melkein tajuttomaksi asti. Lisäksi olen ollut pari vuotta fyysisesti raskaissa töissä aikaisemmin.
Minulla on ollut pientä flunssanpoikasta, mutta ei mitään erikoista. Yritän lepäillä..
Olen ajatellut että olisi ihan viisasta kävellä joka päivä jonkun verran, ja tehdä normaaleja arkihommia rauhallisesti. Ei mitään ylimääräistä ja kaikki rehkiminen tehdään ihan rauhassa. - hakkis76
Joo itselläni samanlaista ongelmaa. Harrastin monipuolista urheilua nuoresta asti ja olen aina tehnyt raskasta työtä. Tämän vuoden alusta pikkuhiljaa aloin treenatessa saada pahoinvointia ja sen jälkeen välillä hengenahdistusta ja pulssi oli kiivas. Välillä meni pitkäänkin ilman oireita eli viikkoja mutta sitten kun oireet palasivat ne kestivät piempään. Lopulta aloin töissä saada heikotuskohtauksia ja jouduin jättämään työt. Sairaalassa veriarvot, sydänfilmit ja ultra, keuhkokuvat, puhalluskoe ja rasitustesti normaalit. Sitten alkoi verenpaineen nousu ja rintakivut ja paineentuntu päässä. Edelleen sain avuksi vain vetenpainelääkkeet. Nyt ei voi tehdä juuri kävelyä rankempaa ja pahoinvointi kestää pahimmillaan viikkoja. Joulukuussa seuraavan kerran lääkärille. Kyllä tässä huumori loppuu varsinkin ku kaikki ei ota edes tosissaan.
- Anonyymi
Onko näille saatu vastausta?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808