Oon sairastanut bulimiaa nyt n.6 vuotta. Kaikki alkoi siitä kun mun eka "vakava" suhde loppu kun sain tietää silloisen poikaystäväni pettäneen mua laihemman ja "paremman" näköisen tytön kanssa. Kaiken lisäxi kyseiset henkilöt alkoivat seurustelemaan ja ovat vielä tänä päivänäkin vissiin yhdessä. Tunsin oloni niin fyysisesti ja henkisesti kamalaksi, rumaksi ja hylätyksi. Luulin ja varmaan edelleenkin luulen tulevani onnelliseksi jos vain olisin laiha! Sairaus on ollut "kausiluontoista". Välillä on kuukausienkin taukoja ollut. Pisin oli kun pari vuotta sitten asuin avoliitossa silloisen kihlattuni kanssa. Mutta ei sitä kauaa kestänyt: aloin oksentaa suihkussa tai avopuolison poissa ollessa. Olen kokenut paljon menetyksiä ja muutoksia elämäni aikana ja luulen yrttäväni ahmimalla ja sitten oksentamalla turruttaa tätä ahistusta ja yksinäisyyttä..sekä hirveää syyllisyyttä. Olen nimittäin myös itse aiheuttanut mielipahaa ihmisille valehtelemalla ja myös itse pettämällä. Perustelin sen itselleni, että kun minua on satutettu ja petetty niin myös minulla on siihen oikeus!!typerää ja lapsellista..onneksi olen nyt jo sen verran edes kypsempi että tiedän ettei minulla TODELLAKAAN ole oikeutta semmoiseen.. Minulla on kyllä ihmisiä elämässäni, perhe, poikaystävä ja kavereita, mutta se ei vie sairautta pois: parantumisen olisi lähdettävä itsestä. Välillä minut valtaa outo tyhjä olo, inhoan sitä.. Viime vuosi oli minulle erityisen vaikea. Olen aikaisemminki yrittänyt itsemurhaa, mutten ikinä tosissaan. Kaiken laukaisi erään ihmisen torjunta ja se toi mieleen kaiken, aivan kaikki kipeät asiat joita olen kokenut. Mutta onneksi en onnistunut..siitä saan ikuisesti kiittää ystävääni , hän nimittäin löysi minut ja kutsui ambulanssin. Sairaalassa jouduin psykiatrin juttusille jolle myös kerroin myös bulimiasta. Kaiken kuulemansa jälkeen hän ihmetteli miksen aikaisemmin ole puhunut sairaudesta ja menneisyyden tapahtumista ammattiauttajalle. Hän määräsi masennuslääkkeitä ja terapiaa. En halunnut aloittaa lääkkeitä, koska olen kuullut että ne lihottavat ja se nyt ei sairauttani todellakaan parantaisi. Kävin muutaman kerran psykiatrin juttusilla. Ei se auttanut, koska en osannut puhua ja psykiatriltakin tuntui loppuvan kysymykset kesken.. Nyt noista tapahtumista on vuosi. Bulimia on jatkunut sen jälkeen kausittaisena. Nyt olen ollut viikon oksentamatta..saa nähä kauan kestää..Mutta stemppiä kaikille kohtalotovereille pitkälle ja kiviselle parantumisen tielle !=)
Yks kokemus
minä,vaan..
4451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mitään...
..no voi anteex.Ne kappalejaothan se tärkein juttu olikin.Eiköhän sitä kuule oo isompiakin murheita kun kyseiset kappalejaot!Kun sydäntään purkaa niin harvemmin tulee tommosta aateltua..Mut eihän siinä jos kiinnostaa tommosesta huomautella.
Voi tsemppiä sinne! Minäkin yrittänyt terapiaa, mutta mulla kanssa sama juttu, tilanne siellä oli kiusaantunut ja olimme suurimman osan ajasta aivan hiljaa.
Välillä tuntuu että elämässä ei ole enää mitään muuta kuin bulimia.
..tuli kyllä taas sorruttua eilen.Ja nytkin ruoka pyörii koko ajan päässä..tuskastahan tää on..mut se on vaa yritettävä päivä kerrallaan ja ajatella, että jo 1 pv oksentamatta on saavutus!